Arki alkoi ja auto hajosi

Marraskuu toi tullessaan ensilumen ja sitä tulikin ihan kunnolla. Niin paljon, että jos auto olisi pihassa, voisi harkita lumitöiden tekemistä. Mutta ei ole autoa pihassa ja lasten lumiukon jälkiä seuratessa pääsee kävelemään kuivin jaloin.  Joten lumitöiden sijaan julkaisen tämän postauksen, joka on alun perin kirjoitettu kaksi viikkoa koulujen alun jälkeen. Sen jälkeen olen päivittänyt tätä, viimeksi 20.10. ja nyt vihdoin kun tässä on kaunis kuvitus kuva, on aika todeta että nyt taitaa olla olla jo talvi eikä enää syksy, mutta pidetään tuo aloitus nyt aurinkoisen syksyisenä ja lisätään tähän vain se kuva jota on odotettu yli kaksi kuukautta, samoin kuin sitä autoa. 

Nyt se on varmasti kaikilla mittapuilla jo virallisesti syksy. Arki on alkanut ja arvatkaa mitä. Meidän auto hajosi heti samalla viikolla, kun koulut alkoi. Me lomailtiin vielä pienempien kanssa torstaina ja perjantaina, kun koululaiset aloittivat syyslukukautta. Lauantaina ajettiin Loviisaan, kun Jekulla oli pelipäivä. Sunnuntaina Jekku pääsi aluejoukkueessa pelaamaan vuotta vanhempia vastaan ja nuo pelit olisi olleet Kotkassa. Mutta me ei päästy edes seuraavan huoltoaseman kohdalle.

Auto vaan alkoi hyytyä, ei nostanut kierroksia eikä kaasusta tapahtunut mitään. Sittenpä ajettiin sivuun ja auto jäi siihen. Puoliskoni veli tuli hakemaan Jekun ja valmentajan ja minä jäin Kirpun ja Ässän kanssa soittelemaan vakuutukseen ja tilaamaan taksia. 

Kotona oli kyllä tekemistä, kuten aina ja mulla alkoi seuraavana päivänä Unelmalaatikon jumppakausi, joten vaikka olisi ollut huikeeta päästä katsomaan Jekun pelejä, niin oli toisaalta hyvä olla kotona.

Olin varannut pienille päiväkodin joululomaan saakka ma-ke, mutta jo ensimmäisellä viikolla Ässä oli lähdössä kavereille aamupalan jälkeen puoli kymmeneltä - harmi että kaikki naapurin kaverit ovat eskarissa. Joten aika nopeasti laskin tuloksen, että unelmani kolmepäiväisestä päiväkotiviikosta ei enää palvele viisivuotiasta. Mie en selvästikään ole tarpeeksi hyvää seuraa hänelle. Ja tottahan se on.

Ja sitten kävi sellainenkin pikku juttu, mitä en tosiaan osannut ottaa huomioon kesäkuussa koko syyskauden hoitoaikoja varatessa. Nimittäin etätyöt. Jep. Nyt kun se auto on monettako viikkoa huollossa, niin puoliskoni on ollut etätöissä. Ja koska hän tekee asiakaspalvelua puhelimitse, tarvitsee hän oikeasti työrauhan. 

Ensimmäisen päiväkotiviikon torstai ja perjantai oltiin hissukseen kotona ja sunnuntaina varasin heti elokuun viimeiselle viikolle ma-pe päiväkoti päivät. Toisella viikolla pienet olivat vain maanantaina ja tiistaina päiväkodissa, kun tiistai-iltana mummu tuli hakemaan meitä Espooseen. Oltiin kaksi yötä Espoossa ja kaksi yötä mun siskolla ja tultiin lauantaina kotiin niin, että käytiin hakemassa vähän lisää vaatteita ja ajettiin suoraan futiskentälle katsomaan Jekun pelejä. 

Kyllä meidän kesä ja arki ylipäätään on ollut aika jalkapallon täyteistä ja mä tykkään siitä! Nupun yleisurheilu alkoi syyskuussa, mutta ensimmäiset treenit jäi välistä - koska meillä ei ole sitä autoa. No nyttemin olemme kyllä uskollisesti kulkeneet bussilla ja junallakin Nupun treeneihin ja meillä on tavoitteena, että hän pääse vähintään kerran viikossa treeneihin. Normaalisti olisi siis kahdesti viikossa. 

Ja sen auton takia Unelmalaatikon kalenterissa ei tällä hetkellä ole myöskään kotikäyntiaikoja valmiina, vaan ne varataan yhteydenoton kautta. Olen muuten kulkenut bussilla myös jumppapäivät ja ensimmäisenä jumppapäivänä menin väärään bussiin. Onneksi matkakeskukselta lähti sopivasti bussi takaisin päin, eikä tullut edes kiire. 

Syksy näkyy jo nyt myös mun kasvoissa ja kutisevissa silmissä, että jos näät mut silmät turvoksissa futiskentällä, niin se on vaan syksy mun kasvoilla. Vaikka kieltämättä Nupun 600m juoksu koulun yleisurheilukisoissa sai mut herkistymään, oli jännittävä kisa ja neiti oli aivan huikea! Ah oon niin ylpeä ja iloinen ja iloa lisää vielä se, että tiedän miten tärkeä tuo juoksu oli hänelle itelleen. Mittallien jakoa odotellessa. 

Futiskentälläkin on tunteet pinnassa, mutta ei oo herkistäviä suorituksia näkynyt. Sen sijaan olin tavattoman ylpeä Jekusta, joka käytti omia synttärirahojaan ihan extempore vain ostaakseen Ässällekin futiskorttikansion ja lisäksi hän toi herkkuja koko perheelle. Ihan uskomatonta, miten ajattelevaisia nämä osaa olla toisilleen. Se aina välillä unohtuu arjessa. 

Tänään mä kuitenkin sanon täydestä sydemestäni et meillä on aivan mahtavat lapset! Oon super onnellinen ja ylpeä heistä! 

Mitä sulle kuuluu, miten arki on alkanut? 🤩