Kolmekuinen

Kolme (ja puoli) kuukautta. Huh, vauva se vain kasvaa silmissä! Ja nyt hänellä on myös oikea nimi! Kotona puhutaan silti aika paljon vauvasta "Vauva"na ja bloginimi kaverille pitäisi myös kehitellä. Kolmekuukautta ja kolmetoista viikkoa tuli täyteen samana päivänä. Ristiäiset oli kaksi päivää aikaisemmin ja kolmekuisen neuvola seuraavana päivänä.


Pituutta kolmekuisella oli 58cm ja painoa oli tullut kuukaudessa 820g. Kooltaan hän oon siis meidän lapsista tässä iässä lyhyin ja painavin. Ainakin kasvun kannalta kuuden kuukauden täysimetys on ihan toimiva suunnitelma. Neuvolassa ei ollut mitään rokotuksia ihmeellisempää. Ensimmäistä kertaa päinmakuulla terkkari ei kysynytkään ollaanko pidetty vauvaa vatsallaan.

Nyt ollaan useamman kerran päivässä ihan keskitytty olemaan myös vatsallaan ja höpöttelemään siinä. Päätä kannattelevat lihakset ovat vihdoin löytyneet. Mietittiin, että olisiko tämä juurikin se syy, miksi vauvauinnin saa alottaa kolmekuisena? Uintiasentohan on sama. Jos vauvalle antaa vain tuen jalkojen taakse hän myös liikkuisi jo eteenpäin. En tiedä kuinka paljon kolmekuisella vielä on omaa tahtoa mihinkään suuntaan, mutta kyllä hän liikkuu.

Tämä meidän hurmuri hymyilee ja nauraa eniten isille. Olen minkäkin muutamat naurun hörähdykset saanut, mutta kameran esiin saatuani nauru muuttui hikaksi eikä videolla tallentunut mitään.  Nuppu ja Jekku saavat myös paljon hymyjä puoleensa.


Tunnustan vauvan olevan edelleen melkoinen sylivauva. Ei siksi että hän vaatisi, vaan siksi, että hän on enää hetken aikaa niin pieni pötkylä, etten malta olla pitämättä häntä "kokoajan" sylissä.  Siinä vain on paras paikka minun mielestäni. Kyllä hän silti vaunuissa ja sitterissäkin viihtyy.

Viimeiset pari viikkoa vauva on ollut hieman kiukkuinen ja nuhainen ja nukkunut öitä huonosti. Ollaan mietitty kolmea vaihtoehtoa mikä meidän mailman tyytyväisintä vauvaa on kiusannut. Kuolan ja käsien / rätin / peiton / hihan yms. syömisen perusteella hampaat, mutta mitään ei ikenissä vielä näy eikä tunnu, ei edes turvotusta. Toinen voisi tietenkin olla rokotukset. Ja kolmantena ihan vaan tiheänimunkausi, sellainen kun on kolmekuisilla tavallinen. Ja tottakai nuha tekee oman osansa ja Nosiboo on käytössä vähintään aamulla ja illalla ja välillä myös yöllä.

Aamupäivien rytmi on vielä vähän vaihteleva, mutta päivärytmi alkaa jo vauvalle muodosta. Toisaalta odotin sen muodostuvan vasta sitten puolivuotiaana, kun ateriat alkavat myös rytmittää päivää. Tällä hetkellä aamut alkavat vaihtelevasti kuuden ja yhdeksän välillä ja ensimmäiset parin tai kolmen tunnin päiväunet vauva nukkuu vaihtelevasti alkaen 9-12.


Toisille päiväunille vauva nukahtaa 14-17 välillä ja nekin kestävät sen parista kolmeen tuntiin. Iltakiukut ja yöunet alkavat kuitenkin melko poikkeuksetta kymmeneltä illalla, päiväunien ajankohdista riippumatta.

Vauvan ruokarytmiä en ole enää jaksanut seurata, mutta selvästi hän on nykyään hereillä myös ihan seurustellakseen ja ympäristöönsä tutustuakseen, eikä vain syödäkseen. Imetys on ihanaa, kun välillä saa iloisen katseen ja äännähdyksen.

Toistaiseksi vauva ei ole nukkunut yhtiäkään onnistuneita parvekepäikkäreitä. Saa nähdä milloin sellainen rytmi tulee. Minulle kun on tullut tavaksi nukkua ainakin toiset päiväunet vauvan kanssa, ja silloin hän nukkuu joko mahallaan rinnan päällä tai vieressä.

Vauvalla on nyt ikää 15 viikkoa! Kuvat tosin ovat ristiäisistä vielä kaksi päivää alle 3kk. Kauniina päivänä jätettiin kastepuvun alta paita pois kokonaan ja toimituksen jälkeen siskoni teki vauvalle vesikampauksen viilentämään. 

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !