Mustia poppareita ja pokemoneja

Heinäkuun viimeisen tiistain aamupäivällä mulla jäi kesken meidän lapsivapaasta kirjoittaminen. Sen sijaan kirjoitin minut itsenikin yllätteneistä pettymyksen tunteista. Nuo kaksi päivää - maanantai ja tiistai - ovat meidän viimeiset kahdenkeskiset ja omaa aikaa sisältävät päivät luultavasti aika pitkään aikaan. Kyllä niiden muistaminen on blogipostauksen arvoinen. Kuvia niiltä päiviltä ei kovin montaa ole vaikka puhelimet kovassa käytössä olivatkin.

Nyt alkoi kolmas viikko Jyväskylässä vauvaa odotellen. Mulle ja puoliskolleni on järjestynyt yllättävän paljon kahdenkeskistä aikaa näiden viikkojen aikana. Viime viikolla Elpu kävi mummun kanssa päiväreissun mummon ja papan luona. Elpu on myös päässyt vaarin matkassa autopesuun ja ruokakauppaan useamman kerran. Nyt Elpu on mummun ja vaarin kanssa Yyterissä. On siellä toki myös ainakin puolet meidän isin puolen suvusta.

Mekin harkittiin hetken aikaa lähtevämme. Jyväskylästä Tampereelle vähän vajaa kaksi tuntia - Tampereelta Poriin reilu tunti, laski äiti. Niin, että jos siis sattuisi synnytys alkamaan kesken matkan niin sairaalat on puolessa matkassa ja perillä. En kuitenkaan enää uskalla uimaan, joten päätettiin jäädä kotiin. Tai siis tänne, äidin ja isin luo - kahdestaan.


Maanantaina annoin puoliskoni nukkua pitkään ja datailin itse aamupäivän. Aamupäivän sateesta ja pienestä ukkosesta huolimatta päivästä tuli super helteinen. Käytiin kirkkopuistossa istuskelemassa ja söin kesän ensimmäisen jätskipallon! Viihdyttiin valehtelematta lähemmäs kolme tuntia. Sitten alkoi puhelimista loppua akut, vuoroteltiin puoliskoni lisä akulla. Jep mekin kerätään Pokemoneja ja löydettiin hyvä paikka. Kirkkopuistossa taitaa istua kaikki Jyväskylän Pokemonkouluttajat.

Käytiin kotona lataamassa akut ja tekemässä ruokaa. Illalla lähdettiin vielä uudestaan keskustaan ja käytiin myös satamassa ihmettelemässä tyyntä järveä - ja keräämässä pokemoneja. Satamassa oli sentään romanttinen maisema toisin kuin kirkkopuistossa.

Kotiin palattuamme tehtiin vähän omiamme ennen nukkumaan menoa. Minä blogia ja puoliskoni pelasi änäriä. Tähän kohtaan tulee myös ne mustat popparit. Olen varmaan maailman surkein popparin paistaja ja lisäksi meillä on kotona aika surkea, parhaat päivänsä jo nähnyt mikro. Jostain syystä en tajunnut, että vanhempieni mikro on aika paljon parempi mitä meidän oma.


Tiistain suunnitelma ja toteutus oli sama. Omistin aamupäivän blogille puoliskoni nukkuessa pidempään. Hetken aikaa mietimme jopa frisbeeden pakkaamista, mutta se unohtui. Kävimme taas kirkkopuistossa istuskelemassa, tällä kertaa nurmikolla koska siinä oli paremmat pokemonapajat. Pakko muuten ihmetellä miten paljon erityyppisiä ihmisiä yksi peli voi kasata samaan paikkaan.

Maanantaina hoksattiin matkakeskuksen vierestä Burger King, mutta koska minä halusin satamaan keräämään pokemoneja, ei ehditty sinne enää syömään. Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä minne puoliskoni halusi tiistaina syömään. Ja pakko sanoa, että hyvää oli! Paljon parempaa kuin perus hesenmäkki. Anteeksi nyt vaan, mutta vaihtelu virkistää. 

Meidän kahdenkeskinen aika ei ikinä ole sisältänyt mitään maatajärisyttävää ohjelmaa tai erityisen paljon romantiikkaa. Tavallisia, arkisia asioita - kahdestaan. Sellaisia joista muutenkin tykätään. Ja mitä ollaan aina tehty. Eikä ne hetket mun mielestä mitään kalliita ravintolaillallisia tai kukkapuskia kaipaakaan. Riittää kun ollaan vaan yhdessä ja toinen on siinä läsnä.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !