Kaksi vuotta sitten tähän aikaan, olit noin kolme viikkoinen pieni käärö jolle pähkäiltiin nimeä. Eikä sinua vielä taidettu juurikaan hereillä nähdä. Keräsit kai voimia tulevaan. Nyt kaksi vuotta myöhemmin, sinua ei nimittäin saa pysähtymään. Askeleesi ovat lentäviä juoksuaskelia. Asiasi esität äijämäiseen tyyliin, lyhyesti ja ytimekkäästi ja toisinaan koko porukkaa komentaen.
Asiaa sinulla on silti paljon. Pihalla etsit kaivureita ja kukkia. Sisällä hoidat nukkeja ja hurjastelet pikkuautoilla. Sohvan purkaminen majaksi tai liukumäeksi on parasta, vaikka äitinä ja siivoajana yritän rajoittaa moista leikkiä vain sadepäiviin. Yritän, vaikka aika turhalta se tuntuu.
Kun innostut jostain, ei se jää äänen eikä juoksun perusteella keneltäkään huomaamatta. Uimisesta on tullut tänä kesänä vielä enemmän hitti, vaikka ainahan sinäkin olet vettä rakastanut. Kylpyammeessakin mahtuu sukeltamaan vielä aivan hyvin ja käsipohjalla saa vaihtelua kahlaamiseen.
Sinä osaat yllättää kohteliaisuudellasi ja huomaavaisuudellasi. Ojennat Elpulle karanneet sukat ja kengät, kun pyydän häntä niitä hakemaan. Saatat myös yks kaks tuoda puhelimen pöydältä "tässä sinulle äiti" ihan vain koska löysit sen siitä. Pyydät anteeksi kaikilta, vaikka olisi heidän vuoro pyytää anteeksi sinulta. Olet meidän perheen juro ja ujo äijä, joka tarkkailee vieraita leuka rinnassa kulmien alta ja murisee ja ärisee käskyjä. Ja samaan aikaan olet herkkä huomaamaan muiden tunteita ja aistimaan ympäristöäsi.
Kaksivuotiaan elämä ei aina ole helppoa. On omaa tahtoa ja vaikka usein oletkin fiksu, niin silti on tilanteita joilloin vanhemman tahto vain on pakko voittaa turvallisuuden tms. takia. Yritän parhaani mukaan olla sinulle se herkkä ja hellä äiti, jota tarvitset kahlatessasi oman tahdon kehittymisen aikana. Välillä epäonnistun pahasti, mutta samalla kun sinä opit tottelemaan ohjeita jotka on sinulle hyväksi, opin minäkin hallitsemaan paremmin niitä tilanteita kun joudun parhaasi vuoksi tuottamaan sinulle pettymyksiä.
Näiden kahden vuoden aikana olen saanut oppia sinusta paljon ja jos saan toivoa, toivon että pysyt aina tuollaisena iloisena, hassuttajana, höpöttäjänä, herkkänä, rakastavana ja innostuvana. Äläkä ihan vielä yritä lopettaa päiväuniasi. Selvästi tarvitset niitä, vaikka lomalla et malttanutkaan niitä nukkua. Olethan aina meidän Jekku.
Paljon onnea synttäreidesi johdosta nyt Ukko melkein 2v1kk.

Lähetä kommentti
Ihana yllätys, kiitos kommentista !