Kokonainen yö - 3

Tämä olkoon väliaika tiedote nyt kun meillä on yövieroitusta takana kaksi viikkoa, toisinsanoen 14 yötä. Yörytmi alkaa olla selvillä ja kieltämättä yöt ovat helpottaneet pikkuhiljaa. Edelleen metsästetään sitä kokonaista yötä, kun se ei nyt vielä ole tullut kylään. Nämä rytmit ovat selkeytyneet öiden 5-14 aikana ja yöt alkavat toistaa samaa kaavaa.

Nykyään Tuhina nukahtaa yleensä yhdeksän aikaan, mutta viimeistään kymmeneltä. (Aiemmin saattoi nukahtaa vasta yhdentoista aikoihin). Nukahtaminen tai nukuttaminen vähän vaihtelee. On ollut iltoja kun olen imettänyt uneen ja on ollut iltoja kun ei rintaa ole edes huolittu ja sänkyyn mennessä on samantien nukahdettu, on myös ollut niitä iltoja kun Tuhina on nukahtanut autoon ja jatkanut uniaan. Yöllisiä heräämisiä on  edelleen yksi tai kaksi, tuttuihin aikoihin, mutta parasta on että isikin kelpaa. Vesimukistakin ollaan luovuttu, tai oikeastaan se vain unohtui, eikä sitä ole tarvittu vähään aikaan. 

Uudelleen nukahtamiseen toimii parhaiten syli ja silitys ja soittorasia. Useinmiten Tuhina nukahtaa samantien kun saa nojata päänsä isin tai äidin olkapäähän. Jos taas hän ei ole ehtinyt nousta istumaan silittäminenkin riittää. Muutamana yönä ollaan itse otettu hänet meidän väliin, mutta oon ihan varma että Tuhina on muutaman kerran kiivennyt itse meidän viereen. Ei tuossa kiipeilyssä olisi mitään uutta muuten, mutta kun Tuhina on nyt nukkunut viikon lattialla patjalla kun sänky on maalattavana.

Tähän menessä meidän aamut on alkaneet pääsääntöisesti seitsemän ja kahdeksan välillä ja aamupotan jälkeen, ennen aamupuuroa olen imettänyt vielä lähes joka aamu. Niinä aamuina kun ollaan jostain syystä herätty jo kuuden jälkeen ollaan potan ja imetyksen jälkeen saatettu nukahtaa uudelleen ja herätä yhdeksän aikaan jopa. Mutta tähän on tulossa nyt suuri muutos.



Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !