Joulukuun viides & kuudes

Joulukuun viides

Pyykkiä, liiketoimintasuunnitelman viilaamista. Föönillä kuivatettuja työhousuja. Päiväunia, joululauluja keittiössä, pitsaa. Tyttöjen saunailta, ei tosin minulle vaan koululaiselle ja kaverilleen. Tuntuu että aamusta on ikuisuus. Tai ehkä sen kuuluukin pikkutunneilla tuntua siltä. 


Meillä on nyt pihitonttu, joka antaa vain yhden karkin. Pihitonttu on niin pihi, että lapset ovat kyselleet voidaanko ostaa heille joulukalenterit. No nyt niitä varmaan saisi jo kivalla alella. :D Mutta Teppo tonttu suunnittelee vielä sitä aarrejahtia, jospa silloin löytyisi se kadonnut punainen pussi ja siellä voisi olla yllätyksenä jotain vähän parempaa, kuin pihitontun jättämä yksi karkki. 

Niin pihi pihitonttu ei kuitenkaan ole, etteikö se jättäisi karkin myös sattumalta käymään tulleille kavereille ja myös yökylässä ollut kaveri sai herkun. Kun taas pikku Kirpun herkku taitaa edelleen olla siellä, kun hän oli vielä nukkumassa tontun käydessä.

Joulukuun kuudes

Itsenäisyyspäivää on vietetty tänään Unelmalaatikon markkinointia miettiessä ja joulukamppanjaa suunnitellessa, sain avuksi puoliskoni työkaverin. Avajaisia en tainnut ehtiä täällä blogissa edes mainita. Kun on mukamas niin kauhea kiire kokoajan. Kiire ei minnekään. 


Vaikka taaperomme nukkui tänään kunnon päiväunet pihalla, nukuttiin vielä toiset päiväunet yhdessä. Herättiin sopivasti ennen iltakahdeksaa, että jaksoin sitten katsoa Linnan juhlat. Tottakai katsoin ne Areenasta, jotta näin alusta saakka. Vielä päivällä sanoin kaikille, että tänään pitää katsoa juhlat, koska Ilta on siellä esiintymässä. 

Juhlia katsoessani puoliskoni totesi, että sie oot kyllä kattonut noi aina. Ja se on ihan totta. Lapsuudessani muistelen meidän viettäneen itsenäisyyspäivää mummon ja papan kanssa ja tottakai katsottiin yhdessä linnan pukuloistoa.

Onnea itsenäinen Suomi 106!

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !