Mitäs nyt?

Joulukuu on vilahtanut ohi lähes silmiä räpäyttämättä. Ihan vasta viime viikollahan me käytiin puoliskoni mummolla syömässä, pikkujoulu merkeissä koko porukka, tämän joulun ensimmäiset jouluruoat. Ei sittenkään tämähän tapahtui jo marraskuussa! Jouluvalotkin ripustin marraskuun puolella, paitsi parvekkeelle. Siellä ne makaavat edelleen pöydällä koska en keksinyt miten ne sinne ripustaisin enkä ainakaan yletä sinne minne ne ehkä haluaisin.

Tähän joulun alle on mahtunut melkoista tunne myrskyä, enemmän positiivista mutta hieman myös huolta. On väsyttänyt enemmän ja vähemmän ja väsymys ja nälkä on se parisuhteen ja perherauhan paras häiritsijä kombo. Tuhina on raapinut ja itkenyt öisin - p a l j o n. Tällä hetkelle yöt ovat h i e m a n parempia, tai ehkä se johtuu vain siitä että puoliskoni on käynyt antamassa kaurajuomaa jääkaapin eteen vaeltaneelle taaperolle huomattavasti useammin kuin minä. Onneksi nämä öiset unen rikkoutumiset kompensoituvat sitten aamulla ja nykyään meillä herätään aikaisintaan puoli kymmeneltä, myöhäisin herätys oli viime viikon tiistaina - minä heräsin puoli kahdeltatoista ja Tuhina 20 yli kaksitoista.

Toivoisin kuitenkin että meidän rytmit muuttuisivat nyt joululoman aikana normaaliin kahdeksan ja yhdeksän aamuheräämisiin ja vaikka en voi väittää että meillä kokonaisia öitä nukuttaisiin, niin jos edes noita tavallisia öitä tulisi taas. Tavallisena yönä Tuhina herää joko kahden tai neljän aikaan ja kiipeää meidän sänkyyn jatkamaan unia. Se helpottaisi hurjasti kerhoissa käyntiä ja vauva kavereiden näkemistä nämä kun sijoittuvat yleensä aina aamupäiviin, ennen päikkäreitä. Olen kyllä onnellinen että meillä nukutaan sitten pitkään kuin että itkettäisiin yöt ja herättäisiin kukonlaulun aikaan.

Väsymys tuottaa lähinne minulle erikivoja sivuoireita. Viime tiistaina kun nukuttiin pitkään olin tosi reipas - kannoin Tuhinan sängystä patjaa myöten ja meidän sängystä petaria myöten petivaatteet parvekkeelle tuulettumaan ja kuurasin meidän makuuhuoneen lattioita ja hyllyjä myöten ennen kuin petasin puhtaat lakanat sänkyihin. Pyykkiäkin pesin tiistaina, keskiviikkona ja torstaina reippaasti koneellisen per päivä ja tiistaina vielä yhden lakanakoneellisen extraa. Tavoitteeni oli siivota ja pestä lattiat koko asunnosta tai niin luulin, se into loppui lyhyeen. Vessan pesin saunan oven ikkunoita myöten vasta lauantaina, saunaa en enää jaksanut. Olohuoneen ja keittiön ikkunoista ja eteisen peilistä pesin pienet sormenjäljet pois samalla.

Mutta kuivauskaappiin ripustin vasta eilen perjantaina koneeseen laittamani pyykit. Ensimmäisen kerran kone piippasi valmiina perjantaina, sillä aikaa kun nukuttiin päikkäreitä. Lauantaina se piippasi samaan aikaan kun tein ruokaa, perunamuusia ja kanan fileepihvejä. Meidän paistinpannu on niin kärsinyt että paistaminen on todella tarkkaa peliä lämpötilan, öljynmäärän sekä lihan laadun välillä. (esim. kanaa ei voi paistaa kutosella ollenkaan tai kiinni jää varmasti). Ja sitten oli jo taas niin kaamea nälkä että syötiin heti kun ruoka oli valmista ja sinne unohtui. Sunnuntaina en jaksanut edes käynnistää koko konetta. Eilen mulla oli kolmatta kertaa nuo pyykit pyörimässä kun appiukko soitti ja kyseli meitä heillepäin. Siinä sitten hetki katsottiin toisiamme - minä ja puoliskoni - nyt ne oli pakko saada kuivumaan ennen kuin menevät pilalle.


Eilen piti olla aikanen herätys koska labrassa piti käydä ennen puolta yhtätoista, pitäähän näytteet saada liikkeelle heti samana päivänä. Olisin voinut käydä myös perjantaina mutten millään jaksanut. Eikä me kyllä eilenkään ehditty ennen puolta yhtätoista, vaan oltiin kaksikymmentä vailla terveyskeskuksen pihalla. Mun oli tarkoitus sykkiä noiden pyykkien ja siivouksen kanssa. Valjastin jo sunnuntaina puoliskoni huolehtimaan ruoasta ja muusta että minä voin keskittyä täysillä siihen pyykkäämiseen. Sunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja puoliskoni kävi kaupassa hoitamassa mun ostoksia sillä välin kun minä laitoin pyykit kuivumaa. ja sitten suunnattiin appivanhemmilleni.

Jouluaatto vietetään puoliskoni vanhempien luona ja ajattelin että voitaisi mennä sinne yöksi jo keskiviikko iltana. Sitä ennen haluaisin saada tyhjäksi kaikki pyykkikopat ja lattiat pestyä. Tämä kaikki jäi nyt siis tälle päivälle, sisältäen ainakin neljä koneellista pyykkiä (joista kolmas on likoamassa ja pääsee koneeseen heti kun se kohta piippaa). Voi olla etten jaksakaan ihan kaikkea, mutta lattiat on kyllä pestävä ja katselin äsken pehmoleluja ja nyt tekisi mieli heittää nekin vielä pesuun - tänään.

Kaikki on hyvin vaikka vähän väsyttää, meitä kaikkia, joulustressiä tai kiirettä ei ole mutta tekemistä riittää silti. Sitä minulle ja meille kuuluu nyt. Mitä sinulle siellä kuuluu? :)

Helsingissä

Muistatteko vielä kun voitin keväällä arvonnassa (peräti kahdessa!)? Toisesta voitin Tuhinalle aivan ihanan Duplo maatilan ja toisesta Muksu Seikkailijan välipalajuomia sekä kaksi vapaalippua Snadistadiin. Ajattelin että mennään heti kun Tuhina oppii kävelemään. Ei menty, sitä paitsi Tuhina oppi kävelemään nopeasti ja alta yksivuotiaat pääsevät maksutta. Ajattelin että mennään syyskuussa kun serkkuni lapsi täyttää kaksi vuotta. Ei menty, eikä lopulta löydetty enää sopivaa ajankohtaa joten homma jäi sikseen.

Liput olivat voimassa tämän vuoden loppuun ja kuumeisesti mietin marraskuussa kenet voisin pyytää kanssamme sinne. Sitten puoliskoni kysyi: mikset pyydä sitä Matua? Niin minä pyysin ja reilu viikko sitten siellä käytiin! (Matu kirjoittikin päivästä jo heti samana iltana)



Ostin matkahuollon nettikaupasta bussiliput hyvissä ajoin joten matkat kustansivat yhteensä hurjat 10€. Alle neljävuotiaat matkustavat ilmaiseksi vaikka olisi turvaistuin matkassa. Ja niin meillä kuin myös pääkaupunkiseudulla vaunuillen pääsee ilmaiseksi julkisella liikenteellä. -Myös METROLLA! Mitä en meinannut aluksi uskoa.

Me herättiin Tuhinan kanssa seitsemältä, hetki ennen herätyskelloa. Tuhina otti ensimmäiset päiväunet heti aamulla, nukahtaen bussipysäkillä ja heräten matkakeskuksella. Meidän bussi Helsinkiin lähti tasan kymmeneltä. Tuhina matkusti pitkät matkat omassa turvaistuimessaan. Lounas syötiin bussissa ja vielä toisetkin tirsat neiti nukkui heräten kun saavuttiin Kamppiin. 

Ensin meitä oli vastassa mun isotäti joka otti turvaistuimen holhoukseensa päiväksi. Etsittiin yhdessä Matun kanssa sovittu kohtauspaikka ja sain vielä ohjeet paluu matkaa varten. Sitten täti jatkoi omille asioilleen ja me suunnattiin metrolla Ruoholahteen.

Snadistadi oli kerroksessa miinus 5 jonne mentiin hissillä. Vaunut sai kätevästi suljettujen liukumattoportaiden alle ja siellä niitä olikin monet jonossa. Naulakoilta löytyi myös lukollisia lokeroita (jotka syövät euron). Mulla oli varuilta mukana Tuhinalle toiset kengät, mutta Snadistadissa ollaan sukkasillaan. Aikuisten sisäänpääsymaksu on 2€ ja sillä sai rannekkeen (vähän niinkuin Linnanmäellä ja unohdettiin ottaa rannekekuva!) ja kupongin jolla sai kahvin, teen tai kaakaon tai vaihtoehtoisesti kahden euron alennuksen erikoiskahveista. Irtokarkit olivat vähän vaarallisesti Tuhinankin käden korkeuksissa, onneksi tällä kertaa huomion kiinnitti vain jättimäiset tikkarit ja kaikki ne härvelit joiden kuuluikin kiinnostaa.




Ensimmäisenä Tuhina keksi sellaisen auton, joita on ostoskärryissä. Tutkailtiin hieman ympäristöä ja päädyttiin 0-4 vuotiaiden alueelle. Siellä oli pomppulinna, kaksi trampoliinia, pallomeri, liukumäki, kiipeily paikkoja, keinuhevosia ja mopoja. Tuhina tutki ympäristöä melko itsenäisesti samalla kun me juteltiin niitä näitä Matun kanssa ja Leo ihmetteli palloja.

Eväät syötiin ja kaakaot ja kahvit juotiin kahvilan puolella, siinäkin oli ilmeisesti golfviheriö (ainakin lattian rei'istä löytyneiden pallojen perusteella), muutama liukumäki ja isommille lapsille suunnattuja pelikoneita. Tuhina ei malttanut syödä juuri mitään ja testaili erikokoisia kolmipyöriä sillä välin kun me muut syötiin. Kertaalleen hän potkutteli kadoksiinkin, mutta löysi ihan itse takaisin meidän luokse. Saatiin kulutettua parituntia lähes huomaamatta ja lähtiessä todettiin että oli aika täydellinen ajoitus, samaan aikaan saapui noin 8vuotiaiden poikien synttäri porukka.

Ruoholahdesta Kamppiin metro kulki aivan liian nopeasti ja Matu joutui hyppäämään pois kyydistä kesken lauseen. Kertoo ehkä jotain myös siitä millaista on kun löytää hyvää seuraa :). Tuhina nukahti Smoothien jälkeen ja me jatkettiin Vuosaareen saakka.

Täti oli meitä taas vastassa ja mentiin yhdessä bussilla heille. Alkuun ajattelin että me varmaan kävellään sinne ja Tuhina saisi nukkua sen aikaa, mutta sään käännyttyä melko myrskyisäksi bussi oli kyllä hyvä vaihtoehto. Loppu ilta ihmeteltiinkin sitten Tuhinan temmellystä, vaihdettiin kuulumiset ja syötiin hyvin, niin kuin mummolassa kuuluu. (Mun kokemuksen mukaan kaikissa mummoloissa syödään aina hyvin, vaikkei oma mummola olisikaan.)



Meidän bussi kotiin lähti vasta 21:45. Valitsin tahallaan noin myöhäisen bussin että varmasti ehdittäisiin siihen ilman kiirettä. Täti saattoi meidät Kamppiin ja odotti että päästiin bussiin. Hän myös viihdytti Tuhinaa ja käveli suuret rappuset ylös ihan vaan että Tuhina pääsi liukuportaat alas. Paluumatka meni Tuhinan nukkuessa ja minun torkkuessa. Puoliskoni oli meitä vastassa asemalla ja kotona oltiin puolen yön jälkeen. Sen verran rankka oli tuo yhdenpäivän reissu että perjantai meni melkoisessa väsymys koomassa. Ensikerralla jäämme yöksi.

Note to myself:  Pidemmille automatkalle vaihtovaatteet a i n a mukaan! vahinko käy aina silloin kun niitä ei ole.

Kymmenen

Jostain syystä nämä haasteet menee aina noiden jo olemassa olevien luonnosten edelle kuten vaikkapa se koti esittely..

1. Mitä toivot tulevaisuudelta?
Toivon taloudellista riippumattomuutta ja onnellista perhearkea

2. Mitä äitiys on opettanut sinulle?
Että olen aika pieni. Että joskus on ihan hyvä soittaa se itkuinen puhelu omalle äidille jos tuntuu ettei nyt ihan omat kyvyt ja voimat riitä - tiedä vaikka se mummu olisi jo seuraavana päivänä täällä auttamassa. Ja että mikään maailmassa ei ole ihanampaa taikka kauniimpaa kuin oma lapsi - nukkui tai leikki tai kiukutteli, silti niin ihana ja kaunis. 

3. Kerro joku tärkeä muisto kuluneelta vuodelta
jaaa mitähän kaikkea tänävuonna onkaan tapahtunut.. meidän muutto tähän uuten kotiin (jonka esittely on vähän unohtunut) ja mun sedän 50v synttärit Raumalla kun nähtiin pitkästä aikaa mun sukua ja sieltä osa näki Tuhinan ensimmäistä kertaa.

4. Mitä onni on sinulle?
Onni on puhdas koti. Ja tietysti jokainen ystävän halaus ja rakkaan (miehen tai lapsen) pusu ja hymy, onni on arjen pieniä tekoja.




5. Miten rentoudut?
Saunon (yleensä Tuhinan kanssa) tai soitan pianoa (niin että Tuhina kiipeilee syliin..) mutta ilman Tuhinaa tai silloin kun hän nukkuu rentoudun löhöillen puoliskoni kainalossa kun katsotaan telkkaria tai muuten vain ja joskus kömmin omassa rauhassa peiton alle ja kirjoittelen tai lueskelen (facebookissa päämärättömästi pläräilyä en laske rentoutumiseksi enkä uutisten lukemista) tai päikkäriaikaan nukkumalla itsekin.

6. Tärkein asia mitä haluat lapsillesi opettaa? 
Hmm tärkeä kysymys jota en olekaan tainnut ennen edes miettiä! Haluan että lapseni oppivat rehellisiksi ja että he ovat aina tervetulleita kotiin. 

7. Minkälainen olet ihmisenä, muutenkin kuin äitinä? ;)
siis öö :D ai oonko mie muuta kuin äiti? hmm. kai mie olen perusiloinen ja luotettava höpöttävä ja kuunteleva juttu kaveri ehkä jopa hauska, vaikka välillä hieman masennukseen taipuvainen ja mökötän vihaisena. 

8. Aamu alkaa...?
Potatuksella, hammaspesulla ja aloevera gel juomalla + muilla päivän vitamiineillä. Sitten me syödään aamupala joko ihan kaikessa rauhassa kotona tai sitten kauhealla kiireellä samalla kerhoon vaunuillen. Nyt oon kyllä ollut jo jonkin aikaa ihan veltto kotihissukka että yöppärit päällä vedellään lounaaseen saakka...



9. Mikä auttaa jaksamaan arjessa?
Ulkoilu! Onneksi on tuo lenkkipolku tossa takapihalla, rakastan miten Tuhinan saa innostumaan kivistä ja kävyistä, jos kotona tuntuu että seinät kaatuu päälle niin pihalla helpottaa! 

10. Mitä toivot joululahjaksi?
puoliskoni haluaisi meille sähköhammasharjat ja ostettiin just ps4 ja tiedän jo muutaman lahjan mitä Tuhina saa isovanhemmilta ja iso isovanhemmilta ja haluaisin Tuhinalle myös paketillisen tai useamman Duploja ja me ostettiin Tuhinalle pari vaatetta ja ihana talvitakki (kun niitä duploja lähdettiin hakemaan ja ne olis kyllä tulleet halvemmaksikin mutta se takki on niiiiiin ihana!) mutta totta tosiaan enpä ole edes miettinyt mitä haluan itselleni... :o enkä kyllä tähän hätään edes yrittämälläkään keksi mitä minä haluaisin. Tai keksin yhden mutta ei se kyllä jouluksi kerkiä millään :D




Kiitos tästä haasteesta kuuluu kymppiplussan Matulle vaan tällä kertaa en jatka haastetta eteenpäin. Ootteko te siellä ruudun toisellapuolen  laittaneet kirjeet joulupukille jo hyvissä ajoin?

Viimekesän kärpäset

Päätin lopettaa viikkopäivitykset syksyllä, kun tuntui että blogi on kangistunut kaavoihinsa ja pyörittäisin vain samaa levyä uudelleen ja uudelleen. Multa löytyi edelleen luonnoksista se viimeinen viikkopostaus, siltä viikolta kun puoliskoni koulu alkoi, jonka tein valmiiksi kuvineen päivineen mutta jätin sitten julkaisematta. Nyt päätin kumittaa tekstin (tai ainakin suurimman osan, muutama pätkä sai jäädä kuvateksteihin) ja vaihtaa otsikon ja käyttää näitä kuvia, viimeisiä kesämuistoja kuvituksena tässä. Nämä kuvat kuitenkin tavallaan sopii tähän tekstiin vaikkei ehkä vuoden aikaan.


Ensimmäinen Hellikerho maanantai elokuussa Puoliskoni koulu jatkui kesäloman jälkeen samana päivänä ja päivän paras hetki oli ehdottomasti kun Tuhina alkoi pomppimaan, siis oikeasti hyppimään kun huomasi isin tulleen koulusta.
Keskiviikkona parasta oli aurinko ja vauvakaverit rannalla. Seitsemästä äidistä meitä oli paikalla neljä! Kolme tuntia iltapäivästä vierähti nopeasti.

Meille kotiutui kesällä ja vielä syksyllä ihan älyttömän paljon kärpäsiä! Muistatko sen kun oltiin lokakuussa jyväskylässä ja puoliskoni joutui lähtemään aikaisemmin kun opettaja ilmotti deadlinen aikaistuneen? Puoliskoni lähti heti tiedon saatuaan ja samana ilta hän soitti minulle kertoakseen miten hän oli edellisen tunnin käyttänyt kärpästen imuroimiseen! Oltiin unohdettu ikkuna auki kröhöm. Mutta niitä oli ihan tolkuttoman paljon! 

Sen lisäksi että niitä oli aivan liikaa ne olivat ihan järjettömän isojakin ja mitä isompia sitä röyhkeämpiä. Niin röyhkeitä että ne saattoivat istahtaa kädelle. Oikeasti! Eikä niitä meinannut saada tuhottua millään. Oli kyllä melkonen kärpästen kesä. Eikä siinä mitään jos nuo ihanan kamalan raivostuttavat ja superäänekkäästo pärisevät röyhkimykset olisivat kadonneet samalla kun kesäkin katosi ei tässä olisi edes mitään valittamista. 

Torstaina tein olohuoneen ja eteisen pikasiivouksen, piristi kummasti ja käytiin mopon kanssa ulkoilemassa kun odotettiin puoliskoani kotiin. Parasta oli viettää iltaa perheen kesken.
Perjantaina pyöräiltiin puistoon ja tuhina keksi kiipeilytelineen. Parasta oli ihmetellä tuon pienen motorisia taitoja.

Mutta, viimeyönä kun jälleen heräsin vessaan, kuuntelin tuota jäätävää pärinää mikä tällä kertaa lähti vain yhdestä kärpäsestä. Ehdin muotoilla mielessäni aika monta facebookin tilapäivitystä. Nyt ne eivät kuitenkaan tunnu enää ollenkaan niin nasevilta tai edes hauskoilta kuin silloin yöllä. Ja onnekseni voin myös todeta että puoliskoni sai tuon pärisijän tuhottua tänään! 

Joten nyt kun kärpäsetkin ovat tajunneet ettei enää ole kesä niin voisi myös arvon Ilmari Ilmasto antaa tietä Pakkasukolle jotta me saataisiin valkea joulu!

Ennen ja nyt

Kun puoliskoni tuli meille toisen kerran Jyväskylään tehtiin roadtrip Tampereelle. Reissuun mahtui aliasta, ystäviä, korttipelejä ja skeittausta. Se mikä tekee tuosta reissusta ikimuistoisen ja merkityksellisen on kuitenkin kotimatka. Minä ajoin, puoliskoni istui repsikan puolellla ja pikkusiskoni nukkui takapenkillä. Silloin puoliskoni kysyi maagisen kysymyksen: ootko sie mun tyttöystävä? Vastasin tietysti että olen. Tästä reissusta tuli elokuussa kolme vuotta. 

Ensimmäinen kuukausi elettiin "kaukosuhteessa", välimatkaa autolla reilu kaksi tuntia. Silloin yöt puhuttiin puhelimessa ja päivät laiteltiin viestiä. Sitten syyskuussa 2012 sain töitä ja muutin samaan kaupunkiin puoliskoni kanssa.

Yksiöön hankittiin yhdessä telkkari ja pleikkari. Sohva ostoksille en saanut häntä houkuteltua mukaan, mutta silloin äiti ja pikkusisko olivat kylässä. Minä tein vuorotyötä ja puoliskoni kävi koulua. Kaikki muu aika vietettiin lähes poikkeuksetta kahdestaan.


Tehtiin ruokaa yhdessä tai käytiin ulkona syömässä, asuttiin ihan keskustassa joten melkein kaikki oli lähellä. Katsottiin tosi paljon Netflixiä. Ja muistelisin että käytiin leffassakin melkein parin kuun välein, jos vain tuli jotain katsomisen arvoista. Öisin puoliskoni skypetti ja pelasi kavereidensa kanssa ja minä nukuin. Joskus puoliskoni pelasi iltapäivälläkin ja silloin minä lauloin singstaria.

Keväällä (toukokuussa 2013) muutettiin kaksioon ei naapuritaloon vaan sitä seuraavaan. Eikä meidän elämä oikeastaan miksikään muuttunut. Yllätettiin toisiamme kindermunilla tai muilla pienillä ostoksilla. Pari kertaa puoliskoni osti mulle korujakin, (mutta ei kuulemma osta enää koska oon hukannut kaikki :/ ) Ja puoliskoni uudisti lähes koko mun pukeutumistyylin tuon vuoden aikana (siis vuonna 2013). Sitten vasta kun elokuussa 2013 ostettiin auto avautui meille koko kotikaupunki ihan eritavalla. Oltiin vapaita liikkumaan ihan eritavalla! Aikaisemmin kuljettiin bussilla jos käytiin puoliskoni vanhemmilla, töihin kävelin ja puoliskoni pyöräili kouluun. Kesällä oltiin riippuvaisia muiden aikatauluista jos rannalle haluttiin. Oma auto vapautti meidät joukkoliikenteestä joka btw kulkee tunnin välein että jos myöhästyi niin sitten myöhästyi ihan kunnolla. Ja se päivän viimeinen "myöhäisin" bussi oli yllättävän aikainen. Omalla autolla päästiin öisin hakemaan ruokaa abc:lta tai Mäkkärin kaistalta jos lähi ravintolat olivat jo sulkeutuneet. 

Kaikin puolin me elettiin niinkuin varmaan kuka tahansa nuori ja lapseton pari, siihen saakka että Tuhina syntyi. Ennen raskautta oltiin oltu vuosi yhdessä, josta kihloissa oltiin oltu 5kk silloin kun saatiin plussa. Ja nyt kun takana on reilu kolme vuotta seurustelua josta vuosi ja 5kk ollaan vietetty vauva tai taaperoarkea voidaan kai laskea että ollaan oltu kahdestaan yhtä kauan kuin kolmestaankin. 


Edelleen me katsotaan iltaisin joko telkkaria tai netflixiä tai viaplayta, ei ehkä ihan joka ilta sillä tänäänkin väsynyt opiskelijani nukahti sohvalle ennen yhdeksää, samaan aikaan kun minä olin laittamassa Tuhinaa nukkumaan.  Edelleen me käydään silloin tällöin ulkona syömässä tai tilataan kotiin. Puoliskoni opiskelee ja minä olen kotiäiti - se näkyy ainoastaan pankkitilillä. Me ollaan oltu melkoisia kotihiiriä ja minä ainakin tykkään meidän elämästä näin. 

Tietysti vauva-aika vaikutti jonkin verran parisuhteeseen koska oltiin (ja ollaan vähän välillä edelleen) molemmat väsyneitä ja puoliskoni koulu alkoi kun Tuhina oli pariviikkoinen, enkä minä osannut alkuun nukkua tarpeeksi päivisin. Nykyään ja edelleen yritän nukkua vähintään tunnin siitä ajasta minkä Tuhina on päiväunilla. 

Perhepedissä aluksi Tuhina nukkui aina meidän välissä, nykyään yritetään pitää hänet omassa sängyssään koko yön mutta hänelle on kyllä tilaa sängyn toisella laidalla ja näin me saadaan nukkua yhdessä puoliskoni kanssa. Seurustelu aikoina pussattiin aina ennen töihin lähtöä ja vilkutettiin ikkunasta, nykyään pussattavia on yksi enemmän ja vilkuttamassa yhdet superiloisen pikkuneidin pikkuiset sormet. 

Kahden keskistä aikaa meillä on aika vähän, Tuhina kun nukahtaa yhdeksän aikaan ja minä yritän käydä nukkumaan ennen yhtätoista. (kova on yritys, nytkin kirjoitan vaikka kello on jo 20 yli) ja nyt vielä vähemmän kun puoliskoni nukahtaa ennen Tuhinaa. Treffeillä käydään öööö no ei kauheasti olla käyty, mutten koe sitäkään niin että meidän parisuhde siihen kaatuisi. Sitten kun päästään kahdestaan jonnekin niin nautitaan kyllä siitä ajasta. Ja nyt ollaan suunniteltu että tammikuussa kyllä vietetään meidän 2v hääpäivää jotenkin ja tällekuulle on yksi aikusten reissutiedossa, kutsua odotellessa.


Mun oli tarkoitus miettiä vähän miten meidän parisuhde ja arki on muuttunut lapsen myötä, mutta nyt alan tulla lopputulokseen ettei se nyt ole juurikaan muuttunut. Shoppailemassa ei käydä niin usein kun ennen, ruokaa shoppaillaan sitten senkin edestä. Ei elämä huonommaksi ainakaan mennyt. Ehkä vähän väsyneemmäksi ajoittain mutta pääsääntöisesti paljon tapahtuma rikkaammaksi ehdottomasti, ainaki  mitä tulee vessanpöntöstä löytyviin tavaroihin ja kaatuneisiin vesilaseihin. 

Ehkä kaikkein suurin muutos on ollut puoliskoni ajokortti. Aiemmin me lähdettiin koko perhe, pakattiin nukkuva lapsi autoon ja mentiin 24h abclle hakemaan ruokaa jos jääkaapissa oli vain valo. Nykyään Puoliskoni saattaa lähteä hakemaan meille ruokaa iltamyöhään kun minä hoidan Tuhinan iltarutiineja tai hän saattaa hoitaa viikon ruokaostokset omatoimisesti joku päivä koulun jälkeen. 

Niin että kai tähän nyt voidaan sitten todeta että ne meidän arkea muuttaneet kuviot ovat auto ja puoliskoni ajokortti. Tai nyt ainakin tätä pohtiessani musta alkaa tuntua siltä. Itse olen haaveillut useammasta lapsesta koko ikäni ja tiesin haluavani äidiksi nuorena enkä voi väittää yllättyneeni äitiyden iloista tai haasteista, mutta tuo auto on kyllä helpottanut elämää tosi paljon.