Syyskuun kuvat









Huomasin että mulla on ihan hurjasti kuvia joita ei ole näkynyt missään. Joten tässä tulee nyt sitten Syyskuun kohokohdat. 

Meidän perheessä on nyt kaksi kuskia kun puoliskoni sai ajokorttinsa heti kuun vaihteessa. Eipä ole juuri tullut itse ajettua viimeaikoina, mutta saan käyttää nyt autossa istumisen hyödyksi. (Eilen merkkasin suurimman osan näistä kuvista autossa.) Tuhinan sängyn maalaaminen oli myös syyskuun projekti vaikka musta tuntuu että siitä olisi paljon kauemmin. 

Ensimmäiseen viikonloppuun mahtui ystävän häät. Ohjelmassa oli hyvän ruoan lisäksi livemusiikkia, omatoimisia pihapelejä: krokettia ja mölkkyä ja löytyi myös erilaisia palloja. Niin ja sauna! Naisten saunavuorolle ei eksynyt meidän perheen naisten (Tuhina mukaan lukien) lisäksi muita. Hääparin perinteinen häätanssi oli myös tavallista vauhdikkaampi, kuten tärähtäneestä kuvasta voi arvata, jos oikein laskin niin se oli jiveä mutten ole varma.. ja saunojen ohella pihapelien lisäksi sisältä löytyi tanssimatot, huojuvatorni ja muutama muu seurapeli. Hääparilla oli aikaa myös vaihtaa kuulumiset kaikkien vieraiden kanssa.







Näköjään jostain syystä olen halunnut ikuistaa pesukoneen pesun.. Sillä aikaa kun Tuhina oli yökylässä puoliskoni mummon luona me saatiin vihdoin hankittua sormus myös puoliskolleni. Eihän meidän kihlautumisesta olekaan kun reilut kaksi vuotta ja vihkiäisistäkin jo päältä puolitoista vuotta. Käytettiin myös Huviretken alennuskuponki ja käytiin pitkästä aikaa syömässä ihan oikeasti ulkona, eikä vain jossain pitsa & kebab paikassa. Pääsin myös osallistumaan hyvän ystävän yllätysbabyshoweriin.



















Mitä tulee syksyyn niin me ollaan ulkoiltu ihan tosissaan useamman kerran viikossa ja vähintään tunnin verran, parhaillaan kahdesti päivässä. 

Syysuussa alkoi muskari, sinne ollaan sekä kävelty vaunujen kanssa että pyöräilty. Ja Tuhina on innostunut työntämään vaunuja itse. Takapihan pururadallakin yksi päivä Tuhina lähti työntämään vaunuja kun minä olin keskellä mustikoita. 

Niin ja muistatteko kun iloitsin siitä yhdestä punaisesta tomaatista? Se oli lyhyt riemu kun jo seuraavana päivänä sille kävi Tuhina.

Kävelyiden ja mustikan syömisen lisäksi tässä kuussa ollaan...
... keinuttu isossa keinussa ja rengaskeinussa.
... tehty pitsaa tomaattikastiketta myöten itse.
... Ulkoilutettu myös mopoa.
... metsästetty unta yöllisellä autoilulla ja iltaisilla vaunuiluilla. Tuhinan nukkuminen on muuttunut imetyksen lopettamisen jälkee, niin öisin kuin päivisin mutta niistä kirjoitan toisten. Tuohon sohvankaiteellekin hän nukahti kun hipsutin päiväuniaikaan.

Ja lenkkareista kuva sen takia että tässä kuussa olen ansainnut itselleni uudet lenkkarit. Nämähän on hmm no vissiinkin yläasteaikaiset ja synnytyksen jälkeen (siis yli vuoteen) en ollut käyttänyt niitä kertaakaan. Puoliskoni keksi että jos käytän näitä lenkkareita viidesti, voidaan ostaa mulle uudet. (Sekosin laskuissa mutta mielestäni olen tuplannut tuon vaatimuksen :D)






Oltiin anoppilassa yökylässä, että Tuhinan serkulla on siellä kaveri. :) käytiin iltakävelyllä kalaistukakasvatusalueella ja grillattiin huvimajassa illan pimeydessä.


2 kommenttia

  1. Ihania tilannekuvia! :D millä sä otat kuvia kun on niin kivan näköisiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kuvaan mun puhelimella :D mulla on honor6 ja tykkään isosti! :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !