Meidän lapset pääsivät päiväkotiin!

Aika paljon on taas ehtinyt tapahtua tämän blogihiljaisuuden aikana. Ja vihdoin minusta tuntuu, että elämä alkaa hahmottua sellaisiin uomiin, joissa minä saan olla muutakin kuin kodinhoitaja tai rättiväsynyt äiti tai laiska tyttöystävä.

Mulla on miljoona kiitollisuuden aihetta jo luonnoksissa odottamassa kuvia tai muuten vaan julkaisua. Mulla on myös useita random postauksia kuvia vailla valmiina. Mutta ei ole ollut lainkaan fiilistä tulla läppärin ääreen kirjoittamaan tai viimeistelemään kuvia. Kamera on keikkunut uskollisesti kaulassa, vaikka kuvia en ole ottanut, jopa kuvaus fiilis on ollut kateissa. Nyt kuvausintokin alkaa palailla, mutta eräänkin kerran huomasin muistikortin jääneen läppäriin kiinni. 

Syksy on tähän asti ollut kaunis kaikissa väreissään, mutta oma mieliala on ollut silti erityisesti somen kiiltokuviin peilattuna musta. Ei ole ollut mitään intoa päivittää instagramiin omia kuvia, vaikka minulla on heinäkuulta saakka puhelimessa paljon kaikkia kivoja räpsyjä kortilla.



Osaltaan väsyttää arki. Osaltaan väsyttää some. Ja julkaisufiiliksen ja kirjoitusinspiraatio on viimeistään kadonnut iltaan mennessä, kun päivä on alkanut aamun kiireellä eskariin ja eskaloitunut päivällä siivousriitelyyn lasten kanssa ja lopulta olen tuntenut olevani maailman surkein äiti peitellessäni aarteitani nukkumaan.

Ei sellaista halua jakaa.

Ja sellaisina hetkinä on myös ollut todella vaikea tulla julkaisemaan edes sitä yhtä kiitollisuuspäiväkirjapostausta. Vaikka postauksen kiitoksen aihe ei välttämättä olisi liittynyt juuri siihen surkeaan päivään ollenkaan. Tavoitteeni oli lisätä kiitollisuutta, taisi käydä päinvastoin.

Nyt on kuitenkin alkanut aivan uudenlainen arki ja oma mieleni tuntuu kevyemmältä, kuin pitkään aikaan. Kevyemmältä tuntui myös päiväkodilta kotiin pyöräily, kun kyytiläinen ei tullutkaan kanssani kotiin. Olkoonkin, että käänsin taas takkini unelmieni kotiäidistä jonnekin kohti tulevaisuuden yrittäjä-äitiä. 

Minä, joka olin sitä mieltä, että lapset ovat kotona eskariin saakka. Laitoin esikoiseni päiväkotiin kolmevuotiaana. Laitoin keskimmäisen päiväkotiin 2v9kk iässä ja nyt laitoin kuopuksemme päiväkotiin 1v5kk iässä.

Kun Nuppu aloitti päiväkodin lohduttauduin ajatuksella, että onhan hän kuitenkin jo kolme ja hän on siellä vain neljänä päivänä viikossa ja nukkuu päiväunet siellä. Meillä saattoi olla hankaluuksia päiväunille nukahtamisen kanssa tuohon aikaan. Joten käytännössä hän oli siellä vain 3 tuntia + unet. Päiväunien jäätyä pois neljä tuntia. 

Jekku taas jo odotti innolla että pääsee päiväkotiin. Olihan hän jo reilun vuoden katsonut miten Nuppu pääsi leikkimään päiväkotiin ja hän aina vain lähti äidin mukana takaisin kotiin. Ja edelleen lohduttauduin ajatuksella, että molemmat lapsemme ovat päiväkodissa neljä kertaa viikossa neljätuntia kerrallaan. Molemmat osasivat puhua ikäisekseen sujuvasti eikä kummallakaan ollut enää vaippoja päiväkotiin mennessään.



Maanantaina nimikoin elämäni ensimmäisen vaippapaketin ja kiikutin sen lasten mukana päiväkotiin. Ensimmäiset eskarikuukaudet ovat takana ja voi pojat ,että olen onnellinen, kun nyt lokakuussa meidän kaikki kolme lastamme ovat päiväkodissa viitenä päivänä viikossa kuusi tuntia kerrallaan. Vaikka tämä hiljaisuus vaatii melkein totuttelua.

Aamut ovat olleet meille aina vähän hankalia ja minulle oli selvää, että heti kun Jekkukin pääsee päiväkotiin, pyydän Nupulle myös hoitoaikaa niin, että molemmat saavat aamupalan päiväkodissa. Se ei vaikuta meidän herätyskellon soittoaikaan. Mutta lapset ovat nopeammin valmiita lähtöön ja syövät varmasti aamupalan. Nyt kun aamapalaan käytetty aika on välillä kutistinut suunnitellusta puolesta tunnista viiteen minuuttiin. Ihme, että ollaan myöhästytty eskarista vain yhden kerran.

Me käytiin pariviikkoa sitten tutustumassa poikien kanssa päiväkotiin ja samalla mietittiin mikä olisi meidän perhettä parhaiten palveleva hoitoaika. Alunperin ajattelin, että kaikki lapset menisivät kahdeksaksi aamupalalle ja haetaan 1230, jolloin eskari loppuu. Nyt kuitenkin päädyttiin yhteistuumin siihen, että haetaan kaikki lapset klo 14. Tällä turvataan Ässän päiväunet, kun tuo 1230 haku olisi ollut aika hankala pientenryhmän päivärytmille.

Toki olen varautunut hoitoaikojen mahdolliseen hienosäätöön, jos Jekku alkaa nukkua päiväunia ja se alkaa vaikuttaa meidän yöuniin. Ja Nuppu taas toivoisi kovasti pääsevänsä kavereiden kanssa myös välipalle. Joten katsotaan millaiseksi meidän päiväkoti- ja eskariarki tästä vielä muodostuu.

Tällä  hetkellä olen vaan super helpottunut. Jekku aloitti heti lokakuun alkaessa viime torstaina. Tutustumaan sai mennä vain kerran, joten mitään lempeää aloitusta ei oikein voitu suunnitella. Mutta torstaina ja perjantaina oli ihan kiva, että Ässällä oli kaksi päivää aikaa hoksata, että hetkinen nyt sekä Jekku että Nuppu viedään ja sitten heidät haetaan.

Nyt meillä alkaa taas ihan erilainen arki. Arki, jossa panostetaan myös parisuhteeseen ja äidin omaan hyvinvointiin. Ja omiin tavoitteisiin, jotka ei liity pyykkikasaan. 

8 kommenttia

  1. Meillä neiti selkeästi on nauttinut aikalailla alusta lähtien päiväkodissa olemisesta, siellä saa niin eri tavalla aktiviteettia kuin kotona ja ennen kaikkea niitä kavereita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tuo 4v oli jo ihan helisemässä kun ei päässyt päiväkotiin ja hän kans odotti innolla että pääsee päiväkotiin. Pienemmäm vienti jännitti, mutta hyvin on hänkin viihtynyt ❤️

      Poista
  2. Hei
    Minulla ei ole (vielä) lapsia, mutta esim. ystäväni lapsiperhearkea sivusta seuranneena toivon, että hän saisi omaa aikaa esim. kahvittelun tai jonkun lyhyen viikoloppuloman merkeissä. Teette tärkeää työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! ❤️ Jokainen tarvitsee välillä taukoja että jaksaa taas 😊

      Poista
  3. Kiitos kun jaoit tuntemuksia! On tärkeää kuulla myös tätä puolta. Toivon että uusi arki mahdollistaa oman ajan ottamisen ja hyvinvointiin panostamisen, ilman näitä kokonaisuus kärsii :)

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, kokonaisuus on mikä ratkaisee! Kiitos ❤️

      Poista
  4. Tsemppiä arkeen! :)
    Olen itse sen oppinut, ettei blogista kannata ottaa stressiä tai se menee pakkopullaksi. Blogi tarvii oman aikansa, ei illalla töiden jälkeen tai väkisin väsyneenä. Sulla on kiva blogi ja vaikka itsellä ei ole lapsia, niin on mielenkiintoista seurata lapsiperheen arkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ja kannustavasta kommentista! :) ja just näin, priorisointi on kaiken a ja o, eikä luovuttaa voi pakottaa, ja varsinkin, kun en tee tätä työkseni ei kannata uhrata itseään. :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !