Vuosi vaihtui

Poikkeuksellisesti molemmat lapset ovat päiväunilla. Isompi sisällä omassa sängyssään ja pienempi ulkona rattaissa, kuten aina. Isompi nukahti rakettienostoreissulla autoon, kun taas pienempi laitettiin nukkumaan ennen lähtöä. Ruokapöytä on katettu kuudelle aikuiselle ja keittiössä tuoksuu voisula sekä herneet. Lipeäkala lisukkeineen kuuluu perheen jouluperinteisiin, vaikka ei jouluaaton juhlapöytään.

Nyt se tarjoillaan uudenvuoden aattona, kun koko perhe on koossa. Ruoan jälkeen on hyvin aikaa pelata porukalla lautapelejä. Hiljalleen Elpu herää uniltaan syömään. Heti kellon lyödessä kuusi, alkaa ulkoa kuulua pauketta. Ryhmä Hau jää viihteenä toiseksi, kun ikkunasta näkyy miten joka puolella välkkyy ilotulitteita.

Jekku heräilee paukkeeseen ja hänet haetaan sisälle syömään. Lautapelit on saatu päätökseen ja vihdoin on aika lähteä ampumaan omat raketit. Talon vieressä on pelto, jolla me pienenä papan perässä hiihdettiin. Siinä on hyvä paikka valmistautua uuden vuoden vastaanottoon. Omat raketit yllättivät tällä kertaa positiivisesti. Ehkä juuri siksi, että ostettiin raketteja pikkupommien sijaan. 


Rakettien loputtua ja hippaleikin jälkeen alkaa tulla kylmä. Kello lähenee jo iltapala aikaa. Toisten matka sisään kestää kauemmin kuin toisten. Lumikasaan on rakennettu liukumäki ja kasan viereen rakentuu iso lumilinna, sillä aikaa kun sisällä katetaan pöytää. Ilatapalaksi syödään perunasalaattia ja nakkeja, niin kuin joka vuosi. 

Hetkinen, nythän tulee jo kiire. Kello lähestyy puolta yötä. Taas puetaan ulkovaatteet päälle ja suunnataan autoilla keskustaan. Seitsemännen kerroksen kattopiha on täyttynyt uudenvuoden juhlijoista. Kirkkopuiston tapahtuma päättyy lähtölaskentaan ja Harjun vesitornin luota ammutaan valtavat raketit.

Vuosi vaihtui kattojen yläpuolella ja uusi vuosi alkoi lasten nukuttamisella. Olisipa loppuvuoden kaikki nukuttamiset yhtä vaivattomia. Toinen kannettiin nukkuvana autosta sänkyyn ja toinen nukahti  melkein heti, kun pää kosketti tyynyä ja hänet peiteltiin. Meillä jatkui vielä Dominion peli. Ja edellisen  päätyttyä pelattiin vielä yksi kierros, kunnes kello oli viisi aamulla.


Kahden pienen lapsen vanhempina ei ehkä paras ajatus valvoa koko yötä. Mutta nyt on koko vuosi aikaa tehdä jatkossa parempia päätöksiä. Uusi vuosi, uusi alku.

Miten te juhlitte vuoden vaihdetta? Teitkö uuden vuoden lupauksia?

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !