Kuka huolehtii minusta? Ja milloin.

Kun Tuhina oli muutaman viikon ikäinen kirjoitin ajatuksiani äitiydestä ja siitä millainen äiti haluan olla. Ajattelin että elämän tärkeysjärjestys on ensin vauva sitten äiti ja isä ja viimen koti. Nyt täytyy nolosti tunnustaa että tärkeysjärjestys kääntyi ja kaikki muut tulivat ennen minua. Pyykkivuori kielii myös ajoittain puoliskoni heitteillejätöstä.

Eniten itsestäni piittaamattomuudesta kertoo varmasti liian isot vaatteet ja vaaka joka meni miinukselle, jos vertaa äitiyskortin ensimmäiseen merkattuun painoon. Vaatekaapin kanssa taistelu siis jatkuu edelleen.

Toisena asiasta ilmoittaa pieni itsekeskeinen minä joka väsyneenä ja nälkäisenä riitelee ja lopuksi itkee kun kukaan ei huolehdi minusta. Kun minä yritän pitää kodin siistinä (ja poden isosti riittämättömyyttä, häpeää ja omantunnontuskia siinä epäonnistuessani) ja laittaa tiskit ja kokata (tavoitteena oli että puoliskoni voisi tulla koulusta katettuun ruokapöytään, sitä päivää edelleen odotellessa) vietän aikaa vauvan kanssa noin niinkunnoikeasti vietän, en vain huolehdi perustarpeista, ruoasta ja puhtaudesta vaan myös seurustelen ja leikin Tuhinan kanssa. Ja yritän selviytyä jokapäiväisestä pyykkiruljanssista. Pyykkivuoresta joka koko perheen sairastellessa tai muuten vaan pyykkäämättömän päivän jälkeen kertyy aika suureksi. 

Joskus tämä kaikki vie niin paljon huomiotani että yksinkertaisesti unohdan syödä tai en ehdi käydä suihkussa, saatika että löytäisin jostain aikaa itselleni (tai osaisin ottaa aikaa itselleni puoliskoni kotona ollessa).

Kerhosta kotiin tullessa löydän keittiön pöydältä  täyden teemukin ja yhdesti haukatun leivän. Huomaan illalla aamulla pestyt pyykit pyykkikopassa odottamassa edelleen ripustustaan kun huomioni on päivän aikana eksynyt saapuvan puhelun tai kakkavaipan seurauksena, noin niin kuin esimerkkinä. Taitaa vaivata imetysdementiakin kaiken lisäksi. :D


Viime aikoina olen opetellut ottamaan aikaa itselleni sillä välin kun tiedän Tuhinan viihtyvän hyvin ilman minua tai puoliskoni kanssa.

Tällä hetkellä Tuhina on kylpyammeessa, leikkii suihkun alla leluillaan ja kiljuu iloisesti kun minä istun pöntön päällä juttelen välistä ja kirjoitan (tosin tästä täytyy luopua kun puoliskoni vinkkasi ettei padi tykkää kosteasta ilmasta). Hukkumisvaaraa kylpyammeen täyttymisestä ei ole koska Tuhina leikkii tulpalla mieluummin kuin antaa ammeen täyttyä. Toisinaan käyn itse suihkussa samaan aikaan Tuhinan kanssa, joskus luen, harjaan ikuisuustakkuja hiuksistani tai siloittelen sääriäni.

Tuhinan ruokaillessa keskityn syömiseen ja sotkemiseen, samalla jotain pientä itsekin syöden, tai ainakin mulla on se tee/kaakao siinä jäähtymässä. Tuhinan pitkät päiväunet taas olen viime aikoina opetellut omistamaan omalle lounaalleni. Saatan samalla lukea tai katsoa jotain aivot nollaavaa sarjaa. Olemme yrittäneet rytmittää Tuhinan päikkärit niin että tässä välissä hän nukkuisi kahdesta kolmeen tuntia.

Tuhina tuijottelee mielellään pyykkikonetta ja kurkottelee nappeihin, niinpä me pyykätään yhdessä. Pyykit saan helposti makkariin kuivumaan kun Tuhina leikkii tai seurailee pinnasängystään.

Tiskien laitto ja kokkaaminen on myös Tuhinalle viihdettä. Ja keittiössä muutenkin viihdytään kivasti kaappeja ja laatikoita tutkien tai seisten tuoleihin tukien pöydän alla. Keittiössä annan Tuhinalle maistiaisiksi välillä taateleita tai hapankorppun tai kurkun paloja.

Puolivahingossa hankin myös pitkästä aikaa itselleni ihan oikean ihonhoitosetin. Tarkoitukseni ei ollut ostaa mitään kun käytiin Mary Kayn ihonhoitoillassa mutta niin vain lähdinkin pussin kanssa kotiin (luulin kyllä kieltäytyneeni kohteliiasti), miettien mitä sanon puoliskolleni.

Itsekeskeisyyden puuskissani olen oikeuttanut tämän hankinnan, varsinkin kun se ei ole jatkuva menoerä. Toisaalta on myös kiva saada ihailevia kommentteja siltä rakkaimmalta puoliskolta ja kivempi on peilistäkinnkatsoa kun sen sutturanutturan ja hikisen naaman sijaan sieltä katsoo takaisin omastamielestäkin nätti hieman ehostettu naama ja kivat harjatut hiukset.

Itsehän sitä on itsestään huolehdittava että jaksan huolehtia myös kaikesta muusta ja erityisesti tästä perheestä. Onneksi mulla on myös sellainen puolisko joka tajuaa käskeä mut nukkumaan tai syömään jos en itse tajua. Onneksi ei tarvitse yksin huolehtia ihan kaikesta varsinkaan kun olen vähän hattara-aivo nykyään.

4 kommenttia

  1. Varmaan äitiydessä onkin kaikkein yllättävintä juuri se ikuinen syyllisyyden tunne. Ja myös se, että äiti kuvittelee, että hänene on kyettävä yksin tekemään kaikki muiden perheenjäsenten viihtymiseksi.
    No oikeesti ei tarvi. Äiti on edelleen nainen ja puoliso. Äiti tarvitsee omaa aikaa ja omia juttuja jaksaakseen olla hyvä äiti.
    Liian usei vauvan myötä, perheessä ei ole enää kuin lapsi, äiti ja isä. Vaikka oikeasti perheeseen kuuluukin nainen, mies ja lapsi. Puolisot ja heidän lapsensa. Ja tietysti siis ne äiti ja iskä :)
    Perheen kaikkein tärkein ja lapselle turvallisuutta antavat ihmiset ovat mies ja nainen. Jos heidän keskinäinen parisuhde pukataan taka-alalle, eivätkä he toisiaan huomioi puolisoina, alkaa myös äiti ja isä voida huonosti, jolloin luonollisesti lapsikin tuntee turvattomuutta.
    Äityttä on ihana rakentaa yhdessä huomioivan puolison kanssa. Onneksi sinulla ilmeisesti sellainen on.
    Kaiken tuon minimutkaisen selostuksen jälkeen muista, että äiti on ihminen omine tarpeineen, iloineen ja suruineen <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista ja viisaista sanoista!

      Poista
  2. Samojen asioiden kanssa painin minäkin edelleen, lapset 6v ja 7v, opiskelu ja työt päälle :\ Voimia <3 -Karoliina

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !