Mitä tapahtuu vauvoille...

... jotka heräävät kesken vaunulenkin ja yks kaks saavat hysteerisen itkukohtauksen?



       ... jotka on pakattu lämpimästä vaunuihin eikä lämpimästi vaatteisiin.... 



                   Eikä tutti jota ei osata syödä rauhoita edes sekunniksi....




Menkööt möröt ja pahat unet piiloon, koska sellaiset vauat pääsee turvaan äitin takin sisälle, lämpimään ja lähelle rauhoittumaan. 

Älä itke Tuhina kulta, äiti on tässä. 
Äiti rakastaa sinua ♡

Anna mä nukun

Keskiviikko oli vähän liian rankka päivä. Se alkoi kyllä hyvin, mutta illalla sen huomasi. Meillä oli kaks pakollista menoa. Ensin klo 10 mun jälkitarkastus keskustassa ja klo 14 Tuhinan neuvolalääkäri oman alueen terveyskeskuksen neuvolassa.

Heräsin samaan aikaan kun puoliskoni jolla koulu alkoi 0815. Syötin, pesin ja puin Tuhinan, tarkistin hoitolaukun sisällön, vaihdoin melkein päivävaatteet ja tein itselle aamupalan. Ja söin taas samalla Tuhinaa syöttäen. Neitihän nukahti sitten kivasti 20yli9 kun puolelta piti lähteä. Aivan täydellistä! Ja hän nukkui koko tuon ajan, käytiin vielä tarkistamassa ettei vanhaan asuntoon ole mennyt postia, ja heräsi vasta kotona. Taas syötiin ja ajattelin itsekin nukkuvani hetkisen vaan ei.

Ehdin itse nukkua ehkä 10min kun havahduin ähinään ja hereillähän siellä killuteltiin. Luulin että oli jäänyt nälkä ja neiti ahmaisi, nielaisi kahdesti ja nukahti. Hohhoi. nyt kello oli jo sen verran että aloin tehdä itselle leipää, söisin ja sitten lähtisimme ja puhelin soi. "Neuvolasta hei teillä oli tää aika...." joo niin oli ja ollaan tullossa tässä.... vain 30min myöhässä! whoooooooops. se olikin 1330. Onneksi ei ole pitkä matka. Ja niin me sitten kiiruhdettiin. Tuhina heräsi vasta kun riisuin hänet punnittavaksi. Lääkärin jälkeen syötin neidin vielä neuvolan tiloissa ennen kuin suuntasimme pienelle kävelylle.

Halusin mennä puoliskoani vastaan vauvan kanssa kun kerran olimme liikkeellä niihin aikoihin niin miksipäs ei odotellessa tehdä pientä lenkkiä ja nautita raikkaasta syyssateesta. Kotiin tullessa neiti taas söi ja nukahdettuaan laitoin meille ruoan tulemaan ja puoliskoni käski taas minutkin päikkäreille. Vaan enpä ehtinyt kovin pitkään nukkua kun taas neiti ruokaili ja minä syötän silmät ristissä. Ja taas söin itse samalla Tuhinaa syöttäen.

Illasta olin jo niin väsynyt etten jaksanut edes puhua puoliskolleni. Tuijotin vain syövää vauvaa ja toivoin että nukahtaisi jo. Ja nukkuisipa pitkään. Rehellisesti en vielä kertaakaan ole ollut niin väsynyt kuin eilis iltana. Väsynyt ja turhautunut. Onneksi Tuhina nukkui yön kuitenkin normaali herätyksillä, ehkä jopa hieman pidemmillä väleillä!

Aamulla olin edelleen väsynyt. Yritin malttaa nukkua heti kun Tuhinakin syötyään nukahti. Tosin en oikein malttanut aluksi. Soitin myös äidilleni että ehtisikö hän tänne kaaoksen keskelle. Nukuin rehellisesti koko päivän heräten syöttämään Tuhinaa. Ja ensimmäisen kerran tunsin itseni virkeäksi vasta kun 10 vailla 6 herättiin taas syömään. Nyt olin jopa niin virkeä että lähdettiin vaunuillen käymään anoppilassa, yksi kälyistäni laittoi aikaisemmin viestiä vaatteista joita voisin käydä kokeilemassa ennen kuin ne menevät kirpparille.

Hassua kuinka sen eron huomaa itsekin... Eilen illalla ajatukset oli luokkaa onko pakko onko pakko ja nyt illalla herätessä ja kun Tuhinakin viihtyi taas hereillä oli ihanaa vain tuijotella ja höpötellä tuon pienen ihmisen alun kanssa. Joka muuten hymyilee ihan aidosti! En tiedä johtuiko se omasta äänensävystä vai joko tuo pieni ihme tietää mitä maito tarkoittaa mutta kasvot loistivat ja hymy oli oikein iso ja odottava kun höpötin "otatko lisää maitoa otatko maistuuko maito" tyyliin.

Selvästi on kiinnitettävä enemmän huomiota omaan nukkumiseen, on vain maltettava. Pirteänä olen parempi äiti ja jaksan iloita jopa kakkavaipoista! Ja faktahan on että meidän vauva on aivan ihana! Tällä hetkellä nukkuu tyytyväisesti välillä ähisten isänsä sylissä. Ja välillä päästäen niin hassuja ääniä että me puoliskoni kanssa vain tuijotamme ja hihitämme välillä toisiimme vilkaisten.

Kodin ylläpitämisen kannalta olen tosi onnellinen että äiti pääsee tänne jo lauantaina ja sattuipa sopivasti, anoppi keksi meille tekemistä! Meille on siis viikonloppuna tiedossa parisuhdeaikaa ja ylimääräinen käsipari auttamaan niissä kotihommissa joita ihan rehellisesti en ole jaksanut tehdä.

Tulevaisuudessa pitäis luultavasti mennä itsekin yöunille tässä vaiheessa kun Tuhina nukahtaa tälle pätkälle n. klo22. ja yölliset luku(imetys)hetketkin on pakko vain karusti lopettaa siihen pisteeseen kun neiti nukahtaa. Nyt nimittäin tulee luettua vielä hetki sen jälkeen kun itse mukamas piristyi.

Nyt siis kauniita unia kaikki kansa! Ei enää yöllisiä postauksia :D

Pieni sievä suloinen

Meidän neiti Tuhina on jo reilu 6vk! Tuo pieni nyytti on kasvanut niin että se tuntuu myös käsissä. Seuraava oikea neuvola onkin sitten 2kk ikäisenä. Toki ensiviikolla pääsemme painokontrolliin.


Elin pitkään luullen että oma syntymäpainoni oli 2600g ja anoppini kertoessa puoliskoni olleen himpun vajaa 5kg tietysti toivoin että Tuhina olisi lähempänä omaani. Ihan noin niinkun synnytystä ajatellen. Tavallaan vauvan koko oli ainut mitä mietin synnytystä ajatellen itsekin olen suht pienikokoinen. Ei voi sanoa että säikähdin, mutta mietin että o ou kun neuvolan täti veikkasi reilua 3500g. Olihan hän jo aiemminkin todennut että tulee isompi mitä hän ensin oli ajatellut. Kotimatkalla soitin äidille ja vanhoista neuvolakorteista selvisi että tuo 2600g olikin 3600g ja sinne kaikkosi loputkin pelot synnytystä kohtaan. Totesin että jaa miekin ollu tuon kokonen tervetuloa vain ihan sellaisena kuin haluat :)

Ja neitihän päätti sitten tulla vauhdilla, painaen sen 3780g. Kuten tavallista paino tippui sairaalassa ja kotiinlähtöpaino oli 3570g. Neuvolan täti tuli kotikäynnille kun ikää oli 8vrk, tulloin neidin paino oli 3860g ja 80g ohi syntymäpainosta. 



Meidän neuvolat on 2vk välein 2kk ikään saakka, koska seurataan Tuhinan hemoglobiinia. Painoa neidille on kertynyt ensimmäisten käyntien välissä ensin kotiinlähtöpainoon 290g sitten 125g sitten 435g ja nyt vain 395g eli 40g vähemmän kuin edellisten 2viikon aikana. En ole ihan varma miksi meille varattiin aika painokontrolliin viikon päähän.Tämä sai hieman, tai aikalailla siis, ihmetystä puoliskoltani. Enkä minäkään nähnyt mitään kasvukäyrää jonka mukaan kasvu olisi ollut miinuksen puolella vaikka sellaisesta sekä täti että lääkäri neuvolassa puhuivat. Puoliskoni luki jostain soiaali ja terveysministeriön suosituksen että lapsen tulisi kasvaa 1kg/kk. Meillä näköjään painoa tullut 1245g/6vk. Kuitenkin pituutta oli tullut 2cm ja päänympärykseen sentti, eli ne lukemat kelpasivat oikein hyvin.

Jokatapauksessa Tuhina kasvaa ja syö ja on hämmentävän virkeä (minä kun luulin että edelleen vaan syödään ja nukutaan ainakin pari viikkoa!) se kai on kuitenkin tärkeintä :) ja jos neuvolassa katsotaan painokontrolli aiheelliseksi varmuuden vuoksi niin en kai minä ala vastaan väittämään. Tuhina se on tässä kaikista tärkein :)

(kuvissa neiti on 5pv vanha)

Mummun synttäreillä

Mummu aka äiti täytti pyöreitä!

Tuhinan ensimmäinen pitkä automatka siis tehty kun matkasimme vanhempieni luokse viikko sitten perjantaina. Meno matkasta selvittiin pumpatulla maidolla ja korvikkeella. Ja tuo korvike annos jäikin nyt tältä erää viimeiseksi!




Perille päästyämme vaari sai Tuhinan syliinsä ja seuraavaksi neiti löytyikin venyttelemästä raajojaan ja selkäänsä vaarin valvonnassa sängyltä. Saimme valloittaa vanhempieni huoneen. Ja perinteisesti Tuhina nukkui meidän keskellä ja yölliset heräämiset olivat samoihin aikoihin kun kotonakin. Pakko myöntää että kyllä tuon 20cm lisää sängyn leveydessä huomasi, positiivisesti. Silti en meille isompaa halua, 140cm on hyvä.



Picnic henkiset juhlat oli lauantaina. Tuore isomummo ryösti Tuhinan isosiskoni sylistä kehoittamalla siskoa viemään roskat :D Tämän kaksikon ansiosta neidin kynnetkin on nyt ensimmäisen kerran oikein viilattu, saksia kun ei löytynyt.




Tuhina taisi varastaa huomiota ihan kiitettävästi ja syli vaihtui useamman kerran, mutta  onneksi hän tuntuu olevan myös mummun ja vaarin ylpeyden aihe. 

Yleensä ollaan oltu reissussa koko viikonloppu, mutta nyt kun puoliskollani oli maanantaina aikainen kouluaamu ja tiesimme ettei aikainen lähtö kuitenkaan onnistu sunnuntaina niin suuntasimme suosiolla takaisin kotiin lauantai-iltana.

Mitäs tuumaatte tästä juhlatunnelmasta?

Onnistuin!

Heräsin perjantaina Tuhinan ähinöihin varttia yli yhdeksän. Neiti söi vaihdettiin vaippa ja pestiin simmut. Hetkisen neiti viihtyi sitterissä niin että sain itselleni kaakaon ja aamupalaleivät  tehtyä ja sitten jatkettiin imettäen ja samalla itse syöden. Kun neiti nukahti laskin hänet suoraan vaunuihin jatkamaan unia. Operaatio aamupäiväkävely ja pyykkäys alkakoon.

Me asutaan hissittömässä talossa kakkos kerroksessa.  Eli ensin vauvan koppa lattialle ja vaunujen kanto alaovelle. Sitten vauva ja pyykkikoppa. Kiersin ulkokautta kellarin ovelle, koin sen helpommaksi kuin ahtaasta aulasta lukitun oven ja vielä yksien rappusien kautta pimeän ja ahtaan käytävän läpi kulkemisen.


Ensimmäisen koneellisen pyöriessä kävelin 20min lenkin ja mietin miten kannattaisi hoitaa seuraava vaihto. Päätin jättää vaunut kellarin aulaan, nappasin Tuhinan vaunukopassaan ja sisäkautta kellarin läpi hain seuraavan likapyykin ja samaa reittiä takaisin. Puhtaiden pyykkien kanssa mentiin taas ulkokautta. Jätin vaunut alaovelle ja pelkkä koppa kantoon. 

Tuhina heräsi kun ripustin vaatteet kuivumaan, sittempä me yllätys yllätys syötiin. Neidin nukahdettua kannoin jätesäkillisen roskia vaunuihin ja nappasin seuraavan koneellisen ja Tuhinan. Tällä kertaa vaunuissa kulki roskat ja pyykit ja nukkuva neiti käsivarrella kulkevassa kopassa. Harmi etten älynnyt ottaa tästä vaunujen väärinkäytöstä kuvaa. :D

Jätin puhtaat pyykit koriin ja vein roskat pois. Ja kerkesinpäs laittaa vaunuihin sadesuojan juuri ennen sateen alkua. Tämä korilinen sisälsi suurimmaksi osaksi harsoja ja korista kun kulkee ilma läpi niin annoin niiden huoletta seistä hetkisen pyykkituvassa ja istahdin pihakeinuun kuuntelemaan sateen ropinaa. Tästäkään en saanut kuvaa paitsi erittäin lähikuvan  edessäni olevista vaunuista :D 


Puoliskoni tuli koulusta niinpä yhteis voimin kannettiin vaunut ylös. Puoliskoni kärräsi Tuhinan jatkamaan uniaan parvekkeelle, minä hain pyykit. Ehdinpäs ripustaa kaikki pyykit ja puhaltaa ilmapalloja ristiäisiin ennen kuin Tuhina taas heräsi.


Hieman yksityiskohtaisesti yksi pyykkipäivä, mutta rintatulehduksen jälkeen kotoa mihinkään liikkuneena olin jo todennut ettei se onnistu jos puoliskoni ei ole kotona, että vauvan kantelu ja pyykkikopat olisi mahdoton yhtälö, mutta niin se vain hyvin onnistui vaikka tulihan siinä pientä ees taas kantelua, mutta mikäs siinä,  hyvää käsitreeniä ja Tuhina nukkui tyytyväisesti ja tämä äitikin sai tuulettaa päätään raikkaassa syysilmassa. Eli ei mitään hätää sen kantorepun/liinan hankinnassa vaikka sellainen ehdottomasti helpottaisi tätä pyykki ruljanssia.


Minä vs pyykkipelko 1-0. Ei ihan huono saavutus vaikka itse sanonkin!

Mainio perjantai, lauantaina onnistuneet ristiäiset (joista lisää kunhan saan kuvat), ja sunnuntaina pitkästä aikaa kirkkoon, loppuviikon perusteella tähän arkeen näyttäis alkaneen löytyä jonkun moista rytmiä, pikkuhiljaa! 

Tadaa !


Kyllä vain mekko on! Me tehtiin se! Me oltiin kirkossa ekaa kertaa! 

Sakramenttilaulun aikana sujuvasti takaoven kautta takarivin valtaus ja Tuhina nukkui lähes koko kaksi tuntisen :)

Vartti ennen pyhäkoulun loppua karkasin eteiseen ihmettelemään jatkaako Tuhina uniaan vai syödäänkö me. Ja tuon neuleen totesin oikein päteväksi yksityisyyden suojaksi pienelle ruokailijalle.

Ihan okei

On ihan okei että äitikin itkee. Tunteiden pitää päästä purkautumaan. Ja kyllähän se nyt harmittaa kun pieni itkee ja itkee ja on just syöty ettei maito enää maistu ja röyhyjäkin tullu isosti enempi ku yksi ja on jumpattu pumpattu jalkoja jospa se auttais ilmoihin ja massua ja peppua hierottu, mutta vieläkään ei mikään asento maata tai sylissä meinaa olla hyvä.

On ihan okei että näin alussa on välillä neuvoton. Onneksi on tuo ihana puolisko, ja puhelin soiton päässä äiti ja anoppi ja ilmeisesti meidän mummolla olisi myös paljon vinkkejä. :D

On ihan okei että äitiäkin väsyttää. Mikä tietty myös vaikuttaa tuohon itkuisuuteen, ainakin mulla. Onneksi mun puoliskoni mielestä oon ollut liian toimelias ja liian normaali synnytyksen jälkeen, niin että monesti koulusta tultuaan hän kysyy oonko malttanut nukkua ja välillä peitteleekin sekä äidin että nukkuvan vauvan päikkäreille. Ja hei, ketä nyt ei vähän jossain vaiheessa väsyttäis katkonaiset yöunet. Vaikka kuinka nukuttais pitkiäkin pätkiä niin katkonainen on aina eri kuin putkeen vedetyt 8h.

On ihan okei että tiskivuori nousee, mutta kyllä se ahdistaa. Pitäis vaan yrittää muistaa että ne kotihommat ei karkaa,  uni, ruoka, suihku tai vessassa käynti on ehkä kuitenkin tärkeysjärjestyksessä ensin sitten ne tiskit, imurointi, ym.

Ensin vauva sitten äiti ja sitten vasta koti.

Johonkin väliin olis kyllä hyvä ympätä vielä tuo puoliskoni. Näin kun pyykkäminen tapahtuu kellarin pyykkituvassa on vaatehuolto hieman nihkeää, mikä tietty eniten vaikuttaa siihen ainoaan henkilöön joka poistuu täältä kotoa... Itsehän kuljen edeleen yöpuvussa ja niissä imetysliiveissä. :D Ja siis nihkeää siksi että tarvittaisiin kantoväline jotta yksin vauvan kanssa ollessa tuonne kellariin voisin mennä. Vaikka siihen menee ehkä 10min kun lastaa märät pois ja likaset sisään ja takas ylös ja vaikka vauva nukkuisi koko tuon ajan, ei ajatus yksin jätetystä vauvasta kyllä millään pääse toteutus asteelle. Ei, en halua.

Onnea on kouluruoka! Edes puoliskoni saa syötyä kun vielä ollaan aika kaukana siitä unelmasta että mies tulis koulusta katettuun pöytään. Tämä äiti kun ei ole ehtinyt vielä hamstraamaan ruokavarastoon mitään mistä saisi kokonaisen aterian. Sitäpaitsi nyt hän on tullutkin kotiin tyyliin ennen kahta että eihän silloin vielä oo päivällisaikakaan! :D

Pikkuhiljaa.

Ja vaikuttihan tähän rytmien katoamiseen ja väsymykseen tietysti tuo rintatulehdus. Onneksi nyt on antibioottikuuri popsittu, mikäli se aiheutti Tuhinalle masuvaivoja, niin sen pitäisi helpottaa nyt. Ja olinhan muutaman päivän ihan täysin vuodepotilaana silloin.

Kyllä ne arjen rutiinit vielä löytyy. Tosin tätä helpottaakseni mun täytyy ehkä pitää pari päivää neidin ruoka-aika päiväkirjaa. Minä kun suunnittelen kaiken kalenteriin,  niin sen myötä osaisin ehkä suunnitella sitten ne uni ajat kun nukkuisin itse vauvan kanssa ja ne välit jolloin keskityn joko omaan olemukseeni/tähän blogiin/kuulumisten jakamiseen siskoille tai kavereille ja ne välit jotka kulutan kodin ylläpitämiseen.

Sen verran jo suunnittelin että voisin keskittyä yhtenä päivänä yhteen huoneeseen ja tarkoitan perus - tavarat paikoilleen -siivousta ja imurointia. Tyylillä
Maanantaina eteinen ja vessa
Tiistaina tiskit ja keittiö
Keskiviikkona makkari
Torstaina olohuone
Perjantaina vessa ja tavarat paikoilleen

Lattian pesut voisi hoitaa joka toinen viikko näin alkuun ennen kuin perjantaista tulee tavarat paikoilleen päivän lisäksi lattian pesu ja sohvan imurointi päivä.

Tavoite olisi siis pistää koti pala palalta sellaiseen kuntoon että viikonloppuna kun puoliskonikin on vapaalla voidaan keskittyä perheeseen, tehdä jotain mukavaa yhdessä tai rentoutua. Ja johonkin väliin ymppään vielä nuo pyykit.

Yritän antaa itselleni armoa kuitenkaan olematta laiska.
On ihan okei jos en joka päivä vielä jaksa tehdä kaikkea, mutta kyllä haluan jonkunlaisen arki rytmin ja rutiinit ihan jo itseni takia.

On ihan okei jos kotona on joskus kaaos kunhan se on väliaikaista.

On ihan okei pyytää apua jos tuntuu että tekemistä on liikaa. Sitä vartenhan äidit on. Että niille voi soittaa kun tarvitaan apua. Sellainen äiti minäkin haluan olla, aina läsnä ja apuna lasteni tarvitessa.

Kyllä tää arki vielä rutinoituu, päivä kerrallaan. Se on ihan okei.

Ite iivari

Tajusin etten ole juuri esitellyt itseäni teille lukijoille. Tietysti kun alkuun ajattelin että tätähän pääsee lukemaan vain perheeni,  sukulaiset ja läheiset ystävät. Vaan toisin kävi, kiitos rakkaan puoliskoni. Hän onkin lukenut jokaisen postauksen ennen julkaisua, tarkistanut kirjoistusvirheet ja kehunut.


Mutta niin mitäs minusta. Olen vuosimallia 1991, syntynyt Raumalla peruskoulun kävin Jyväskylässä minkä jälkeen kävin valmistumassa Tampereella Varalan Urheiluopistosta ja sieltä suuntasin Rovaniemelle seuraavan ammatin perässä. Näistä vaiheista löytyy hieman TÄÄLTÄ.

Olen perheestä jossa on ahkeraakin ahkerampi töissäkäyvä isi, nykyään tunnetaan myös tittelillä vaari. Gradua kirjoittava äiti, nykyään myös mummu ja maailmalla matkannut isosisko ja 20v pikkusisko jonka luulen edelleen olevan alle 15v.

Tähän omaan pieneen perheeseen kuuluu kotiäiti minä, puoliskoni - opiskelijaisi ja se vauva Tuhinaksi täällä blogissa nimetty, vaikka rehellisesti todellisuudessa käytämme hänestä miljoonaa muuta nimitystä vaan ei Tuhinaa :D Naimisissa olemme olleet reilun puolivuotta. Meidän ensikohtaamiset ja sen lopullisen törmäämisen voi lukea TÄÄLTÄ. Loput sitten TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ. Tuhina neiti on meidän ensimmäinen.


Tällä hetkellä tai siis Urheiluopiston jälkeen en ole juuri harrastanut mitään. Mutta vauvauintiryhmään on jo ilmottauduttu ja vaunukävelyistä haluan ottaa tavan kunhan opin neidin vuorokausirytmin.

Oi paitsi on mulla yksi harrastus! Raskausaikana aloin lukea Äitilandiaa jonka kahlasinkin läpi sieltä enensimmäisestä kirjoituksesta saakka. Tuon Kideblogin alta nyt myöhemmin bongasin Bebe au Laitin jonka taas kahlasin läpi öisinä imetyshetkinä. Muutamaa muutakin aloin seurata sen myötä kun Äitilandian innoittamana uskaltauduin itsekin blogimaailmaan jälleen. Tosin sen verran pelokkaana etten oikeita nimiä tai kotikaupunkia tieten tahtoen halua paljastaa.

Niin ja tuo iivari taas..... noh. Sanotaan nyt että joskus yläasteikäisenä iltapalapöydässä iltahepulin valloittamana en ollut se kirkkain lamppu ja rakas siskoni lausahti: voihan pöllöiivari viidessadakuudeskymmenes jotakin... josta siis lempinimi pöllöiivari josta lyhenne iivari.

Tekstit taas saavat alkunsa luultavati aina silloin kun Tuhina nukkuu tai syö. Vuorokauden ajasta riippumatta.


Kaikki kuvat ovat omiani, jos ei itse kuvaamiani niin sitten jonkun perheenjäsenen. Niinkun vaikka ilman varpaita pennillä ajattelevan isosiskoni. Tai puoliskoni. Tai puoliskoni siskojen joita on neljä. Kenen käsissä kamera nyt sattunut olemaan.

Olen joskus aiemmin saattanut mainita, mutta sanonpa uuuudelleen, pääsääntöisesti kirjoitan pikkuisella Samsung tabletilla ja kuvat ovat laatua Samsung tablet tai puoliskoni puhelin tai oma puhelin. Jotkut saattaa olla laatua Olympus Touhg tai sitten siskoni Olympus melkein järjestelmäkamera tai Sony digipokkari. 

Miekin haluun semmoisen melkein järkkärin, koska tough toimii veden alla ja kesällä ulkona vallan mainiosti mutta jostain syystä sisällä on lähes mahdoton onnistua kuvaamaan tai talven hämärässä. Tai sitten olen vain laiska oppimaan. Ehkä siinä mulle kotiäidin uusi harrastus: opettele käyttämään sitä kameraa joka sulla jo on! Se on kuitenkin hieno kiva hyvä ja näppärä jos siis osaa säätää asetuksia luulen ja salamakin kai toimii jos ei aina laita sormea siihen eteen.. :) lohduttaudun tiedolla että isillä on sama kamera ja samoja ongelmia paitsi ehkä tuon sormen. :D

Maitovaatteet

Meillä Tuhina 5vk syö tällä hetkellä ainoastaan äidinmaitoa ja pääsäntöisesti vain rinnasta. Rintakumin kanssa. Kyllä tissi löytyy ilmankin mutta imemään ei neidin suu ilman tissituttia pääse, kun ei saa otetta.

Kotonahan meillä ollaan vaippasillaan ja imetysliiveissä heiluu myös tämä äiti näillä helteillä. Joten ruokailut menee vaatteita suttaamatta.

Toistaiseksi ollaan käyty vierailemassa ainoastaan anoppilassa, eli mummin ja papan luona ja kertaalleen puoliskoni pikkuveljen luona. Ja vauvan asu on mummilassa sama kuin kotona ja koska imetysvaatteita mulla on vielä ainoastaan nuo liivit, niin siellä ruokaillessa myös äidin asu on aika lailla sama kuin kotona. Siellä on kyllä tilaa imettää piilossa katseilta :) Ja kerran on ehditty reissuun mummun ja vaarin luo, mutta sielläkin meillä oli oma huone jonne piiloutua ja myös pumpattua maitoa antaa pullosta.

Mutta mitä jos kuitenkin tulee tarve julkiselle imetykselle.... Vaikka toivon että esim. Kirkkoon saan pumpattua maitoa matkaan..

Nimittäin kun meillä syödään niin useimmiten noiden pienten käsien ansiosta tai oikein rintaa etsiväisen suun toimesta tuo tissitutti lentää sen pari kertaa, yleensä puoleksi täynnä maitoa. Näin kastui Tuhinan käsivarsi ja äidin maha, vaikka harsolla yritän suojata. Ja nyt alkaa tuntua siltä että välillä neiti heittää ihan tahallaan tuon kumin irti!

Ja kun Tuhina oikein hamuilee ennen ja jälkeen röyhtäisyn, tai saa yskän puuskan joko hotkittuaan tai sitten vain runsaasta maitomäärästä, tai nukahtamaisillaan ollessaan viuhtoessaan niin käsillä jaloilla ja päällä, on tissitutti varmasti irti, ja jos sattui maitoa olla siellä, niin nyt on neitisemme kasvot, kaula ja käsivarsi ja äidin maha maidossa. Jälleen.

Miten siis onnistun imettää niin että edes lapsen vaatteet ei olisi ruokailun päätteeksi läpimärät? Kotona ei ole niin väliä kun ei kummallakaan vaatteita päällä juuri ole ja lakanathan voi sängystä vaihtaa... mutta esim. Kirkossa olisi varmasti lapsellakin kiva olla kuivissa vaatteissa... entäs jos mulla oliskin joku näppärä imetyspaita, sekin varmaan olisi sitten luukusta alaspäin maidossa...

Johtuuko tää sotkuisuus tuosta rintakumista, vai siitä että ei ihan oo nyt homma hallussa vielä viiden viikon kohdalla? Miettii äiti joka taitaa pakata sunnuntaina hoitolaukkuun kaikki harsot mitä löytyy. Tai saattaa sittenkin jänistää, vaikka nyt onkin jo monta sunnuntaita jäänyt välistä...

Haaveilen imetysmekosta, yksi riittäis ainakin toistaiseksi, se kävisi kirkkovaatteena ja ristiäisiin myös se olisi kiva ja muihin mahdollisiin tuleviin juhliin. Plus ajatus on ettei Tuhina jää viimeiseksi. :) Eli imetys vaatteille olisi toivottavasti käyttöä myös tulevaisuudessa...

Mutta tilaanko jostain netti kaupasta vai etsinkö henkkamaukalta..? Tai löytyiskö Lindexiltä/KaphAhlilta? Mitään mammavaate liikettä ei tässä kaupungissa taida erikseen olla...

Onko siellä ruudun toisella puolen parempaa tietoa/kokemusta/ajatusta?

Ps. Maailman söpöin ja hassuin vauva Tuhina on kyllä nukahtamis ähinöineen ja innokkaasti hamuillessaan ja oikein ruoan kimppuun hyökätessään, eikä mulla niin väliä niillä vaatteilla kotona tai siellä isovanhemmilla, nehän voi pestä, mutta sen kerran kun ollaan johonkin menossa, kirkko juhlat tms, niin olisi kiva että vauva ja vaatteet olisi puhtaita. Sama se tälle äidille, kunhan se vauva.

Rehellisesti kiitollinen

Luin eräs ilta toukokuun 2014 Liahonastan Presidentti Dieter F. Uchtdorfin puheen Kiitollinen kaikissa olosuhteissa. Tuossa puheessa oli ajatuksia, miten meillä tulisi olla kiitollinen asenne myös vaikeina aikoina. Ja koska meidän perheellä on asiat järjestyksessä, niin ajattelin listata kiitollisuuden aiheita, nimittäin jos ne joilla on oikeasti surua tai muita vaikeuksia tai sairautta pystyvät löytämään kiitollisuuden asenteen itsestään niin täytyyhän minunkin, jolla on 'kaikki hyvin'.

Olen kiitollinen siitä että sain synnyttää terveen, ihanan, kauniin tyttölapsen ilman ongelmia. Sairaalaan ehtimättömyys ei ole ongelma :D

Olen kiitollinen, koska mulla on mies joka osaa sekä sanoin että teoin rakastaa ja arvostaa mua vaimona ja lapsensa äitinä. Ja joka myös sanoin ja teoin rakastaa ja hellii meidän pientä aarretta. Mies joka naurattaa ja loihtii hymyn myös sen myrskypilvien taakse piiloutuneen vaimon naamalle. Mies joka näyttää tunteensa. Mies, vaikka suomalainen onkin, joka puhuu ja pussaa! Ja kokkaakin. Ja on tarvittaessa hurjan ahkera. Ja pyytää anteeksi, jos on aihetta ja leppyy nopeasti. Ja joka on opetellut hillitsemään itsensä, siinä missä tämä vaimo suutahtelee välillä pikkuseikoistakin.

Kiitollinen koska meillä on kiva koti ja toimeentulo, että meillä on mitä tarvitsemme ja vähän enemmänkin. Ja kiitollinen perheestä, jolla on halua auttaa tarvittaessa puolin ja toisin, sekä omalta että puoliskoni puolelta.

Kiitollinen siitä, että mulla on hyvät välit niin omiin vanhempiin ja siskoihin kuin myös isovanhempiin, jotka kaikki ovat rakkaita ja kauniita persoonia. Ja siitä, että mulla on liuta serkkuja jotka on osa mun elämää ja parhaimpia ystäviä, eikä vain serkkuja jotka on jossain. Ja kiitollinen myös siitä, että puoliskollani on myös aivan mahtava perhe ja että he asuvat samassa kaupungissa, kun oma perheeni on hieman kauempana. En voi moittia itseäni appivanhempien vallinnasta. Kiitollinen olen heidän rehellisyydestään, topakoista elämän ohjeista ja eteenpäin patistamisesti, huolenpidosta ja rakkaudesta erityisesti tuota Tuhinaa kohtaan.

Terveydestään pitää myös olla kiitollinen.

Kiitollinen olen myös niistä muutamista, mutta sitäkin arvokkaammista ystävistä joita olen täältä saanut. (Kiitos ytneuvotteluiden, koska muuten olisin luultavasti yrittänyt olla tosi hyvä työntekijä, enkä olisi koskaan menettänyt motivaatiota, joten töissä olisin vain tuijottanut näyttöjä puhelu puhelun perään pausen ollessa alle 3%, niin kuin se silloin vielä oli, muiden kanssa höpöttämisen sijaan.) ja kiitollinen niistä muutamista lapsuuden ystävistä, joiden kanssa aina jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Ja niistä muutamista uusista ja vanhoista ystävistä, jotka ovatkin yllättäen samassa tilanteessa ensimmäisen tai useamman lapsen kanssa :)

Kiitollinen myös, kun nyt meidän ikkunoista ulos katsoessa näkyy vihreää! Nurmikkoa, puita ja puistoaluetta, sen naapuritalon seinän sijaan. Ja että asutaan niin lähellä anoppilaa ja palveluita, ettei ole pakko mennä joka paikkaan autolla.

Kiitollinen myös siitä autosta, vaikka se aika rahareikä onkin. Tässä kaupungissa, jossa julkiset kulkee niin hyvin NOT ja isommat kaupat on oikeasti aika kaukana, auto helpottaa super paljon. Ja on myös halvempaa matkustaa mun vanhempien luo omalla autolla koko perhe, jos ei ehdi kytätä ennakkoon halpoja nettilippuja. Ja myös kiitollinen siitä autosta näillä helteillä, koska ilman omaa autoa me ei oltaisi voitu viettää näin paljon kesäpäiviä rannalla, joista lähimpään n. 10km matka.

Kiitollinen voin olla myös siitä että osaan/voin/saan olla kiitollinen. Että mun elämä on täynnä ihmisiä ja asioita, joista olla kiitollinen. Ja kiitollinen siitä, että voin huomata nämä kiitoksen aiheet. Kiitollinen ajasta huomata kaikki hyvä ja ei niin hyvä ja kiitollinen voimavaroista muuttaa ne ei niin hyvät paremmaksi,  mikäli ne ovat vaikutukseni alla tai muuttaa asennettani kiitollisemmaksi niistäkin ei niin hyvistä joihin en voi vaikuttaa.


Kirkkovaatteet

Must have ostokset tai siis kaikki ostokset name it:n pop up storesta oli valkoinen dinosaurusbody, ainut poikamaisempi vaate jonka puoliskoni kelpuutti, oli se vaan niiiiin söpö! Vastapainoksi minttupastellin väriset siistit housut, vaaleanpunavioletti kuvioinen apinabody ja raidallinen hippimekko. Ja tuohon mekkoon, myyjän bongaama, niin nätisti sopiva neulepusero, kaikki kokoa 56cm. Nyt 4vk neuvolassa Tuhinalla oli mittaa jo 55cm ja tämä äiti alkaa miettiä jääkö vaatteet käyttämättä.... Sitäpaitsi johan tässä alkaa ikävä olla sitä rutiinia joka pitää kiinni viikonpäivissä, kuin niitä ihmisiä ja ihan myös kokouksiakin.


Mutta milloin neidin kanssa uskallan lähteä kirkkoon? Tarkoitus oli mennä viime sunnuntaina, mutta korkean kuumeen takia en edes itse voinut mennä. Ja eilen illalla keräsin vaatteet hoitopöydälle valmiiksi, jospa huomenna. Vaan aamu seitsemän ruokailu venyi ja venyi välillä seurusreltiin ja sitten taas syötiin... Kun kello läheni yhdeksää ainoa toivo oli että jospa neiti nukahtaisi autoon ja nukkuisi sitten koko 2tuntiset kokoukset tai edes sakramenttikokouksen, yksikin tunti riittäisi mulle näin aloitukseksi. Lopulta huomasin kellon olevan 10 vaille 10 kun neiti vielä popsi unen rajamailla. Vaari tai minun isi, kummalla tittelillä nykyään kutsutaankaan, kyllä lohdutti ettei sinne mikään kiire ole.

Mitä ihmettä minä pelkään? Vaipan vaihtamista ilman kunnon alustaa, keittiön pöytä tuntuu tällä hetkellä helpoimmalta ja tilavimmalta paikalta. Toinen on tuo imetys. Nimittäin neidistähän muuten ääntä lähtee jos nälkä yltyy liikaa ja on myös aika äänekästä koko touhu ja nuo syönnin loppuun tulevat ähinät ja parkaisut kun yritetään vielä pistää nukkumatille vastaan. Ja imetys paikaksikin luonnollisesti valikoituisi se keittiö jossa pahimmassa tapauksessa kaikki pääsevät pällistelemään peiton alla ruokailevaa pientä. Toivon tietysti ihmisten varsinkin kirkossa olevan tuota kärjistettyä mielikuvaa hienovaraisempia, mutta entä jos se on juurikin noin? Puoliskoni on saanut minutkin pelkäämään että kaikki ihmiset on kohta nähneet mun rinnat. En halua olla mikään nähtävyys vauvaa syöttäessäni.

Tietysti nyt tähän syömiseen on onneksi ratkaisu PULLO! Mutta täksi sunnuntaiksi ei ollut mahdollista kerätä tarpeeksi pumpattua ja maidonkerääjän saalistamaa maitoa. HOX! Viikonloppu ilman korvikkeita, maitotehdaskin on siis palautunut. Tuhina tulee kyllä saamaan ruokaansa myös pullosta, isi saa jatkossakin syöttää :) mutta nyt tästä eteenpäin vain sitä omaa äidinmaitoa.

Onko muuten siellä mun lukioissa äitejä tai muita joilla kokemuksia tuosta Philps Avent natural pumpusta tai pikemminkin tuosta aventin pullon tutista? 


Nimittäin sen kun pitäisi olla helppo siirtymä rinnasta pulloon, mutta meidän neidillä menee vain hermot mokoman kanssa. Normaalista pullosta kyllä onnistuu. Vai liittyykö tää jotenkin tohon rintakumiin että siksi Tuhina ei osaa tuosta supertutista juoda, se kun jäljittelee rintaa ja tuo tavanomainen ei sitten yhtään... Meillä on nyt 5 pulloa joista 3 on noita Ainun perinteisiä, mistä onneksi osataan syödä.

Mutta takaisin tähän sunnuntai-ongelmaan..... johan tässä ehtii tulla rimakauhua ja ramppikuumetta kun edellisen kerran olin kirkossa vielä valtavan vatsani kanssa... Ehkäpä odotan vielä, kun tämän syksyn aikana seurakuntamme siirtyy uuteen tilavampaan rakennukseen, jospa sieltä löytyisi paremmin piilopaikkoja ruokailuun ja vessasta myös hoitotaso. Ja ehkä siihen mennessä mulla on hallussa jonkun näkönen vauvarytmi, tämä kun on edelleen opettelua vaikka perusasiat alkaa olla hallussa. Toivoa voi :) Vaikka tästä siirtymä aikataulusta mulla ei ole mitään tietoa jotta voisi taktikoida.. :D

Ps. Jos joku löytää täältä kirjoitusvirheen niin kertokoon, koska mien enää löydä sitä.... :D

Elossa taas!

Antibioottikuuri aloitettu. Kuume laskenut ja olokin huomattavasti elävämpi. Päivystyksessähän sain ainoastaan reseptin kouraan ja täällä mikään apteekki ole auki niin myöhään. Sunnuntaina olo oli taas parempi iltaan saakka, ja puolen vaihto.

Maanantaina hammasta purren kannoin Tuhinan pesulle ja vaipan vaihtoon, ja puoliskolleni sanoin etten pysty kunnolla vauvaa kantamaan.. Ja kyllä yritin passittaa miestä kouluun, että joo joo kyllä pärjään, soitan tänne jonkun. Mutta puoliskoni oli erimieltä ja anopilta varmistettiin että jos äidillä on 39.+ kuumetta eikä se voi edes kunnolla kantaa vauvaa niin kyllä on ihan okei että isi jää silloin kotiin, eli neuvolasta saikkulappu.

Ja niin miksei voi kantaa, koska oikea käsi käyttökelvoton, ei voi laskea painoa sen päälle, ei nostaa ylös, paras vain roikottaa rentona koska joka ikinen lihaksia vaativa tekeminen sattuu aivan liian paljon siihen rintaan. Ja joku väitti että mulla on korkea kipu kynnys tulihan tuo neitikin luomuna...

Ja pakko sanoa että mies oli fiksu. Heti apteekin auettua vihdoin sain antibiootit. Ja puoliskoni hoiti Tuhinaa käytännössä koko päivän kun itse olin korvia myöten peiton alla tärisemässä täydessä unessa. Syötyä sain jopa kaks leipää. Ja kyllä tyhjennys on tärkeää mutta niin on lepokin. 


Pieni Pakastettu maidonkerääjän saalis ehdittiin syödä päivystys reissuni ja maanantai aamun aikana niin että neitiä on nyt sitten ruokittu myös korvikkein. Ja koska ruokahalu oli olematon ja todellakin nukuin koko päivän niin että ensimmäisen kerran Tuhina sai rintaa vasta kl16 jälkeen on maitotehdas nähtävästi pistänyt porukkaa pihalle joten edelleen neiti syö sekä rintaa että korviketta. Kovasti toivon tämän olevan väliaikaista.

Vaikka kuumeettomia päiviä on nyt kaksi ja kivut on ilmeisesti historiaa jätti ne silti äidin selvästi väsyneemmäksi. Se keittiön kaaos on kuitenkin nyt vihdoin ja viimein selätetty. (Seuraavaksi se tiskikone nyt kun rintapumppu saapui eilen!)

Ja kyllä! Kun ensimmäisen kerran oireilin rintojeni kanssa jo silloin kun neiti oli viikon vanha ja tietysti jo raskausaikana oli puhetta pumpusta ja katsoin käytettyjä etsin uusia vaan en koskaan löytänyt etsimääni kohtuu hinnalla. Kun ei huvittanut maksaa 65e. Ja taas toisaalta vaikka olisi kuinka vähän käytetty tai kuinka hyvänä pidetty pumppu ja steriloitu ja kaikkea niin käytetty on aina käytetty siinä on ollu jonkun muun tissit! Ehkä olen vähän pikkumainen tämän asian suhteen enkä oikein itsekään ymmärrä miksi ihmeessä.... Mutta onneksi nyt löysin sen ystäväni suositteleman käsikäyttöisen pumpun useammastakin nettikaupasta alennuksesta! Säästinpäs lähetyskuluineen ja laskutuslisineen selvästi siihen nähden että olisin sen tuolta cittarista ostanut jej :D


Eräs ystävä suositteli parhaana mahdollisena juuri tätä käsikäyttöistä, toinen taas kertoi että nyt tulee sattumaan, sähköinen olis kaikkein paras, mutta koeajoin pumpun tietysti vielä samana iltana ja minusta se tuntui erittäin mukavalta, eikä tehnyt millään asteella kipeää. Kokokin on oikein käteen sopiva, eikä turhaan ergonomialla mainosteta. Eipä sillä että olisi muista pumpuista kokemusta mutta minä olen erittäin tyytyväinen. 

Nyt olen siis vakaasti päättänyt että tässä äidissä ei tämän kuurin jälkeen mitkään tulehdukset enää jyllää ja nyt on ennaltaehkäisy huomattavasti helpompaa :) ja pumppailuhan käskee myös niitä lakkoileivia maitotehtaan työntekijöitä tulemaan kiireen vilkkaa takaisin ettei täällä enää korvikkeita pullosta syödä vaan ihan omaa tuotetta :) tänään neiti huoli VAIN 40ml korviketta aamupäivällä että eiköhän meillä suunta ole taas jo oikea :)

Kuka? Minä? Äiti? Apua!

Mulla on äiti joka meidän hiuksia kammatessaan lauloi 'solmitaan solmitaan neidin hiuksiin takkuja niistä tulee itkua huutoa ja parkua. Hä hä hä hä häää!' Äiti jonka sylissä istuin ja itkin ikävää kun isi oli töissä. Äiti jolla on kokeilu keittiö (viimeksi jauhelihakastikkeesta löytyi omenaraastetta.) Äiti joka tuli hipsuttamaan tai laulamaan kirkon lastenlauluja kun Nukkumatti ei tullutkaan tai näkyi painajaisia. Äiti joka oli poliisi ja erotuomari kun me oltiin teinihirviöitä. Äiti joka on ihan tavallinen nainen jolla on pakko ainakin joskus olla ollut jonkinlaisia super voimia.

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, mietin joitakin otsikoita ja aiheita valmiiksi luonnoksiin. Tämän otsikon alle siis ajattelin ilmestyvän jonkinlaista tekstiä siitä miten siitä tavallisesta tytöstä tai ehkä olen jo nainen, tulee tavallinen äiti. Otsikko on nyt kyllä hieman hassu. Näin lähestulkoon täyden 40vkn raskausajan jälkeen ja 4vk vauvaa sylissäni pitäneenä en nimittäin ole kokenut minkään näköistä apuaolenäiti-kriisiä.

Lähtökohta oli, että olen aina halunnut omia lapsia. Joskus nuoruudessa päätin että musta tulee proviisori ja 12 lasta. Muutama vuosi myöhemmin todellisuuteen herättyäni muutin mieltäni ja nyt olen 3-5 lapsen kannalla. (Eikä musta sitä proviisoriakaan tullut :D) Tykkään vauvoista. Olen haaveillut siitä omasta vauvamahasta yhtä paljon, kuin haaveilin siitä unelmien miehestä. Tykkään höpöttää muiden vauvoille ja vähän koskea varpaisiin tai pikkuriikkisiin sormiin, mutten ole lapsuusiän jälkeen uskaltanut pyytää syliin muiden vauvoja. Koska vauvat on PELOTTAVIA. A nehän voi mennä rikki B vauvat ei tykkää musta C miksi ne itkee D aina mun kanssa E ja rauhottuu heti kun annan ne ihan sama kenelle muulle?


Tietysti tuntui hassulta kutsua itseä äidiksi kun juttelin vasta ihan pikkuisen pyöristyneelle vatsalleni. Mutta vatsa kasvoi, sydän ääniä kuunneltiin kotona ja neuvolassa ja tuo pienen pieni olento alkoi myös varhain ilmoitella itsestään liikkeillä jotka minäkin tunsin. Ja rakenneultrassa saatiin pienelle todelliset kasvot ja ilmeitäkin. Ja puoliskonikin sisäisti nopeasti tulevan isän roolinsa ja tietysti puhuimme paljon vauvasta ja vauvalle yhdessäkin.


Omalta kohdaltani väittäisin että äitiys on meihin naisiin, tai siis ainakin minuun, sisään rakennettu ominaisuus. Sellainen jota ei voi opetella mutta on kuitenkin aina jossain siellä ollut. Se muidenkorvaanhölmö lepertely puhe tulee automaattisesti, vauva on maailman suloisin ja tärkein ja menee myös oman nälän tai vessahädän edellä. Tietysti on myös hurjan paljon uuden oppimista, miten vauva kylvetetään, mitä mikäkin itku ja ähinä tarkoittaa, miten ja mitä hoitovoidetta mihinkin tulisi käyttää..... mutta onneksi näin alussa neuvolat on aika usein ja sieltä saa lisää ohjeita ja varmuutta omaan tekemiseen.


Vaikka vauva oli syntynyt ja jäljellä oli se löllyvä nahkapussi, vähän kaiholla ihmettelin missä potkut on. Mutta meidän neiti potkii kyllä yhtä paljon mahaan näin vatsan ulkopuolellakin.

Jotenkin tuntuu hassulta ajatella että 4viikkoa sitten mulla oli vielä hurjan iso pallovatsa ja nyt on tuo reilu 4kg nyytti käsivarsilla. Ei voi kuin todeta että syntymä on ihme. Tietysti niitä vauvan tavaroita kun keräiltiin ja hankittiin niin kotikin alkoi näyttää siltä että täältä puuttuu enää se vauva. Kun sitten kotiin tultiin ja ensimmäisen kerran nostettiin vauva turvakaukalosta sitteriin näytti se siltä kuin vauva olisi siinä aina ollutkin. Se kuuluu siihen. Sen paikka on täällä.

Maailmanparastäti kysyi soittaessaan, miltä nyt tuntuu olla äiti. Ei mitenkään erityiseltä. Mutta kuitenkin ihan kuin olisin aina ollut. Ihan kuin tuo pikkuinen Tuhina olisi ollut täällä paljon kauemmin ja silti aika menee niin hurjan nopeaa.

En tiedä miltä tuntuu olla äiti ja kuitenkin se on ihanaa, ainakin näin alkumetreillä. Tuo Tuhina on maailman suloisin ja sen itku sydäntä särkevää. Sitä haluaa antaa toiselle kaiken mitä tarvitsee,  vaikka vielä pieni ei tarvitsekaan kuin lähinnä ruokaa, läheisyyttä ja puhtaan vaipan :D mutta silti. Jokaiseen pieneen ääneen havahtuu ja miettii mitä vauva nyt kaipaa, vaikka yleensä hän taitaa ähistä unissaan...

Kyllä minä, äiti.


Haluan olla äiti joka rakastaa ääneen sanoilla ja hiljaa teoilla niin sitä kallisarvoista pientä kuin myöskin sitä hurmaavaa puoliskoa. Sitä paitsi ilman tuota puoliskoani ei meillä olisi tätä Tuhinaakaan. Joku on joskus sanonut että paras lahja jonka isä voi lapsilleen antaa on rakastaa heidän äitiään. Ja uskon että sama pätee toisinkin päin.

Haluan olla Äiti joka leikkii lastensa kanssa. Äiti joka kokkaa niin juhlaan kuin arkeen itse. Äiti jolle maailmassa tärkeintä on perhe ja oma koti jossa perheellä on hyvä olla. Ihan tavallinen äiti joka huolehtii että perhe voi hyvin fyysisesti ja henkisesti.

Päivystys

Huoh. Rintatulehdus. Tai lääkäri ei sitä vielä todennut... Kyllähän mun välistä tukkoutuvat rinnat sitä enteilikin. Kosketus arka. Vasen käsi pahimmillaan toiminta kyvytön koska rinta. Puoliskoni huoli paljastaa vauvalle terveen 36.4 asteen lämmön ja minulle 39.1 astetta.

Ei se ihme kun ei nälkä ole ja väsyttää ja joka ikistä niveltä puristaa kuin olis tiukempikin ponnari unohtunut ranteeseen ja jokaista luuta jomottaa.

Saako päivystyksen penkille nukahtaa kun palelee?

Tuhina jäi puoliskoni kanssa kotiin, onneksi on edes pieni maitovarasto pakkasessa. Saas nähdä syökö neiti ensimmäisen kerran pullosta.
Huoh. Väsyttää.

Arki

Nyt se alkoi! Se kotiäidin kotiarki kun puoliskoni hankkii leipää pöytään tai rehellisesti kuluttaa ahteriaan koulun penkillä. Täytyy tunnustaa että olen hurjan ylpeä tuosta puoliskostani :)

Ensimmäisen arkipäivän kunniaksi vaihdoin puhtaat lakanat ja imuroin makkarin. Ja hoidin tyylikkäästi viimeisenä päivänä liitteet Kelalle.


Tuhina nukkui koko päivän. Ilkeä äiti herätti lapsensa syömään jotta kahden aikaan päästäisi liikkeelle. Ensimmäinen aikataulutettu lähtö vauvan kanssa ja poistuimme asunnosta 1430, ei ihan surkea suoritus! :D

Kotiin jäi odottamaan viikkausta edellis iltana pyöräytetyt pyykit! Nyt on pyykkitupa korkattu, edelliset pyykit kun täällä pesi mummu. Mun äiti. :D

Tänään onkin vähän eri meininki Tuhina kun päätti herätä syömään kun isikin heräsi ja isin lähdettyä että nyt on seurustelu hetki ja neitihän tillitteli hereillä puoliskoni lounaalle saakka. Näköjään isin piti tulla silittämään jotta neiti malttaisi nukkua vielä vähän. Nyt jospa neiti söisi itsensä unille niin tämä äiti sukeltaa tiskaamaan ennen kuin puoliskoni tulee kotiin.

En taida ehtiä...



* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Kuinka oikein arvasin.. sain tuon kirjoitettua ja heitin puhelimen sängylle kun ovi aukesi. Ja nyt vihdoin, kun puoliskoni on kotona ollut kaks tuntia, neiti Tuhina tuhisee unissaan.


Minkäänlaisesta säännöllisestä joka päivä sama ruoka-uniaika rytmistä on kai turha haaveilla, ellen itse ala tietyin välein herättämään ja syöttämään.... mutta en halua. Tää on kai sitä lapsentahtista imetystä ja elämää sitten ja sopii mulle.

Ja mitä siihen tiskivuoreen.... kirjoitan nyt peiton alta koska puoliskoni :D silmät kiinni siis :)

1000

Kiitos teille lukijat!

Puoliskoni nauroi mulle kun ensin todella aioin pitää blogin salaisena, mutta muiden blogien kommentteja lukiessa aloin kaipaamaan myös tänne kommentteja.

Vaikken olisi mitään kirjoittanutkaan käyn päivittäin katsomassa blogin tilastoja ja parina päivänä saanut yllättyä minulle suuresta kävijämäärästä ja nyt tuolla on joku 1000!

Mukava tietää että teitä lukijoita sitten onkin siellä kivasti :)

Kiitos siis teille ja toivottavasti viihdytte meidän arjessa ja ajatuksissa myös jatkossa :)

Ristiäiset vs. Nimiäiset

Rakas puoliskoni on, kuten valtaosa suomalaisista, evankelisluterilaisen. Eli lapsi saa nimen normaalisti ristiäisissä ja lapsi kastetaan samalla vettä pirskottamalla. Ja kummit siunataan. Ja tämä kummi asia onkin puoliskoni perheessä tärkeä.

Minä taas olen saanut uskon äidin maidossa ja meidän perhe kuuluu Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon. Oma isäni kastoi minut 8 vuotiaana, upottamalla. (Eli pidin isin käsivarresta kiinni ja isi minun ranteesta niin, että toisella kädellä sain nenästä kiinni ja polvet pitää koukistaa, sitten käytiin kokonaan veden alla niin että hiukset,  mekon helma ja hihat myös pysyivät hetken pinnan alla. Ja ei ole mahdollista hukkua ei se niin kauan kestä!)

Mulla oli siis nimiäiset vauvana ja kastepäivä 8v.

Meille nimiäiset tarkoittaa sitä että normaalin sunnuntaisen sakramenttikokouksen alussa. ennen sakramenttitoimitusta, lapsen isä antaa nimenantosiunauksen. Lapsi on siis isän sylissä ja mukaan tulee muitakin kelvollisia pappeuden haltijoita. Meidän perheessä se tarkoitti isiä, isoisää ja kaikkia paikalle päässeitä isin veljiä joita on 5. Äidin puolelta meitä Mormoneja on vain meidän perhe, kun isin puolelta isoäitistä ja isoisästä lähtien kaikki.

Ja yleensähän se menee niin, että lapsi menee äidin uskon mukaan. Mutta meilläpäs ei olekaan erikseen kummeja. Ja tästäpä se keskustelu sitten alkoi ennen, kuin me mitään sormuksia oltiin edes vaihdettu. Tuolloin jo päätimme, että lasten asioista ei saa tapella. Ja puoliskolleni kummit on tärkeitä, ja kyllä myös se tuleva kummitäti, yksi puoliskoni pikkusiskoista on aika innoissaan... :) Ja kuulema ei ole sama asia, jos itse olisin tehnyt kummitodistukset ja sillä tavalla ei luterilaisesti kummit nimetty. Joten meillä on sitten ristiäiset.

Haluaisin kuitenki Tuhinalle myös siunauksen antaa, tai vaari, minun isihän sen antaisi. Vielä en ole meidän seurakunnanjohtajan kanssa ehtinyt asiasta puhua että voisiko periaatteessa olla sekä että....

Mutta puoliskoni toiveita kunnioittaen, ristiäiset ja lapsikaste, sillä hänkin kunnioittaa minun uskoani sen verran, että mikäli Tuhina kahdeksan vuotiaana päättää, että haluaa olla 'hippi niinkuin äitinsä':D niin hän sen sallii. :)

Tämän ei nyt ole tarkoitus olla mikään raamatulla päähän blogi, mutta tässä asiassa usko on kuitenki luonnollisesti läsnä. Ja vaikka en aiemmin ole kuin ohimennen kirkon maininnut niin tarkoitus ei ole asiaa salata. Tiedostan myös, että nämä asiat jakaa mielipiteitä ja meistä Myöhempien Aikojen Pyhistä ei välttämättä ole ihmisillä tietoa joten: Tuolta linkeistä löydätte faktatietoa mikäli enemmän kiinnostaa tai jokin jäi mietityttämään, toki kysyäkiin saa :)

Lapsen siunaamisesta, kasteesta, pappeudesta ym. tietoa klikkkaa tätä 
ja usein kysyttyjä kysymyksiä ja vaustauksia klikkaa tätä

Ulkonäköpaineita

Hmmmp. Nytpä tuli leikittyä ja järjesteltyä tätä ulkoasua. Ja ei muuten oo mikää helpoin tehtävä... nimittäin pääsääntöisesti kirjottelen tänne mun pikkupadilla, eli 7 tuuman kosketusnäytöllä ja välillä jopa mun 4 tuuman puhelimella. Kuvat on myös suurimmaksi osaksi padin tai oman tai puoliskoni puhelimen kameroista.

Yleensä nimenomaan ja ainoastaan kuvien järjestelyssä tekstin väliin tai näitä ulkoasu juttuja tehdessäni istun koneen ääreessä. En kyllä muutenkaan koneella juuri ole, tää padi soveltuu vallan hyvin mun netin käyttöön.

Mutta nyt puoliskoni on vallannut tuon koneen ja noita gadget juttuja en jostain syystä saa sormella siirrettyä buuhuu... onneksi netti toimii myös pleikkarilla ja hiiriähän meiltä löytyy! Hyvin onnistui vaikka onhan tuossa pleikkarin nettiselaimessa oma ihmetteleminen.. Jos tuo langattoman näppiksen usb vastaanotin vielä muuton jälkeen löytyy voisin kai kirjotellakin tuosta telkkarin näytöltä :D 


Jos muistat vielä miltä täällä aiemmin näytti niin kerro ihmeessä onko näin vai niin parempi.... vähän vielä haen tätä ulkoasua :) Ja muutenkin saa tietty kommenttia laittaa aiheesta tai vierestä :)

Pikkuinen neronleimaus !

Mistä sopiva säilytys- ja kuljetusastia rintakumille kun se sairaalan muovikippo, joka sitäpaitsi oli kanneton, sanoi niks ja raks ja halkes.

Saatiin sukulaisperheeltä Tuhinalle oma Tupperwaren astiasto. Ite haaveilin tuosta nokkamukista jo raskausaikana mutten koskaan tohtinut tilausta laittaa.


Astiat on toki pitkä ikäisiä ja laadukkaita, mutta toistaiseksi rintamaidolla elävän neidin ruokailuun ne ei vielä kelpaa. Paitsi! Tosiaankin tää pienempi kippo! Kansi ja kaikki! Pienempikin rasia ehkä riittäis rintakumille, mutta me kun ei sellaista omisteta niin tää on tähän tarkoitukseen aivan paras!

Tietysti jos ostais kaupasta rintakumit niin siinä pakkauksessahan on semmonen näppärä ihan oikean kokoinen säilytys rasia matkassa, mutta meillä nyt mennään tällä yhellä kumilla ja saanpahan sitten pidempiä reissuja varten sen maidonkerääjän kuljetettua samassa paketissa :)

Lähetinpäs ylpeänä äidillenikin viestiä tästä hienosta keksinnöstä ja vastaus oli kuva peukusta.... :D


11.1.14


Niin kesällä 2013 kosittuaan, puoliskoni totesi että häät ei sitten ole tänä vuonna, mutta kun uusivuosi vaihtui niin mitä tapahtuikaan ensimmäisenä :D

Itse haaveilin aprillihäistä 1.4.14, mutta se ei kelvannut, koska tänä vuonna se sattui olla tiistai, ja toisekseen ihan vaan koska se on aprillipäivä. Eikä muuten mennyt läpi ilmapallot hääkoristeena :D

11.1. Päivämäärä valikoituikin niin että äitini keksi että 4.1. Olisi ollut lauantai,  mutta maistraatista kerrottiin että esteiden tutkintaa ei voi nopeuttaa ja koska uusivuosi vaihtui tuolla viikolla, arkipyhät viivyttäisi myöskin.  Niinpä sitten vihkipäiväksi valikoitui se heti seuraava lauantai :)

Häävalmisteluihin oli sitten kaksi viikkoa aikaa. Ensimmäisenä soitin serkulleni josko hän haluaisi leikkiä kaasoa ja morsiuspuvun sovitusta, tosin yhteistä sovitus aikaa ei löytynyt. Puoliskolleni tilattiin uusi puku nettikaupasta ja mitat otettiin A4 paperilla. Sitten jännitettiin tuleeko se ajoissa ja istuuko se miehen ylle.

Juhlaviikon tiistaina kävin kukkakaupassa tilaamassa itselleni yhden kukan kimpun ja puoliskolleni napinläpikukkasen, sekä puoliskolleni, jolla tuolloin oli takaraivo täynnä itsetehtyjä rastoja, kampaajalta ajan.

Loppuviikosta käytiin vielä shoppailemassa puoliskolleni solmio ja valkoinen kauluspaita sekä juhlakengät. Itselle halusin ainoastaan tiaran, kengiksi kelpasi hyvin ne ainoat korkkarit jotka omistan vaikka väri olikin pinkki. Ja morsiuspuvun lainasin serkultani. Otetaan huomioon nyt se että pienenpieni vauvapömppö oli juuri alkanut näkyä, enkä saanut sovitettua serkkuni vanhaa pukua jonka itselleni valitsin. Kävin kyllä etsimässä jotain valkoista hätävara mekkoa mutta surkean toivottomalla menestyksellä.

Puoliskoni puku saapui matkahuollon noutopisteeseen torstai iltana,  niinpä perjantaina saimme sen kokeiltua ja hyvinhän se mittaaminen oli onnistunut!

Vihkipaikaksi valikoitui anoppila. Ja sekä voileipä- että täytekakku oli puoliskoni mummon taiteilemat.


Vihkipäivän aamuna itse heräsin kukkia noutamaan jo aamu 8. Mies lähti parturiin yhdeksäksi ja minä jäin aukomaan kiharakukkasia hiuksista. Serkkuni saapui puolisonsa kanssa yhdentoista aikaan ja silloin vedettiin puku päälle ensikertaa. Kyllä! Pikkusen oli masu pinkeä ja vetoketju tiukka,  mutta hyvin istui puku! Niinpä sitten hiusten ja tiaran asettelun jälkeen suuntasimme anoppilaan.

Puoliskoni jännittämisestä oltiin jo vitsiä väännetty enemmänkin ja mietitty mahtaako hän pyörtyä kesken toimituksen.. Mutta nyt täytyy kyllä myöntää että jännitti minuakin. Ensimmäiset vieraat olivat puoliskoni mummo miehineen ja heidän halaamistensa jälkeen karkasin kohti parveketta, huulta purren ja kyyneliä pyyhkien. Ihan rehellisiä jännäkyyneliä oli ne. (meillä on siskojen kanssa ollut tapana pillittää mm. Koulussa esiintyessä.)

Kutsut osoitettiin alkavaksi klo 14. Vieraslistalla ja läsnä oli tietysti meidän perheet käsittäen molempien vanhemmat ja sisarukset (lapsineen), kaason virkaa toimittava serkkuni ja hänen miehensä, puoliskoni kummisetä oman puolisonsa kanssa sekä puoliskoni mummo miehensä kanssa. Vihkimisen suoritti perhetuttumme, Kymenlaakson seurakunnanjohtaja.

Vihkipuhe on taltioitu päiväkirjan väliin muistoksi meille ja lapsille. Ja koko tapahtuma videoitukin, tosin kukaan ei ole vieläkään videota nähnyt :D


Maljat nostettiin ja sanasen sanoi minun isi, bestmanin virkaa toimittanut puoliskoni pikkuveli ja puoliskoni mummo oli meille kirjoittanut soman runon. Ja sitten tämän morsiamen lempi ohjelma, sen itse tärkeimmän vihkitoimituksen jälkeen seuraavaksi, kakun syöminen !

Puoliskoni halusi hemmottelua hääyöksi, mieluiten porealtaan kera, joten viikkoa ennen suurta päivää varasimme paikallisesta hotellista juniorsuiten ja tilaus saunan jonka saimme käyttöön kahdeksi tunniksi. Tämä lysti oli halvempi kuin suite, jossa ei edes poreilemaan olisi päässyt. Tietysti illastimme hotellin ravintolassa ja oi että se aamupala!



Meidän pienet intiimit vihkiäiset kotioloissa ja yhden yön rentouttava -melkein- kylpylähäämatka kotikaupungissamme. Päivä oli täydellinen.

Hääjuhlista vielä haaveilen erikseen, meillä kun läheistä sukua oikeasti on aika paljon, vieraslistalla vajaa 150nimeä... Vihkisormuksetkin on vielä vaihtamatta, sukunimi vaihtui kyllä heti ! ........ toteutus jää nähtäväksi.