Munalukko

Niin se ihan perinteinen abloyn munalukko joka suojelee rinkkaan sullottuja pehmoleluja, tyhjiä matkalaukkuja ja muuttolaatikoita tuolla kellarissa. Se pitäisi saada rikki. Avain kun on jossain missä lie, ja pakkaamista on vaikea aloittaa ilman noita laatikoita mihin pakata. Muuttoa ajatellen näin lasketunajan hiipiessä lähemmäksi, olisi kiva aloittaa pakkaaminen nyt heti..

Puoliskoni laittoi eräästä 50neliön kaksiosta yhteydenotto pyyntöä ja kävimme tiistaina sitä katsomassa.  Asunto oli kolmannessa kerroksessa, valoisa, siellä oli hieno puulattia, parveke, hyvän kokoinen keittiö ja vessa jonne ei saa järkevästi pyykkikonetta. Samoin keittiöön ei olisi sopinut tiskikone. Talossa ei ole hissiä.

Poistuimme välittäjän kanssa ja käytävässä hän kertoi ottaneensa toisenkin asunnon avaimet mukaan. Tuo asunto oli 56neliön kaksio, toisessa kerroksessa, parveke, valoisa huoneisto, keittiöön saa mahdutettua tiskikoneen ja ruokapöydän, vessaankin saa pyykkikoneen + taloyhtiössä on ihan pesutupakin. Tässäkään talossa ei ole hissiä, mutta vaunut saa jätettyä lukittuun vaunu/pyörävarastoon kellariin eli ei ole pakko niitä kantaa sinne kakkoseen saakka. Lattia on valkoista muovimattoa, mutta toisaalta eipähän tarvitse heti paniikissa etsiä rättejä ja luutuja peläten lattian pilaantumista jos jotain sattuu kaatumaan. Ja seinät noh. Mitä tuosta oranssinvaaleanpunaisesta tapetista nyt sanoisi ja sekä makkari että olkkari samaa sävyä tottakai... Sanotaan että tapetointi mieleiseksemme sallittu. :) Säilytys tilaakin löytyy isohkon vaatehuoneen, makkarin 2xmekkokaapin, 2xhyllylisen vaatekaapin sekä keittiön siivouskaapin ja kahden pystykaapin verran. Plus tietysti ne normaalit keittiön ylä- ja alakaapistot.

Tähän asuntoon on nyt vuokrasoppari kirjoitettu! Ja kunhan raha liikkuu tuolla nettipankkien syövereissä niin avaimet saamme joko huomenna tai viimeistään ensviikon alussa,  ja vaikka vuokrasoppari onkin siitä puolesta kuusta eteenpäin niin kantamisen saamme aloittaa heti kun avaimet on kourassa. Katsotaan nyt että aloitammeko kuitenkin sillä tapetin repimisellä...

Ja mitä tähän vanhaan asuntoon tulee, kuukauden irtisanomisajan puitteissa meillä on elokuu viimeinen vuokrakuu, ei siis ole pakko ottaa hirveetä stressiä loppusiivouksesta tämän kuun puolella. Varsinkin jos vauveli päättää saapua keskelle muutto hässäkkää.

Mutta nyt taidan heittää yhden kopallisen pyykkiä pyörimään ja sitten lähdemme hakemaan pulttisaksia sukulaismieheltä, muutto valmistelut alkakoon!

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !