Rakas päiväkirja - 24.11.16

Ensilumi on sulanut jo parikin kertaa. Pulkka on vaihdettu takaisin potkupyörään. Talvisaappaiden sijaan jalkaan vedetään kumisaappaat. Toppahaalari jää naulakkoon odottamaan pakkasia, kurahaalarin päästessä ulkoilemaan. Marraskuu on jo lopuillaan ja lupaavan alun jälkeen syksy ja kurakelit tulivat takaisin. Ulkona on synkkää keskellä päivää ja illalla pimeys on mustaa. Naapurustossa on jo aseteltu jouluvalot pihoihin piristämään pimeyttä. Kaamosvaloiksi väittävät, mutta sama se sille nimelle, valot ilahduttavat. 

Keittiön ikkunasta loistaa valoa. Tämän kodin asukkaat ovat kotona. Keittiön valon lisäksi olohuoneesta loistaa television kylmä valo. Asunnossa on rauhallista. Taapero on jo nukkumassa makuuhuoneessa. Parivuoteeseen on aseteltu hänelle oma paikka. Hiljaisuuden rikkoo pieni kiljahdus olohuoneesta.


Sohvalla istuu mies ja hänen vierellään nainen vauva sylissään. Isä ja äiti rupattelevat hiljaa, mutta äidin keskittyminen kääntyy kiljahtelevaan vauvaan. Pieni lapsi on kääritty peittoon ja toinen käsi hakkaa äidin rintaa. 

Äiti puhuu miehelleen. He muistelevat kuinka toisessa huoneessa nukkuva taapero piti samanlaisia ääniä vauvana. Vauva syö ja ähisee ja puhisee nukahtamaisillaan. Vauva kääntyy katsomaan äitiään suoraan silmiin. Suuret silmät tuijottavat uteliaasti. Kasvoille leviää hellyyttävä, veikeä hymy ja vauva naurahtaa. Sama toistuu muutaman kerran. Hymy on joka kerta entistä valloittavampi ja katse porautuu sydämeen saakka.

Kuin varkain äidin silmiin nousee kyyneleitä. Vauva on onnellinen ja se näkyy ja tuntuu myös äidissä. Univajeen jättämä väsymys väistyy. Onnen ja ylpeyden seuraan liittyy kiitollisuus.


Onnea on olla äiti. Vaikka lapset ovat vielä pieniä, äiti on jo ylpeä kaikesta mikä heihin liittyy. Onnellinen ja ylpeä siitä, että saa olla lasten kanssa kotona. Onnellinen ja ylpeä kaikesta mitä lapset ovat jo oppineet ja mitä äitiys on opettanut ja siitä, mitä on jo äitinä pystynyt opettamaa lapsilleen.

Kiitollinen kahdesta lapsestaan. Heitä on jo kaksi! Vaikka päivisin nämä tunteet saattavat kadota hetkittäin hyvinkin kauas, illalla nukkumaan mennessä ne ovat päällimmäisinä. Äitiyden mukana tulee suuri vastuu. Se on tehtävä, jossa ei halua epäonnistua. Joskus tulee hetkiä kun ihmettelee, miten kukaan on koskaan voinut luottaa jotain niin arvokasta, kuin lapsen vastuulleen. Nyt vielä toistamiseen.

Taapero ei mahtunut vauvakuplaan

Kun Jekku syntyi olin hetken aikaa yksin pienessä vauvakuplassani. Ensimmäiset päivät kotona keskityin hyvin myös Elpuun, mutta *jossain vaiheessa* jokin muuttui. Taaperosta tuli ärsyttävä riesa, joka ei osaa mitään, ei ymmärrä mitään ja joka tekee kaiken tahallaan - sotkee, rikkoo, meluaa. Samalla, kun taaperosta tuli ärsyttävä riiviö, äidistä tuli karjuva ääliö. 
*Tapahtui edellisessä kodissa.*

Elpu teki koko ajan kaiken väärin, vaikka ei olisi tehnyt mitään tai vaikka teki juuri sen mitä pyysin, omalla taaperomaisella tavallaan. Siinä missä vauvan itkuun reagoin iloisesti, lempeästi hymyillen, ottamalla syliin ja rauhoitellen, taaperon itkuun tiuskin ärsyyntyneenä vastaukseksi "ole hiljaa" tai jotain muuta yhtä rakentavaa.

Tiesin kyllä olevani jatkuvasti kiukkuinen ja vihainen, jos en saanut keskittyä vain vauvaan. En kuitenkaan herännyt tilanteeseen. Enkä osannut etsiä siihen syytä tai ratkaisua. Kunnes viikon tai parin jälkeen puoliskoni tokaisi kuinka ärsyttävää on kuunnella, kun huudan koko ajan Elpulle. Ja siihen perään vielä kielsi minua huutamasta.


Mikään ei ole niin raivostuttavaa, kuin tulla oman puolison komentamaksi ja tilanne varmaankin päätyi meidän kesken taas yhteen turhaan riitaan. Eniten siinä ärsytti tottakai se, että tiesin puoliskoni olevan oikeassa. Halusin puolustaa käytöstäni vaikka tiesin, ettei sille ole mitään oikeutettua syytä. Tajusin, että minulle oli tullut asennevamma omaa rakasta tytärtäni kohtaan.

En koskaan, ikinä, milloinkaan olisi uskonut kuinka välinpitämätön voisin olla omaa lastani kohtaan. Jos Elpulle tuli hätä samalla kun hoidin Jekkua, hän jäi yksin hätänsä kanssa. Laitoin vauvan Elpun edelle tärkeysjärjestyksessä ja jos Elpu heitteli tavaroita tai teki jotain muuta huomion hakuista, suutuin, turhauduin ja laitoin jopa itseni hänen edelleen. Jättäen taaperon kylmästi henkisesti yksin.

Pahinta ehkä on se, että "täydellisen kahden lapsen äidin" kulissit sortuivat ainoastaan kotona, vaikka kodin pitäisi olla se kaikkein turvallisin ympristö lapselle. Puistossa ja kerhossa - julkisilla paikoilla olin varmasti maailman paras äiti, mutta kotona huutava hirviö. Jälkeenpäin voin ainoastaan hävetä omaa käytöstäni. Ihme, että ollaan säästytty suuremmalta taaperon mustasukkaisuudelta, vaikka äitinä oikein annoin siihen syytä vähän aikaa.


En osannut aavistaa, että omat tunteeni esikoiseen voisivat jotenkin muuttua uuden vauvan myötä. Puoliskoni puhkaisi vauvakuplani. Sain herätyksen, jonka jälkeen päästin Elpun takaisin lähelleni. Tärkeysjärjestys palautui takaisin ennalleen: lapset - vanhemmat - koti.

Nykyään taapero pääsee halutessaan osallistumaan vauvan hoitamiseen, ulkopuoliseksi sulkemisen sijaan. Molemmat lapset mahtuvat syliin samaan aikaan. Hätätilanteessa myös silloin, kun Jekku syö. Muutoin yritän pitää kiinni vauvan ruokarauhasta.

Neljäkuukautta kahden lapsen äitinä on opettanut myös suhteuttamaan taaperon ja vauvan tarpeet toisiinsa. Esimerkiksi kuivaksi opettelevan taaperon vessahätä menee tylsyyttään hihkuvan vauvan edelle, kun taas vauvan nälkä menee kaiken edelle ja taapero saa pikaisesti jotain helppoa syötävää eism. banaanin, jos hänelle sattuu nälkä samaan aikaan ja ruoka pitää vielä tehdä.


Tärkeysjärjestyksessä on kyllä edelleen yksi ongelma. Usein koti menee äidistä huolehtimisen edelle, mutta se terveitsekkyys taitaa olla minulle ikuinen opettelun kohde.

Joskus raskausaikana mietti, kuinka rakkaus tulee riittämään uudelle lapselle, kun esikoinen on ottanut omakseen jo niin suuren paikan elämässä, että sydän pakahtuu. En olisi uskonut, että pieni ja heiveröinen vauva voisi aluksi heilauttaa esikoisen kokonaan pois paikaltaan. Varsinkin, kun aina kysyttäessä useamman lapsen vanhemmat kertovat rakkauden vain lisääntyneen lapsien myötä, ja että kaikille on paikkansa.

Ehkäpä tämän teki ne samat hormonit joiden takia tuore isä voi usein kokea itsensä ulkopuoliseksi. Onnea on mies, joka huomasi ja reagoi tilanteeseen. Tärkeintä on, että nyt (ja tästedes aina) lapsilla on heitä tasapuolisesti huomioiva äiti. Täydellinen tuskin, mutta siihen pyrkivä äiti.

Taapero saa tähdetkin taivaalta

"Tuiki tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen,
korkealla loistat vaan, katsot alas maailmaan,
tuiki tuiki tähtönen, iltaisin sua katselen."


Taapero katsoo taivasta ja laulaa tähdistä korkealla. Kauniit taivaan valot kiehtovat pientä mieltä ja taapero ihailee myös kuuta. Kädet ojennettuina korkealle hän laulaa:

"Tähti korkee" 

Tuiki tuiki tähtösen melodia löytyy jo selvästi, ainakin osasta laulua. Taapero haluaa korkealle tähtien luo ja sinne hän myös pääsee. Äidin ja isin sänky, oi mikä mahtava hyppyalusta. Taapero pomppii. Pomppii korkeammalle ja korkeammalle. Niin suuria pomppuja, kuin pienillä jaloillaan vain pystyy.

"Tähti korkee, korkee tähti, nappaa!" 

Hän laulaa ja hyppää vielä korkeammalle. Kädet kattoon ojennettuina, uudestaan ja uudestaan. Aina vain suurempia ja suurempia pomppuja.

"Noni!" 

Taapero pysähtyy. Hän tuijottaa nyrkkiin puristettua kättään ja avaa sormet hitaasti. Kaunis, kirkas, ihana. Sormien välistä paljastuu juuri taivaalta napattu tähti.

"Vau" 

Taapero huokaisee ihailevasti. Tähti taputetaan talteen omaan poskeen ja pomppiminen jatkuu. Koko perhe katsoo taaperon riemua. Taapero poimii tähtiä ja länttää ne talteen poskiin. Yksi tähti isille, yksi tähti äidille, pehmo kisu saa selkäänsä tähden ja vielä vauvan poskeen yksi tähti.

"Iso kuu"

Taapero päättää tavoitella myös kuuta. Pomppuja, korkeita pomppuja. Kuu on iso. Se ei mahdu nyrkkiin. Kuuta täytyy kannatella kaksin käsin pään yläpuolella. Se on niin iso, että taapero päästää sen takaisin taivaalle. Vielä poimitaan tähti, joka läntätään omaan päähän, siitä isin päähän ja oman pään kautta kuperkeikalla peittoon. Ja taapero vaihtaa tähdistä piiloleikkiin.


Lapsen kasvu on seikkailu, johon pääsee mukaan vain olemalla läsnä. Elpun sanavarasto kasvaa ja puhetulva yltyy joka päivä enemmän ja enemmän. Mitä enemmän sanainen arkku aukeaa, sen enemmän me päästään osaksi hänen ihmeellistä maailmaansa. Maailmaa, jossa liukumäen alta tarjoillaan mehua, olohuoneen matolla uidaan ja äidin ja isin makkarista voi poimia tähtiä taivaalta.

Lapsen maailma on ihmeellinen ja siellä jos missä kaikki on mahdollista!

Jekkuvauva

Sinä aikana, kun välteltiin kerhoja, ehdittiin käydä kahdesti neuvolassa vauvan rutiinikäynneillä. Kaksikuinen Jekku oli tyytyväinen kasvoi hyvin ja paino nousi hyvin rintamaidolla, iho oli vähän kuiva, mutta muuten siisti eikä sen pahempia ihottumia. Kaksikuinen Jekku oli kasvanut painokontrollikäynnistä jälleen kaksi senttiä pituutta. Hän osoitti olevansa vallan iloinen ja veikeä. Ympäröivä maailma kiinnosti jonkin verran, mutta lähinnä vain nauttien ympärillä häärivien läheisten huomiosta ja jutustelusta vastaten jokeltaen ja nauraen.

Kolmekuinen Jekku oli kasvanut reilut puolitoista senttiä. Kolmekuinen Jekku on hyvävointinen ja tyytyväinen, nostelee päätään ja ylävartaloaan mahallaan maaten ja tavoittelee  edessään olevia tavaroita. Iho on syksyn mittaan kuivunut, eli lisätään rasvailuja. Heti kolmenkuukauden iän saavutettuaan Jekku päätti alkaa kääntymään vatsalleen. Muutaman kerran hän on jo aiemminkin kääntynyt, mutta tuon päivän merkitsin vauvakirjaan. Sen jälkeen mahallaan ollaankin vietetty aika paljon aikaa. Pois kääntyminen onnistuu sekin, mutta taitaa olla vielä enemmän vahinko, kuin tarkoituksellinen.


Koska Jekku on unissaan raapinut otsansa ruvelle, pidetään hänellä mahdollisimman paljon tumppuja ja bodeja joissa on sormien päälle käännettävä huppu hihansuissa. Tällä kaverilla on lähes taukoamatta nyrkit suussa joten bodit ja tumput ovat aivan märkiä. Onneksi käsillä voi tehdä nykyään paljon muutakin, kuten pitää niitä suoraan ylöspäin ja tuijotella nyrkkeihin samalla höpötellen ja voi niillä jo tarttuakin.

Ollaan tarjottu ristiäislahjana saatua skiphopin siiliä ja sen kanssa leikkiminen onnistuu aina välillä. Satunnaisesti käsiin tarttuu myös kaikkea muutakin kuten duploja, vaatteita tai peitto/lakana jonka päällä Jekku makaa. Sitterin lelukaari pääsi myös käyttöön ja pienet kädet tutkivat helisevää apinaa ja koalakarhua.

Nyrkkien lisäksi Elpu on kiinnostava ja hänen tekemisiään on jo alettu tarkkailemaan. Isin kanssa tulee parhaimmat naurut. Onneksi äidillekin jutellaan syömisen lomassa ja välillä muutenkin. Jekku on alkanut pitämään enemmänkin ääntä, nykyään hän huikailee ja kiljahtelee tyytyväisesti lattialla tai sitterissä köllötellessään. Toki pitkään mahallaan olon jälkeen tulee myös kiukkuitku. Mutta on nämä vauvan ääntelyt vaan niin ihania. Sehän juttelee jo paljon!


Ensimmäisestä rokotteesta, jonka Jekku sai ollessaan seitsemän viikkoinen, en huomannut mitään suurempia sivuoireita. Nyt kolmekuisen rokotteiden jälkeen Jekku oli hetken aikaa hieman tyytymättömämpi, eli enemmän sylissä. Rokotteen laittoa lukuunottamatta selvittiin siis aika helpolla. Pistettävät rokotteet on aina yhtä kamalia myös äidille. Nyt vasta muistin, että Elpun aikaan imetin häntä aina samalla, kun rokotus laitettiin.

Jekun päikkärirytmi ei ole juuri kärsinyt kerhottomuuden aikana. Aamupäivällä hän nukkuu yhdet lyhyemmät unet, päivällä pitkät unet eli kolmesta neljään tunia ja illalla saattaa torkahdella vielä syönnin yhteydessä. Yöunille poika käy kymmenen aikaan ja sitä ennen on havaittavissa hieman kiukkua ja sekä sylin että maidon tankkausta.


Sain taas huomata, että meidän vauvat on selvästi tehty nukkumaan ulkona. Rattaissa unta riittää useamman tunnin, mutta sisällä uni on jotenkin levotonta. Sisällä nukkumista ei suinkaan auta se, että meidän perheen isosisko on oppinut herättämään. Elpu tulee naaman eteen ja huutaa "HEVÄÄÄ UKKO". Niin että yritäpä nyt siinä sitten nukkua.

Kamalaa, että meidän pikkuvauva on aivan kohta jo nelikuinen ja nyt kun hän pääsee mahalleen ja välillä selälleen niin kohtahan se jo lähtee eteenpäin! Söpöhän poika on edelleen kuin mikä, mutta ei enää mikään pienen pieni koko ajan nukkuva pikkuvauva. On tämä vauvan kasvu vain niin ristiriitaista. Ihanaa ja jännittävää ja samalla niin kamalan haikeaa!

Lämpöä ja valoa - #YllätäÄiti

Äiti juo kahvinsa kylmänä ja syö jäätelönsä lämpimänä. Rahansa hän käyttää lastensa vaatettamiseen, ruokkimiseen ja harrastuksiin. Äiti muistaa jokaisen lapsen parhaan kaverin lempivärit, siinä missä oikeat ja sopivat liikunta vermeet koululaisille mukaan aamu seitsemältä. Samalla äiti usein unohtaa viedä omat niska-hartiajuminsa hierojalle ja kulahtaneet hiuksensa kampaajalle, ovathan lapset tärkeimmät ja aina ensimmäisenä äidin elämäsä. Kuka muistaa äitiä?

Niinpä, minä en ainakaan muista itseäni kovinkaan usein. Siksi halusin yllättää ja ilahduttaa äitiä ja bloginaapuria, yhdessä monen muun Kaksplussan verkostobloggaajan kanssa. Koska äitikin on ansainnut kahvinsa kuumana ja jäätelönsä kylmänä, edes joskus.

Minun yllätys lähti In the little cottage blogin Nealle. Nea on mulle aivan uusi tuttavuus, jonka löysin hänen tullessaan kaksplussan verkostoon. Yllätystä varten kävin lukemassa aivan ensimmäisiäkin postauksia ja selasin koko blogin, jotta oppisin hieman tuntemaan häntä.

 
 
Olen ymmärtänyt Nean olevan herttainen, positiivinen, aidosti ja rehellisesti kirjoittava äiti. Hänen blogistaan löytyy postauksia vähän kaikille. On reseptejä, sisustusjuttuja, lasten vaatejuttuja sekä rehellisiä ajatuksia äitiydestä ja arjesta kotona huhtikuussa syntyneen Natalien kanssa. Ja kaikki höystettynä kauniilla kuvilla.

Halusin ilahduttaa Neaa jollain, mikä toisi arkeen pientä luksusta niihin äidin omiin hetkiin ja jollain vähän pitkäkestoisemmalla kuin suklaa. Niinpä pienen kirjeen lisäksi pakettiin pääsi tulitikkuja, ainakin mulla ne on aina hukassa tai niitä ei ole, kun niitä kaipaa. Tulitikkuja varten tietenkin kynttilöitä valoa tuomaan, en uskaltanut ottaa tuoksukynttilöitä joten otin kaksi isoa ja Pukkan yrttiteelajitelma. Elpu sai tehtäväkseen huolehtia kynttiläpussista kauppareissun ajan, joten toisesta kynttilästä löytyy Elpun terveiset lommon muodossa...
Uskoisin että kynttilät osuu nappiin. Kuuma tee sopii ihanasti pimeneviin syys- sekä talvi-iltoihin ja kynttilän valoon. Tuo teepakkauskin on jo aivan ihana. Onko Nea teen juoja - se ei selvinnyt blogista. Paketissa on useampia makuja, toivotaan, että joku niistä maistuu. Siltä varalta, että tee olikin huti, laitoin pakettiin myös takuuvarmaa suklaata. Tosin ei tuo kovin kauaa varmaan kestä. Sekin puhtaasti pakkauksen perusteella valittu.
 
 


Jännitin vähän pakettini lähettämistä ja pyysin puoliskoani katselemaan ja kertomaan mielipiteensä useamman kerran. Hänen kommenttinsa oli joka kerta sama: "no tykkäisitkö sä ite tosta?" Vastasin: "Tottakai tykkäisin!" Kuinkas sitten kävikin, että minun vastaanottamani yllätys oli hyvinkin samankaltainen. 

Täydet pisteet siis Kädenjälkiä Sydämessä blogin Nealle! Hän ilahdutti minua Muumimukilla, Muumiteellä ja tottakai suklaalla sekä keltaisella kortilla, jonka hauskat muistot ja ihanat sanat saavat jäädä salaisuudeksi. Muumiteepaketista löytyi neljä erimakua ja näillä on aivan mahtavia nimiä, varsinkin tuo Pikku Myy. Haisulimuki on sekin nappivalinta. Heijastin ja kaksi peflettiä mulla jo on, mutta muki puuttui. Iso kiitos ja halaus Nealle 😍😘

Ps. Kaksplussan facebooksivulta löytyy mielenkiintoista luettavaa erityisesti vanhemmille - artikkeleja, keskusteluja sekä blogeja, myös kaikki meidän verkostolaisten #YllätäÄiti ideat. Käy tykkäämässä. Kenet sinä voisit yllättää? :)

Tilaihme nimeltä Liberolaukku


Tiedättekö sen sanonan, ettei koskaan saa kurkistaa naisen käsilaukkuun, tai että käsilaukku kertoo kaiken kantajastaan?

Äidin käsilaukku on usein melkoinen aarresäilö ja sieltä voi löytyä mitä ihmeellisempiä asioita parittomista sukista pullanmurusiin. Päätinpä siis minäkin Lauran innoittamana paljastaa mitä minun laukkuni on syönyt. Ensin täytyy ehkä tunnustaa, että tällä hetkellä käsilaukkuni on pirteän värinen Liberolaukku. Liberolaukkujen lisäksi omistan yhden käsilaukun, joka on saanut olla kaapissa pitkään ja yhden hyvin pienen pikkulaukun joka on vain ja ainoastaan kesäkäytössä.

Ensimmäisen Liberolaukun sain sairaalasta, kun Elpu syntyi. Hieman vajaassa kahdessa vuodessa sain sen kulutettua puhki ja oikeasti harmittelin, kun se oli hajoamaisillaan käsiin. Tästä kerroin myös äitiystävilleni ja yks kaks mulla olikin näitä laukkuja kolme. Yhdeltä ystävältä sain hänen käyttämättömän laukun nurkista pyörimästä ja toisen luultavasti käyttämättömän toinen ystäväni oli ostanut mulle kirpparilta ja kesällä sain Liberokerhon lahjakortin, jolla sain hakea kaupasta uuden laukun näytteineen.


Joo onhan se ehkä vähän hullua, että omistan kolme samanlaista laukkua, mutta kaikki ovat käytössä ja mie tykkään niistä. Yhtä käytän jokapäivä ja kaksi kulkee reissuissa. Silloin, kun odoteltiin Jekun syntymää, mulla oli yksi sairaalalaukkuna, toisessa rintapumppu kaikkine lisätarvikkeineen ja kolmannessa kaikki lahjaksi saadut ykköskoon pikkuruiset vaipat. Yleensä nuo kaksi muuta laukkua toimivatkin nimen omaan vaippakasseina.

Päivittäisessä käytössä olevan laukun sisältö myös vaihtelee yleensä päivittäin. Välillä on eväitä, välillä enemmän mun omia tavaroita ja joskus taas pelkästään vauvan tavaroita. Elpulla on oma reppu, jossa hän mielellään kantaa omat vaihtovaatteensa, eväänsä ja  vaippansa. Mutta niin siihen laukkuhaasteeseen ja laukun sisältöön. Tänään se näytti tältä:

  • Lasten neuvolakortit, Forever Living productsin kuvasto vuodelta 2015, kalenteri.
  • Marimekkopussukka, joka toimii sekä lompakkona että ponnarin, vara liivinsuojien, huulirasvan ja Lansinohin säiltyskeskuksena. Wet Wipeseja, viisi vaippaa, penaali.
  • Cocovi Super Snack suklaa, mansikka ja cashew, joista muuten cashewn ja suklaan avasin tätä postausta kirjoitellessa ja maistiaisten jälkeen molemmat lähtivät äidilleni avantouinti evääksi. Tovi Hellä-imetyskoru sekä Tovi tuttinauha, Nabbyn latausjohto, heijastin - irrotin sen sadetakista ja se pitäisi laittaa nyt toppatakkiin, avaimet, nenäliinapaketti, Jekun harja ja minun oma hiusharja (jonka puoliskoni osti yllätyksenä edellisen mentyä rikki).

Yleensä laukku näyttää enemmän hoitolaukulta kuin käsilaukulta. Nyt sieltä puuttuu vauvan riepu ja vaihtovaatteet. Vaipatkin on yleensä siististi pienen pyyhkeen kanssa sellaisessa vaaleanpunaisessa, vetoketjullisessa Natusanin verkkopussissa, mutta nyt en löytänyt sitä mistään. Tiedän että siinä pussissa on vielä yksi vaippa! Ja puoliskoni olisi kaivannut kyseistä pussukkaa myös toilettilaukukseen, kun lähti reissuun. Tuttikin on näköjään jossain, kun laukussa oli pelkkä tuttinauha.

Nämä Liberon laukut ovat kyllä sinänsä ihan kätevän kokoisia, ettei sinne juuri mitään turhaa mahdu mukaan. Kaiken tarpeellisen olen aina mahduttanut. Natusanin pussukka ja tuo marimekopussukka ovat käteviä tavaroiden lajitteluun ja laukun järjestämiseen. Harvoin kerhossakaan otan koko laukkua mukaan vaipan vaihtoon, kun riittää että nappaan sieltä vaipanvaihto pussukan.

Mitä teidän laukujen kätköistä löytyy? Lauran laukun sisällön lisäksi ainakin Jane paljasti oman laukkunsa Yhtä kuin kolme blogissa.