Paluu arkeen

Aurinko paahtaa jo aamusta kuumemmin kuin koko kesänä. Ihoon on tarttunut viikossa väriäkin enemmän kuin koko kesänä. Katson peilistä pisamaisia kasvojani ja hymyilen. Kello on jotain aamu kahdeksan ja yhdeksän välillä, väsymys on kariutunut pottahurrausten myötä ja on aika aloittaa päivän työt. Pyykit koneeseen, aamupalaa, pesua ja pukemista.

Suukkoja satelee joka suunnasta kun vilkutamme isille ja toivotamme hauskaa koulupäivää. Hetken päästä mekin lähdetään liikkeelle. Pyörällä tottakai, on niin mahtava sää! Puistot ovat hiljentyneet, ollaan kahdestaan. Kerhossakin ainut juttukaveri oli kerhon täti. Tuhina nukahtaa päiväunilleen puolenpäivän tienoolla, yritetään ehtiä kotiin ennen sitä. 

Päiväunien aikana viikkaan parvekkeella kuivuneita vaatteita. Avaan lasitukset auringolle ja viimeiset kesätuulet pääsevät sisään. Nautin hiljaisuudesta, kauempaa kuuluu koulunkellojen tuttu kutsu välitunnille ja takaisin opiskelemaan. Minäkin käyn nukkumaan. 

Päiväunien jälkeen on aika syödä ja ripustaa uudet pyykit kuivumaan. Tehdään päivällisen esivalmisteluja ennen kuin isi tulee kotiin. Hetki ehditään vielä ulkoilla tai leikkiä. Syödään ja rentoudutaan loppuilta yhdessä perheen kesken, ulkoillen ja sohvalla makoillen. Tätäkö se meidän perheen tavallinen arki on? Tuleeko musta sittenkin vielä se pullantuoksuinen kotiäiti?

Tätä, nyt ja tässä. Elän unelmaani kotiäitinä ja rakastan sitä. Vielä ei pullat paistu, pitää etsiä munattomia, maidottomia ja vehnättömiä reseptejä. Mutta ruoka on valmis kun puoliskoni tulee kotiin.

Olen onnellinen.