Viimeisen vuoden aikana oon tehnyt kovasti, mutten silti tarpeeksi, töitä Unelmalaatikon ja itseni eteen. On hetkiä kun en usko itseeni ja omaan tekemiseen yhtään, mutta jokaisen asiakaskohtaamisen jälkeen tajuan, että tää on just sitä mitä mun kuuluu tehdä ja mitä haluan tehdä.
Mitä enemmän oon tehnyt tehtäviä itseni ja liikeideani kirkastamisen eteen, oon tajunnut että mun ikigai on äitiys. Kaikki muut on olleet aina plan B tai jotain, koska äitiys ei ole ammatti. Siis ihan lapsesta asti. Pihalla vanhempien tyttöjen kysyessä mikä musta tulee isona, vastaus on aina ollut äiti ja sitten liikkaope tai jotain muuta.
Mulla on maailman parhaat lapset, mutta se ei todellakaan tarkoita että äitiys olisi aina helppoa. Viimeksi tänään menin askarteluhoneeseen iltakaaosta pakoon. Samaan aikaan pitäisi olla aikuinen joka kertoo lapsille säännöt ja samaan aikaan oon pikkutyttö, josta tuntuu ettei nää toiset lapset halua leikkiä mun kanssa eikä niillä kiinnosta mitä mie niiltä pyydän.
Taisin jopa mennessäni huutaa että älkää puhuko mulle ennen kuin olohuone on siivottu ja se en ole minä joka sen siivoaa. Ja sitten itketti, miksi en osaa olla sellainen äiti kun haluaisin olla.
Iltakaaos on mun pahin heikkous, mutta onneksi ennen sitä oli monta tuntia aikaa kerätä ihania hetkiä.
Päiväkodista nuorinta hakiessa hän meinasi, että pitää vaihtaa kaikki ulkovaatteet, en suostunut. Mutta tänään ei tarvinnu vääntää asiasta yhtään. Totesin vain, että tarvitset haalaria jos menette serkun kanssa ulos, mie käyn hakemassa sun kypärän niin mene sie jo serkun (ja hänen äidin) kanssa autolle. "Jee jee jee". Rakastan kolmevuotiaan vilpitöntä iloa.
Ja maanantaina Mary Kay mondayssa kokeilin ensimmäistä kertaa huulten rajauskynää huulipunan kanssa. Kotiin tullessa Kirppu katsoi minua ja osoitti omia huuliaan äiti mulla ei oo tota! Laitettiin yhdessä huulipunaa ja sanoin, että hän saa yhden mun huulipunan omaksi (sellaisen jonka hän katkaisi pari viikkoa sitten 😅) ai mulle ikioma? Kyllä! Voitteko kuvitella mikä ujo hieman epäuskoinen riemu siitä syntyi ❤️
Jekun kanssa korjattiin eilen läksyjä yhdessä ja vaikka julmakumi meinasi alkuun vähän ärsyttää, niin lopulta meillä oli ihana hetki. Ja tänään murjottamiseni päätteeksi kävin toivottamassa jokaisella nukkuvalle lapselle hyvää yötä. Lapsen ilme muuttui kun korvaan kuiskasi hyvää yötä äitin aarre, äiti rakastaa sua, olet ihana.
Nuppu on äidin prinsessa, Jekku on aarre, Ässä on pikkumuru ja Kirppu pikkuprinsessa.
Ässä on oppinut laskemaan rahoja ja meillä oli hauska kauppareissu jalkapallopelien jälkeen. Mulla ei ollut lompakko matkassa, kun luulin ettei peleissä olisi kiskaa. Käytiin hakemassa kotoa tyhjiä pulloja ja lompakko. Tällä kertaa kauppareissuun ei liittynyt pettymyksiä tai vinkumista, vaan laskettiin yhdessä paljonko rahaa on ja mitä sillä saa ja vaihdettiin sipsit toiseen merkkiin että karkkipussiin jäi enemmän rahaa. Ässä alkaa olla taitava myös sopivan pienten irtokarkkipussien keräämisessä. Siihen ei meinaan riitä mun matikkapää mitenkään, että saisin laskettua kuinka monta grammaa saa eurolla kun kilohinta on x.
Nupun kanssa minulla on eniten opittavaa, tietenkin esikoinen kun on koekappale. Ja aika usein ylipäätään minusta tuntuu, että mä rakastan olla äiti, mutta nää lapset ei kyllä rakasta mua yhtään.
Ehkä se kuitenkin kantaa heitä tulevaisuudessa, että heitä on haluttu rakastaa ja auttaa, vaikka kotitöistä saakin vääntää.
Mie Rakastan olla äiti, koska noiden pienten ja jo aika isojenkin lasten ilot ja jutut on maailman parasta. Ja mulla on etuoikeus olla tässä heitä varten, silloin kun he kaipaavat. Mulla on etuoikeus ja ilo saada rakastaa näitä pieniä ihmisiä joka solulla, siksi mie Rakastan olla äiti.
Lähetä kommentti
Ihana yllätys, kiitos kommentista !