Vauvan kuudes kuukausi

Vauvan kuulumisissa jäätiin viimeksi siihen, miten Kirpun viisikuisen neuvolassa terveydenhoitaja katsoi Kirpun liikkumista ja tuolloinhan neiti vain pötkötteli ja katseli ympärilleen. Kymmnenen päivää myöhemmin käytiin samalla terkkarilla Jekun eskarineuvolassa ja Kirppu sai 5kk rokotukset. Niin vain noiden kymmenen päivän aikana Kirppu oppi tai päätti alkaa kääntymään! Ja istuminenkin oli jo paljon tukevampaa, kuin 5kk neuvolasssa. 

Ja koska tuen kanssa istuminen ja ilmankin tukea, oli jo niin ryhdikästä, päätin kokeilla osaisiko neiti istuapönöttää myös potalla. Ja joo, se oli ilmeisesti ihan kivaa, koska potalla istumisesta ei tullut minkäänlaisia vastalauseita. Ja aika ajoin ollaan pottaan saatukin jo jotakin. Ei tämä meidän pottailu vielä vaippoja säästä, mutta ei siitä haittaakaan ole.

Yöunille Kirppu nukahtaa lapsista viimeisenä vasta 22-23 välillä ja aamut alkavat minun makuuni hieman liian aikaisin. Useamman kerran herättiin aamulla vaipan vaihtoon puoli seitsemältä, mikä toki oli hyvä, kun pojat herätetään seitsemältä eskariin ja päiväkotii. Mutta itse nukkuisin mieluummin edes sinne lähemmäs seitsemää, kuin puolta seitsemää. Toki tässä oli myös useampi yö, kun meille tuli tutuksi sellainenkin käsite kuin aamuneljänkakka, joten puoli seitsemän on ihan hyvä! 

Nyt kääntyminen sujuu jo ihan helposti, joten löysit peruutusvaihteen sitten samaan settiin. Pakkipäällä löydyt milloin mistäkin, mutta odottelen innolla ja kauhulla, että milloin etuveto lähtee päälle! En epäile hetkeäkään, ettetkö lähtisi kiireellä isompien sisarustesi perään. Vaikka todellisuudessa mitään kiirettä ei ole. 

Olet edelleen varsin tyytyväinen vauva. Höpötät paljon ja kiljut ja naurat ääneen. Kurkottelet lelukaaren leluja myös vatsallasi maateen. Ei näytä kovin ergonomiselta, mutta vastaavia liikkeitä aikuisetkin jumppaavat. Kylvet mielelläsi pesuvadissa istuen ja hutkut siellä edes takaisin samalla tavalla kuin syöttötuolissakin. 

Vaikka kesällä ei ehditty mummon ja papan mökille, niin pääsit kuin pääsitkin kylpemään pesuvadissa mökkiportaille vielä vauvavuotesi aikana! Edelleen täytyy todeta, että olet vauvaksi aivan mahtava matkakaveri pidemmilläkin automatkoilla.

Hiljalleen annettiin sinulle myös käsiin ensimmäiset maistiaiset: vadelmista en ole varma päätyikö mahaan asti lainkaan, kuivatut luumut sen sijaan kyllä todistettavasti päätyivät. Nakkikeittoa koko perheelle tehdessä nappasin pakastekasviksista sinulle erikseen porkkana & peruna palaset. Myös mummu pääsi syöttämään sinulle banaania ja mökkieväinä testasit porkkanaksuja ja vesimelonia. 

Ja kun nyt kerran keksit miten siellä lattialla voi pyöriä niin päätit sitten samaan hetkeen alkaa harjoitella konttaamista ja hytkyt konttausasennossa jo lähtövalmiina. Se ryömiminen pitäisi kuitenkin hoksata mielellään ennen konttaamista, jooko. 

Puolivuotisneuvolassa saatiin taas pituutta pari senttiä lisää ja painokin jatkaa nousua. "Soseiden määrää voi nyt lisätä" lukee neuvolakortissa, mutta todellisuudessahan ne nyt sitten rytinällä otetaan mukaan ruokarytmiin, kun lihasoseita ja puurojakin voi ottaa heti ruokavalioon. Syöttötuolissa istut jo ihan hienosti ja miellään ihmettelet muiden seurana. Varasin sinulle myös 7kk mittoja varten yhden ylimääräisen neuvolakäynnin. Listan mukaan seuraavaksi olisi 8kk neuvola-lääkäri, mutta tykkään hakea joka kuussa viralliset kasvut vauvakirjaan, eli neuvolakorttiin. 

Vauvan kuudes kuukausi oli 13.8.-12.9.22

2.luokkalaisen ensimmäinen varainkeruu

Meidän koululainen tuli koulusta kotiin ja heitti minua kahdella vihreällä kangaspussilla. Mietin hetken, että mitä ihmettä nyt taas, mitä nämä on ja mitä minä niillä teen. Kun oma koululainen vastasi tuttuun tapaan olkiaan kohauttaen "en mä tiiä". Kysyin samaa sitten hänen luokkakaverilta, joka vastasi samaan tyyliin jotain myymisestä. Ja sitten hitaat piuhat aivoissani yhdistyivät. 

Tosiaan kakkosluokkien varainkeruukamppiksesta oli puhetta jo elokuussa ja koska kakkosluokilla on yhteinen tili, myös varainkeruuta varten oli tehty kakkosluokkien vanhemille yhteinen whatsapp ryhmä. Ensin siis laitoin viestiä oman lapsen luokan vahempien whatsappiin ja sitten pääsin myös toiseen ryhmään. Onneksi sinne on tullut lisää vanhempia minun jälkeenkin, en ollutkan ainoa joka on unohtanut tämän.

Pusseista paljastui molemmista yksi kuvasto ja tilauslista ja toisessa oli vielä lisäksi malliviuhka sukista! Okei, myydään sukkia. Se onkin kätevää, koska sukkia tarvitaan aina. Nopea kuvaston läpi selaaminen kesti vähän pidemmän tovin. Olin sittenkin aika vaikuttunut näistä tuotteista. Malliviuhkasta tuli ajastus pelkästään sukista, mutta kuvastossa oli muitakin tuotteita.

Jarx on mulle ihan uusi tuttavuus, mutta malliviuhkan perusteella ainakin sukkien materiaalit on laadukkaita. Oli teknisempää sukkaa ja villaa erimuodoissa sisältäviä sukkia. Kuvastossa jo lukee pesuohje, että voi valita tuotteet senkin perusteella saako niitä laittaa kuivuriin vai ei. Olen nyt vuoden sisällä kutistanut pesussa yhdet omat villasukat ja puoliskoni villatakin - 9 vuotta meni ilman villavahinkoja. 

Omaksi lemppariksi löytyi heti pipot ja huopatossut sisäkäyttöön. Erikoisempiakin tuotteita löytyy kuten hopeasukka. Me ei olla vielä päätetty otetaanko mulle tossut vai pipot lapsille vai sittenkin puoliskolleni sukkia. Onneksi kamppanja aika oli suunnilleen kuukausi, joten ehditään vielä miettiä.

Ykkösluokalla varainkeruu aloitettiin myyjäisten merkeissä, mutta silloisiin hattara-avoihini ei mahtanut edes se myyjäisten päivämäärä, että olisin osannut mennä sinne ostoksille. Ei siis puhettakaan, että olisin ymmärtänyt sinne jotain leipoa tai muuten viedä myyntiin luokkien kassaa kartuttamaan.  Sovittiin, että ne jotka ei syystä tai toisesta halunneet / ehtineet / jaksaneet / pystyneet osallistumaan myyjäisiin maksoivat 10€ luokkien tilille.

En ole vielä päässyt täysillä mukaan tähän koululaisen vanhemapana olemiseen. Unohdin kokonaan ekaluokan vanhempainillan ja nyt jostain keskustelun pätkästä tuli mieleen, että onkohan nyt kakkosluokkienkin vanhempainilta sitten ollut jo. Noh, henkilökohtaiset opekeskustelut olen onneksi kaikki muistanut sekä koululaiselta että eskarilta. Päiväkotilaisen Vasu onkin vasta marraskuussa. Jospa nyt tänä vuonna ehdittäisiin ja muistettaisiin myyjäisetkin - sikäli kuin sellaiset järjestetään.

Joulumyyjäiset olivat aikoinaan mun vanhassakoulussa iso juttu ja meidän isi ja äiti oli isosti mukana suunnittelemassa ohjelmaakin. Isillä oli silloin mainostoimisto ja hän teki ison onnenpyörän isosiskoni luokalle. Minun luokalle hän teki onginnan ja se oli (ja on edelleen) ainakin omasta mielestäni maailman hienoin onginta ikinä. Levystä tehtiin polvenkorkuiset laidat, jotka kaikki olivat n. 2m pituisia. Tietenkin ne teipattiin sinisiksi ja muistaakseni niissäkin oli kalojen kuvia ja ne oli leikattu aaltoje muotoon.

Neljästä laidasta muodostui allas, joka täytettiin erikokoisilla, -värisillä ja -muotoisilla kaloilla. Mun lemppari oli polvenkorkuinen valas, jolla oli myös vesisuihku. Niiden evät toimivat jalkoina, joiden varassa ne pysyivät pystyssä. Onkina toimi harjanvarret, siimat oli pyykkinarua ja koukkuna oli auki väännetyt klemmarit. Äiti oli mukana iltaisin, kun talkoovoimin tehtiin luokissa karkkipusseja palkinnoiksi. 

Kaivoin viime talvena jo Jyväskylän kaupungin numeroita, että oliskohan nykyään suljettuun Cygnaeuksen kouluun mitenkään mahdollista päästä tutkimaan, löytyisikö ne alkuperäiset altaan reunat ja kalat vielä sieltä. En tosin tiedä onko ne käyttökunnossa, mutta olisihan se nyt aika siistiä, että meidän luokan vanha onginta saataisiin Nupun luokalle.

Jännä nähdä, minne nämä sitten kutosluokalla lähtevät!

Millaisia varainkeruukamppanjoita teidän koululaisilla (tai lasten harrastuksissa) on ollut? 

O ou, vanhenpainvapaa loppuu pian!

Vaikka vauva tai siis Kirppu täytti juuri 7 kuukautta ja vauvavuotta on reilusti jäljellä, on vanhempainvapaata jäljellä alle kaksi kuukautta. Ja samalla loppuu vanhempainpäivärahat ja pitää keksiä seuraavaksi joku tulonlähde. Niin, mitäs sitä sitten keksitään? 

Tietenkin arki rullaa ja maapallo pyörii ja on päiviä, kun raha ei ehdi pyöriä päässä ollenkaan. Mutta viimeaikoina äitiysloman loppuminen ja raha on kuitenkin pyörinyt jossain tuolla takaraivossa, viimeistään nukkumaan käydessä, nostaen hieman stressitasoja ja erityisesti se nostaa syvälle haudatun kysymyksen: Mitä minä haluan tehdä työkseni? Mikä musta tulee isona? Mitä minä haluan?

Olen ohimennen maininnut Mary Kayn ja suoramyynnin täälläkin. Ja yksi tulonlähde olisi tietenkin sivubisnes, jonka hieno englanninkielinen termi on side hustle, johon Mary Kay sopii täydellisesti. Minä olen ollut itsenäinen Mary Kay ihonhoitokonsultti nyt kolme vuotta. Tilasin oman Starter Kit laukkuni elokuussa 2019 Ässän ollessa vauva. Käytännössä samassa tilanteessa kuin nyt. Toiveeni oli... hmm.. Ihan rehellisesti nyt en edes muista mikä toiveeni oli. Oliko se päästä Mary Kay urapolun huipulle? Olla Sales Director ja saada ajaa palkinto volvoa?

En tiedä. Enkä oikeastaan tiedä mitä tapahtui koko Mary Kaylle. Pelko varmaan. On helpompi keksiä tekosyitä ja olla tekemättä yhtään mitään, kuin etsiä uusia asiakkaita tuntemattomista ihmisistä. Vaatekaappini ovessa on keväällä tehty unelmakartta omalla kuvallani, mutten silti tiedä onko ne sittenkään minun unelmiani. Sain kuitenkin juuri omat ihottumat kuriin Mary Kay tuotteilla, joten en nyt ihan heitä kirvestä kaivoon vieläkään. 

Tietysti voisin kokeilla kaupallistaa blogini. Mutten tiedä missä välissä ehtisin tehdä niin paljon töitä blogin eteen, että se olisi oikeasti realistista. Natalia Salmela aloitti bloginsa nimenomaan tarkoituksena ansaita sillä rahaa ja hän julkaisi alkuaikoina kolme postausta päivässä. (Lähde: Mammabetalar podcast jakso 51. Paljastuksia influensserielämän kulisseista & (etsin vielä sitä jaksoa, jossa sanotaan kolme julkaisua päivässä) )

Tällä hetkellä yhtään aktiivisempi blogin kirjoittaminen vaatisi sen, että lopettaisin yöllä nukkumisen kokonaan. Tätä kirjoittaessani kello on varttia vaille yksi yöllä. Koska öisin nukkuessa, on päivän ainoa takuuvarma hetki, kun kukaan ei tarvitse minua mihinkää muuhun ja voin hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä kotitöitä. 

Toinen jarru blogin muuttamisesta tulovirraksi on blogimaailmaan yleisesti oheistuotteena kuuluva some. Tai oikeastaan nykyään blogi taitaa olla se oheistuote ja kaikki pitäisi tapahtua Somessa. Minä vihaan somettamista. Facebook päivittyy, kun anoppi päivittää kuvia ja tägää minut niihin. Instagramissa olen varsin aktiivinen seuraaja, mutta oman fiidin päivittäminen on liian stressaavaa ja ärsyttävää ja no niin. Ei oikein kuulosta siltä, että olisin kovinkaan valmis tekemään vaadittua työtä siihen, että voisin ansaita oman osani meidän perheen elantoon blogilla. Vaikka se olisikin ihanaa.

Blogin sivutuotteeksi minua kyllä kiinnostaisi höpötellä podcastiin! Sitä ajatusta olen nyt pallotellut äitini, serkkuni ja ystäväni kanssa.

Tammikuussa palauttaessani koulun avaimet rehtorille, hän huikkasi, että ilmoita sitten, jos jäät hoitovapaalle, sijaisia tarvitaan aina ja heitä on ajoittain vaikea saada. Sijaisuudet voisivat olla kiva vaihtoehto. Työpäivä siellä, toinen täällä, ja välillä kokonainen viikko töissä tutussa ja kivassa työpaikassa. Tosin satunnaiset ja ennalta arvaamattomat työpäivät eivät poistaisi rahastressiä. Ja jokin päivähoitopaikka Kirpulla olisi oltava, jotta minä ja puoliskoni voitaisiin olla töissä myös samaan aikaan, jos hänelle sattuisi aamuvuoro ja minua tarvittaisiin. 

Noh yksi varteen otettava vaihtoehto lisätuloihin tai oman yrityksen toimialaksi olisi valokuvaus. Itseasiassa minulla on jo hinnasto hahmottumassa ja ensimmäiset mallikuvat käyty ottamassa ja toimitettu asiakkaallekin.

Minulta kysyttiin kesällä saako yhteystietoni antaa morsiamelle, joka kaipaa hääkuvajaa. Lupasin ja morsian soitti, mutta huomasin puhuvani itseni ulos työstä! Jälkeenpäin mietin, että miksi ihmeessä minä niin tein. Kyselin sitten vielä mitä mieltä serkkuni ja hänen puolisonsa olivat kuvista jotka otin heidän hääkutsuja varten ja juteltiin tästä tapahtumasta.

Serkkujeni äiti taas oli sitä mieltä, että jos olisin hänen oma tytär, hän ei hiljenisi ennen kuin olen saanut ensimmäiset maksavat asiakkaat ja kalenteria täyttymään. Älä kerro kellekään, mutta en koe olevani lainkaan itsevarma suunnitellessani asiakkaiden kuvaamista. Mutta se on silti ajatus, jota olen työstänyt ja joka olisi ehkä eniten realistinen. Epäilen vain, ettei minun kuvaustyylille löydy asiakkaita. Mutta toisaalta taas, miksi ei löytyisi? 

Kun hautaudun taas nuhanenien taakse pyykkivuoren alle, mietin etten minä pysty tehdä yhtään mitään, kun tämä arkipakka kaatuu jo siitä että minä sairastan. En uskalla ottaa yhteyttä mahdollisiin harjoitusasiakkaisiinja unohdan sopia aikoja niiden kanssa, jotka ovat jo suostuneet kuvattaviksi. Mutta haaveillessani uudesta kamerasta haaveilen myös asiakkaiden valokuvaamisesta.

En toki laittaisi pahakseni jos pääsisin tekemään ihan palkallisia mallin keikkoja. Kameran edessä tai takana, molemmat käy. Ja ääninäyttelijän työ voisi myös olla hauskaa, Netflixissä kaikissa lastenohjelmissa pyörii samat äänet. 

Mitä meidän perheen haaveisiin tulee, niin minun on pakko työllistyä. Oli se sitten oma yritys tai palkkatyö, ihan kuinka vain, mutta vähintään 1500€ pitäisi verojen jälkeen jäädä tilille. Mieluummin toki enemmän. Toisaalta minusta tuntuu, etten ole hyvä missään muussa, enkä haluaisi tehdäkään mitään muuta, kuin olla kotiäiti. Vaikka, uskokaa pois, näiden sairastelujen keskellä, meidän koti, minun hiukset ja pyykkivuori eivät todellakaan näytä siltä, että täällä on kotiäiti huolehtimassa kaikesta. Ei todellakaan.

En muista koska olisin ollut näin pihalla oman kalenterini sisällöstä. Sen mukainen on ollut tämä koko syksy - ihan pihalla kaikesta ja kaaos pään sisällä näkyy myös kaaoksena kotona. Ajatus päivätyöstä hirvittää. Kun en nytkään saa pidettyä järjestystä sellaisena kuin haluaisin. Se onnistui ehkä ensimmäiset kolme viikkoa koulun alun jälkeen, ennen kuin tuli ensimmäiset flunssat ja kaikki levisi käsiin, enkä vieläkään ole saanut kiinni. 

Ja lisäksi vielä se, että ajatuksen tasolla kuvittelin, että Kirppu menisi päiväkotiin aikaisintaan ensi syksynä. Uuden kauden alkaessa hän täyttäisi 1v5kk. Ässä oli 1v6kk aloittaessaan päiväkodin. Sijaisuusidea toimisi parhaiten niin, että meillä asuisi joku eläkkeellä oleva isovanhempi ihan lähellä, mieluiten meillä tai naapurissa ja jos minulle soitettaisiin sijaistarpeesta olisi Kirpulla hoito valmiina. Puoliskoni ei ehkä olisi yhtä innoissaan meillä asuvista isovanhemmista. :D Noh se olikin toiveajattelua, meidän molempien vanhemmat, eli lastemme isovanhemmat, ovat työikäisiä vielä vuosia.

AuPair toimisi hyvin, mutta sitä varten pitäisi olla Aupairin palkan verran ylimääräistä rahaa ja ylimääräinen huone, kumpaakaan ei ole. 

Elokuussa mummin ja papsun luona käydessä, mummi kysyi onko minulla ajatusta mitä haluaisin työkseni tehdä. Vastasin ettei mitään hajua. Pohdin tätä raha asiaa puhumatta siitä ääneen mitään. Lauantaiaamuna huomaan Anopin laittaneen illalla minulle kaksi kuvaa. Niistä koostuu facebook päivitys: työpaikka ilmoitus. Työpaikasta, jota hain neljävuotta sitten. Kävin työhaastattelussakin. Olin harmissani, kun en sitä silloin saanut. Ilmoitus on kirjoitettu niin, etten voi jättää sitä väliin. Tämä kortti on pakko kääntää.

En todellakaan ole valmistautunut laittamaan vauvaa päiväkotiin! Ei, se ei ollut suunnitelmissani edes vaihtoehto. Mutta tämä työ poistaisi stressin. Se olisi työ jota oikeasti haluaisin tehdä. Ei, en saisi päättää omia työaikojani. Ei en voisi olla kotona vauvani kanssa. Mutta omalla tavallaan se olisi unelma työ. 

Rakas pikku Kirppunen, sinun on parasta oppia kävelemään ennen joulukuuta, jos äiti pääsee töihin!