Meidän huoneesta poistuessa ovelta näkee ainoastaan valkoisen seinän ja meidän sohvan. Yleensä siinä sohvalla on joku lasten majaleikki tai kasa viikkaustaan odottavia vaatteita. Otin kyllä kuvia tästäkin näkymästä (tosin ilman niitä pyykkejä ja majoja), mutta niihin ei mahtunut oikeastaan mitään muuta kuin sohva, joten päätin pärjätä ilman niitä. Tällä hetkellä sohvan edessä on Jekun patja ja sohvalla Elpun peitto. Olohuone jatkuu suoraan "ruokasaliin" ja ruskean seinän takana taas jatkuu eteisen käytävä.
Tässä olohuoneessa Jekku nousi ensimmäistä kertaa seisomaan haparoivilla jaloillaan, kun läppärini oli sohvalla houkuttimena. Tässä ollaan koko perhe valvottu vatsatautipotilasta silmällä pitäen yömyöhään netflix taustalla pyörien. Tässä kodissa päästiin viettämään kahdet lasten synttärit. Ja tässä kodissa meillä on käynyt eniten kavereita kylässä. Tähän olohuoneeseen laitettiin tapetti itse. Mutta kaikki muut maalaussuunnitelmat jäivät arjen alle, ja nyt toteuttamatta.
Tästä alkaa olla tulossa (huono)tapa, että esittelen viimeisen palan kodistamme jo uuteen kotiin muutettuamme. Tosin tällä kertaa muutto on tässä parhaillaan käynnissä. Suurinosa keittiön kaapeista ja kaikki kylpyhuoneen kaapit ovat tyhjät ja tavarat jo uudessa kodissa. Muuttoapua on luvassa tälle viikolle ja lauantaina saadaan pakettiauto ja lisäkäsiä.
Olohuoneen verhot roikkuvat jo uuden kodin olohuoneessa ja hyllyt on laitettu sinne seinälle. Matto on soodattu ja teipattu rullalle. Sohva tuottaa hieman pään vaivaa, näillä näkymin meille tulee vielä sohvan vaihto. Loman jälkeen Elpu on pyytänyt saada nukkua sohvalla joka ilta, joten kerrossänky on myös purettu ja pienimmät osat kannettu heidän uuteen huoneeseen. Jekkuhan ei tunnetusti vieläkään nuku siellä omassa sängyssä muutenkaan.
Koti oli ihana ja arki täällä sujuvaa. Seutu vieläkin ihanampi pihoineen, naapureineen, unohtamatta Elpun päiväkotia. Tämä koti on selvästi tähänastisista paras, siitä kertoo myös se, että ehdimme asua täällä täydet kaksivuotta. Tämä loppukesä/alkusyksy on ollut yhtä pakkaamista loppukesän reissuista ja nyt on taas aika jatkaa pakkaamista.
Toivon tosiaan, että arki alkaa rullaamaan nopeasti ja pääsen kunnolla blogin ääreen heti muuton jälkeen!
Lähetä kommentti
Ihana yllätys, kiitos kommentista !