Tervetuloa jatkamaan kotikierrosta! Kuvasin olohuonetta juuri ennen kuin lähdettiin elokuussa Jyväskylään. Jostain syystä ajattelin, että minulla olisi siellä aikaa myös blogille. Väärinpä luulin, kun tuon kahden viikon aikana en tainnut saada yhtään postausta julkaistua. Mutta ideoita taas tuli senkin edestä.
Tästä kodistamme olen aiemmin esitellyt eteisen ja keittiön. Ne löytyy sivupalkista kotiesittelyt kohdasta 76m2 tagin alta. Ja keittiöstä onkin helppo jatkaa tähän viereen, eli tervetuloa meidän olohuoneeseen!
Taas kerran minulla oli suunnilleen sata kuvaa, vaikka todellisuudessa koko olohuoneen esittelyyn riittäisi ehkä jopa yksi tai ainakin kahdella kuvalla saisitte käsityksen koko tilasta.
Meidän olohuoneessa ei ole oikeastaan yhtään mitää, eikä tänne kuuluukaan yhtään mitään enempää. Sohvapöytää kaivattiin edellisessä kodissa. Täällä sitä kokeiltiin, mutta se hajosi ehkä puolivuotta sitten, enkä ole osannut sen koommin sitä kaivata.

Olohuone on minun lempi huoneeni, koska tämä on helpointa pitää puhtaana ja tämä pysyy parhaiten siistinä. Suurimmat sotkut olohuoneessa ovat pyykit ja lasten leikit. Eli tavaroita väärässä paikassa - väliaikaisesti. Pyykkiteline on aika usein yön tai pari tvtason ja seinän välissä, mutta siinä kuivuu vain satunnaisia vaatetta joita en laita kuivuriin. Eli kuivaustelinekään ei asu täällä! Huijasin, asuu se. Silloin kun sitä ei käytetä piilotan sen sohvan ja seinän väliin.
Meidän sohva on kulkenut matkassamme jo viidessä asunnossa. Tänne muuttaessamme todettiin että tarvitaan uusi. Tuo sohva kun on tänne ja tuolle paikalle liian iso. Kerran kokeiltiin vaihtaa olohuoneen järjrestystä. Tv taso ja telkkari tuli ikkunan eteen ja sohva niin, että divaani osa oli hyllyjen alla. Se näytti lievästi pöljältä.
Minä haaveilisin sohvasta, jonka alta mahtuisi imuroimaan. Sellaisesta, joka sopisi tuohon ilman, että estää parvekkeelle pääsyä. Nyt vaunut täytyy nostaa sohvan yli. Onneksi on kevyet kärryt. Ei kuitenkaan olla saatu tehtyä, tai ehkä ei olla edes haluttu tehdä, asialle vielä mitään.
IHana tuo kehto kiikkumassa <3
VastaaPoistaSe on meidän perintökehto isoäidin kätköistä. Siinä on nukkunu minun täti ja nuorin setä, mie ja mun siskot ja nyt meidän lapsista Elpu ja Vauva :) kohta se jatkaa matkaa taas suvun nuorimmalle :)
Poista