Elokuun eletyt & syyskuun syksyiset

Poikkeuksellisesti, tässä postauksessa kerronkin sitten heti sekä elokuun että syyskuun kuulumiset. Luonnmollisesti, kun kirjoitan tätä vasta lokakuussa joulukuussa, ei nyt ihan ole mielessä että mitähän me mahdettiin syyskuulta odottaa, niin helpompi vain ympätä molemmat kuukaudet tähän. Varsinkin kun uuden arjen alettua ei edes luultavasti ollut mitään odotuksia koko syyskuulle. Vain uuteen arkeen tottuminen

Heinäkuun postauksen kuitenkin ehdin kirjoittaa jo silloin elokuussa, vaikka se joutuikin odottamana kuviaan aika kauan. Toisaalta, elo- ja syyskuulta ei sitten olekaan lainkaan niin paljon kuviakaan, mitä kesältä oli. 

ELOKUUN parhaita

  • Mökkeilyä pölläkarissa sukulaisten kanssa vähän pienemmällä porukalla. Vietin pyykkipäivän isoäidin ja isoisän luona ja laitettiin isoisän kanssa komea pyykkinaru pihan poikki. 

  • Nähtiin ensimmäistä kertaa Ilonpisarat Minnan kanssa, kun hän tuli lasten kanssa moikkaamaan meitä! Olisi ollut hauskempaa, jos minun ei olisi tarvinnut roikkua ja jonottaa työkkärin ja kassan puhelimiin niin paljon tuona päivänä. 

  • Puoliskoni pääsi myös yhdeksi yöksi Pöllään ja kertoi kaikille, että meille tulee vauva! Nuppu oli jo ehtinyt ensimmäisenä päivänä kertoa yhdelle serkulle, itsehän kerroin kahdelle serkulle, minkä jälkeen en kertonut enää kellekään, paitsi tietystyi isoäidille ja isoisälle pyykkiä ripustaessa ja niille, jotka suoraan kysyivät.


  • Pääsin malliksi hääkuvauksiin! Olisin halunnut kirjoittaa tästäkin jo aiemmin, mutta sain kuvat vasta itsenäisyyspäivän alla, joten palaan asiaan vihdoin kuvien kanssa. 

  • Koulu ja päiväkoti arki alkoi! Pojilla jatkui alkuun päiväkotipäivät 8-14 ja paria viikkoa myöhemmin ne vaihtuivat 7:45-15:30 päiviksi, kun minullakin alkoi työt koululla. Ja samaan aikaan meillä vaihtui myös aamujen vastuu! Koska minun työt alkaa joka aamu 7:30 on puoliskoni hoitanut pojat päiväkotiin joka aamu, ja haku on sitten minun hommani.

  • Viestittelin paikallisen voimisteluseuran kanssa ja sain ohjattavakseni oman kehonhuolto/venyttely tunnin! Okei, enemmän ollaan keskitytty venyttelyyn ja rentoutumiseen, kehonhuolto kuulostaa hienommalta, mutta mun jumppataidot on hieman ruosteessa ja itsevarmuus hukassa, jotta tunnilla oltaisiin vielä varsinaisesti tehty myös kehoa vahvistavia liikkeitä.

  • Balettikoulu palasi kesätauolta


  • Elokuussa oli myös Future Lapatto Arean vuosigaala jossa palkittiin kaikki kuluneen seminaarivuoden menestyjät.

Unohdin yhden tärkeän kohokohdan HEINÄKUUlta, koska en muistanut oliko se heinä- vai elokuussa.. 
  • Heinäkuussa vietettiin myös Mary Kay ihonhoitokonsulttien kesäpäivää Villa Polinissa ja se oli ensimmäinen Mary Kay tapahtuma johon sain viedä oman tiimiläiseni mukanani. Vuosigaalasta ja kesäpäivästä on muutamia yhteiskuvia ystävien kanssa, tosin ei minun puhelimessani, mutta se taas on jo joulukuun juttuja! 

SYYSKUUN parhaita

  • Syyskuu aloitettiinkin sitten juhlallisesti Mary Kay Nordicin vuotuisella seminaarilla, ja olipahan muuten huikea tapahtuma! "Pääsin" ensimmäistä kertaa koronatestiin, kun tehtiin kaikki  apteekin koronatestit kotona, että päästiin kokoontumaan turvallisin mielin - jopa ilman maskeja. Perjantai-illan gaalaa katsottiin jälleen kouluttajamme kotona, siellä jo iloittiin ja juhlittiin menneen seminaarivuoden saavutuksia ja lauantaina sitten vietettiin vielä suuremmalla porukalla elokuvateatterissa koulutuksia katsoen ja yhdessä lounaalla käyden. Illalla vielä käytiin Kauneusakatemia Lumouksessa valmistautumassa koko pohjolan yhteiseen Gaalaan ja voi sitä tunnetta, kun pohjoismaiden ykkös Unit nimettiin ja kouluttajamme kruunattiin. 


  • Ostimme Ässälle sängyn. Heitettiin kovassa väärinkäytössä ollut viidakkobussi kerrossänky pois heinäkuussa, kun saimme perheestä parvisängyn Jekulle. Ja kun huomasin suht ison pinnasängyn säilytyslaatikoilla facebookin kirpparilla päätin haluta sen Ässälle. Jospa hiljalleen saisimme häntä potkittua pois meidän sängystä ja kohti poikien huonetta.

  • Käytiin koko perheen kesken Action Parkissa pelaamassa ja pelleilemässä. Hauskaa, kun siellä alkaa olla tekemistä myös Ässälle, vaikka ilmeisesti koronan takia väärinpäintaloon on asennettu seiniä ja muita esteitä ettei pallomereen ja liukumäkeen päässyt. En olisi muistanut lainkaa koko käyntiä, mutta sattui löytymään todistus aineistoa kameran muistikortilta! 

  • HYVIN HYVIN HYVIN  P I I I I I I T K Ä Ä  Ä N harkittuani päätin vihdoin ostaa Sumup kortinlukijan auttamaan Mary Kay työssä. Olenhan nuo napit sovellukseen tehnyt öhöm, muistaakseni keväällä 2020. Vai olikohan se peräti joululoma 2019. Silloin oli lunta ja pimeää ja asuttiin vanhassa kodissa, se on varma.


  • Tilasin itselleni synttärilahjan, tosin pyysin kyllä sitä lahjaksi isiltä ja äidiltä, joten sain synttärilahjaksi rahaa, jotka olin jo käyttänyt. :D

  • Valmistauduin lokakuun Roosa nauha kampanjaani tilaamalla pienesti tuotteita varastoon.

  • Innoistuin taas käsitöistä, kun löydettiin hassu virkkuukoukku kässän luokasta. Tästä kerkesin jo kirjoittaa täällä (KLIK).

Ihanaa olla lähestulkoon ajantasalla näiden kuulumisten kanssa! Pääsen pian postailemaan kaikkea kivaa mitä mieleen tulee näiden kuukausikuulumisten jälkeen. Viikon kuulumiset oli parempi idea. Ehkä palaan siihen ensi vuonna. Tai ehkä en. Ehkä vain kirjoitan spontaanisti silloin kun siltä tuntuu ja sille on aikaa. Joinain viikkooina kuitenkin asiaa tulee useamman postauksen verran, tai kuvia on miljoona, ja välillä taas on niitä tavallisia viikkoja kun ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa eikä kuvattavaa. No jaa, mutta jouluun on vain reilu viikko! 

8 kommenttia

  1. Teillä on paljon mahtavaa tapahtunut alkusyksynä. Syksy on kyllä ollut tapahtumarikas monin tavoin...
    Itsellänikin on kova neuloosi käynnissä. En niinkään ompele tällä hetkellä. Ihanat neuleunelmat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie aloitin eilen tän syksyn toiset lapaset, tavoitteena saada ne valmiiksi pukinkonttiin 🤭 nyt on ollut kyllä varsin tapahtumarikas syksy 🙈

      Poista
  2. itsekin olen tuskaillut viime aikoina, kun ei ole juuri mitään mistä kirjoittaa. Mutta en halua myöskään kirjoittaa väkisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olisi luonnoksia vaikka muille jakaa, mun haasteeni on enemminkin kuvien käsittely: joko niiden puute tai niiden ylisuurimäärä 😂 ja sitten se klassinen ajankäytön pulma perheen yhteisen ajan tasapainoitellessa omien juttujen ja töiden kanssa, kun joskus olis pakko nukkuakin 😅 mutta väkisin ei ikinä kannata kirjoittaa, kyllä niitä aiheita taas tulee ajallaan ❤️

      Poista
  3. On sitä ollut joskus puolisen vuotta myöhässä kirjoituksen kuin kirjoituksen kanssa. Elämä ei aina ole ihan näin tasaista mitä olisi halunnut. Nytkin tarvitsen pari kuukautta aikaa, että saisin kaikki tekemättömät asiat järjestykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ajan järjestäminen on kyllä yks tämän nykyajan suurimpia haasteita 🙈 mutta kyllä sekin onnistuu kun harjoittelee ja onneksi ei ole niin vakavaa, eihän sitä kukaan muu tiedä jos ei kerro, että olisi halunnut jonkun postauksen julkaista aikaa sitten 🙊😅

      Poista
  4. Itselläni myös toisinaan laahaa postaukset. Välillä olisi kirjoitettavaa vaikka päivittäin, mutta jätän niitä sitten roikkumaan enkä koskaan julkaisekkaan. Välillä ei vaan ehdi kirjoittaa tai ei vain ole sanottavaa.:D Bongasin postauksestasi, että olet päässyt malliksi hääkuvauksiin, aivan mahtavaa. <3 Odotan kovasti postausta ja kuvia niistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jossain koulutuksessa painotettiin tasaista postaustahtia.... :D Mulla on myös niitä mitkä on roikkuneet ja roikkuneet ja oon mie joitakin parin vuoden takaisia luonnoksia sitten lopulta poistanutkin :D Aina mukava saada vertaistukea ja huomata ettei painikaan yksin näiden kanssa :D Morsiuskuvia löytyy seuraavasta postauksesta (;

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !