Arkea karkuun Rovaniemelle

Puoliskollani oli heti vuoden alkuun pari aika tiukkaa työviikkoa, joita seuraavat viiden päivän vapaat voisi käyttää reissaamiseen. Puoliskoni halusi suunnata ystävänsä luo Ouluun, niinpä minulle ja lapsille tuli hyvä tilaisuus lähteä pikkusiskon luokse Rovaniemelle hakemaan mun sukset.


Nuo epäonnen sukset jäivät, kun en löytänyt niitä pois muuttaessani kesäkuussa 2012. Luulin että ne on kämppikseni vanhempien kotona, koska siellä oltiin viimeksi hiihdetty ja sinne ne jätin, mutta selvisi että ne olisivat sittenkin olleet asuntomme vaatehuoneessa koko ajan. Hups. Sinne jäi siis hiihtopuku, sukset, sauvat ja monot, joita kaipaan. 

Mutta asiaan. Kun puoliskoni työrupeaman viimeinen vuoro päättyi sunnuntaina klo 16, kävimme hakemassa hänet kotiin, pakkasimme auton ja suuntasimme kohti Jyväskylää. Pienen iltapalan (eli iltapala-aikaan syödyn päivällisen)  jälkeen vaihdoimme avaimet ja tavarat meidän autosta äidin autoon, napattiin siitä myös isosisko kyytiin ja suunnattiin pohjoiseen.


Puoliskoni jäi kyydistä Oulussa puolenyön jälkeen ja minä, isosisko ja lapset jatkettiin matkaa, kirkkaassa pakkasyössä. Parkkeerattiin aamu neljältä pikkusiskomme pihaan, todetaksemme, että molemmilta on akku loppu (minähän siis tajusin ennen Jyväskylää etten ottanut koko laturia edes mukaani), eikä muistettu oikeaa summeria. Onneksi se naapuri kenen summeria soitimme, oli pikkusiskomme kaveri, joten ei pahasti häiritty ketään, jos hän edes ikinä kuuli soittoamme.

Kun sitten puhelimeen oli saatu hotellin respassa virtaa ja pikkusiskokin kiinni, päästiin viideltä vihdoin purkamaan tavarat autosta. Ensimmäinen lomapäivä meni siis enemmän tai vähemmän nukkuessa. Minä sain nukkua aamulla peräti 2,5 tuntia. Kuskina ollut isosiskoni muutaman tunnin enemmän. Jekku nukahti puolen päivän jälkeen sohvalle, siskoni käteen nojaten ja Nuppu sammui kesken elokuvan kolmen aikaan, vaikka häntä "ei väsyttänyt".

Meidän pakoarjesta viikkomme sisälsi paljon rentoja aamupäiviä, saunomista ja ulkoilua Rovaniemen keskustan alueella. Kertaalleen suunnattiin keskustaan jo valoisan aikaan vähän kiertelemään kauppoja. Todella vähän, koska minun kauppalistallani oli ainoastaan luonnonkosmetiikkaa myyvä Attitranse ja apteekki. Lapset löysivät matkamuistot, jotka ostettiin ja shoppailun päätteeksi käytiin mäkkärissä syömässä.

Käytiin tietenkin napapiirillä Pajakylässä moikkaamassa Joulupukkia ja vähän fiilistelemässä turistirysän ja joulun tunnelmaa. Lapsille tosin koko napapiiri oli melko pettymys, koska tämä äiti piti tiukasti lompakon nyörit kiinni. Onneksi lunta riitti ja leikkipaikka liukumäkineen löytyi vielä ennen lähtöä. Käytettiin mieluummin rahaa viemällä lapset illalla uimaan SantaSportin kylpylään, mikä taas on näiden sankareiden mielestä aina parasta. Ja uintikaveriksi saatiin mun koulukaveri.

Viikon leffasaldo:
  • Disney Prinsessa ja sammakko x 3
  • Disney Kaunotar ja Hirviö
  • Disney Tarzan
  • Lilo & Stich
  • Hercules
  • Henkien kätkemä x 2 suomeksi + kerran japaniksi lasten mentyä nukkumaan
  • Pieni merenneito x 3
  • Atlantis
  • Totoro x 2
  • Aarreplaneetta - oli muuten tosi yvä elokuva, Nuppu ja Jekku nukahtivat ennen kuin se edes alkoi kunnolla

Viikon kokkailusaldo:
  • Lasagne - josta riittikin sitten useammalle aterialle. Maitoallergiset lapset saivat makaronimössöä. 
  • Banaani-mansikka-vadelma-smoothie, jota tuli ihan liian vähän, koska joukun pienin olisi selvästi halunnut oman annoksensa.
  • Kreikkalainen salaatti
  • Riisiä ja kanakastiketta
  • Nakit ja muusi


Perjantaina lähdettiin kotimatkalle vain puolitoista tuntia aiottua myöhemmin. Herättiin silloin kun oltiin suunniteltu lähtevämme ja syy pienimmän huonoon yöhökin selvisi kuumemittarin lukemasta. Valitettavasti tuo pienin ei ollut ainoa jolla oli kipeä olo. Ja no sanotaanko että alku matka huonosti aamupalan syöneiden ja huonosti nukkuneiden lasten kanssa oli vähintäänkin kamala.

Onneksi lapset viihtyivät takapenkillä heti paremmin, kun Oulusta kyytiin hypännyt isi oli siellä heidän kaverina. Ja vihdoin molemmat nukkuivatkin jonkun pätkän. Jyväskylässä pysähdyttiin mummun ja vaarin luokse missä myös mummo ja pappa odottivat meitä mummon herkullisen lihakeiton kanssa.


Ruokapöydässä puoliskoni tuumasi, ettei Ukko näytä ihan terveeltä ja poika olikin varsin rauhallinen. Puoliskoni kävi ensin apteekissa hakemassa lapsille yskänlääkettä ja särkylääkettä ja käytiin kahdestaan ostamassa lauantaiksi ruoat vielä ennen kotiinlähtöä. Kätevää kun äitin ja isin lähi Prisma on klo 23 saakka auki. Me nimittäin todettiin, ettei jakseta kuitenkaan lähteä kauppaan lauantaiaamusta kun herätään. Onneksi ei tarvinnut, koska oltiin kotona aamu kolmelta ja kun puolilta päivin aamupalalla mittasin Jekulta lämmön, oli Ukolla kuumetta 38.3. 

Näinpä siis aloitettiin Helmikuu sairastellen, ei nimittäin ollut kellään meistä kovin häävi olo, jos nenäliinoja ja kurkkupastilleja lasketaan. Mutta toistaiseksi Jekku on ainut jolle pidettiin sairastupaa kuumeen takia. Sunnuntai aamuna kaikilta kuumetta mitatessamme korkeimmalle kiivennyt lukema oli vain 36.5. Nuppu pääsi päiväkotirytmiin, mutta Jekkua olen pidellyt vielä sisällä kovan yskän takia.


Onko teillä vältytty flunssalta? 

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !