Epäonniset autot

Meidän auto jätti meidät tielle elokuussa. Se hinattiin korjaamolle ja minä, Ässä ja Kirppu tultiin tienlaidasta taksikyydillä kotiin. Audin kyyti maksoi muistaakseni vähän päältä 19€ sunnuntaina. Kuski oli Puoliskoni tuttu, hauska sattuma. Tilasin taksin ensimmäistä kertaa koskaan sovelluksella ja taksin tultua pakattiin turvaistuimet ja tavarat autoon ja jätettiin aivamet renkaan päälle hinaajaa varten. 

Ensimmäinen hinaus.

Meni pari viikkoa huopaa soutaa soitellessa korjaamon kanssa, että löytyykö siitä autosta mitään vikaa, kunnes tuli puhelu: ollaan käyty ajamassa sillä kierros, tulkaa hakemaan. Ja mehän haettiin. Päästiinkin pidemmälle, mitä sen ensimmäisen sammumisen jälkeen ollaan sittemmin päästy. Samantien, kun ajettiin pienemmältä tieltä valtatielle, jossa rajoitus oli 100 km/h auto teki saman tempun uudestaan. Onneksi puoliskoni veli, joka vei meidät hakemaan autoa, oli sopivasti epäileväinen ja ajoi perässämme, niin ei tarvinnut alkaa miettiä kyytiä kotiin.

Hinaaja sai käteensä avaimet, joissa oli vielä edellinen lappu kiinni.

Toinen hinaus. 

Auto hinattiin toiseen korjaamoon, joka otti sen vastaan vähän vastahakoisesti. Selvisi, että jännitteet katoaa. Autoon vaihdettiin kallis uusi akku (josta kerrottiin meille ensimmäistä kertaa vasta kun se oli jo vaihdettu). Noh. Puoliskoni lähti taas veljensä kanssa autoa hakemaan. Sain puhelun tienpäältä ja soitin vakuutusyhtiön hätäpalveluun - taas. 

Pitäisi ehkä jo tallentaa se numero.

Kolmas hinaus. 

Kolme kuukautta ilman autoa alkoi riittää ja puoliskoni järjesti meidät koeajoon mistä lähdettiin autolla kotiin. Auto ei ollut 7-paikkainen, mutta muuten siinä ei ollut mitään vikaa. (Paitsi se, ettei keskikonsolissa ollut automaattivaihteisesta autosta tuttua tilaa puhelimelle siinä vaihdekepin edessä, radion alla.)

Kuvien perusteella auto oli minusta hassu, mutta vieressä ihmetellessä se oli hieno.

Ja hyvä.

Ja turvallinen.

Tasan kaksi viikkoa.

Sain taas puhelun tienpäältä. Tällä kertaa en soittanut vakuutusyhtiön hätäpalveluun vaan ilmoitin kolarista. 

Seuraavana päivänä käytiin tyhjentämässä autosta futiskassi ja kengät ja soitettiin hätäpalveluun. 

Neljäs hinaus. 

Hinauskaverin kasvot on jo tulleet tutuksi. Hän totesi, että tämä auto oli merkattu korjaamolle vietäväksi, mutta tää on kyllä ihan lunastuskunnossa. Oikeassa oli.

Sattumuksien summana, saatiin auto lainaan, heti kolaria seuraavana aamuna. Helpotti muuten aika tavalla, kun kolari sattui tietenkin muuttoviikolla. Keskiviikkona kolahti, ja perjantaina sain avaimet uuteen kotiin.

Noh mutta arvatkaapa mitä. 

Kaksiviikkoa myöhemmin. 

Jumppajakson viimeinen kerta alkoi niin, että ajoin Ole.fit inkeroisten pihaan, parkkipaikalle rivin viimeiseen ruutuun. Päätin peruuttaa ja suoristaa autoa ja takaisin ruutuun ajaessa tunsin tömähdyksen. Sellaisen, kun ajaa lumikökkäreen yli. Mietin että oho olipa iso lumipaakku. Sellaisia näin sivupeilistä olevan parkkipaikan perällä. Sammutin auton ja lähdin jumppaan. 

PHIUUUUUUUUUUUUUUUUUU kuului samalla sekunnilla, kun sain oven auki ja autosta noustessani näin heti, ettei se ollut lumikökkäre. Jumpan jälkeen soitin ensin itkuisen puhelun isille. Tietenkin. En millään olisi halunnut soittaa puoliskolleni, että nyt on laina-autokin rikki. Hinausliikkeeltä ei löytynyt rekkarilla hinausvakuutusta, joten koitin parhaani mukaan kerätä itseni ja soitin puoliskolleni. Laitoin myös samalla viestiä kavereille.

Kyllähän mä osaan renkaat vaihtaa! Ainut vaan, ettei minulla ollut tunkkia, rengasavainta, eikä vararengasta. Kaveri kysyi eikö siellä kuntosalilla ole ketään jolta kysyä. Lähdin katsomaan ja löysinkin sieltä yhden. Hän lähti katsomaan rengasta. Kun sopivaa rengasavainta ei ollut, hän käytti minut autotarvikeliikkeessä ostamassa pikapaikka-ainetta ja sen turvin pääsin kuin pääsinkin ajamaan 2km päähän rengaskorjaamolle.

Ja kappas vaan. Puolituntia tai ehkä jopa alle puolituntia myöhemmin minulla oli taas ehjä rengas ja rengasliikkeen asiointi tuli halvemmaksi, kuin ostamani kaksi tölkkiä pikapaikkausainetta. 

Rengasrikon aikana laitoin puoliskollenikin viestiä, että eikö tämä vuosi vois jo ihan oikeasti loppua. Ainakin nämä epäonniset autoseikkailut voisi loppua nyt.

Ensivuodelle toivon toimivaa autoa ja turvallisia kilometrejä, onnellista perhearkea ja etelän matkaa puoliskoni kanssa kahdestaan ja toisen matkan koko perheen voimin lasten kanssa.

Ai niin ja turvaistuin! Kirpun istuin oli tietenkin kolarissa, joten hänelle uusi istuin on hankintalistassa ykkösenä, nyt kun meidän pihaan ilmestyi taas uusi auto!

Mutta se seitsenpaikkainen reppana etsii edelleen korjaamoa, vielä viimeinen hinauslupa on jo vakuutuksesta saatu.

Ps. Kuvan auto ei liity tämän vuoden tapahtumiin. Se on tammikuulta 2012, se ainut kerta kun itse olen ajanut ojaan.

Autoton arki taajamassa

Me ollaan nyt kotiuduttu uuteen kotiin ja autoton arkikin loppui. Palataan kuitenkin hetkeksi meidän autottomaan syksyyn. Todistetusti jopa Kouvolassa voi pärjätä ilman autoa, jos oikeasti on pakko ja tahtoa.

Meillä on (oli vanhasta kodista) kävelymatka kauppaan, joskin ostosten suhteuttaminen kävelyyn on välillä ollut hankalaa, onneksi mulla on yleensä rattaat mukana. 

Myös minun surkeaksi parjaama Kouvolan julkinen liikenne on osoittautunut yllättävän toimivaksi vaikka aikataulut on välillä pöljiä ja puolen päivän aikaan taitaa olla kaikki kuskit samaan aikaan lounaalla. 

Unelmalaatikon syksyn jumppakausi on ollut kevään jaksolta tutussa Studio Yogananda Kouvolassa. Sinne bussi kuljettaa varsin kätevästi. Vien lapset päiväkotiin, kotiin palatessa ehdin pakata jumppakamat, syödä vähän ja vaihtaa vaatteet. Hyvänä aamuna ehdin olla kotona n. puolituntia ennen bussiin lähtöä. Huonona aamuna ehdin hakea kamat ja juosta pysäkille. Kertaalleen menin väärään bussiin, mutta pääsin asemalta sopivasti bussilla toiseen suuntaan. Ja kertaalleen myös myöhästyin bussista, mutta onneksi lähijuna pelasti silloin!

Bussimatka jumppaan kestää 20min ja siinä ajassa ehdin kerrata jumppasuunnitelman. Bussipysäkki on käytännössä joogasalin takana, joten turhaa kävelyä ei tule oikeastaan ollenkaan.

Otan nykyään aamun ihonhoitotuotteet ja hammasharjan mukaan ja hoidan kasvojenhoitoruutiinin ennen jumppaa. Minulla on noin puolituntia aikaa valmistautua päivään ja jumppaan ennen kuin ihanat jumppaajat saapuvat 10-15min ennen jumpan alkua. Jumppa alkaa klo 10 ja loppuu yhdeltätoista. Paluu bussiin lähden kävelemään 20 yli 11.

Vaikka bussit kulkevatkin ihan kätevästi jumppaan, tarkoittaa tämä silti, että jumppaan menevä aika tuplaantuu. Omalla autolla jumppaan menisi matkoineen aika tarkasti puolitoista tuntia. Nyt menee kolme tuntia. 

Toinen mihin säännöllisesti yritettiin kulkea bussilla oli Nupun treenit. Niihinkin bussi toi etuajassa, puolituntia. Kun taas treeneistä piti lähteä kotiin 10 min ennen niiden loppua. Seuraava bussi lähtee nimittäin taas vasta puolentoista tunnin päästä eikä junakaan auta tässä asiassa. Junalla kun ei oltaisi kotona ennen ilta yhdeksää. 

Juna taas pelastaa, jos myöhästytään treeneihin lähtiessä bussista, vaikka silloi myöhästytään myös treeneistä 10 minuuttia, kun juna on tasalta keskustassa. Kertaalleen kello kuuden bussi pelasti minut, kun myöhästyin junasta mennäkseni Mary Kay Mondayhin Kauneusakatemia Lumoukseen.

Sen verran tutuiksi ollaan tultu bussilla matkustamisen kanssa, että puhelimen muistia syö nykyään sovellus, jolla saa bussiliput ostettua. Nupun treeneihin otan aina Kirpun mukaan, välillä myös Ässän, koska rattaiden kanssa matkustan itse ilmaiseksi ja lapsista menee lippumaksu vasta 7 vuotiaana, sekä bussissa, että lähijunassa.

Autoa on ollut ikävä Jekun pelipäivinä. Kouvolan peleihin ollaan menty niin, että Jekku ja valmentaja on saaneet kyydin joukkuekaverilta ja mie olen tullut pienten kanssa bussilla. Kotiinpäin ollaan välillä päästy autokyydeillä kaikki, mutta pääasiassa olen kulkenut junalla Kirpun kanssa kotiin. Myös Ässän pelipäivänä pyydettiin kyytiä naapurin joukkuekaverilta. Ja minä ja Kirppu kuljettiin bussilla ja junalla. 

Jotakin hyötyä autottomuudesta on ollut myös, kun joukkuekaverit tarvitsivat kyytiä kentälle. Pari pelaajaa tuli minun ja pienten kanssa bussilla kentälle. Kentältä kotiin saatiin pelaajat kimppakyytiin, niin että ainoastaan minä ja Kirppu tultiin junalla kotiin.  

Naapurin apua pyysin myös kun päätin hetkessä ottaa kirppispöydän - ilman autoa, jolla voisin tavaroita sinne kuljettaa. 

Pari kertaa tarvittiin autoa ja lastenvahtia, jolloin homma on järjestynyt kun äiti on tullut meille ja kertaalleen tarvittiin vain auto. Sekin onneksi järjestyi, samalla kerralla järjestin isin tuomaan meille kuivausrummun. Mutta se on jo ihan eri tarina se.

Mutta se täytyy todeta, että yhtään ylimääräistä menoa ei ole tullut tehtyä bussilla. Ainoastaan pakolliset menot - eli omat yritykseni työmenot ja lasten harrastusmenot ovat riittäneet. Vaikka ajatuksissani Prismasta saisi vessapaperia ja kaakaojauhetta halvemmalla kuin lähikaupasta, niin eipä ole käynyt mielessäkään lähteä sinne ostoksille bussilla. Aika pieniksi on autottomana ympyrät jääneet.

Marraskuussa alkoi Inksan jumppajakso ja sinne pääsi bussilla niinkin näppärästi, että sama lippu oli voimassa vielä paluumatkalla. Tosin tiukkaa teki ehtiä ajoissa siihen bussiin, vähän ahdisti ja juoksin osan matkasta. 

No bussista soitin puoliskolleni, että ehdin tähän aikaisempaan bussiin ja olisin kotona jo sopivasti ennen kahtatoista ja hän kertoi, että lähdetään katsomaan autoa kun tulen.

Noh, ostettiin auto, helpotti aika paljon elämää, kahdeksi viikoksi...

ps. epäonniset autotarinat jatkuvat 💩

Millaista teidän arki on tai olisi ilman autoa? 

Oops I did it again

Päivät osaa olla pitkiä, varsinkin ne päivät klo 19-22, kun on itse vähän poikki. Siitä on se meemikin, että miksi niiden ihmisten, jotka haluaa mennä nukkumaan pitää laittaa ensin nukkumaan ne, jotka ei todellakaan halua nukkua. 

Ja sitten on niitä viikkoja joissa tapahtuu koko vuoden edestä kaikkea. Meillä on nyt sellaiset viikot. 

Unelmalaatikon jutut edistyy kivasti, viikon markkinoinnilla sain vauvajumppajaksoon viisi osallistujaa. Olin vähän epäuskoinen markkinointia aloittaessani, mutta oon selvästi oppinut tekemään jotain oikein. Vaikka sainkin myös ainakin viisi ilmoitusta Facebookin poistamista postauksista. 

Liikuntapaikka yhteistyöyritysten lisäksi suunnitteilla on Ihana päivä äideille ja vauvoille ja kappas aamulla palaveriin lähtiessäni aloitin lapasten neulomisen. Ajatuksella, että ne olisi isänpäiväksi valmiit. Noh palaverin jälkeen kotiuduin hintalappujen kanssa ja seuraavana päivänä meidän Ihana naapuri lähti mun kanssa laittamaan elämäni ensimmäistä kirppispöytää. 

En ole koskaan uskaltanut viedä tavaroita kirpparille. Mua pelottaa etten saa edes pöytävuokraa katettua. Mutta se pelko on nyt tällä viikolla osoittautunut turhaksi. Vaikka oletan, että sieltä saa hakea ainakin yhden kestokassillisen tavaraa takaisin päin. Neljä kassillista vein. 

Sain kaksi viikkoa sitten viestin jota oikeastaan vähän pelkäsin ensin. Vierasnumero ja mietin, että mitä on tapahtunut. Kunnes uskalsin lukea viestin. Ja sitten vähän enemmänkin viestiä. Juteltiin puoliskoni kanssa. Sunnuntaina laitoin viestin numeroon jonka sain ensimmäisen viestin lähettäjältä. Maanantaina käytiin katsomassa ja torstaina irtisanoin meidän kodin vuokrasopparin. 

Neljässä päivässä tehtiin päätös, että me muutetaan! Mutta ei ne nopeat päätökset siihen vielä loppuneet. Nyt meidän pihassa on myös auto joka toimii!

Terveisin Petra, 9.11.2024