Sadepäivä

Jotenkin tuo pyykkitupa ei oikein houkuttele, varsinkin kun sillä 2,5€/h ei oikeasti pese kuin yhden koneellisen jos noudattaa tarkasti sitä 1h pesuaikaa (pesuohjelman kesto vähintään 28min + huuhtelu 8min). Taas päästiin siihen pisteeseen että puhtaista viedään viimeistä riepua ja viimeisiä sukkapareja. Eikä meillä ollutkaan viikonloppuna siivouspäivää niin kuin oli tarkoitus. Toisaalta, suurin osa siitäkin siivoamisesta olisi ollut pyykkäystä ja tiskausta.

Lauantai otettiin rennosti kun Tuhina vaikutti hieman kipeältä, puklaili koko päivän tosi paljon, ilmeisesti edelleen sitä rotavirus rokotetta. :/

Sunnuntaina taas kirkon jälkeen ampaistiin anoppilaan viettämään puoliskoni perheen kuopuksen synttäreitä. Pannukakkua ja mokkapaloja nam! Tuhina seurasi formuloita sitterissä maaten. Papan sylissä alkoi silmät luppasta taas seitsemän pintaan. Ja minä ihmettelin kun puoliskoni melkein 2v veljenpoika puhui ensimmäistä kertaa minun kuullen kolmen sanan lauseita, vaikka onkin puhunut niitä jo jonkin aikaa. Jotenkin aiemmin on tullut kiinnitettyä huomiota ainoastaan siihen milloin lapset alkaa syömään soseita tai alkaa kääntymään, istumaan ja lähtee liikkeelle ei niinkään siihen puheeseen.


Pyykkäyksen tiimoilta syyllistyin taas vaunujen väärinkäyttöön. Pakkasin kaikki pyykit mitä löysin, Tuhinalle hoitolaukkuun tuttikipon, vaippoja -tänään loppui meidän 2koon vaipat ja siirryttiin samalla kolmos kokoon! onko niiden pakko kasvaa niin nopeasti, vaihtovaatteet, peppupyyhkeen ja pissalakanan hoitoalustaksi, vaunun koppaan taas peiton, sen oikean sänkypeiton koska aappapussi päätyi pyykkikoppaan ja enoni vaimon ja serkkuni virkkaamaan tilkkupeiton.

Niin ja turvakaukalonkin kiikutin valmiiksi autoon kun ennen lähtöä käytiin ruokaostoksilla rintarepussa. Kyllä vain päästiin ilman pysähdyksiä käytävästä autolle vaikka pitikin kiertää talo ja alamäkeen mentiin, toisessa käsivarressa tyhjä turvakaukalo ja toisella kädellä tornia varmistaen. Vielä ennen lähtöä sulatin pakastimesta 60ml maitoa ja annoin pullosta parkkipaikalla jotta Tuhina selviäisi automatkasta. 

Olet oikeassa ei sinne pyykkitupaan ihan niin pitkä matka ole jotta autolla mentäisiin, vaikka nyt kun sen ääneen sanoin kirjoitin niin oikeastaanhan sen voisi kyllä niinkin tehdä, kas kun ei ole aiemmin tullut mieleen, roskat kun kyllä usein viedään autolla samalla kun lähdetään jonnekin.. :D mutta en mie pyykkien kanssa ihan niin laiska ole, pyykkitupa on sentään samassa rakennuksessa kun se roskakatos taas on tuolla jossain. Muutenkin tykkäisin olla pihi bensan kuluttaja - jos se on kävelymatkan päässä sinne kävellään, yleensä.


Me lähdettiin ennen puoltapäivää Tuhinan kanssa maalle pyykkäämään! 

Tuhina tosin nukkui tai seurusteli sen aikaa kun minä hoidin pyykkejä. Tätini (virallisesti isotäti) asuu puolentunnin ajomatkan päässä ja sopivasti kyseli kuulumisia sunnuntai-iltana. Aamulla vasta huomasin viestin ja soitin heti. Ja niin helpottui taas arki vähäsen tai ainakin sen verran että ei tarvinnut kellon tarkasti juosta kellarin ja kodin väliä vaunuillen tai reppuillen. 

Tuhina söi kahdentoista aikaan melkein heti kun oltiin perillä ja nukkui kolmeen saakka ainakin. Ja nukkui toisetkin melko pitkät päikkärit ennen kun taas syötiin ja nukahdettiin. Kaikkea en ehtinyt pyykätä mutta tärkeimmät kuitenkin. Ja sain minäkin pienet päiväunet eikä syömisiäkään tarvinnut ressata jotenka suurkiitos Tätskälle avusta! 


Sen verran vilpoista oli sisällä että peitot oli ihan hyvä varustus pienelle, iso peitto kaksinkerroin lattialla maton päällä alustana ja tilkkupeitto Tuhinalle. Villasukatkin pidettiin Tuhinalla jalassa ja tumput käsissä, tai ainakin yritettiin. Olin vähän yllättynyt miten paljon Tuhina nyt nukkui päivällä. Ei se kotona tunnu tuolla tavalla nukkuvan. Ei vaikka ulos nukuttaisi.


Aika vierähti hurjan nopeasti ja melkein säikähdin kun kello oli seitsemän kun kolmanmen koneellisen levitin saunaan hetkeksi kuivahtamaan. Ja Tuhinakin nukahti seitsemältä. Kosteahkojen pyykkien kanssa sitten kiirusti takaisin kotiin. Nyt kun on alkanut rytmi löytyä!


Kannoin ensimmäisenä Tuhinan kotiin ja nostin sängylle. En uskaltun riisua villatakkia ettei neiti herää. Nostin pyykit ja muut rappuun ja autonkin ajoin pois ovelta. Sillä aikaa puoliskoni sai viimeisteltyä koulutehtävänsä ja tuli kantoavuksi. Ehdin ripustaa pyykit uudelleen kuivumaan ja väsähtää. Ennen kahtatoista Tuhina heräsi syömään. Silloin vasta raaskin vaihtaa vaatteet, samalla kun laitettiin yöksi kuivavaippa.

Tällä hetkellä Tuhinan ilta rytmi ja rutiini on seitsemältä rasvaus ja yöpuku päälle ja sitten syöty nukahtamiseen saakka., yöunilleen hän nukahtaa suunnilleen  kahdeksalta. Seuraavan kerran syödään kahden jälkeen ja sitten uudestaan 20 yli 4, välillä skipataan tuo kahden ruokailu. Paitsi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Tuhina söi toisen kerran vasta 20 yli 5. Aamuihin ollaan  noustu 0730-0800 välillä nyt parin viikon ajan. Aamu syönnin jälkeen olen taas tarkistanut ihon kuivat kohdat ja vaihdan päivävaatteet molemmille. Päiväuni- ja syömisrytmistä mulla ei edelleenkään ole mitään hajua mutta tämä iltojen rutinoituminen antaa mulle kahdenkeskistä aikaa puoliskoni kanssa 2-3tuntia tai enemmänkin jos en malta mennä ajoissa nukkumaan.

Tuo yhdentoista jälkeen syöminen ei näköjään kamalasti vaikuttanut rytmiin. Yöllä syötiin vähän ennen neljää, niin että 5 yli 4 Tuhina oli taas untenmailla ja aamulla heräsin Tuhinan ähinöihin vartin yli seitsemän. Nyt onkin erittäin kummallista kun Tuhina nukahti jo ennen yhdeksää nukkui suunnilleen tunnin, herättyään viihtyi tuossa lelujen alla ja äsken syötin ja vein taas sänkyyn nukkumaan varttia vailla 11, taitaa neitiä tosissaan väsyttää onkohan joku kasvupyrähdys tai flunssa.

Nyt olen tuumaillut että kyllä pyykkikone on sittenkin tärkeysjärjestyksessä ennen tiskikonetta vaikka kuinka on pyykkitupa. Tiskit kuitenkin pysyy tuolla keittiössä ja vuori purkautuu kun jokaisen kokkailun yhteydessä tiskaa samantien ne pannut ja kattilat puhtaiksi ja vähän sitä vuorta pienemmäksi, ainakin niin että seuraavan aterian valmistamista ei tarvitse aloittaa tiskaamalla.

Pyykeillä taas on tapana levitä pitkin koko asuntoa vaikka kuinka meillä on pyykkikopat sitä varten että ne saisi heti heittettyä saman väristen kanssa samaan koppaan, ettei niitä sitten pyykkipäivänä tarvitse ensin etsiä ties mistä sängyn ja pöytien alta ja vielä lajitella. Ja ehdottomasti haluan edestä täytettävän koneen.

6 kommenttia

  1. Olipa mukava lueskella teidän arjesta. Pyykit hoidettu ja samalla kyläiltykin, tehokasta :) Pyykkikone helpottaa kyl kovasti tuota pyykkihuoltoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! :) joo lapsiperheessä kuulemma keittiö ja pyykkihuolto pitä ehdottomasti toimia sanoo isi :D ei nyt ehkä ollu niin toimiva tää asunto kun luultiin :D

      Poista
  2. Tänään mä juttelin mun kaverin kivoimmista ja tyhmimmistä sanoista, ja se sanos että sen mielestä suomen kielen kaunein sana on "Tuhina" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hauska :) se tuli ensimmäisenä mieleen kun kotona tätä nyyttiä katseli. :)

      Poista
  3. Hah, sen verran tunnistin, että kotipihan aittarakennuksesta ei ollut kyse. :D Ja aiemmin mietin, että missä oot kuivatellut harsoja saunassa. Kun en ainakaan muistanut, että niitä olis meillä sinne viritelty... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo teille vielä ees tuommosta riepulastia tarvinnu tuoda, pari riittäny :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !