Mulla on ollut tapana julkaista synnytyskertomuket hyvinkin pian vauvan synnyttyä, ihan siinä muutaman viikon sisällä, heti tuoreeltaan. Tämäkin postaus on kirjoitettu lopulliseen muotoonsa jo huhtikuussa 2022. Ei siis huolta, tämä ei ole mikään traumaattinen kauhukertomus, jota piti sulatella vuosi. Olen vain ollut laiska kuvien kanssa ja nyt apua, tästähän on jo vuosi aikaa! Klisee, mutta vauvavuosi meni aivan liian äkkiä.
Käynnistetty synnytys
Lasketun ajan koittaessa synnytys on ollut mielessä paljonkin. Tajusin, että meidän matka sairaalaan kestää navigaattorin mukaan 37minuuttia. Vitsailin jo kavereille, että eihän tässä kannata edes yrittää ehtiä sairaalaan, parempi soittaa suoraan ambulanssi. Ystäväni myös totesi, että torstai olisi hyvä päivä synnyttää, kun olisi tuttu ensihoitaja työvuorossa ambulanssissa.
Laskin nimittäin, että jos lähtö tulee yöllä ja meidän pitää pukea ja herättää lapset ja sitten viedään heidät setänsä luo, menee meille suunnilleen vartti (olin optimistinen) siihen, että saadaan lapset autoon. Siitä ajetaan ehkä viisi minuuttia puoliskoni veljen luo ja muutama minuutti lasten viemiseen autosta ovelle ennen kuin matka jatkuisi kohti sairaalaa.
Kun Ässän synnytys kesti kokonaisuudessaan 1h5min ja miettii, että matkaan menee 37min + 20min lasten vienti = 57min, niin eihän me todellakaan keretä yhtään mihinkään!
Perjantai rv 40+3
Herään aikaisin aamulla ja kellotan hentoja supistuksia joita tulee ja menee alle 10min välein, mutta ovat lieviä, siis hyvinkin hentoisia, mutta selviä supistuksia, erilaisia kuin harjoitussupistukset. Jatkan unia, kun nukahtelen supistusten välissä enkä enää herääkään laittamaan laskuria uudelleen päälle.
Äidin kanssa puhuttiin aikaisemmin, että hän voisi ajella Jyväskylästä meille tiistaiksi, kun on yliaikaiskontrolli. Perjantaina laitan äidille viestiä: jos on tylsää niin ihan varmuuden vuoksi meille voisi tulla. Harmi ettei äiti pääse ennen sunnuntai iltaa. Supistukset kuitenkin loppuivat aamuun, joten en edes mainitse niistä mitään muille kuin äidilleni.
Iltapäivällä laitan äidille viestin, että tänä yönä ei sittenkään synnytetä, koska meille tuli yökyläilijä. Nuppu tuli koulusta kotiin kaverinsa kanssa ja kysyivät pääseekö kaveri yökylään. No tottakai! Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta, kun Nuppu kysyy saako meille tulla, hän itse on kyllä ollut yökylässä jo monta kertaa.
Lauantai rv 40+4
Klo 0409
Herään supistukseen ja nousen vessaan. Tuskin nyt mitään, mutta kaivan taas supistuslaskurin esiin. Supistuksia tulee tasaiseen ja nyt ne ovat jo selvästi vähän enemmän kuin perjantain supistukset. En saa unta ja jatkan kellottamista.
Viideltä sanon puoliskolleni, että mua vähän sattuu ja kävelen edes takaisin sängyn vieressä. Hän katsoo kelloa, käskee minut takaisin nukkumaan, vetää peiton korviinsa ja jatkaa unia. En ole ihan vakuuttunut, että hän edes heräsi. Olen kellottanut supistuksia jo kaksi tuntia, mikä tuntuu kummallisen pitkältä ajalta. Tiedän että niitä ei tule vielä aivan niin tiheästi, että meitä neuvottaisiin lähtemään sairaalaan. Silti kaksi tuntia on pitkä aika enkä todellakaan uskalla jäädä odottamaan niiden kovenemista ja tihentymistä kotiin. Ei sillä ettenkö pärjäisi kivun kanssa kotona, mutta haluan ehtiä sinne sairaalaan. Onneksi synnyttämään tullessa ei enää tarvitse soittaa etukäteen.
klo 6.20 soitto lasten sedälle - ei vastausta. Lapset alkavat heräillä itsekseen. Laitan yövieraan kotiin viestiä varmistaakseni, että siellä on joku hereillä, kun tuodaan lapsi kotiin. Matkalla soitan lasten serkulle vielä, että ollaanko siellä hereillä ja lapset olisi nyt tulossa.
Supistuslaskuri on esillä koko automatkan, sopivia supistuksia tulee tasaisesti matkan aikana. Lyhyin supistusväli on enää kuusi minuuttia. Vaikuttaa lupaavalta. Ollaan äitiyspolilla aikatarkalleen tasan kahdeksalta. Soitetaan ilmoittautumiskoneen ovikelloa ja meidät tullaan hakemaan odotusaulasta.
Päästään suoraan käyrille, ja hetkenpäästä toinen kätilö käy esittäytymässä ja kertoo mitä tapahtuu. Ensin otetaan pitkäkäyrä, eli mitataan supistuksia ja sykkeitä puolituntia. Puhelimen supistuslaskuri on edelleen esillä. Seuraavaksi päästään tutkimushuoneeseen, missä otetaan streptokokki näyte ja tarkistetaan tilanne.
4cm - tämähän vaikuttaa lupaavalta! Saan sairaalavaatteet ja päästään tarkkailuhuoneeseen odottamaan vapautuvaa salia, saadaan kyllä lupa liikkua sairaalan alueella, mutta kovin kauas ei kannata lähteä. Saadan aamupalasämpylät yhdeksältä ja labrahoitaja tulee ottamaan verta klo: 9.10. Jäädään kahdestaan, puoliskoni ottaa päikkärit kun itse toiveikkaana kellotan supistuksia ja odotan niiden voimistuvan - turhaan.
Käytävältä kuuluu ääniä, jossain on syntynyt tyttö. Puoliskoni havahtuessa mietimme mitä seuraavaksi syötäisiin, kätilö käy kysymässä kuulumisia. Klo 11.20 päätetään lähteä hakemaan autoon unohtuneet suklaat, kävellessä tulee muutamia supistuksia joita toiveikkaana kellotan, mutta ei ne mihinkään siitä voimistu tai tiheenny. Käydään kahviossa ja mennään takaisin ulos. Aurinko lämmittää pääoven edustaa. Syödään kahviosta ostetut herkut ulkona ja palataan tarkkailuhuoneeseen.
Ässän synnytyksen hoitanut kätilö hakee huoneesta jotain ja kysyy vointia, totean että vähän turhankin hyvä. Yhden aikaan oma kätilömme tulee takaisin. Voitaisiin päästä saliin kolmen aikoihin. En muista mitä hän sanoi tipasta ja kalvojen puhkaisusta, paitsi että lääkäri puhkaisee kalvot ja jos siltä tuntuu niin saadaan kotiinkin lähteä. Ja sen että mitä ikinä päätetään se on äidin päätös.
1450 sali on valmis meitä varten ja päätin ottaa vauhtia oksitosiinista. Vielä tarkkailuhuoneessa sanoin puoliskolleni, että sen pitäisi vauhdittaa supistuksia, mutta on heitäkin joille se ei ole kuulema tehnyt mitään. Käyn pedille, kätilö laittaa kanyylin ja oksitosiinin valumaan pienimmälle annokselle ja poistuu toisaalle kertoen palaavansa puolentunnin päästä nostamaan annosta.
Painan puhelimen supistuslaskuria pari kertaa ja kerron maaliskuisten whatsapp-ryhmässä meidän päässeen saliin. 1512 lähetän ryhmään kiitoksen tsempeistä. Juttelen puoliskolleni ja nousen istumaan - POKS. Lapsivedet menee. Nyt tuli kiire riisua omat housut ja puoliskoni painaa napista kätilön kutsun. Saan vessaan jättisiteen ja puhtaat housut. Käsiä pestessä supistuksen tullessa sanon ensimmäisen kerran, että nyt tuntuu häntäluussa. Pääsen pedin viereen ja tuntuu uudelleen häntäluussa.
"Noin sanoit viimeksikin" toteaa puoliskoni painaessaan kätilön kutsua uudestaan.
Kipuan avustettuna pedille. 7cm. Kätilö toteaa että nyt hän ei lähdekään enää mihinkään. Ja kertoo puoliskolleni, että tuo muutama sentti voi mennä yhdelläkin supistuksella. Kätilö kävi vielä äkkiä hakemassa paremmat hanskat ja palasi kiireesti.
En edes muista enää mitä eroa on ponnistuksen tarpeella ja supistuksella, en muista missä ja miltä kipu tuntui, vaikka tiedän kipua tunteneeni. Tiesin vain, että vauva oli tulossa nyt ja keskityin hengittämään. "Odota, odota, odota, älä vielä ponnista!" Pää syntyi jo ja kätilö pyytää odottamaan, ehtiäkseen tukemaan, mutta hanskat ei ole vielä kädessä. "Miten?" parahdan ja vauvan syntyessä aika pysähtyy.
Ässän kätilö saapui myös huoneeseen jossain vaiheessa. En ole varma oliko se ennen vai jälkeen kun saan vauvan syliin. Pallero annetaan minulle ja vaistomaisesti yritän nostaa häntä ylemmäs syliini, mutta napanuora on niin lyhyt, että vauva jää mahan päälle. Muistan sanoneeni "Ai niin anteeksi!" kun yritin nostaa vauvaa liian ylös ja kätilö huomautti napanuorasta uudestaan.
En myöskään muista syntyikö istukka itse vai painettiinko mahaani sen auttamiseksi, enkä muista sitäkään milloin oksitosiini sammutettiin. Kätilö katkaisi napanuoran, kun molemmat Kätilöt olivat todenneet ettei napasuoni enää syki. Napanuora on arviolta n. 30cm istukka kokonainen ja kalvo repaleinen. Jälkeiset on niitä synnytyksen ei niin puhuttuja vaiheita ja repaleinen kalvo kertoo, että kannattaa varautua isoihin klöntteihin jälkivuodossa.
Puoliskoni ja Kätilöt juttelevat hyväntuulisina. Kätilö toteaa että olipa hauska hoitaa tällainen synnytys.
Ensin vauva on minun sylissäni ja ensi-imetys kokeiltiin siinä, vauvalla tuntui olevan heti hyvä imu. Vauvan mittausten jälkeen puoliskoni saa vauvan syliinsä. Pituus 50cm, paino 3720g, pipo 37cm. Pipo mitan kuullessani kysyn "Oikeesti?!" Muistan että Jekun synnytyksessä pään syntymä oli kamalin vaihe ja nyt vauvalla on kaksi senttiä isompi pään ympärys! Ei tämä tuntunut lainkaan niin pahalta.
Meille on tuotu jo onnittelu leivät ja ollaan oltu hetki kolmestaan, kun menen suihkuun. Kuuma vesi on tottakai virhe, kun sieltä ei haluaisi tulla pois. Ja kun vihdoin suihkun sammutan tuntuu jo epätoivoiselta yrittää kuivata jalkoja, ilman että sotkisi sairaalan valkoista pyyhettä. Kätilö tulee takaisin, saan puhtaat vaatteet.
04.09 vessaan
Ensimmäisen supistusten kellottamista
05.09 puoliskoni kääntää kylkeään
06.20 soitamme lasten hoitopaikkaan
8 sairaalassa
9 aamupala
09.10 labrahoitaja
11.20 kävelylle sairaalan alueaalla
14.50 saliin
15.00 oksitosiini
15.12 lapsivesi
15.30 vauva syntyi
15.35 jälkeiset
Synnytys lasketaan alkaneeksi oksitosiinista ja kokonaiskesto 35min.
Osastolle mentiin pyörätuolilla ja vietimme siellä kaksi vuorokautta lähes kokonaan ihokontaktissa. Ensimmäisenä iltana meinasin jäädä ilman iltapalaa, kun en muistanut ruoka-aikoja, enkä tahtonut irroittaa vauvaa heti, kun ensimmäiset imetykset onnistuivat. Hoitaja onneksi antoi kuitenkin jääkaapista vielä mehukeittoja ja hedelmiä. Olisin saanut tehdä leipääkin, mutta pari kuppia mansikkaa ja mustikkaa oli aivan hyvä.
Nukkumisen ja syömisen lisäksi soiteltiin kotiinpäin videopuheluita ja kuuntelin Keskeneräiset äidit Podcastia. Lapset pitivät isin kanssa oman vapaapäivän jotta kaikki pääsivät mukaan hakemaan meitä kotiin.
Tervetuloa perheeseen pieni ihme!
ps. Hyvää syntymäpäivää rakas pieni Kirppu!