Yksitoistakuinen

Pieni mies on edelleen hieman kipeä, mutta se ei enää haittaa leikkimistä. Hän juoksee isosiskon perässä, huudahtaa "koppi!" nähdessään pallon ja rientää sen luokse. Pehmolelujen heittely pois sängystä on mitä mainioin leikki. Ennen heittoa hän kutsuu pelikaveria toistamalla "koppi, koppi, kop kop koppi!". Heittämisen lisäksi palloa potkitaan, sekä tietenkin vähän maistetaan. Myös pehmolelut ja sängynlaidat pitää tietenkin testata hampailla.

Pieni mies tutustuu edelleen kaikkeen suullaan. Nyt on otettu ruokailussa uusi askel. Lusikalla paukuttamisen sijaan, nykyän se eksyy myös suuhun ja joskus jopa ruoka pääsee itse syötynä suuhun asti. Tosin useammin ruoka tipahtaa syliin tai heitetään jonnekin suuntaan matkalla. Tämä ah niin tärkeä taito ja ihana "haluan syödä itse" vaihe ei silti tee yksitoistakuisesta Jekusta helpompaa syötettävää. Ruoka maistuu selvästi paremmalta lattialle heitettynä ja sieltä naposteltuna, kuin syöttötuolissa istuen ja lusikalla syötettynä. Mutta parasta taitaa olla maito. Varsinkin nyt kipeänä.

Mikään tavara ei ole enää turvassa sohvalla, eikä ruokapöydän laidallakaan. Jekku on saanut sen verran pituutta lisää, että eilen pelastin pöydältä kaksi lautasta, joihin pienet sormet juuri ylttivät vetääkseen ne lattialle. Myös kiipeilytekniikka on hallussa, kun sohva ja Elpun sänky ovat nykyään vakio mestoja tälle vauvalle. Lasten nojatuoliinkin hän kiipeää itse, mutta siinä on vielä liian vähän tilaa kääntymiseen ja laskeutumiseen.

Jotta kiipeily olisi turvallista, piti vauvalle opettaa jalat edellä laskeutuminen. Tämä pieni mies pääsee itse alas meidän sängystä, kuin myös sohvalta ja Elpun sängystä. Hän on oppinyt myös käyttämään samaa laskeutumistekniikkaa terassin rappusiin sekä kynnykseen. Pakittipa hän myös uimarannalle huuhtoutuneiden kaislojen yli järveen.

Vaikka Jekku on hokenut äitiäitiäitiä jo jonkin aikaa, en ole vielä varma onko hän kohdentanut sitä oikeasti minuun kertaakaan ennen kuin täytti yksitoista kuukautta. Siksi vauvakirjaankin kirjoitetaan ensimmäiseksi sanaksi "Koppi!". Kysyessäni "haluatko maitoa?" hän vastaa yleensä heti "mämmmämmämm".

Muita oman höpöttämisen lisäksi ihan oikeita tavuja ja lyhyitä sanoja ollaan kuultu muutamia kertoja. Oho, o'ou, auts ja au, ups, kato, tabla ja haloo - käsi korvalla. Viimeisestä ei voi erehtyä, mutta muut ovat "ehkä listaamisen arvoisia" tähän mennessä. Vielä on hieman arvoitus hokeeko Jekku näitä muuten vain, vai tarkottaako hän sillä ihan oikeasti sitä mitä ne tarkoittaa. Mutta laitetaan listataan hokemisen perusteella. Sanoiksi voi siis laskea "haloo" ja "koppi". Muut olkoon vielä mysteerejä, myös se äiti. 

Unohdin kymmenkuisen kuulumisista kokonaan hampaat! Kahdeksankuinen Jekku oli kolmihampainen, Yhdeksänkuinen Jekku oli melkein viisihampainen, kymmenkuinen oli jo kuusi hampainen ja nyt yksitoistakuinen pikku Ukko on kahdeksan hampainen! Lauantaina päivystyksessä käydessä lääkäri totesi, että lisää näyttää olevan tulossa, samalla kun tarkisti huutavan poikamme nielun. Ja poskihampaita enteilee myös hankala nukahtaminen, sekä pakonomainen tarve tunkea kädet niin syvälle suuhun, että alkaa yökkäyttää.

Käytiin eilen aamulla neuvolassa, painoa oli taas tullut tasan 10g eli edelleen todella vähän. Pituutta oli tullut millin vajaa 2cm, eli mielestäni tosi hyvin. Oman terkkarimme kesälomasijainen kysyi olenko huolissani pojan kasvusta. Kerroin etten ole, ja terkkari totesi "hyvä." Lastenpolille tuli kutsu ihottumakontrolliin ja se on sitten heinäkuun puolenvälin jälkeen.  Siellä varmasti jutellaan kasvustakin. Vertasin lasten neuvolakortteja ja huomasin Jekun olevan nyt tarkalleen samanpainoin, mutta pari senttiä pidempi, mitä siskonsa on ollut 1v neuvolassa.

Ensimmäistä kertaa autokärryssä ostoksilla

Kesä ei ole tuonut uusia tuulia päiväuniin, mutta nyt tämä ennen juhannusta alkanut sairastelu ja ilmeisesti nuo poskihampaat taas vaikuttavat yli päätään nukahtamiseen ja syömiseen. Sen puolesta en ehkä haluakaan lopettaa imetystä heti kun Jekku täyttää vuoden. Vaikka niin luulin päättäneeni. Ehkä mietin sitä sitten lähempänä. Samoin kuin lastenhuoneeseen siirtymistä. Nyt meillä nukutaan vielä vähintään samassa huoneessa koko porukka, ja Jekku suurimman osan yöstä vieressäni.

Yksitoistakuisen pojan mielestä parasta taitaa olla edelleen vedellä läträäminen. Mutta kaikki mikä kiinnostaa isosiskoa, on myös valloittavaa tälle pikku Ukolle. Valloittava on myös itse koko Ukko, jonka hiukset kutsuvat taas saksia. Ja näin on meillä enää vajaa kuukausi vauvavuotta jäljellä. Kaiken muun uuden lisäksi mitä syksy tuo, meiltä päättyy myös vauva- & taaperoarki ja meillä alkaa taapero- & leikki-ikävaihe.