Miten haluat aloittaa aamusi?

Nyt on kulunut kuukausi siitä, kun päätin laittaa herätyskellon soimaan klo 6.15. Ensimmäsen aamupostauksen kirjoitin 19.2. ja tänään on 20.3.. Hiihtoloman sairasteluita lukuunottamatta herätyskelloni on oikeasti soinut 6.15.. Se taas on sitten toinen tarina, että olenko joka aamu herännyt 6.15 ja alkanut kirjoittaa heti silloin. 

Kuten huomaatte, en ole kirjoittanut joka arkipäivä viimeisen kuukauden aikana. Toisina aamuina olen painanut torkkua, toisina sammuttanut koko herätyskellon. Yksi juttu tässä kuitenkin on muuttunut. En tiedä johtuuko se kevään tulosta, vai siitä että olen itse alkanut kuitenkin heräämään aikaisemmin, myös meidän päiväkotilaiset ovat alkaneet heräämään ennen seitsemää.

Näin siis leppoisat päiväkotiaamut ovat tulleet toivottavasti jäädäkseen, vaikka en heräisikään 6.15. 

Toisaalta olen taas alkanut pohtia sitä, miten oikeasti haluan aloittaa aamuni. Ehkä sittenkin aamusivut olisi järkevämpää kirjoittaa käsin. En ehkä haluakaan aloittaa aamuani ruudulta. Aamurutiinit vaativat siis vielä hiomista ja kokeilua. Minua on alkanut ärsyttää jopa se, että ensimmäinen asia mitä aamulla teen, on sään tarkistus puhelimesta. Ja vaikka parina aamuna oli hauskaa, että lapset kömpivät viereeni sohvalle katsomaan ohjelmaa, kun minä kirjoitin, en ehkä kuitenkaan halua, että aamutelevisiosta tulee rutiini. 

Ehkä täydellinen aamu voisi alkaa lukemalla kirjaa ja aamupesulla, siitä lasten kanssa pukemaan ja päiväkodille ja päiväkodilta kotiin kävellessä voisin kävellä ehkä vähän pidempää reittiä. Sitten kotiin tullessa voisin avata läppärin ja kirjoittaa sen puolituntia ennen työpäivän alkua. 

Maanantaina vein lapset autolla päiväkotiin, oli vähän surkeiden sattumusten aamu. Huomasin kotiin tullessa peiliin katsoessa näyttäväni vielä ihan uniselta. Vein meidän auton huoltoon ja kävelin sieltä vajaat 4km takaisin kotiin. Maanantaina sattui vielä aivan mahtava sää ja aurinko paistoi jo silloin päiväkodille lähtiessämme. Olen selvästi laiminlyönyt myös liikkumisen tarvetta ja sen haluan myös muuttaa aamurutiineihin.

Olen hyvä tekemään lukujärjestyksiä itselleni, joten katsotaan millaiseksi nämä aamut tästä muodostuu lopulta. Ja kuinka monta kertaa vielä muutan ja hienosäädän ruutineitani.

Miten sinä haluat aloittaa aamusi? :) 

Kevään kutsu

Herätyskello soi 6.15. Mutta taapero nukkuu käteni päällä. Minulla olisi läppäri jopa valmiiksi sängyn alla, ettei olisi pakko herättää taaperoa siirtyessäni olohuoneeseen vaan voisin kirjoittaa tässä, hänen vieressään. Tai sitten voisin kirjoittaa puhelimella, joskin läppärin näytön himmennys on paljon mukavampi kuin puhelimen.

Mutta taapero varmaan heräisi sitten siihen, kun joudun vetämään käsivarteni hänen selkänsä alta kääntyessäni nostamaan läppäriä lattialta. Noh ehkä minä sitten vain olen hereillä hetken enkä kirjoita mitään, vielä. Ässä tulee alakertaan, esitän nukkuvaa ja pyörin omissa ajatuksissani. Sälekaihtimien välistä näkyy pelkkää harmautta, kuinka ankeaa. 

Nyt on aika hyvä olla, melko virkeäkin, ehkä kirjoitan pari lausetta puhelimella. Tai sitten en, koska saatuani ajatuksen loppuun, ennen kuin ehdin etsiä puhelinta peittojen seasta, herätyskello alkaa soida. Siispä aika valmistautua aamun ulkoiluun. Ässä ehti syödä aamupalan Nupun kanssa, sillä aikaa kun hain hänelle vaatteet ja puin Kirpun valmiiksi.

Vaikka oltiinkin tänään tosi hitaita, pyöräily tuo aamuun ihan hurjasti lisää vauhtia ja oltiin hyvissä ajoin päiväkodilla. Takaisin kotiin kävelen Kirpun pehmopupun kanssa. Hän kyllä oletti, että jättäisin sen naulakkoon tai johonkin. Olen ihan varma, että hän katsoi perääni ja mietti, että vienkö sen pupun oikeasti pois. Mutta se on niin iso lelu, ettei se oikein sovi päiväkotiin unileluksi.

Keräsin kaikki alakerran pehmolelut ja sohvan tyynynpäälliset pyykkiin. Voitteko kuvitella, että meidän sohvatyynyissä on kuivunutta hammastahnaa! En voi käsittää miten se on mahdollista, kun hampaiden pesu paikka on eteisessä! Vessa on niin pieni, ettei sinne mahdu neljä lasta pesemään hampaita yhtäaikaa. Kylppärissäkin voisi pestä, mutta siellä taas on niin kylmä, ettei siellä halua pakkasella olla kukaan. Ei edes suihkussa. Ja kylpyhuoneen lattialämmitys kasvattaa sähkölaskua talvella iljettävän paljon. Onneksi kohta saa napsauttaa yläkerran patterit pois päältä! 

Koululaiset ovat lähteneet ja aurinko alkoi paistaa! Bottikin on pyörinyt ainakin osittain imuroiden, kotona on siis yllättävän kiva olla! Ja samalla siivosin yhdestä korista kaiken ylimääräisen pois ja värikynät oikeille paikoilleen. Koriin jätin vain imurin suulakkeet ja mikrokuituliinat.

Minusta ei ole tekemään suurta kevätsiivousta. Se olisi sellainen projekti jonka jälkeen meillä olisi seuraavat puolivuotta kauhea kaaos kotona, kun tyhjentäisin kaikki kaapit. Ehkä kuitenkin kori ja laatikko kerrallaan, saan tavaroita järjestykseen ja karsittua niin, että kotona olisi koko ajan kiva olla. Vaikka tiedänhän minä, että mitä pidempään illat ovat valoisia ja jalkapallokausi alkaa todella, niin eihän me kohta käydä kotona kuin syömässä ja nukkumassa ja muuten ollaan ulkona. 

Sekin kuulostaa oikein ihanalta!

Ammattilainen vai harrastebloggaaja?

Tein juuri itselleni mediakortin. Se on tiedosto, jonka voin lähettää yrityksille ja he näkevät siitä lukuni joiden perusteella päättävät kannattaako kanssani tehdä yhteistyötä vai ei. Siitä tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin! Kiitos vielä Colour outside the lines blogin Susannalle avusta. Kirjoitin mediakorttiini, että salainen haaveeni olisi päästä tekemään äänirooli johonkin lasten ohjelmaan tai elokuvaan. Jos sen sanoo ääneen, se ei ole niin salainen, mutta ehkä se voisi toteutua! 

Ollaan puhuttu lasten kanssa toiveista ja monesti he sanovat toisilleen, ettei niitä saa kertoa ääneen tai ne ei toteudu. Olen yrittänyt sanoa lapsille toisin. Jos haaveen tai toiveen sanoo ääneen, joku saattaa vanhingossa kuullu sen ja voit saada yllättävistä paikoista apua tai löytää jonkun toisen kautta keinoja toteuttaa tuo toive ihan itse!

Sängyn alla blogi täyttää kesäkuussa 10 vuotta. Tiesitkös sitä? Et varmaan, kun en ole moneen vuoteen juhlinut blogin synttäreitä. Sängyn alla blogi aloitti itsenäisenä ja ensin ajattelin, että toivottavasti kukaan tuttu ei edes lue tätä.

Jossain vaiheessa blogille piti tehdä oma facebooksivu, niin minäkin tein. Olin liittynyt instagramiin jo aikaisemmin ja hetken päästä blogeissa mainostettiin omaa instaa, niin minäkin vaihdoin ig tilini nimen yhteensopivaksi blogin kanssa. Silloin ei edes ollut vielä insta tarinoita eikä reelssejä ja video sai olla neliön muitoinen 15 sekuntia pitkä. Aktiivinen en ole silti ollut instagramissa ikinä.

Kirjoitin alkuun paljon. Aina kun Nuppuvauva nukkui, aina jos en saanut itse unta. Kirjoitin. Vaikka tavallaan toivoin ettei kukaan tuttu löytäisi blogiini, oli kuitenkin kiva kuulla, jos joku luki. Itse luin muiden blogeja ja kommentoin niitä ahkerasti. He vastasivat kommentteihini ja kävivät kommentoimassa minun postauksiini.

Muistatko vielä kommentoinnin kulta-aikaa? Saatoimme käydä kahta keskustelua yhtäaikaa, toista minun postauksen alla ja toista hänen postauksen alla ja sitten vaihdettiin keskutelu seuraavien postausten alle. Sain kavereita, joita en ollut koskaan nähnyt.

Seuraavaksi löysin uuden blogikodin. Hain kahteen paikkaan, pääsin molempiin. Valitsin Kaksplussan blogiverkoston vuoden vaihteessa 2016. Blogini oli puolitoistavuotias ja odotin toista lasta. 2016 onkin aktiivisin vuoteni. Kaksplussan verkostossa meillä oli mahdollisuus laskuttaa tiettyjen ehtojen täyttyessä. Minä en koskaan saavuttanut niitä ehtoja. Se söi motivaatiota. Saimme myös joitakin mainoskampanjoita Kaksplussan kautta, joista saimme myös rahallisen korvauksen. Minä pääsin mukaan yhteen ja tavallaan mokasin senkin.

Olin hankala äiti. Meidän lapset olivat silloin vähän päälle 1,5v ja 3,5v. Pääsin kamppanjaan, jossa mainostin lasten puuroja ja minua harmitti, että ne sisältävät maitoa, koska Nuppu ei saanut syödä niitä ollenkaan ja Jekullakin tuli pienempänä oireita maidosta. Kirjoitin että maito harmittaa ja sain postauksen bumerangina takaisin. Lisäsin siihen perustelut, miksi puurossa on maitoa.

Verkostossa tapahtui jonkin verran vaihtelua, toisten blogit vain hiljenivät, toiset lopettivat ja toiset muuttivat uusiin blogiyhteisöihin. Niin minäkin. Löysin Starboxin. Heidän ehtonsa rahallisen korvauksen saamiseen oli mielestäni paremmat. Pääsin portaaliin. Odotin kolmatta lasta. Päätin saada ensimmäisen laskutukseni, kolmessa kuukaudessa. Pääsin tavoitteeseeni luvuissa, mutta tuo portaali lopettiin kuukautta aikaisemmin. Voisi sanoa, että minulla on ollut vähän huono tuuri joissain asioissa.

Sängyn alla oli taas yksinäistä. Ei vaan blogi oli itsenäinen. Mutta kaipasin yhteisöä. Kaksplussan verkostossa meillä oli aktiivinen whatsapp ryhmä, järjestimme tapaamisia itse. Syysjuhlissa olin minäkin järjestäjän roolissa mukana. Silloin goodiebagit suorastaan eskaloituivat. Minä kyselin yhteistyökumppaneita, joita en uskonut meidän saavan ja kas kummaa, ei ollut montaa jotka olisivat kieltäytyneet. Kaksplus järjesti meille pari tapahtumaa Otavamedian tiloissa ja 2021 etänä, kun Koronan vuoksi ei voitu kokoontua. 

Niinpä puolisen vuotta itsenäisyyden jälkeen, hain uudestaan Kaksplussan verkostoon. Tällä kertaa tiesin, etten tulisi koskaan edes tavoittelemaan sitä rahallista korvausta. Ajattelin päätöksen suojelevan motivaatiotani. Minua kun ei raha motivoi, mutta sen tavoittelu ja tavoitteen saavuttamattomuus masentaa.

Poissaollessani, eli noin vuoden aikana joulukuusta 2018 - marraskuuhun 2019, monet ystävistäni olivat vaihtaneet blogit kokonaan instagramiin. Verkostossa oli enää vain muutama niistä blogeista, jotka olivat aloittaneet kanssani samaan aikaan tai olleet siellä ennen minua. No  ei mennyt kauaa siitä, kun tuli takaisin, kun Otavamedia ilmoitti lopettavansa Kaksplussan blogiverkoston kokonaan. Portaaliblogit jäivät, mutta sellaisia lukuja ei minun blogissani oltu silloin koskaan nähtykään. 

Olin taas tahtomattani itsenäinen bloggaaja, mutta blogi on silti ollut olemassa koko ajan. Postaustahti on heitellyt miten sattuu oman jaksamisen ja arjen mukana. En välttämättä olisi halunnut olla itsenäinen kuitenkaan. Kaipasin ja kaipaa yhteisöä, jossa kannustettaisiin, kommentoitaisiin ja ideoitaisiin postauksia yhdessä. Päätin hakea yhteen nykyään suureen blogiyhteisöön. En päässyt. Minun lukuni eivät riittääneet.

Sain vaustauksen, että minun pitäisi julkaista postauksia 7 kertaa viikossa, ja sitten voisin hakea puolenvuoden päästä uudelleen. Ja totesin, että kiitos mutta ei kiitos. En uskonut, että minun arjessani olisi mitenkään mahdollista julkaista 7 kertaa viikossa. Ei ainakaan tuolloin. En nyt jaksa etsiä ikivanhoja sähköposteja, mutta tästä saattaa olla aikaa sen kolmekin vuotta. Ehkä huomaatte, että minulla on blogikavereiden kaipuu, kun muistelen näinkin vanhoja asioita.

Ja nyt huomaan julkaisevani kahdeksannen postauksen, kun eletään maaliskuun 11. päivää. Olen ehkä ymmärtänyt poduttoo rimaa. Palauttaa blogin sinne mistä kaikki alkoi. Kirjoitan, koska haluan kirjoittaa. Ei minun google analytics luvut edelleenkään mitään kovin kummoisia ole. Enkä tiedä voisinko koskaan elää 100% blogista saatavilla tuloilla. Mutta ehkä Sängyn alla voisi olla kuitenkin vähän kaupallinenkin?

Olen herännyt ajatukseen, että Sängyn alla blogi voisi olla osa Unelmalaatikko kokonaisuutta, jossa rahaa kassaan tulee vauvahieronnasta, jumpan ohjaamisesta ja kirjoittamisesta. Ja kuka tietää jos tähän lisäksi tulisi vielä jokin muukin hyvinvointiin liittyvä palvelukokonaisuus. Tykkään vauvoista, tykkään liikunnan ohjaamisesta ja tykkään kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta - kuvan käsittelystä en niinkään. 

Haluan, että mitä tahansa työkseni teenkin, olen äitien kaveri ja lempeän arjen puolustaja. Olkapää kun tarvitaan ja nauran hassuille vauva ja taaperoarjen jutuille yhdessä. Vaikka äitiys on joskus tosi vaikeaa ja omat voimat loppuu, haluan kuitenkin välitttää arjesta niitä iloisia puolia. Oikeasti Äitiys antaa enemmän kuin ottaa, vanhemmuudesta saa tykätä omista lapsista saa olla ylpeä ja onnellinen ja sen saa sanoa ääneen! Ja haluan kannustaa kaikkia näkemään niitä hetkiä joissa se taika on.

Ja jos olisin rohkea sanoisin myös että tykkään laulaa ja oikeasti jos saisin valita itselleni ääniroolin, se olisi jossakin lasten animaatiossa, jossa myös laulaisin. 

Mutta se oikea kysymys blogin kaupallistamisen takana on, voinko olla ammattibloggaaja jos en tykkää instagramista, enkä tuota sinne sisältöä? Kulutan kyllä senkin edestä muiden sisältöä. Vai pitääkö minun opetella tykkäämään somettamisesta, jotta voisin olla ammattibloggaaja?

Yrittäjähän minä nyt kuitenkin joka tapauksessa olen. 

"Ihanaa, kun alkaa tulla sanoja!"

Meidän taaperomme on puhellut jo pitkään yksittäisillä sanoilla. Kesänlopulla jo hän osasi kertoa mitä haluaa tai tarvitsee. Ja kun päiväkoti alkoi myös sanavarasto kasvoi hurjan nopeasti. Kuitenkin marraskuussa vasukeskustelussa ja vielä joulun jälkeenkin ohimennenkin päiväkodista kyseltiin, että puhuuko Kirppu kotona vielä mitään?

Kirppu on ollut päiväkodissa ihan hiljaa. Nyökkäillyt ja pyörittänyt päätään "joo"n ja "ei"n merkiksi, vaikka kotona kyllä molemmat sanat tulevat varsin selkeästi ja tunteellakin samoin kuin "älä!" Välipalan jälkeen hän on katsonut ikkunaa tai ovea kohti ja sanonut "äiti", aivan kuin kertoakseen, että äiti tulee kohta hakemaan. Mutta siinäpä se, mitä hän vielä ennen joulua päiväkodissa puhui.

Muutaman kerran kuulin hänen juttelleen toiselle lapselle leikissä. Mutta noin niinkuin lähtökohtaisesti meidän vauhdikas pikkuneiti on ollut päiväkodissa maailman rauhallisin lapsi, joka ei turhia valita ja viihtyy hoitajien sylissä, muiden touhuja katsellen. 

Kerroin päiväkodilla etukäteen lasten viikonlopusta mummun ja vaarin luona. Sehän oli meidän ensimmäinen lapsivapaa viikonloppu ikinä. Lapset lähtivät perjantaina ja palasivat sunnuntai-iltana ja maanantaina alkoi tietenkin ihan tavallinen koulu- ja päiväkotiarki. Tuon viikon perjantaina eräs Kirpun hoitajista kertoi, että Kirppu on ollut aivan erilapsi reissun jälkeen.

Lähes kaikki ryhmän kasvattajat ovatkin ehtineet ohimennessään huikata "ihanaa kun alkaa tulla sanoja!"

Kotona meidän melkein kaksivuotias puhuu kyllä kolmenkin sanan lauseita, jotka ovat muotoa "toi on Jekku" "toi on potta" siinä on kolme sanaa. Itseasiassa juuri nyt hän sanoi neljä sanaa! "toi on isin limsa" Ja apua, nyt tajusin, että meidän melkein kaksivuotias täyttää kaksi jo ensi tiistaina! Siis, että hänhän on kaksi vuotias, eikä melkein kaksi vuotias!

Sanavarastosta löytyy kaikki perheenjäsenet. Hän juoksee ovelle vastaan ja huutaa "isi" tai kuka nyt sieltä onkaan tulossa. Jekun oikea nimi on vähän hankala ja olen kokeillut kutsua häntä Kirpun kuulleen Jekuksi, jos se tarttuisi helpommin. Sitten taas Jekun kavereilla on niin helppt nimet, että Kirppu huutaa heitä  heti, kun näkee aamulla tai koulun jälkeen. Poikia myös tervehditään huutamalla "Moro!". Helmikuisen reissun jälkeen myös mummu ja vaari on tullut sanavarastoon.

Tällä hetkellä suosituin lause on varmaan "isi nukkuu". Meillä on ollut lemmikki syyslomasta saakka ja vielä pari viikkoa sitten se on ollut ainoastaan Pupu, mutta nyt Kirppu on alkanut kutsua myös pupua sen nimellä: Pamppu. Oikeasti pupun nimi on Pampula, mutta kaikki kutsuu sitä Pampuksi. Myös pupun tekemisistä Kirppu osaa raportoida useammalla sanalla kuten "Pamppu syö ruokaa" ja "toi on Pampun ruoka."

Hän osaa nimetä vaatteita aika hienosti ja se on varmasti tullut päiväkodista. Aikaisemmin oli kenkä ja sukka. Nyt on "housut", ja "paita" ja "kaappi", siellä on vaatteiden paikka. "Pukee sukka jalkaan". Pipo oli pitkään "pupa päähän" nyt se on jo pupo, välillä pipokin. "Haluun hanskat, peukku" sanotaan ja puetaan, ennen kuin mennään ovelle. "Tule" tai "mennään" hän sanoo ja kertoo "tänne, tonne, suihkuun". "Nuppu pukee sukkaa" sanoi hän eilen, kun lahjoin Nupun viemään pikkusiskonsa pihalle. 

Tottakai kaksivuotias puhuu vielä huomattavasti enemmän kieltä, jota kukaan ei ymmärrä ja osa äänteistä puuttuu, kuten r ja s. Minustakin on ihanaa, kun hän puhuu oikeilla sanoilla ja ymmärrän mitä hän tarkoittaa. Viimeksi päiväkodille mennessämme kaveri tuli samaan aikaan ja Kirppu kertoi minulle "toi on (kaverin nimi)". Samoin eteisessä luetellaan mitkä kengät on kenenkin.

Eläimet oli syksyllä kaikki pupuja. Nyt niitäkin tunnistetaan jo enemmän, apuna on ollut kummitädiltä joululahjaksi saatu palapeli ja lastenohjelmat. Koira, kissa, lintu ja heppa ainakin tunnistetaan. "Auto" huomataan aina ulkona, tietenkin. Joku voisi tehdä tilaston, keskiarvo, kuinka mones opittu sana auto on sumalaisilla lapsilla. Musta tuntuu, että meidän lapsilla auto on ollut kaikilla 10 ensimmäisen sanan joukossa. 

Kirppu on myös löytänyt esiintymisen ilon ja hihkuu monta kertaa päivässä "kato äiti! kato isi!" Ja jos häneltä kysyy missä joku on, hän saattaa vastata iloisesti hymyillen "ei tiiä!" Ja tietenkin pottaileva taapero osaa myös pottasanastoa ja ihan aiheellisesti kertoo, kun on aika mennä vessaan.

Illalla hän sanoo "syliin" ja "saanko?" pyytäessään maitoa. Siihen hän nukahtaa syliini, niin iso jo, mutta niin pieni, ihan pian kaksivuotias.  

Tahmea perjantaiaamu

Voiko viime viikon sairastelu väsyttää vieläkin vai voiko todella pilviset aamut vaikuttaa niin paljon, etten tunne heränneeni ollenkaan? Torstain aamupostaus jäi kirjoittamatta. Aamu oli tahmea, ja päiväkodillakin oltiin vasta 5 yli 8. En edes muista milloin viimeksi olisi oltu niin myöhään. Takaisin kotiin käveltyäni rojahdin takaisin peiton alle, ihan hetkeksi vain!

Ja unta riitti. Eikä me edes valvottu keskiviikkona myöhään. Käytiin saunassa, laitettiin lapset nukkumaan, katsotiin Game of Thronesin viimeinen jakso, aloitettiin House of Dragonsin ensimmäinen jakso ja nukahdin ennen puoliväliä. Ehkä saunominen sitten väsytti kaikkia sen verran, että torstaina nukutti enemmän. Oli ihana herätä virkeänä ja peilistä katsoi takaisin vähän terveemmän näköiset kasvot. Kelloa katsoessani kalpeus varmaan palasi. Unta oli riittänyt yli neljä tuntia. 

Perjantainakin on varsin harmaa aamu. Oltiin päiväkodilla kymmentä vaille 8. Harkitsin pienen hetken kaupan kautta kotiin kävelyä, mutten jaksanut. Silläkin uhalla, että kaakao loppui jo keskiviikkona ja joutuisin juomaan teetä. Olen tehnyt itsestäni havainnon, jonka äitini on kyllä varmaan tehnyt jo ala-asteella ollessani. Minä elän kaakaolla.

Ja vaikka pidänkin teestä ja kaakaon lisäksi kaapista löytyy piparminttu ja rooibos teet, niin teen juominen ei ole sama asia kuin kaakaon. Katsos kun kaakaota voi juoda nälkäänsä, mutta tee on aivan liian ohutta litkua sitä varten. Minun kaakaossani on usein täysmaitoa, teelusikallinen kookosöljyä ja mausteena vielä mandariini, appelsiini, piparminttu tai thieves öljyä.

Nämä olivat Nupun ja Jekun 2020 uudenvuoden vaahtokarkkikaakaot.

Hunaja ja tee eivät mitenkään vastaa kaakaota. Maito ei kuulu minun teekuppiini. Pahassa paikassa kaakaota taas voi juoda ilman maitoa. Mutta ilman kaakaojauhetta maito ei nappaa. Olen opettanut meidän lapset myös juomaan kaakaota, vähän turhankin hyvällä menestyksellä. Meillä nimittäin kaakaota kuluu 1kg viikossa. Onhan meitä kuitenkin minä ja neljä lasta, jotka juovat kaakaota iltapalalla.

Ja minä myös aamupalaksi ja lounaaksi ja välipalaksi ja iltapalaksi vielä lasten iltapalan jälkeen. Mutta puolustuksekseni sanon vielä kyllä sen, että minä juon sitä samaa aamupalakaakaota vielä lounaalla ja välipalalla. Kuppini kun unohtuu aina jonnekin jäähtymään, joten keitän aina kuumaa vettä lisää ja kaadan päälle. Ja kun jätän vielä kuppini sekoittamatta, niin kaakaojauhettakaan ei tarvitse lisätä.

Meidän ekaluokkainen on selvästi äitin poika, tehdessään isoimman mahdollisen kupin kylmää kaakaota heti koulun jälkeen. Niin minäkin tein pienenä koululaisena kotiin päästessäni. Ensimmäisenä tein itselleni kaakaota. Puolikuppia kaakaojauhetta, siihen päälle tilkka maitoa, söin suklaatahnani, kaadoin lisää maitoa ja join kupin puhtaaksi.

Meidän lapset ei vielä harrasta tahnan syömistä - mikä itseasiassa onkin tosi ärsyttä. Ovat jopa sanoneet, etteivät tykkää siitä kupin pohjalle jäävästä tahnasta. Ja sehän tarkoittaa sitä, että he käyttävät aivan liikaa kaakaojauhetta ja sitä menee hukkaan! Ja sitten kun miettii, että meillä menee kuitenkin reilusti 20€ kuukaudessa pelkkään kaakaojauhoon, niin aika monta kupillista menee myös viemäriin.

Eikä puhuta niistä päivistä, kun lapset ovat tehneet kaakaonsa itse, purkki on jäänyt pöydälle ja meidän ihanat pienet ovat käyneet syömässä kaakaojauhetta lusikoilla. Se on aina vähän kurja sotku. Lähtökohtaisesti haluan, että lapsilla on vapaa pääsy kaikkeen ruokaan, jos on koulun jälkeen nälkä niin kaikkea saa syödä. Kunhan syödään myös ruoka-aikaan yhdessä.

Kaakaon olen kuitenkin kieltänyt. Kaakaota ei saa itse tehdä, vaan pitää pyytää aikuista tekemään. Ja juoda se keittiössä! Onneksi olen aikuinen ja itse juon kaakaoni yleensä makkarissa tai olkkarissa. Ehkä jos joisin sen keittiössä, se ei ehtisi jäähtyä kolmea kertaa. 

Ehkä pyydänkin puoliskolta kaakaopussin naistenpäivänlahjaksi. :D 

Tein itselleni neuletakin!

Äitini ystävä, joka on ollut nuoruudessaan ja minun lapsuudessani meillä lastenvahtina, sanoi että "sie se kummallinen äiti olet!" Neuloin tammikuussa temppelin asuntolan leikkihuoneessa suurta vaaleanpunaista neuletta ja hän oli tietenkin utelias mitä teen ja kenelle, ITELLENI vastasin. 

Ja se on muuten ihan totta, niin usein minäkin teen aina kaikille muille, mutta en itselleni. Tämä on ensimmäinen käsityö jonka tein itselleni VALMIIKSI sitten 2012 syksyllä virkattujen lapasten. Ja ne lapaset olivat muuten käytössä melkein 10 vuotta. En ole ihan varma missä vaiheessa ne on kadonneet, salaa haluaisin kuitenkin uskoa että ne vielä löytyy jostain mummolasta.

Mutta hei tosiaan, liiketoimintasuunnitelman vastapainoksi tein jouluna kaksi neuletyötä valmiiksi. Neuletakin aloitin ensin, sitten tajusin että jouluaatto olisi tulevana sunnuntaina ja minun oli pakko keskeyttää takki, jotta ehtisin neuloa puoliskolleni uudet lapaset. Hänellä on suuri taipumus hukata tekemäni lapaset, edelliset tein jouluksi 2021. 

Lehti, jossa tämän takin ohje oli, on ostettu myös talvella 2022. Selailin lehteä kassajonossa ja siellä oli niin söpö neulottu vauvanmyssy, jonka kuvittelin tekeväni Kirpulle, ennen hänen syntymäänsä. No sitä myssyä varten ei ole edes ostettu lankoja, en ymmärtyänyt ohjeesta mitään. Mutta nyt kaksi vuotta myöhemmin, lehdestä oli valtavasti iloa ja lämpöä tämän takin muodossa! 

En ole koskaan neulonut mitään näin suurta, en mitään pyöröpuikoilla, enkä hygge langasta, enkä käyttänyt silmukanmerkkejä. Enkä itseasiassa nytkään käyttänyt oikeita silmukkamerkkejä, koska en niitä kaupasta löytänyt, vaan käytin neonvärisiä pieniä hiuslenkkejä. Onneksi sekä perheessäni että instakavereissani on neulojia joten sain apua sekä ohjeen tulkitsemiseen että piirtämiseen ja vaikka lopputuloksessa on sekä muutama virhe, yksi hyvin selvä aivopieru sekä taiteellisesti otettuja vapauksia, tästä takista tuli niin kiva, että aion tehdä näitä lisää! 

Seuraava takki tulee Nupulle ja kysyin myös Anopiltani minkä värisen takin hän haluaa. Ehkäpä tänä jouluna he saavat suuret pehmeät paketit. Voisin tehdä myös vyötärömittaisen takin puoliskolleni ja pojille. Ja siis tietenkin näiden takkien jälkeen, kun joskus viiden vuoden päästä teen taas takkia itselleni, teen siihen hupun! 

Ohje on Suuri Käsityön Nopeat neuleet 2022 Extra lehdestä ja on nimeltään Laventelin lumous sen mukaan S koon takkiin menisi 14 kerää Hygge lankaa. Tämä piti aika hyvin kutinsa, viimeisestä kerästä meni ehkä 1/3. Minun neuletahtini oli keskimäärin lankarulla päivässä, joten voisi ajatella että tein tätä 14päivää, mutta en neulonut ihan joka päivä ja en ottanut aikaa siitä kuinka kauan minäkin päivänä neuloin. Tai kuinka monta jaksoa sarjaa katsottiin samaan aikaan kun neuloin hihoja. 

Aa joo, paljastan ottaneeni taiteellisia vapauksia hihojen neulomisessa. Ohjeen mukaan ne olisi pitänyt neuloa myös pyöröpuikolla ja sitten omella kiinni. Mielestäni pelkästään hihojen silmukoiden kerääminen pyöröpuikolle oli valtavan tuskaista ja neuloin hihat suljettuna neuleena sukkapuikoilla. Pyöröpuikkoni on koko 10 ja sukkapuikot kokoa 6. Mutta oikeastaan eron huomasi vasta kun neuloin takin etureunaa. Hihojen ja etumuksen joustin neuleet ovat molemmat 16cm, mutta hihoissa on muistaakseni tyyliin 19 kerrosta ja etureunassa about 16. Käsialani pyöröpuikolla oli aikalailla 1 silmukka 1cm, mutta en nyt jaksanut alkaa laskea silmukoita.

Sitäpaitsi ohjeen mukaan etumuksen olisi pitänyt olla vain 12cm ja hihojen vaivaset 6cm, joten hihojen suljetunneuleen ja liian pienten puikkojen lisäksi otin vapauksia myös tehdä joustinneuleesta omaa silmääni miellyttävän pituiset. Ja se yksi virhe kävi jossain, kun takakappaleeseen lisättiin silmukoita ja takki on minulle ehkä aavistuksen liian iso. Joko se johtuu ohjeeseen nähden liian leveästä kauluksesta tai kahdesta ylimääräisestä silmukasta. 

Niin ja tottakai näin isosta työtä tippuu välillä silmukoita puikolta, joten ainakin yksi sellainen väärinpäin nostettu silmukka löytyy toisesta hihasta, sellainen joka melkein alkoi ärsyttää, mutta jos pystyn elämään aivopieruni kanssa, niin yksi väärinpäin nostettu silmukka ei meinaa mitään.

Virheistäkin huolimatta, olin aika ylpeä, kun lapset kertoivat vaarille, että äiti teki tuon ite! 

Ja se aivopieru, arvaa tai kerro kommenteissa, jos huomaat sen! 

Keskiviikkoaamun helppous

Meidän aamut on joskus olleet tosi kaaottisia, mitään ei löydy mistään, kaikki kiukuttelee, kukaan ei halua pukea ja sitten myöhästytään ja mennään kiukutellen päiväkotiin. On myös sellaisia aamuja ollut, kun koko aamu on kiukuteltu, mutta samantien kun päästään ovesta ulos, ollaankin yhtä aurinkoa. Lapset on sillä tavalla hassuja, että tunne tulee ja menee, eikä niihin tarvitse jäädä sen enempää märehtimään.

Kaaosta välttääkseni olen alkanut kerätä lasten ulkovaatteet eteisestä aulaan ennen kuin olen herättänyt lapsia, se on auttanut vähän. Ainakin kaikki ulkovaatteet on olleet siinä esillä ja valmiina, niin ettei lapset huuda mulle, kun eivät löydä kenkää tai hanskaa tai hattua. Toinen helpotus on myös päivävaatteiden valitseminen lapsen puolesta ja ennen kuin hän herää.

Kaaosta on luvassa, jos levittää vaatteet valmiiksi ulkovaatteiden kanssa ja hakee lapsen pukemaan itse. Hän kyllä osaa, mutta on sen verran unikeko, että tällainen herätys on kauhea sokki ja siitä ei seuraa reipasta pukemista. 

Meidän aamujen suurin helpotus on, että minä puen myös kohta viisivuotiaalle päivävaatteet päälle. Hän saa köllötellä kaikessa rauhassa ja kun vaatteet on päällä, hän on yleensä jo sen verran hereillä, että kävelee ulkovaatteilleen ihan itse ja pukeekin ne nopeasti.

Tänään meillä oli erittäin nopea aamu, vaikka olisi voinut kyllä luulla kaikkea muuta. Ei todellakaan herätty 6.15, eikä noustu edes 7.05. Mutta 20 yli 7 tultiin alakertaan pukemaan ulkovaatteita. Kirppu puki yhtäaikaa veljensä kanssa haalarin ihan itse, ja kun hän tuli pipon ja hanskojen kanssa pyytämään apua, en enää raaskinut alkaa riisua haalaria, vaikka housut olivat vielä minulla. Sitäpaitsi sanoin hänelle ennen haalarin pukemista, että housut puuttuu ja hän vastasi minulle "ei".

Noh, peittoa päälle rattaisiin, niin ei tule kylmä vaikka haalarin alla onkin vähemmän vaatetta. 7.34 sujautin housut rattaisiin ja lähdettiin päiväkodille, Ässä pyöräili. Lapset omiin ryhmiin, käsipesun kautta aamupalalle, rattaat päiväkodin terassille ja 7.55 lähdin kävelemään päiväkodilta kotiin.

Vaatteiden valmiiksi valitseminen jo illalla voisi toki olla myös fiksua, mutta suurin tekijä leppoisiin aamuihin meillä on, että aikuinen pukee pienille päivävaatteet ja vasta ulkovaatteet puetaan itse. Toki aika usein taaperolle puetaan vielä ulkovaatteetkin, mutta olipas kummallisen helppo aamu, kun hänkin puki haalarin itse.

Olisipa kaikki aamut tällaisia! Keskiviikko on myös mun lempiaamu, kosksa se on viikon ainut päivä, kun kaikilla on kasin aamu. Se tarkoittaa hiljaista kotia heti aamusta asti, joten pari tuntia enemmän tehokasta  aamutyöskentelyä (tai tehokkaita aamupäiväunia ilman taustalla pauhaavia videoita tai pelejä.) 

6.15 herätys on ollut tällä viikolla tiukassa, olen kuitenkin joka aamu kirjoittanut noin puolituntia, se on onnistuminen!

Aurinkoa aamusta alkaen

Eilinen sääinfo puhelimessa väitti, että päivä olisi aurinkoinen ja seuraava aurinkoinen päivä olisi vasta sunnuntaina. Mitähän se sekoili, ehkä se ei päivittynyt kunnolla tai jotain. Tänään oli nimittäin jo 6.15 niin valoisaa, ettei päivästä voisi tulla kuin aurinkoinen!

Meidän piti katsoa vain yksi jakso Game of Thronesia illalla, mutta lopulta taidettiin katsoa kolme. Kun ne aina loppuu niin, ettei niitä voi siihen jättää. Se on mun heikkous. Lisäksi ne tulee mulle uniin. Tai no kaikki sarjat, joita katsotaan useampia jakso putkeen tulee mun uniin. Joten en oikeasti voi jättää liian pelottavaan kohtaan, muuten se olen minä joka keikkuu hirttosilmukassa ja pakenee hirviöitä. Onneksi saatiin lapset ajoissa nukkumaan, niin meillä ei silti mennyt aivan kamalan myöhään.

Oli muuten valtavan helpottavaa herätä, kun kotona on suunnilleen puhdasta! Ja lapsetkin onnistuivat elämään illan niin, että skipattiin illalla bottipartio. Siivosin eilen aamulla kolmetuntia, okei olen aika hidas siivoaja. Mutta kuitenkin, imuroin ja laitoin botin imuroimaan ja pesin lattioita ja siivosin eteisen. Se on muuten nyt niin siisti, että voisin esitellä sen seuraavaksi, vaikka lasten naulakko tipahtikin illalla seinästä. Jotakin pahvilevyä tuo eteinen, minkäs teet.

Meillä on eteisessä kaksi naulakko, toisessa on aikuisten takit ja toisessa lasten. Aikuisten naulakko putosi viime keväänä lasten synttäreillä. Ostettiin sitä varten mielestäni jotain tosi jykeviä ruuveja, ettei se uudestaan tippuista. Jotenkin tekisi mieli väittää, että vaihdettiin samalla ruuvit lastenkin naulakkoon, mutta eihän siinä olisi ollut mitään järkeä. En usko meidän ruuvanneen hyvin pysynyttä naulakko irtia ja takaisin. Sitäpaitsi seinässä on vain yhdet reiät joten taidan muistella omiani. Sen sijaan portti kyllä laitettiin noilla jykevämmillä ruuveilla kiinni. Se jää tuohon varmaan meidän jäälkeenkin, se on niin hyvin kiinni.

Ja joo, vaikka herätyskello soikin 6.15 nousin vasta 7.05 kellolla. Vaikken halunnutkaan nousta  vielä kirjoittamaan niin aikaisin, mietin mitä kirjoittaisin, jos olisin noussut. Auringonpaisteesta tietenkin, kunnes oli aika nousta. Ensimmäisenä puettiin päivävaatteet Kirpulle, sitten käytiin yhdessä hakemassa Ässälle vaatteet yläkerrasta. Puin Ässän ja kannoin koko halikasan eteiseen pukemaan ulkovaatteita. Meidän päiväkotimatkalla on vain kolme pätkää, jotka ei vielä ole sulaneet täysin. Otettiin muutama varaslähtö talvipyöräilyä, mutta nyt voidaan sanoa että päiväkotiin pyöräily on nyt ihan oikeasti tai virallisesti alkanut.

Eilen oltiin jo ulkona siihen aikaan, kun tänään alettiin pukea toppavaatteita. Silti oltiin tänään päiväkodilla jo 7.44. Eilen mietin matkalla heijastinhenkseleiden tarpeellisuutta, kun vastaan tulevasta autosta näkyi vain kaukaiset valot. Tänään taas oli aurinkoinen aamu. Iltapäivällä taas meinasin kääntyä takaisin hakemaan aurinkolaseja. Ajattelin ettei siihen ole aikaa, olin väärässä. Noh jospa tänään ottaisin lasit heti lähtiessä mukaani.

Toivottavasti nämä kiireettömät aamut ovat tulleet jäädäkseen. Mulla piti olla yrittäjäkoulutuksen Hops, mutta onnistuin sitten sekoilemaan itseni ulos sieltä. Ensinnäkin, puhelimella en päässyt Zoomiin lataamatta sovellusta - no eihän se mahtunut mun puhelimeen, joten ensin piti poistaa muita sovelluksia ja poistetut kuvat sieltä ärsyttävästä arkistosta johon ne nykyään menee.

Sain Zoomin vihdoin päälle vain kolme minuuttia myöhässä, no en päässyt sisään, sitten olin viisi minuuttia myöhässä, kun zoom ilmoitti, että minua ei voida päästää sisään koska isäntä on heittänyt minut pihalle hiljattain. Sain siis häiriökäyttäytyjän leiman ennen kuin pääsin edes mukaan, mahtavaa. Toinen leima jota pelkään, on laiskan ihmisen leima. Koska minulla ei ole palkkatyötä olen laiska. Yritän kovasti päästä tästä tunteesta eroon ja saada myös yritystoimintaani kannattavaksi. Mutta ristiriitaisilta tunteilta ei voi välttyä. 

Onneksi on tuo aurinko! Nyt siis kuuntelemaan euroviisu podcastia ja postauksen  julkaisua, sitten eteisen välioven ikkunan pesu ja eteisen kuvaaminen. Kuulostaa ihan suunnitelmalta. 

Maanantai

Katuvalojen oranssi hehku näkyy kaihtimien välistä. Taapero on nukkunut koko yön havahtumatta. Aletaanko meillä nukkua koko yön läpi? Vai oliko tämä vain hyvin omituinen poikkeus? Herätyskello soi sängyn alla. Se on siellä, että minun on pakko liikkua. Oikeastaan, en haluaisi puhelinta sängyn lähelle, mutta sitten mulla ei ole herätystä. 

Heräsin kyllä jo ennen kelloa kerran. Kuulin tömähdyksen yläkerrasta, siitä tietää, että joku on  tulossa alas. Hetken päästä Pampula, säikky saaliseläin, säntää kynnet laminaatilla rapisten pois alta, kun Ässä tulee peittonsa ja tyynynsä kanssa meidän sänkyyn. En tiedä mitä kello oli, en katsonut. Mutten ole kyllä hetkeen nähnyt Pampulaa noin säikkynä.

Herätyskellon soidessa torkutin parikertaa. Makasin silmät kiinni, todetakseni etten enää nuku kuitenkaan. Harkitsen hyvin lyhyen hetken sohvan ja sängyn välillä. Herääkö taapero läppärin valoon ja näppäinten ääneen, vai havahtuessaan, että lähdin sängystä? En ehdi olla sohvalla yksin montaa minuuttia. Toisin kuin Ässä, Kirppu ei tuonut peittoaan mukanaan. Harmi. Onneksi meillä on viltti.

Tein illalla itselleni nopean tehtävälistan aamua varten. Siihen tuli yksitoista kohtaa. Ja oikeastaan se kattaa koko työpäiväni. Ainoa mikä siitä puuttuu on pyykkien pesu. Eiköhän sekin johonkin väliin mene. Taapero jatkoi unia, mitä ihmettä. Voi pieni.

Tänään mulla on kalenterissa vauvahieronta-asiakas ja yrittäjyyskoulutuksen kaikille pakollinen aloituspäivä. Tämä on sama koulutus, jonka kävin syksyllä, nyt käyn uudestaan markkinointiviikon. Syksyllä koulutus oli iltapäivällä kelllo neljästä kuuteen, joka arkipäivä viisi viikkoa. Se oli kauheaa. Kuuntelin kyllä jokaisen koulutuksen, mutta en päässyt oikein koskaan ryhmäkeskusketeluissa osallistumaan, kun taustalla oli koko meidän samaan aikaan tapahtuva arki ja sitten vielä kolmena päivänä viidestä oli lasten harrastuksia, joten osa keskittymisestä meni aina lähtemiseen.

Miksi taaperot ei tykkää peitoista? Peitto on oltava niin kauan, että nukahtaa, mutta nukkuvaa lasta ei saa enää peiteltyä mitenkään. Minä nukun aina peiton alla niin tiiviisti, että varmasti on lämmin. Haluan peitellä sylissäni nukkuvan taaperonkin, mutta hän ihan huomaamatta heittää peiton pois sylistään. Minä taas tunnen käsivarressani kuinka ihoa kylmää eteisestä tuleva viileä ilma. 

Oho! Kellohan on jo kymmentävaille seitsemän. Ja nyt minnun pitäisi raaskia siirtää tämä pieni nukkuva lapsi pois, jotta pääsen keräilemään heidän vaatteensa valmiiksi ja päästään puolelta ulos ovesta. Läppäri näyttää, että pakkasta olisi kaksi astetta. Tiet on kuitenkin jo niin sulat, että Ässä varmaan pyöräilee päiväkotiin.

Se oli semmonen hiihtoloma

Hyvin alkanut uusi tapani koki kovan kolauksen heti alkuunsa sairastelun takia. Kuumesta huolimatta koitin kirjoittaa. Sitten heti kuumeen laskettua päätin, että jo riittää tämä makaaminen ja pitää alkaa saada asioita järjestykseen. Käytännösse se siis tarkoitti raivosiivousta heti kun sängystä pääsin ylös. No se oli huono idea se. Ja illalla oli pakko tehdä sama uudestaan. Se oli vielä huonompi idea.

Keskiviikkona oltiinkin sitten jo sellaisessa pisteessä, että olisi ollut parempi ettei minua olisi olemassa ollenkaan. Kaikki ärsytti, eikä mulla ollut voimia saatika taitoja keskustella yhtään mistään. Käytännössä rähjäsin kaksi päivää ja itkin, kun en itsekään ymmärtänyt, että mistä ja miksi ja mikä järki tässäkin touhussa nyt taas oli.

Miksi lapset voi juosta kuumeessa, mutta itse pitäisi levätä vielä paripäivää kuumeen laskettua, että pysyy järjissään? Perjantaina levättiin ja katsottiin Umk. Oltiin se alkuperäinen lauantai HyvänOlonMessuilla ja kotiin päästessä mulla oli aivan kaamea päänsärky, joten menin suoraan nukkumaan ja unohdin koko Umk:n.

Minähän en kuunnellut mitään noita kappaleita etukäteen ja koitin jonkin verran välttää myös Umk uutisointia, eipä se kovin vaikeaa ollut, kun seuraan niin vähän uutisointia ylipäätään. Toki tiesin kyllä jo valmiiksi kuka on voittaja ja Pilvi Hämäläisen esityksestä olin jotain lukenut.

Mun lemppareita oli Cyan Kicks, Mikael Gabriel x Nublu ja WindowsYSIVIISmän. Mä mietin pitkään miksi kaikki radiojuontajat takeltelevat sen englanninkielen ääntämisen kanssa, että miksi ne ei vaan sano sitä suomeksi. Mutta nyt ymmärrän, kun hän itse sanoo sen siinä laulun aulussa englanniksi tietenkin, niin kai se sitten on se oikea tapa. 

Cyan Kicksin kappale oli hyvä, mutta esityksessä oli liikaa lattialla kieriskelyä ja liian vähän rähinää. Miklun ja Nublun biisissä oli kaikki elementit kohdallaan, mutta jätkät missä oli show? Ihan kuin se olisi unohtunut kokonaan. En mä nyt ihan täysin fanittanut myöskään voittajan esitystä, mutta kappale on hyvä, ja ihan oikeutetusti he viisuihin lähtevät.

Umk:n lisäksi tästä lomasta ei jää mieleen yhtään mitään. Tai jää se, että oltiin koko viikko kotona ja kipeitä. Suunnitelmaksi jäi leffassa käyminen ja Jyväskylän reissu. Mutta saatiin sentään pieneksi hetkeksi vieraita varsin kaukaakin! Siskoni tuli hetkeksi Suomeen ja he ajoivat Jyväskylään meidän kautta. Myös pikkusisko poikineen oli mummun matkassa hakemassa maailmaankansalaista ja he kävivät meillä nyt ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Lapsilla oli hauska parituntinen serkkujen kanssa ja minäkin pääsin autolla kauppaan.

Huomenna soi taas herätyskello varttia yli kuusi ja arki allkaa!