Sekosin kuukaudessa työttömyyteen

Kolmastoista perjantai. Onko se sitten epäonnenpäivä vai onnenpäivä, se voi olla oma päätös.

Minun tunnetila vaikuttaa paljonkin siihen mitä ja kuinka usein blogissa julkaisen. Koko talven sairastelukierre ja tämä pitkä syksy, joka nyt auringon valosta päätellen on vihdoin väistymässä kevään tieltä, ovat omalta osaltaan vaikuttaneet paljon.

Tunnen olleeni jumissa. En pelkästään päässäni tai blogin ja someminäni kanssa. Vaan tunnen olleeni jumissa kotona, kirjaimellisesti rään keskellä. Mutta joo, myös eritoten jumissa päässäni. Kuka minä olen, mitä minä haluan, mistä minä unelmoin. Kuten monesti aiemminkin olen keskittynyt täysillä äitiyteen, enkä tiedä tai muista mitä muuta olen. Ja nyt äitiysloma on virallisesti loppu.


Helmi-maaliskuu on ollut erityisen vaikea. En ole saanut arjesta kiinni. Päiväni pyörivät samaa harmaata ympyrää. Aamulla herään väsyneenä, vien lapset päiväkotiin, syön aamupalaa vauvan kanssa, nukun päiväunet vauvan kanssa. Herään hakeakseni lapset päiväkodista. Syön lounaan ja lapset ehkä haluavat jo välipalaa tai sitten syön itse vasta päivällisaikaan. Päivällistä seuraa iltapala, iltapesut ja lasten nukkumaan laitto. Sitten hetki aikuisten aikaa, kunnes nukahdan.

Mitä sitten tapahtui tässä helmi-maaliskuussa? Flunssista, lasten sairastelusta ja harmaudesta huolimatta marras-joulukuu oli kuitenkin kivaa, koti pysyi järjestyksessä ja vaikka pyykkivuori on pahin viholliseni, ei sekään ollut ongelma. Nyt se tuntuu voittamattomalta. Ei edes kiinnostanut vaikka kulutin enemmän aikaa nukkumiseen päivällä, kuin johonkin mihin sitä pitäisi käyttää. En jaksanut tehdä niitä "pitäisi" asioita, joten en voinut tehdä "haluaisin" asioita. En ole sitten tehnyt mitään, nukkuminen oli helpompaa.

Lieviä masennusoireita, alakuloisuutta? Ehkä jotain sen suuntaista. Mutta mistä se nyt yks kaks kumpuaa? Kaikki on kuitenkin hyvin.


Työtön työnhakija.

Niinpä. Se minä nyt virallisesti olen. Ja se on ainoa muutos mitä tässä helmi-maaliskuussa on toisin aeimpiin kuukausiin verrattuna. Ja se on muutos, mitä en ole muiden lasten vauvavuonna tehnyt. Aiemmin Nupun ja Jekun kanssa, pidin itsestään selvänä, että olisin hoitovapaalla kunnes nuorin on 3 vuotias. No kaupunkimme lopetti kotihoidontuen kuntalisän kahteen vuoteen. Että, jos vauva menisi hoitoon sitten kaksi vuotiaana, Jekku oli 2v9kk ja päiväkodin aloitus meni hyvin. Ja siihen se ajatus sitten päättyi.

Työkkäriin ja liittoon olin molempiin yhteydessä jo ennen äitiysloman loppua ja ennen kuin laitoin itseni aktiiviseksi työnhakijaksi. Työllistymiseenikin on ollut idea jo miltei vuoden. Työkkäristä soitettiin myös minulle ja kävin sielläkin jo juttelemassa asiantuntijan kanssa. Mutta joo aina se ensimmäinen päivärahahakemus on tönkkö ja päätösten ja rahojen odottelu alkaa ahdistaa. Varinskin kun kuulet että käsittelyssä kestää 20päivää, etkä muista milloin laitoit asian vireille.

Nyt olen ollut työtön työnhakija tarkalleen kuukauden. Eilen selasin mollin läpi ja tällä hetkellä työstän sekä CV:tä, että kuutta työhakemusta. Kaupungilta tuli tänään viesti päiväkodin palvelusetelihakemuksen vastaanottamisesta. Joskin meidän päiväkodin pientenryhmä on tällä hetkellä täynnä. Että millainen seikkailu tästä sitten seuraavaksi alkaa, kuka tietää.

Heti kun aloin selaamaan avoimia työpaikkoja ja huomasin siellä muutaman oikeasti minua kiinnostavan työpaikan olo tuntuu paljon kevyemmältä ja hymyily on taas helppoa.

Tänään on kolmastoista perjantai ja tänään on ollut hyvä päivä. Lähdin kahdeksi käyttämään vauvaa labrassa ja sen jälkeen oltiin pihalla kuuteen saakka. Nupun fillari on nyt valmiina ja seuraavaksi säädetään Jekun fillari. Tällä hetkellä päiväkoti jatkuu normaalisti vaikka baletti ja muskari on peruttu. Kadut ja meidän piha on harjattu hiekasta, joten eiköhän ensi viikolla päästä pyörillä päiväkotiin.

Teksti kirjoitettu kokonaisuudessaan perjantaina 13.3.2020 ennen tietoa hallituksen linjauksista.

8 kommenttia

  1. Onkohan se sana "työttömyys" mikä aiheuttaa sen järjettömän ahdistuksen? Itselläni on nimittäin sama juttu kun muutama vuosi sitten muutaman viikon ehdin työttömänä olla ennen uutta työsopimusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo kyllä mie nyt vahvasti uskon että se on se "työttömän näkymätön leima" vaikka kukaan muu ei siitä edes tietäisi, niin jostain kuitenkin kumpuaa sellanen merkityksettömyyden tunne. mie olin viimeksi tyttömänä 2kk ennen ensimmäisen äitiysloman alkua, silloin ei ahdistanut, mutta silloin tiesin että se ei ole ikuista :D

      Poista
  2. Tsemppiä paljon työnhakuun! Itselläni lähti kaikki työtunnit ja nyt olen ollut vaan kotona. Samoja tunteita, kun sinulla - masentaa ja pienet asiat tuntuvat mahdottomilta. No päivä kerrallaan ja yritetään tehdä joka päivä jotain kivoja juttuja, jotka piristävät mieltä vai mitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tsempeistä ja samoin sulle myös kotoiluun! Nyt alkoi naurattaa, että heti kun alotin työnhaun niin kyseisen alan työpaikat suljetaan. Että noh. Onneksi ei ollutkaan paniikki saada töitä just nyt heti. :D Onneks nyt on sentään aurinko paistanut, niin riittää että verhot avaa ja jo piristää :)

      Poista
  3. Tsemppiä! 😊 Täälläkin poskiontelotulehdus vaivannut muiden haasteiden lisäksi. Sairastelu kuluttaa voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ja samoin! poskiontelontulehdus on tuttuvaiva, paranemisia! :)

      Poista
  4. Itse olen ollut vuosia työtön, vaikka olenkin tehnyt keikkaa samalla. Tuo, että työtön on se ahdistus hiertää mua tosi paljon. Työttömyys ei saisi olla asia, joka aiheuttaa erinäisiä ahdistusoireita tai mitään muutakaan. Useammalle kun se on ihan sellainen asia, joka tulee vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, kyllä useimmat jossain vaiheessa ovat hetkellisesti työttömiä. Ihanaa, että sinulla on paikka jossa tehdä keikkaa! :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !