Kesämyrskyä ja hellepäiviä

Viime viikon maanantaina joka oli siis 13.7. (ihan vaan että itse tiedän minkä viikon maanantaista puhun :D) lähdettiin Tuhinan kanssa "siivoamaan" vanhalle asunnolle. Mentiin meidän autolla, mutta appiukon kyydissä kun oli autokoululaisten ajopäivä.

Tosin lähdettiin sen verran kiireellä että unohdin kaikki oleelliset siivousvälineet, niinkuin vaikka tiskiharjan ja Tuhinan eväät. Niinpä sain sulatettua pakastimen j a pyyhittyä jääkaapin sekä keittiön kaikki kolme laatikkoa. Roskiskaapin ämpärit meni likoamaan. 

Kotiin päästiin puoliskoni kyydissä kun hän ja appiukko autoilivat hakemaan meitä ja ajoivat samalla puoliskoni ajotunnin.



Tiistai alkoi odotuksella joka vaihtui muuttopuuhiksi. Päästiin puoliskoni kanssa käymään ensimmäistä kertaa uudessa mummolassa. Ja se on ihana ! Appivanhempani muuttivat viereisen oven takaa maalle.

Keskiviikkona oli virallinen muuttopäivä ja muuttoapu tuli jo aamu kymmeneltä. Samaan aikaan minä lähdin käyttämään yhtä kälyäni terveyskeskuksessa lääkärissä jonne näin kesällä on matkaa vain puolituntia. Kotiin tultua käytiin piipahtamassa uudella asunnolla päivänsankarin kanssa ja lähdettiin rautatieasemalle noutamaan Tuhinan kummitätiä.

Oltiin meillä ja käytiin kävelyllä kaupassa. Meidän kanakastike ja riisi vaihtui kesken kauppareissun pitsaan, appivanhemmat toi meille oman samalla kun hakivat muillekin. Salaatti tehtiin itse ja syötiin parvekkeella. Vaihdettiin kuulumiset Kunhan Tuhina kasvaa (eli ensikesänä) tehdään kyllä joku retki tykkimäkeen jos täällä ollaan tai korkeasaareen jos helsingissä nähdään. Käytiin hakemassa puoliskoni uudesta mummolasta ja vietiin yhdessä kummitäti puoliseitsemäksi junaan. Loppuilta vietettiin mummolassa. Ja puoliskoltani loppui stressi kun telkkari saapui.






Arvatenkin torstaina oltiin mummolassa, enemmän tai vähemmän apuna ja poissa tieltä kun viimeisetkin huonekalut ja tavarat menivät paikoilleen. Illalla äiti tuli meille viikonloppua varten.

Perjantaina meillä piti olla 1v kuvaus, mitä varten äitin alunperin piti meille tulla, mutta peruttiin se. Valokuvaaja itse tuumi että tänne on luvattu ukkosta, että siirrettäisikö ja kun Tuhinan kasvot, lehahtivat muutamassa päivässä pahasti punaisiksi niin oli jo kaksi syytä perua kuvaus. (Torstai aamuna silmänympärykset olivat aivan punaiset ja turvonneet niin että silmät oli ihan pikkuiset, mutta sen päivän lääkäriajat oli jo loppu.)

Heräsin itse jo vähän ennen kahdeksaa soittamaan lääkäriaikaa joka saatiin heti 0850. Sain Tuhinan puettua herättämättä ja hän jatkoi uniaan koko puolentunnin matkan. Perjantain ohjelmassa oli synttäritarjoilujen hankinta ja valmistelu ja siivousta. Äiti auttoi Tuhinan kanssa kun minä ja puoliskoni tehtiin kakkuja ja salaattia.


Lauantaina meillä oli synttärijuhlat jonne kutsuttiin niin sukulaiset kuin vauvakaverit ja muutama ystävä kaikki kerralla ja joissa ainoastaan yksi vieras otti muutaman kuvan ja kynttilän puhalluksesta vähän useampi. Kuvakadosta huolimatta siitä on tulossa oma juttu :)

Sunnuntaina kirkon jälkeen kun sekä Tuhina että mummu nukkuivat me käytiin puoliskoni kanssa siivoamassa vanhaa asuntoa. (Josta muuten maalattiin se harmaa seinäkin valkoiseksi, kaksi kerrosta maalia riitti.) Laitettiin ruokailuryhmä kiertoon kahdesta kokispullosta ja puoliskoni työpöytä lähti pepsipulloon. Muutama synttärivieras, jotka lauantaina eivät päässeet, kävi illalla vielä syömässä kakkua. Ja meidän isi viipyi hetkisen, kun tuli hakemaan äidin.

Kahta en vaihda

Välillä olen vähän (ja välillä vähän enemmän kuin vähän) hukassa omien roolieni kanssa ja toisinaan arki takkuaa pahastikin sen sijaan että se vain rullaisi omalla painollaan. Viime aikaisten räjähdyksien ja kinastelujen pölyjen laskeutuessa ollaan yhdessä puoliskoni kanssa mietitty että mikä meni pieleen. Onnekseni ei kumpikaan olla kauhean pitkävihaisia niin nämä keskustelut käydään usein jo vartin sisään. 

Nyt viimeksi tajusin että meille on käynyt vähän hassusti. Viime aikoina on tullut riitoja leivänmurusista ajotyyliin. Olen kuullut kolmen vuoden kriisistä, siis että melkeinpä kaikissa parisuhteissa tulee kriisi kolmenvuoden välein. No meille tulee elokuussa sen päivän kun puoliskoni kysyi olenko hänen tyttöystävä kolmas vuosipäivä. Se siis olisi voinut olla yksi selitys. Mutta tajusin jotain muutakin.

Kysyin puoliskoltani muistaako hän montako kertaa kinattiin silloin  kun äiti oli täällä. Ei muistanut. Minä muistin, ei kertaakaan. Siis keskellä muuttohärdelliä ja me ei kinattu kertaakaan. Ei vaikka äiti nukkui meidän olohuoneessa neljä yötä, siis anoppi kylässä neljä yötä. Eikö se nyt kuulosta jo sellaiselta yhtälöltä että sen anopitettavan osapuolen, eli puoliskoni, pää hajoaa ja jo senkin takia tulee kinaa.


Ei. Ei tullut kinaa. Mutta mepäs oltiinkin harvinaisen paljon kahdestaan noiden päivien aikana. Koska Tuhina oli mummun kanssa p a l j o n, me hoidettiin hurjasti asioita kaksin. Me oltiin vähän niinkuin ennen vanhaan, ihan vaan puolisoita toisillemme. 

Tajusin, että vaikka meillä on hurjan hyvät tukiverkostot täällä, niin me ei olla hyödynnetty sitä. Meillä on puoliskoni vanhemmat ja siskot ja puoliskoni mummo jonka luona Tuhina on ollut yökylässä kahdesti. Silloin kun mummo ilmoitti että voi ottaa Tuhinan yöksi, vietiin. Ja kun anoppi ilmoitti että he halauvat viettää mummipappa päivän Tuhinan kanssa tehtiin niin, mutta ei olla juuri pyydetty hoitoapua että saataisi tehdä kahdestaan jotain.

Me ollaan oltu äiti ja isi ja ollaan tehty siinä parhaamme, mutta lähes poikkeuksetta me ollaan unohdettu olla myös puolisoita. Ei ole edes käynyt mielessä, ennen kuin nyt, että voisi tehdä joskus jotain kahdestaankin. Käytäis vaikka leffassa kun viimeksi on käyty katsomassa Hobitin viimeinen osa. Tai syömässä kun viimeksi ollaan syöty ravintolassa (jotain muuta kun kebabia) hääyönä. Tai käytäisin juhlimassa ensimmäistä  hääpäivää joka oli ...... tammikuussa... :D


Kaikista elämän nurjapuolista hetkistä huolimatta kahta en vaihda, mistään hinnasta. Ja sitten keksin näitä pareja useampia. 

En anoppia enkä äitiä. Molemmista äideistä on ollut meille suunnaton apu, niin käytännön asioissa kuin myös terapia mielessä. Ihan keskellä arkea, apuna ja tsemppinä ohjeiden ja neuvojen kera sekä arjen myllerryksissä.

En isiä enkä appiukkoa. Molemmet isit ansaitsevat kunniamaininnan auttamisesta. (Niin kuin äiditkin). Appiukko on aina ollut apuna lamppujen kattoon kiinnityksessä ja muutoissa ja nyt ajo-opettajana. Ja ilman meidän isiä ei oltaisi saatu maalattua vanhan asunnon olkkaria harmaaksi ja makkaria valkoiseksi.


Mutta ne kaikista tärkeimmät joita en vaihda koskaan mistään hinnasta.

En puoliskoani enkä lastani. Arvasitkin varmaan. On onni  saada jakaa arkensa ja kaikki tärkeät hetket, ilot ja surut parhaalle ystävälle  joka on vieläpä tavoitettavissa joka päivä kellon ympäri ja ihan livenä! Eikä omaa lastaan voi hinnoitella kun se on arvokkaampi aarre kuin mikään muu mitä maa päällään kantaa. Meidän pieni rakkauspakkaus, jota rakastaa niin suunnattoman paljon. Ja Tuhinaa katsoessani ja ihastellessani rakastun aina uudestaan puoliskooni.

En vaimoutta enkä äitiyttä. Niin haasteellisia kuin kumpikin tehtävä onkin. Ja kuinka molemmat tuntuvat välillä vievän järjen. Silti ne ovat ne asiat jotka merkitsee mulle eniten. Vaikka mulla on kaksi opiskeltua ammattia ja välillä haaveilen liikuntatieteellisestä, niin silti nämä on ne kaksi ammattia jotka olen halunnut aina. Jo eskarissa kerroin että mun unelma ammatti on kotiäiti. Ja nyt kun se unelma on tässä ja nyt, valehtelisin jos väittäisin etten ole onnellinen.

Väriläiskiä

Olen pantannut tämän jutun aloittamista niin että ollaan saatu täällä uudessa kodissa hyllyt seinille ja tavarat paikoilleen, mutta mielessäni tämä on pyörinyt siitä hetkestä saakka kun sen sain. Nimittäin Värihaaste. Minut haastoi mukaan 10plussan äiti ja oon ollut ihan innoissani, varsinkin kun tämä uusi koti on niin ihana! Eli tarkoitus on esitellä viisi väriä kodistaan ja haastaa viisi blogia mukaan. (saatan olla niinkin tylsä etten haasta ketään...) 

Ensin olin että Jee mut on haastettu onpa siistiä! Ai värihaaste ihan mahtavaa! Ja sitten aloin miettiä että öööö viisi väriä. Hmmm niin no mitäs värejä täältä löytyykään. Tehtävä osoittautui yllättävän haastavaksi mutta nyt olen aikalailla löytänyt ne värit jotka oikeasti on meidän kodissa jotenkin mietittyjä. Sen lisäksi meillä on muutamia yksittäisiä värijuttuja, mitkä nyt vaan oli sen värisiä kun saatiin ne, mutta ne sopii meidän kotiin kivasti.

Siispä aloitetaan siitä mitä täällä on eniten: Tumman(mustan)ruskeaa puuta kalusteissa ja tumman harmaata kangasta sohvassa ja taulussa. Tämä väri on edustettuna olohuoneessa ja keittiössä.


Tumman vastapainoksi on sitten vaaleaa: Harmaa valkotähtinen päiväpeitto ja makuuhuoneen valkoiset hyllyt. Olohuoneessa taas valkoisetverhot ja kukkaruukut ja valkoiset kasset laatikot sekä eteisessä valkovihreälipasto. Tässä kodissa super suuri plussa on myös se että keittiön kaapistot on valkoisia!


Seuraavaksi sanon vihreä, koska iso osa meidän valkoisesta on yhdistetty vihreään. Vihreää löytyy olohuoneesta ja parvekkeelta kasveina ja lipaston laatikoissa eteisessä.


Olohuoneen oma väri on myös violetti, koska meidän matto. Tajusin myöhemmin että tuo violetti kynttilä koristeineen käy oikein hyvin mattoon. Isänpäiväkortin kehyksiksi valitsin violetin koska ajattelin puoliskoni pitävän siitä ja sekin sopii olohuoneeseen. Violetin kukkaruukun sain työkaveriltani kun hän kävi meillä ensimmäistä kertaa Tuhinan ollessa viisikuinen.


Tumma, violetti ja valkoinen oli selvät valinnat, vihreää mietin lasketaanko sitä kun se toistuu lähinnä vain kasveissa. Mutta se viides. Voi murheen kryyni. Mikä ihmeen viides väri.

Siispä sanon että punainen. Koska punaista meillä on keittiössä esillä ja piilossa ja olohuoneessakin lelulaatikon verran. Puoliskoni kyllä haaveilee jostain muusta ratkaisusta lelujen kanssa.


Ja meidän söpö jokeri väri on ehdottomasti Tuhinan keltainen pinnasänky. (Joka ei kylläkään tässä kuvassa ole edukseen sitten pisaran vertaa..)


Alunperin ajattelin lisätä tähän värikollaasien alle aina kuvat kustakin jutusta vielä erikseen, mikä mitäkin väriä edustaa. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, koska teen myös tästä uudesta kodista samanlaisen esittelyn kun tuosta vanhastakin. Mulle  ei siis jäisi juurikaan esiteltävää tästä kodista, jos nyt paljastaisin kaikki värilähteet. Panttaaminen siis jatkuu vielä.... :D

Sadesäällä

Appivanhempani vuokrasivat uudestaan saman ihanan mökin jossa oltiin viime kesänäkin heinäkuun esimmäinen viikko. Silloin nautittiin lämpimästä järvivedestä ja superhelteestä aurinkotuoleissa kalliolla. Pohdittiin kuinka hankalat rantaan vievät rappuset ja liukas kallio voivat ollakaan pikkulapsen kanssa, kun silloin rinteessä olevaa pihaa juoksi yksi melkein kaksi vuotias ja entäs kun niitä onkin kohta kaksi alle kolme vuotiasta juoksemassa.

Niin no tänä kesänä meitä ei hellittykään samanlaisilla helteillä joten eipä siellä rannallakaan juuri tullut vietettyä aikaa muuten kuin uiden ja saunoen. Vettä satoi enemmän tai vähemmän joka päivä. Sinnikkäästi kuitenkin oltiin mökillä yötä maanantaista torstaihin, vaikka kertaalleen paettiin jo alkuviikosta sadetta kaupunkiin. Perjantaina käytiin vielä grillaamassa ja saunomassa ja lauantaina haettiin puoliskoni unohtuneet silmälasit.


Tekemistä oli välillä haastavaa keksiä, mutta ei kuitenkaa kökötetty sisällä vaikka satoikin. Tuhinan kanssa käytiin tutkimusmatkalla kumpparit jalassa. Rantaan ja suoraan veteen suunnisti Tuhina saappaissaan ja vaatteiden kastumisen ehkäisemiseksi kannoin hänet ylös tutkimaan maastoa mökin ympärillä. Hienosti hän osasi kävellä vaikka kaksi numeroa isot saappaat tekivät hänet kömpelömmäksi, villasukista huolimatta.


Käytiin myös ilta-auringossa soutamassa kolmestaan ja rantauduttiin sopivasti ennen kuin vastarannalla näkyvä sade saavutti meidän rannan. Puoliskoni sai pelattua hyvät sulkapallo pelit isänsä ja veljensä kanssa. Ja pääsin minäkin kerran pelaamaan puoliskoani vastaan.

Mökillä syötiin taas hyvin, niin kuin kuuluu. Uusia perunoita ja grillistä pihviä, kanaa ja makkaraa. Anoppi teki meille pannariakin vaikka turvauduttiin lopulta mansikkahilloon tuoreiden mansikoiden sijaan. Sadesäätä ja vetisiä mansikoita, sellainen mökkiviikko tänä kesänä, tykkäsin silti. Luonnon keskellä veden äärellä, siinä vain on sitä jotain.

Äiti vs. Minä

Ei varmaankaan ole yllätys jos tuoreäiti hukkaa itsensä äitiyden syövereihin; eikä sillä, että siinä olisi jotain pahaa jos omistautuu lapsilleen ja perhelleen. Mutta jossain kohtaa se voi olla vähän arkea hankaloittavaa. Varsinkin kun pitäisi muistaa että siinä perheessä tosiaan on sen lapsen lisäksi ne vanhemmat joiden pitäisi myös voida hyvin. 

Olen pohtinut omaa äitiyttä ja tärkeysjärjestystäni äitinä. Tähän asti olen ajatellut sen menevän lapsi - äiti ja isi - koti ja olen saanut sen jotenkunten ihan hyvin toimimaan, kai (eli en ole koska muuttoavuksi tullut anoppi kutsui meitä sottapossuiksi). Anoppi on nyt yrittänyt takoa mun päähäni että äiti tulee ensin sitten muut, koska kun äiti voi hyvin, perhe voi hyvin. Ymmärrän kyllä anoppini pointin, kunpa se käytännössä olisi yhtä helppoa.

Nyt kun olen miettinyt asiaa ja mökillä anoppi on katsonut vähän minunkin perääni, että söin itse ensin ja sillä aikaa anoppi huolehti Tuhinasta, huomaan omassa käytöksessäni monia "oireita" ihan vaan koska olen osittain hukannut itseni. Ja kyllä myönnän että monet meidän viimeaikaisista erimielisyyksistä puoliskoni kanssa johtuu tästä mun oireilusta.

Oireista varmaan yleisin on pieni kateus joka on erittäin räjähdysaltis ja voi yhdestä väärästä äänensävystä tai sanasta johtaa turhaan kinaan. Olen kateellinen puoliskoni omasta ajasta. Erityisesti jos olen yhtään väsynyt tai nälkäinen.

Esimerkki: Puoliskoni laittaa luurit päähän ja on tietokoneella, ei kuule eikä näe enää minua tai vauvaa. Ja jos Tuhinakin on jostain syystä kiukkuinen niin..... no onneksi en ole pitkävihainen, enkä uskalla toteuttaa uhkauksiani, sillä uusien kuulokkeiden ostaminen kerran kuussa tulisi superkalliiksi.


Tuntuu epäreilulta että vain minä teen uhrauksia erityisesti Tuhinan, mutta myös koko perheen puolesta. (Tämä ei ole totta, tiedän että puoliskoni tekee myös uhrauksia meidän vuoksi ja yhteiseksi eduksi, mutta toisinaan sisällä on vain valtava tunne möykky joka kysyy miksi aina minä joudun, miksen minä saa?)

Esimerkki: Saunotaan mökillä ja veden sekä ilman ollessa hieman liian viileää Tuhinalle, minä olen se joka lähtee saunasta lapsen kanssa, vaikka en ole vielä ollut yksissäkään superkuumissa löylyissä (rakastan kunnon löylyjä). Samaan aikaan puoliskoni jää vielä hetkeksi saunomaan ja juttelemaan sisarustensa kanssa. - Minäkin haluan, mutten voi koska haluan olla hyvä äiti.

Tässä toisessa esimerkissä ei auta lohdutus että no huomenna saisin olla se joka saunoo mökillä pidempään, koska eihän mulla ehkä ole edes kenen kanssa saunoa huomenna. Eihän se ole sama onko siellä yksin vai porukalla. Anoppi osasi ratkaista tämän  ongelman.

Yöuinti. Päästiin pitämään hauskaa ja viettämään aikaa, minä, puoliskoni ja nuorin kälyni. Iltapuuron ja unitissityksen jälkeen anoppi otti Tuhinan nukuttaakseen ja minä riensin onnessain katsomaan vieläkö saunan pesässä on tulet. Vaikka pakko myöntää, siinä vaiheessa kun poistuin taka-alalle Tuhinan kanssa ja kälyni kysyi puoliskoltani joko mennään, ei ollut itku kaukana. Anoppi taas pelasti kertoessaan että hei sie oot menossa Petran kanssa uimaan. :D

Mulla on kyllä muutenkin nyt joku ihmeellinen itkukausi päällä. Tai siis itkupillihän olen ollut aina, mutta nyt väitän puoliskoni olevan vihainen tai suuttuneen minulle ihan vaan äänensävyn tai puolikkaan katseen seurauksena. Ja sitten joko olen luumunaama ja mökötän, itkeä tihrustan tai räjähdän nollasta sataan, koska hyökkäys on paras puolustus vaikkei minua vastaan olisi edes hyökätty.


Luulin että me ollaan samalla aaltopituudella puoliskoni kanssa niin huumorin kuin sarkasmin ja itseironian osalta, mutta tällä hetkellä otan kaiken varauksella ja suutun kaikesta ja luulen että puoliskoni suuttuu mulle, koska en halunnut lähteä ohittamaan autoletkaa mielestäni liian mutkaisella tiellä. (Ja puoliskoni ei oikeasti edes suutu kuin aiheesta, edelleen väitän että meidän ensimmäinen riita on ollut kaikkein pahin riita.) Näistä kaikista tunnekuohuista syytän imetyshormoneja. 

Ja mitä siihen tärkeysjärjestykseen tulee niin onhan se nyt oikeasti paljon fiksumpaa että äiti syö ruokansa lämpimänä ja lapsen ruoka saa jäähtyä sillä aikaa (sikäli kun syövät samaa ruokaa), kuin se että lapsen ruokaa puhallellaan ja noidutaan että jäähtyisi nopeammin, poltetaan kuitenkin pienen suu ja kaiken tämän sähläyksen jälkeen äidin hellalta nostettu annos unohtuu kolmannen mikrolämmityksen jälkeen pöydälle kun piti lähteä potalle ja kuivin vaipoin puistoon. (Vähän kärjistäen. + Tuhinan suu ei ole vielä *kop**kop* palanut).

Entä kumpi tämän taistelun voittaa? Huomaanko vuosien päästä kaupassa etten tiedä mistä itse pidän, koska olen tottunut täyttämään muiden toiveet ja unohtanut omat haaveeni? Vai huomaanko jääneeni yksin itseni kanssa, koska laitoin itseni aina ensimmäiseksi ja huomaamattani muutuin itsekkääksi maailman navaksi? 

Kumpikaan näistä ei kuulosta hyvältä omissa korvissani. Niinpä tästä eteenpäin syön ruokani lämpimänä ja käyn yksin vessassa. Huolehdin perheestäni rakkauden ja kärsivällisyyden hengessä (tai siis opettelen tekemään niin). Teen oman osani kodin ylläpidossa ja enemmänkin omien voimavarojeni mukaan.

Ps. Illalla otin omaa-aikaa ja taioin itselleni kesäsääret Tuhinan viihtyessä uima-altaassaan ja käytiin saunassakin löylyttelemässä vaikkei ollut kuin 50 astetta lämmintä. Minun ja puoliskoni tavoin Tuhinasta tuli vesipeto, ehkäpä hänestä vielä kasvaa myös hurja löylyttelijä mulle kaveriksi, puoliskoni kun ei juuri sähkösaunasta perusta.

Viikko kotona

Nyt ollaan asuttu uudessa kodissa ensimmäinen viikko ja ollaan ihan rakastuttu meidän kotiin! Ihan 100%:sti ei olla vielä muuttoa saatu valmiiksi, vanhalla asunnolla odottaa seinä ja tavarat ja loppusiivouksen viimeistelyt. Uudessa kodissa on muutamia järjestely juttuja kesken.

Kuitenkin oon niin onnellinen! Oon pessyt pyykkiä ja kuivattanut ne parvekkeella ja sen telineen lisäksi parvekkeella on pöytä ja penkit, kasvimaapenkki ja Tuhinan oma mini uima-allas (jonka mummi ja pappa toivat lauantaina) ja siellä on reilusti tilaa vielä mulle ja puoliskolleni! Näin jos yhden uuden kodin ihanuuden  mainitsen.




Muuttamisen lisäksi viikolla on tapahtunut paljon muutakin. Ja aika monta asiaa mahdollisti se että äiti oli täällä sunnuntaista torstaihin. Äiti lupasi tulla vahtimaan Tuhinaa. (ihan reilua kun viime muutossa äiti hoiti kokonaan vanhan asunnon loppusiivouksen.)

Ravattiin puoliskoni kanssa kahdestaan vanhan ja uuden asunnon väliä. Parveke ja olkkarin ja eteisen lattiat pestiinkin. Herättiin aikaisin hammaslääkäriin joka oli tosi kaukana. Käytiin ostamassa koukkuja ja ruuveja. Sekä käytiin apteekissa. Ja löydettiin puoliskolleni uusi hieno lippis ja kesäpaitoja ja mullekin housut.


Äitini taas kävi Tuhinan kanssa pitkillä vaunukävelyillä joilta toi tuliaisiksi nukkuvan lapsen lisäksi pyykinpesuaineita, tiskiainetta, vessapaperia ynnämuita arjen helpottajia.

Alunperin äiti oli lähdössä keskiviikkona, mutta lähdettiinkin Tuhinan synttärilahja-ostoksille. Nyt Tuhinan kenkähyllyllä on söpöt pienet (ja silti vielä vähän liian isot) koon 20 kumpparit ja lahjapakettiin sujahti kävelykengät. Vielä tuli viimehetken älynväläyksiä ja unohtuneita asioita sen verran että äidin torstai aamunlähtö siirtyi illaksi.



Loppu viikko (ja helteet!) ollaan otettu ihan rennosti. Torstaina käytiin iltauinnilla, perjantaina puistoiltiin ennen päikkäreitä ja unien jälkeen lojuttiin rannalla useampi tunti isolla porukalla - appivanhempien ja puoliskoni veljen perheen kanssa. Tuhina on meidän pieni vesipeto, joka oli koko ajan taapertamassa järveen vaikka matkaakin veteen oli ihan reilusti. Sinne se paineli, eikä laittanut pahakseen kun sukellettiin niin kuin vauvauinnissa opittiin.

Ollaan myös syöty anoppilassa pitsaa ja grillattu puoliskoni veljen luona. Lauantaina käytiin meidän fonectan 8tiimin voimin nauttimassa auringosta, hyvästä seurasta ja ruoasta tiimikaverin uudessa kodissa. Tuhinakin oli matkassa. Meidän emännän lisäksi yksi tiimikaveri on nähnyt Tuhinan aiemmin. Muutama vieras jäi vielä jatkamaan kun me lähdettiin vähän ennen kuutta väsähtäneen neidin kanssa kotiin.




Meidän ihanaan, valoisaan, viileään, kauniiseen ja ennen kaikkea, toimivaan kotiin!

Sunnuntaina käytiin Tuhinan kanssa kirkossa ja nukuttiin perinteiset päiväunet. Iltapäivä ja ilta vietettiin puoliskoni perheen kanssa, naapurissa siis.

Nyt kun neiti jää päikkäreilleen minä käyn heittämässä pyykit koneeseen ja toivon ehtiväni vielä kasata mökkikamppeita, ennen kuin käydään vaihtamassa autoja puoliskoni veljen kanssa. Kädet ja sormet ristiin ja peukut pystyyn, että tällä viikolla olisi mainiot mökkikelit! :)

56neliötä - part 6

Meidän vanhassa kodissa on vielä yksi paikka esiteltävänä, vaikka en ole ihan vakuuttunut että se ansaitsee oman yksityisen tarinansa... Mutta niin olihan meillä parveke vielä! 

Täällä Tuhina on nukkunut suurimman osan päiväunistaan. Täällä myös tuuletin petivaatteet, kerran säikähdin että peitto lensi kaiteen yli, onneksi vain säikähdin. Kesäisin täällä kuivatin myös pyykkejä. Ja puoliskoni pikkuveli teki mulle hienon porkkanapenkin joka oli juuri tuon seinustan mittainen, sen paikka oli tuossa mun takana.



Parvekkeen kuvaaminen tätä juttua varten meni niin nyöhään että me ehdittiin tosiaan muuttaa pois, joten pistin itseni kuvaan ihan vaan että saa vähän osviittaa parvekkeen mittasuhteista. (Oon melkein 165cm pitkä).

Jonkun verran lisää vanhanparvekkeen kuvia tulee ehkä sitten kun tiedän onko mun kasvimaani onnistunut vai täys fiasko, tällä hetkellä vaikuttaa onnistuneelta!

No nyt tämä tosiaan oli tässä. Kiitos käynnistä! Tervetuloa sitten uuteen kotiin, seuraavassa koti esittelyssä, ja ennen sitä saatte luultavasti pikku vilauksia väreistä, kun 10plussan äiti, eli Matu, heitti haasteen Sängyn alle. 

Taas mentiin !

Huh hei ja väsyttää! Oon viettänyt nyt viimeisen viikkon suhteellisen nettivapaata aikaa ja nyt mulla on ensimmäistä kertaa tabletilla blogi auki. Huvittaa vähän itteäkin kun nippa nappa kerkesin esitellä meidän vanhan kodin ennen muuttoa. (Toisaalta ehkä hyvä että muutettiin, sain pienen motivaatiopotkun niiden kuvien ottamiseen....) Tai siis virallinen muuttopäivä oli keskiviikkona, mutta niin otettiin pieni varaslähtö.

Me kotiuduttiin juhannuksen vietosta viime viikon maanantaina aamuyöstä ja elettiin kyllä jossain horroksessa koko viikko. Kaiken minkä voi jättää huomiseen tasan jätettiin huomiseen, tai jätettiin vaikka oikeasti ei olisi voinutkaan. Meidän oli tarkoitus pakata muuttoa varten jokapäivä ja pyykkikoneen piti rullata paljon,  mutta se rullasi vähemmän kuin suunnittelin.

Ei nyt huijaan! Herättiin me horroksesta sen verran että käytiin kertaalleen vauvakahveilla ja haettiin puoliskolleni passikuvat ajokorttiin (ja anoppilassa käydessä huomattiin että meidän uuteen oveen ja alakerran tauluun on jo vaihdettu nimi!). Ja tosiaan vanhan makkarinkin siivosin ja hyllyjä raivasin ja otinhan siitä kuvatkin että sain sen jutun julkaistua :D


Mutta niinä horroksen hetkinä me ihmeteltiin meidän muuttoautosuunnitelmia tekemättä asialle sen enempää. Meillähän oli suunnitelma, ainut vaan että se ei osittain toiminut.

Pakataan ennen juhannuksen reissua. Juhannuksen jälkeen viikko keskisuomessa, mökillä tai äitin ja isin luona. Lauantaina Turkuun juhlimaan serkun valmistumista ja toisen lähetystyöhön lähtöä. Sieltä ajetaan Helsinkiin, napataan piano ja jatketaan kotiin. Ja sitten pakattaisiin lisää ja sumplittaisi jotenkin meidän muutto kuun vaihteessa.

Niin no siis pieleen meni että ennen juhanusta ei pakattu. Ja pieleen meni kun me tultiin kotiin maanantaina pakkaamaan. Ja pieleen meni meidän juhliin lähtö. Isi ja äiti kuitenkin menivät Turusta Helsinkiin ja nappasivat pianon matkaan samalla kun auttoivat myös isosiskoni muuton viimeistelyissä. Pieleen meni myös se kuun vaihteessa, koska:


Isin pakettiauto pitää olla kuunvaihteessa (keskellä viikkoa) isillä töissä eikä meillä muutossa, joten lauantaiaamuna soitin äidille ja vuokraisännälle ja vuokraemännälle ja saatiin avaimet vähän etukäteen. Suunnitelma: muutetaan sunnuntaina kaikki isot, mitkä ei mahdu henkilöautoihin ja kaikki loput pitkin viikkoa.

Soitin innoissani äidille että suunnitelma onnistuu ja soitin myös anopille. Siitä seuraavaksi kävin hakemassa Tuhinalle ruokaa ja vein neidin mummin ja papan luokse. Lähdin kotiin pakkailemaan puoliskoni kanssa. Eikä mennyt kauaa kun ovikello soi ja appivanhempani tulivat pikkupahvilaatikoiden kanssa auttamaan. (Tuhina jäi mummilaan tädin hoiviin).

Tarkoitushan oli kantaa sohva, sänky, ynnämuut I S O T sunnuntaina isin pakun kanssa, mutta mepä kuskattiin sitten jo lauantaina kaikki vaatteet (paitsi pyykkikopat), keittiöstä kaikki astiat ja ruoat (paitsi pakastinta) ja vielä telkkari ja tvtaso. Ja tuosta lauantaista saakka ollaan nyt myös nukuttu yöt täällä uudessa kodissa. Ensimmäinen yö nukuttiin olkkarissa patjoilla.


Loppuviikon  ohjelmassa uudessa asunnossa on vielä vaatehuoneiden ja vaatekaappien järjestämistä ja makkarin hyllyt seinille. Olohuoneen hyllyt laitettiin maanantaina ja tiistaina.

Vanhalla asunnolla on pari pahvilaatikkoa ja matkalaukkua, talvivaatteet jätesäkissä ja kenkäkaappi jotka tuodaan tänne. Keittiössä on vielä ruokapöytä ja tuolit, makkarissa hoitopöytä ja kirjahyllyt ja olohuoneessa suuri tietokone pöytä, joita ei tänne tuoda. Siellä meitä odottaa myös operaatio harmaa seinä valkoiseksi.

Tästä muutosta ei ole nyt melkein ollenkaan kuvia... lähes tarkalleen vuosi sitten muuttaessa minä ja maha ei muuta tehtykään kun otettiin kuvia kun muut kantoivat, itseasiassa nukuin myös päikkärit sillä aikaa kun muut ajoivat vanhalta asunnolta uuteen. Nyt äitini oli Tuhinan kanssa ja minä kannoin puolet sohvasta ja sängynkin lankoni tyttöystävän kanssa.