Tunteiden ja tavoitteiden toukokuu

Tavoitteet.

Unelmat. 

Itsensäkehittäminen. 

Siinä kolme isoa sanaa, joita olen viimeisen puolivuotta ja varsinkin menneen toukokuun aikana saanut taas pohtia useamman kerran. Toukokuussa olen ärsyyntynyt. Olen ollut epätoivoinen. Olen sättinyt itseäni. Vaikka olen saavuttanut tavoitteen, olen silti vähätellyt onnistumistani ja melkein kieltänyt itseltäni ansaitsemani palkinnot. Tämä postaus liittyy vahvasti "koronataitooni".


Vuosi sitten pääsiäisen aikaan puhelimeeni kilahti viesti eräältä äitikaveriltani. Viestissä oli kutsu Villa Polinissa järjestettäviin avoimiin oviin, joissa esillä olisi koko Mary Kay tuotekattaus ja kevään uutuudet. Mary Kay oli minulle ennestään tuttu, juurikin tämä äitikaveri on minut tutustuttanut niin tuotteisiin kuin konstultin uraankin. Mary Kay ei kuitenkaan ole se juttu, miksi päätän mennä.

Kyllä te tiedätte sellaiset kaverit, joiden kanssa olette lähes täydellisesti samalla aaltopituudella ja juttu ei katkea ennen kuin on pakko. Ja silti nähdään ihan liian harvoin. Kun hän kerran kertoi missä on ja milloin, niin lähdin vaihtamaan kuulumisia. Ja ehkä ripaus uteliaisuutta oli matkassa, eihän sitä ihan joka päivä pääse tutustumaan jonkun toiseen kotiin joka on vieläpä kartano!

Nupun vauva vuonna tilasin Mary Kay starter kitin. Ihastuin koko konseptiin Flipchartista alkaen. Suoramyyntiala on herättänyt kiinnostukseni jo aiemmin, useammankin kerran. Mm. Tupperware, Amway ja Forever Living Products ovat käyneet tosi lähellä. Ja Foreverin kanssa yritin aloittaa, mutta päätin unohtaa sen.

Tuon keväisen avointenovienpäivän jälkeen lähdin ystäväni kanssa kahville ja päätin tilata Starterin uudelleen. Nyt ihan tosi tarkoituksella. Vauvan laskettuun oli vielä hyvin aikaa ja laskeskeltiin, että ehtisin suorittaa jo ensimmäisen pinssinikin ennen vauvan syntymää. MUTTA. no arki. Kyllä te tiedätte, ei ehditty sopia uutta ajankohtaa starterin tilaamiseksi ja sitten koko homma vähän pääsi unohtumaan. Ja sitten syntyikin vauva. 10 päivää ennen laskettua.

Vauvan ollessa pari kuukautta sovittiin treffit meille ja luulen, että yllätin puoliskoni lisäksi myös ystäväni halutessani tilata starterin juuri sillä hetkellä. Ja syksyllä pääsinkin mielestäni yllättävän hyvään alkuun. Tai ainakin ylitin omat odotukseni.


Mutta sitten tuli ihan sairastalvi joka jatkui ihan sairaana hiihtolomana joka jatkui taas korona keväänä.

Toiset ihonhoitokonsultit aloittivat heti maaliskuussa digitaalisten ihonhoitohetkien pitämisen asiakkailleen. Testereitä postiin ympäri Suomea ja ohjeet kerrotaan videopuhelussa, kun tuotteet on päässeet perille. Toiset kuvasivat heti jos minkänäköistä videota instagramin ja facebookin kautta asiakkailleen ja minä mietin että jaaaaaaha tähänkö mä jäin.

Toukokuussa alkoi uusien konsulttien valmennusryhmä sekä oma ryhmä erään haasteen saavuttamiseksi. Minä halusin molempiin. Ja varsinkin tämän haasteen saavuttaminen on kyllä ollut melkoisen itsetutkiskelun paikka. Toukokuun viimeinen viikko alkoi itkien. Niin että puoliskonikin kysyi mitä itken. Vähän alkoi jo hävettääkin. En kertonut heti.

Kouluttajamme käytti viikon tehtävävideossa sanaa KILPAILLAAN! Eikä edes toisiamme vastaan. Vaan itseämme. Ja minähän vollotin. Ensimmäinen viikko oli helppo, toinen viikko vaati jo hieman luovuutta ja meinasi iskeä epätoivo, tavoitteeseen kuitenkin päästiin. Kolmas viikko alkoi sysäyksellä ja itkulla. Pääsin siitä tunteesta kuitenkin yli ja toukokuun sain päättää innoissani tuotetilausta tehdessä ja tavoitteet saavutettuina!

Spagaatitavoitteen kanssa kävi vähän eritavalla. Sen piti olla minun ja Nupun juttu. Mutta lasten unirytmit meinasivat vähän kärsiä näin pitkän kotoilun aikana ja oli pakko lopettaa iltavenyttelyt lasten kanssa, että uniaika ei veny liikaa. Ei se mitään. Kyllä minä sen spagaatinkin vielä tänä kesänä venytän pohjaan! Viimeksi se onnistui ainakin vielä syksyllä 2012.



KESÄ ON TÄÄLLÄ!
Iloista juhannusta kaikille :)


ps. ensi viikolla muutetaan ! :O pitäs varmaan alottaa pakkaaminen 

8 kommenttia

  1. Itsekkin ollut noissa Mary Kay jutuissa mukana. Itse olen huono asiakas kun en ikinä innostu ostamaan mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie olen vielä sen verran untuvikko että oon ihan iloinen kun saan harjoitella ihonhoitohetkien pitämistä 😄 mahdolliset myynnit on sitten kivaa extraa 🙈

      Poista
  2. Uuu teilläkin edessä muutto, mekin just muutimme ja kyllä siinä on oma hommansa!
    Aurinkoista juhannusta!💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on Juhannus löhöilty ja pyykit pyörii kuivurin kautta matkalaukkuihin 😁

      Poista
  3. Ihanaa juhannusta ja tsempit muuttoon! ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😁 Iloista kesää sullekin 😊

      Poista
  4. Tunteikas toukokuu! Onnea myös spagaattiprojektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipahan vaan 🙈 kiitos! Aika lähellä ollaan jo vasemmalla mut sivuttain ja oikealla on aika kaukana vielä 😅

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !