Säihkypäivä on uusi saikkupäivä

Oliko se kolme viikkoa, että uudesta tavasta tulee rutiini? Huomaan ensimmäisen viikon tuottavan hankaluuksia. Maanantainahan Kirppu heräsi aikaisin, joten oli pakko nousta. Tiistaina harkitsin painavani torkkua, mutta herätyskellon soidessa olin jo hereillä. Keskiviikkona painoin jo torkkua, mutta sitten alkoi saikkupäivä ja nousin lasten kanssa. Tänään on torstai ja tänään sammutin herätyskellon. 

Näin nopeasti sitä alkaa perumaan omia päätöksiään. Ja syitähän riittää. Ainoastaan yksi lapsi on lähdössä kouluun, joten ei ole pakko herätä niin aikaisin. Kirppu havahtui hereille, asetteli itsensä syylini kuin tyynylle ja jatkoi hetken uniaan, niin minäkin suljin silmäni. Vai maltatko itse muka karata pois, kun pieni lapsi nukahtaa syliisi? Se on niitä pieniä rippeitä mitä vauva-ajasta on vielä jäljellä. 

Syitä tai tekosyitä ei takerruta siihen. Nyt taapero on kuitenkin päiväunilla joten otan itselleni sen lupaamani puolituntia kirjoittamiseen. 

Lasten saikkupäivän eväät ovat mehukeitot ja sipsit, lämpimien einesten lisäksi. Pienempi potilas kysyi onko meillä nyt leffailta kun on herkkuja. Vastasin, että ei vaan meillä on nyt saikkupäivä ja se tarkoittaa sitä että otetaan peitot ja tyynyt sohvalle ja katsotaan koko päivä elokuvia. Hetken päästä hän kysyi tarkentavasti, "ai onko meillä nyt se säihkypäivä, kun katsotaan elokuvia?" Säihkypäivä kuulostaa paljon kivemmalta kuin saikkupäivä, mutta lisäykseni: katsotaan elokuvia ja NUKUTAAN, ei ollut neljävuotiaan mielestä lainkaan kiva idea.

Maanantai ja tiistai meni tosi hienosti! Oikeasti oli kiva herätä aikaisin, aamut oli rauhallisia ja oltiin molempina aamuina ajoissa päiväkodilla. Siis ajoissa varatun hoitoajan alkamiseen nähden, eikä aamupalan alkamiseen nähden.

Eilinen kotiaamukin oli aika kiva, mutta tänään mietin, että onko tässä koko ideassa mitään järkeä jos teen aina poikkeuksen kun jotain tapahtuu. Olen aika hyvä siinä. Siis tyhjentämään kaikki omat suunnitelmani, muiden poikkeusten takia - minähän en ole saikulla. 

Jos uuden tavan kehittyminen rutiiniksi vie ainakin kolme viikkoa, niin eihän tässä ole mitään järkeä, että annan ympäristön muutosten vaikuttaa päätökseeni herätä vähän aikaisemmin. Tai siis, ensiviikolla kun on hiihtoloma, niin sehän tarkoittaisi että tämä tapa olisi rutiini vasta joskus maaliskuun lopulla. Joten tällä kirjoituksella on nyt sitten päätetty, että vaikka ensi viikolla kukaan lapsi ei ole menossa yhtään mihinkään, minä herään uskollisesti herätyskelloon 6.15 ja kirjoitan vähintään puolituntia.

Ken tietää, jos saan kirjoitettua vaikka vähän kauemminkin. Ja ehkä meillä voisi kerrankin olla sellainen loma, kun myöhäisen aamupalan sijaan lapsilla olisikin lämmin lounas ennen puoltapäivää ja sään salliessa päästäisiin tekemään vaikka lumiukkoja ennen kuin Kirppu menee päiväunille. Ainakin tänään olisi ollut täydellinen lumiukkokeli - toki siis sillä oletuksella, että me loput 3/6 pysymme terveenä ja toiset 3 toipuvat ja meillä on oikeasti hiihtolma eikä säihkyloma.

Toinen juttu, mitä mietin näistä aamukirjoituksista, oli se, että onko se vain aamuista ajatuksen virtaa, siitä kuinka hyvin tai huonosti meillä on nukuttu tai kenties päivän odotuksia, vai voisinko kirjoittaa aamulla ihan jostain tietystä aiheesta - kuten siitä eilen mainitsemastani taaperon puheesta. Mutta tulin siihen tulokseen, että koko "aamusivu" idea taitaa olla aivan vapaan tajunnan virran kirjoittaminen ja ulos päästäminen. 

Se jää sitten myös nähtäväksi, millaisiksi nämä aamut muuttuvat ja millaisia tekstejä näistä siis alkaa syntyä. Nyt alkuun tai ensimmäisen viikon loppuun minusta alkaa tuntua, että "Ehkä olen sittenkin aamuvirkku, jos eläisin muutenkin sellaisessa rytmissä" oli vain joku hyvä hetki joka huijasi minua itseänikin. Tai sitten kroppani ei oikeasti ole vielä täysin kääntynyt sellaiseen rytmiin, jossa voisin olla aamuvirkku, ehkä sitten kolmen viikon päästä. 

Mutta joka tapauksessa, sen perusteella millaisia meidän maanantai ja tiistai aamu olivat tällä viikolla, tämä 6.15 niminen ihmiskoe saa oikeasti jatkua! Saan lisäbuustia siitä, miten rehellisen positiivisen ja kannustavan yllättynyt puoliskoni on ollut, kun olen kertonut meidän olleen päiväkodilla jo 7.45 ja aamun sujuneen ilman yhtään kiukkua! 

Leppoisat aamut ovat todellakin yrittämisen arvoisia!

Kello on 15.45. Normaalisti sanoisin nyt pikaiset heipat puhelimeen äidilleni tai pikkusiskolleni, kiiruhtaisin pikaisesti päiväkodin porteista sisään moikaten Ässän ryhmän kasvattajille samalla, kun kuljen pihan läpi kohti Kirpun ryhmää. Ässä rakastaa päiväkodin ulkoilua kavereidensa kanssa, joten minulle on tullut tavaksi mennä hakemaan Kirppu ensin - myös siltä varalta, että hän ei ole vielä ehtinyt ulkovaatteisiin. 

Säihkypäivänä kuuntelen youtuben kälinää olohuoneesta ja kirjoitan sängynpäätyyn nojaileen klo 15.45.