Paras pyykinpesuaine etsinnässä!

Joku ehkä saattaa muistaa yhden mun henkilökohtaisen suosikkipostauksen parin vuoden takaa. Kirjoitin meidän pyykkihuollosta edellisessä kodissa, kun Ässää vielä odotettiin. Hommahan meni siis niin, että me ostettiin tuohon asuntoon kuivausrumpu, koska siellä ei oikeastaan ollut tilaa kuivattaa pyykkiä suuria määriä. Ja kuivuri osoittautuikin sitten aivan parhaaksi vehkeeksi ikinä! 

Ennen Ässän syntymää tuo ensimmäinen kuivuri kuitenkin hajosi joten äitiyspakkausrahalla ostettiin nettikirppikseltä kokonainen pesutorni ja annettiin oma pyykkikoneemme naapurille. Tornillahan siis oli ikää pari vuotta ja meillä se on nyt ollut kaksi vuotta. Pyykkikone on muuton jälkeen valitellut milloin mitäkin - eniten vedenpoiston kanssa ja itseasiassa oltiin jo syksyllä aika varmoja, että se räjähtää kohta. Kertaalleen ongelma korjaantui, kun poistettiin nukkasihdistä silmälasienpuhdistusliina. Mutta toista kertaa ratkaisua ei löytynytkään.

Muuttaessamme viimekesänä jätettiin taaksemme meidän hienosti ihan itse kokoamamme pyykkiseinä ja pyykkirumba koki pienoisen muutoksen - ihan niinkuin se olisis ainoa muutos, kun kodin neliöt melkein tuplaantuu ja sijaintikin vaihtuu toiselle puolelle kaupunkia. Tuosta pyykkihuollon muutoksesta on siis tulossa oma postauksensa. Mutta ennen sitä postausta meille tulee uusi pyykkikone! 

Tai siis keskiviikkona uuden pyykkikoneen saapumisesta on ja kaksiviikkoa. En vain ehtinyt julkaista tätä postausta, koska tuota vanhaa postausta "Pikkuvessan pyykkihuoltoa" etsiessäni törmäsin postauksen kuvaan väärässä paikassa ja jäin sitten sitä sekä tekijänoikeuksia ihmettelemään. Mutta nyt sitä sivustoa ei enää löydy, joten ei siitä sen enempää. 

Pyykkihuollossa olen mielestäni hyvinkin järjestelmällinen sen suhteen miten vaatteet lajitellaan, että huuhteluun käytetään vain etikkaa, jota maustan joskus tipalla eteeristä öljyä, ja kuinka tarkasti pesulapun kuivauskieltoa noudatetaan. Ja jopa siitä miten vaatteet viikataan ja minne. Mutta vakituinen luottopyykinpesuaine minulta puuttuu. 

Ja kun sopivasti facebook tarjoili minulle aivan mahtavan mainoksen kotimaisesta pyykinpesujauheesta, niin ajattelinpa nyt kertoa vähän meidän pyykinpesuainehistoriasta ja sen hankaluudesta. Ja samalla pyytää teiltä vinkkejä, millä perusteella te valitsette pseuaineenne. Jospa niistä olisi iloa myös muillekin kuin minulle. 

Nykyään ostan pyykinpesuaineen aina Prismasta tai Tokmannilta, koska niissä on yleensä parhaat litrahinnat tai kilohinnat, mutta joka kerta seison tunnin siinä hyllyn edessä, yleensä soitan äidilleni ja arvuuttelen, että mitähän sitä nyt sitten kokeiltaisiin. 

Ässän ensimmäinen vuosi pestiin ymmärtääkseni luonnollisella Mulieres sitrus pesunesteellä. Vaihdoin sen marketin halvimpaan allergiaystävälliseen, kun viime kesänä pudotettiin markettilaskuja säästäessämme takuuvuokraan rahat. Nyt en ole siihen osannut sitten palata sen hinnan takia. Jouluna oli tarjous Neutralsin pyykinpesunesteestä, olikohan peräti niin että 2€ puolitoista litraa, ostin niitä pulloja kaksi, ne riittivät huhtikuun loppuun asti. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa lapsiperheenä pyykinpesujauhe. 

Puoliskoni toiveena oli jotain hyväntuoksuista, joten kerrankin valitsin mahdollisimman nopeasti vain jotain mikä näytti kivalta. Tämä on Surf merkkinen jotakin pinkkiä, olisikohan paketissa lukenut yasmin ehkäpä. Ja nykyään meillä pestään kaikki värit samalla aineella, vaikka olenkin tarkka värien mukaan lajittelujsta.

Kun ostin ensimmäistä kertaa itse pyykinpesuaineet urheiluopistossa käytin LV:n jauheita ja niitä käytin vielä minun ja puoliskoni toisessa kodissa. Meillä oli vessan kaapissa hienot astiatkin valkopyykinjauheelle ja kirjopyykinjauheelle. Vanhemmilla pesukoneilla pestessä kuitenkin jossain vaiheessa vaihdoin nesteisiin, koska jauhe jäi jumiin pesuainelokeroon. Ja sillä tiellä ollaan oltukin jo sitten seitsemän vuotta ainakin! 

Olen kokeillut myös Ecoverin pyykkinesteitä ja huuhteluainettakin olen käyttänyt pesuaineena yhden pullollisen Jekun vauvavuonna. En vieläkään tiedä oliko joku jättänäyt huuhteluaineen pyykkinesteiden paikalle, vai olenko tosissaan napannut pullon käteeni huuhteluaineiden puolelta. Tahrojen poistoon käytän sappisaippuaa ja sähköhammasharjaa, mutta välillä tekisi mieli ostaa Vanishia. Uskon sen kuitenkin olevan sen verran voimakas, etten halua sitä Nupun iholle. 

Kuten huomaatte, en jaksa itse  perehtyä asiaan ja meillä on milloin mitäkin. En ole edes varma haluanko käyttää nesteitä vai jauheita. Summasummarum minua kiinnostaa iholle hellävaraiset, neutraalit tai mieluummin tuoksuttomat pyykinpesuaineet, kotimaisuudesta plussaa, mutta vähintään yhtä tärkeää olisi luontoystävällisyys ja kemikaalikuorman pienentäminen.

Ja siis tottakai, sillä pitää saada puhdasta pyykkiä. Mieluummin siis niinkin tehokas, että ensimmäisessä pesussa jääneet ikirasvatahratkin lähtisivät.

Joten suosittelisitko minulle lemppariasi? :)

10 kommenttia

  1. Meillä on ollut käytössä Erisan sekä jauheena että nestemäisenä. Näiden lisäksi ollaan kokeiltu Serton nestemäistä pyykinpesuainetta. Kaikki edellä olevat ovat hajusteettomia. Mielestäni pesevät hyvin yhdellä kerralla ja ovat hinnaltaan kohtuullisia. Rasvatahroja nämä eivät valitettavasti poista. Tahranpoistoon käytän Attituden suihkutettavaa tahranpoistoainetta. Suosittelen kokeilemaan sappisaippuan rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos vinkistä! Attitude kuulostaa ihan vieraalta, ja näin pikaisen googlailun tuloksena ainakin etiketit on tosi söpöt :D

      Poista
  2. Allegro! Meidän perheen luottopesuaine ja etikkaa huuhteluaineeksi. Nykyään laitan jauheen suoraan rumpuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha tämän mainoksenhan mie näin! ilmeisesti sille kannattaa antaa mahdollisuus :D

      Poista
  3. Meillä on serto käytössä. Luontoystävällistä, edullista ja riittoisaa. :) Huuhteluaineena yleensä etikka + eteerinen öljy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serto on nyt selvästi tähän mennessä suosituin 😃

      Poista
  4. Itse teen pesuaineen Outi Pyyn ohjeella. Ihan parasta. Käytän muutenkin paljon soodaa ja etikkaa tekstiilien huollossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun muistutit soodasta! Oon joskus käyttänyt ruokasooda valkopyykin kanssa. Pitääkin käydä tutustumassa noihin ohjeisiin 😊 teetkö jauhetta vai nestettä itse?

      Poista
  5. Itse olen viime aikoina käyttänyt Sertoa ja ollut siihen kyllä tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeiluun, kun tässä on jo 3 maininnut sen! 😄

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !