Onko kukaan muu koskaan ollut huono otsikoimaan tekstejä? Mie ainakin olin jo silloin epulla kun koulussa alettiin kirjoittaa. Kirjoittanut olen aina ja paljon, mutta se otsikko..... kurkistus, pikakelaus, aurinkoista, viimeviikko - plääh. Pikakeulauksella kurkistus viime viikon niihin hetkiin jotka jäi mieleen ja joista löytyi kuvia.
Viikko aloitettiin maanantaina vauvaporukan kanssa puistossa heti aamusta ja jatkui puoliskoni pikkuveljen takapihalla.
Viikko aloitettiin maanantaina vauvaporukan kanssa puistossa heti aamusta ja jatkui puoliskoni pikkuveljen takapihalla.
Ehdittiin myös pienelle kotiseutumatkalle, paikallisbussilla, siinä menikin koko tiistaipäivä.
Keskiviikkona ollaan luultavasti aloitettu pyykkirumba ja värjätty mun hiukset(!), en tiedä kun päivältä ei ole ainuttakaan kuvaa.
Puoliskoni isosisko perheineem tuli loman viettoon anoppilaan, niinpä mekin vietettiin siellä torstai ilta. Syötiin nakkisoppaa, käytiin äidit ja lapset metsäretkellä ja puistossa, samaan aikaan miehet pelasi sählyä.
Grillieväitäkin hankittiin ihan liikaa vaikka meitä syöjiä oli perjantaina monta. Tuhina ei tykännyt trampoliinista mutta nakeista ja traktorista sitten enemmän.
Käytiin luistellen vaunulenkillä päiväuniaikaan lauantaina ja iltapäivällä minä viikkasin vaatteita Helinä-keijun kanssa kun muu perhe vietti laadukasta isä-tytäraikaa takapihan leikkipuistossa. Ja mahtuuhan yksi jäätelönhakuajelu myös aina lauantai-iltaan.
Sunnuntaina käytiin kaksissa rippijuhlissa, ensin puoliskoni serkulla ja sieltä jatkettiin loppuillaksi anoppilaan juhlimaan nuorinta kälyäni. Ja taaskaan ei tullut kuvia otettua, ei edes sitä perhe kuvaa. Ehkä vielä joskus...

Lähetä kommentti
Ihana yllätys, kiitos kommentista !