Huhtikuu 2023

Olipas hassua alkaa käymään läpi huhtikuun kuvia heti kuukauden viimeisenä päivänä. Toki niitä oli aika paljon, tässä meni hetki, että sain karsittua kuvat näihin kolmeenkymmeneen. Mun muistikortti alkaa olla täynnä, joten olen tehnyt samalla muistikortin siivoamista.

Mulla ei ole mitään muuta tallennustilaa kuville kuin googlekuvat, joka on huutanut jo monta kuukautta, etten voi kohta lähettää sähköpostia sekä se muistikortti, niin toisaalta voisin ostaa suoraan uuden muistikortin. Toki puoliskoni myös ehdotti, että jos vaan ostetaan lisää muistia googlelta. Mutta oikeasti haaveilen ostavani jokaiselle lapselle oman muistikortin. Ja siirtäisin sinne sitten kaikki kuvat heistä, heidän vauvakuvat, synttärit ja mitä näitä nyt on.

Samalla kun haaveilen jokaisen lapsen omasta muistikortista huomaan, että mulla on kuvia nyt niin paljon, että olisin voinut tehdä kuvapostauksia pelkästään virposmisvitsojen etsimisretkestä, virpomispäivästä, trampoliinin avajaisista....

Lapsimessuillekin ehdittiin, mutta niistä minulla onkin jo oma postaus työnalla. Mulla on yhtäaikaa n. 10 postausta työnalla ja luonnoksia tällä hetkellä - tämä postaus mukaan lukien 122. Eli postausideoita keksin ja kirjoitan enemmän kuin ehdin kuvittaa valmiita. Yllättävää kyllä olen oppinut elämään sen kanssa. Ja nyt kun tälle linjalle lähdettiin, saisi tästäkin helposti leikattua yhden blogiaiheisen tekstin omaksi postauksekseen.

Mutta palataan nyt kuitenkin siihen mitä on tapahtunut huhtikuussa. Koska kuvia on 30, päätän kirjoittamisen listaamalla mitä kuvissa tapahtuu.

  • Ei aprillattu ketään, sen sijaan käytiin kokoperheen kesken etsimässä pajunkissoja aprillipäivänä. Ja totesin, että lasten seikkailulle olisi pitänyt varustautua tiikerihaalareilla ja kumisaappailla eikä toppavaatteilla. Onneksi on sauna! 

  • Virpomaan lähti Pupu, Kissa, Harry Potter ja Dinosaurushaihirviö - joka kylläkin oli pelottavasta nimestään huolimatta varsin söpö näky piponsa ja kylpytakkinsa kanssa. Kierrettiin lasten kavereita, reissuun meni reilu kolmetuntia, mutta ehdittiin käydä samalla reissulla myös äänestämässä.  

  • Olin yhden päivän töissä ja opehuoneesta löytyi munajahti. Nappasin kotiinlähtiessä yhden suklaamunan taskuuni ja sen voimalla päästiin ripeästi kotiin. Vaikka olinkin antanut jo puolet siitä Jekulle eskarin jälkeen.
  • Sillä aikaa kun minä hakkasin ja kaivoin jäätä pois trampoliinilta ja palellutin varpaani villasukista huolimatta, Nuppu kuvasi Kirppua omassa pihassa liukumäess. Pääsiäslomalla päästiin siis jo pomppimaan ja sen jälkeen tramppa onkin ollut ahkerassa käytössä. 
  • Tein pitkästä aikaa vuokaleipää ja vispipuuroa. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa Kun äiti kelaa blogin Sonjan jakamaa Porkkanepeltileipäreseptiä ja siitä tuli meidän perheen lemppari!
  • Lapset olivat laittaneet pääsiäisruohot kasvamaan koulussa ja päiväkodissa. Virpomisvitsat ilahduttivat vielä vapun jälkeenkin, kunnes totesin, että ehkä pääsiäinen nyt riittää.
  • Ensimmäisiä, muttei tosiaan viimeisiä ulkoilupäiviä omalla pihalla! Ja kerrankin sain letittää Nupun hiukset ja letistä tuli vielä nättikin. 
  • Järkytin lapsia tekemällä jotain hassua. Katsoin, että kaakaopurkin pohjalla ei ollut kovin montaa lusikallasti kaakaojauhetta ja viimeinen lusikallinen jäisi purkin kulmiin joka tapauksessa. Maitokin oli vähissä, eikä Nupulla ollut omaa maitoa lainkaan. Kaadoin maidot purkkiin ja hörppäsin kulauksen suoraan purkista.Ällisyksestään toivuttuaan pojat joivat jättikaakaon pilleillä. 
  • Arkiräpsy, Jekku oli pelaamassa pleikkarilla säkkituolissa loikoillen ja Kirppu kiipesi hänen syliin. Katsokaa nyt tuota isoveljen lempeää katsetta!
  • Ässä sai 4v neuvolassa rokotuksen ja lupasin hänelle suklaapatukan sen jälkeen. Kaupassa hän valitsikin mieluummin jäätelön, joten syötiin jätskit auton takakontissa istuen kaupan parkkipaikalla. 
  • Niinpä, sanoinhan, lisää trampoliinia ja lisää ulkoilua. Kirpun maailma avartui ulkoilun myötä taas lisää ja hän on lähdössä aina, kun joku lähtee tai jättää oven auki.... Viimeisessä kuvassa Kirppu katsoo isiä joka on lähdösä frisbeegolfaamaan. Eikö pääsisi mukaan? Omat kengätkin on jo käsissä.
  • Juhlittiin Ässän ja Kirpun synttäreitä. Ässä sai juhlansa virallisena syntymäpäivänään. Hänen toiveensa oli sininen Huggywaggy kakku. Ei tullut Huggywaggya, mutta sininen ja keltainen Kinuskissan Monsterikakku kelpasi ulkonäön että maun puolesta. Synttärilahjaksi tuli Muuttuva labyrinttipeli Supermario kuosilla. Mummun ja vaarin kotiin lähtö venyi aika myöhäiseksi, kun lapset pelasivat useamman kierroksen mummu ja vaarin kanssa. 
  • Huhtikuun viimeisenä päivänä otettiin tietenkin synttärisankarista kuvia numeropallonsa kanssa. Trampolinilla, missäs muuallakaan, kun liikkuvan kohteen ja lapsen kuvaamisessa ei tietenkää ole mitään muita haasteita niin lisätään siihen harmaa päivä ja pomppiva kuvaaja. :D 
Näistä kuvista puuttuu nyt Kirpun 1v kuvat, koska niitä on otettu jo maaliskuussa ja lisää huhtikuussa ja Kirpun ilmapallo on edelleen tallessa. Harmi ettei prismasta löytynyt niitä 80cm palloja mistään muusta numerosta. Mutta saatin me hauskat 4v kuvat 35cm nelosen kanssa. 

Ja yksi huhtikuun superjuttu oli se, että saatiin päivitettyä lasten polkupyörät! Mutta siitä taidan kirjoittaa erikseen.

Mikä oli parasta sun huhtikuussa?
Alkoiko allergiat vaivaaman vasta toukokuun puolella?

5 kommenttia

  1. Olipa tapahtumarikas huhtikuu teillä! Tosin, isommassa perheessä on aina paljon tapahtumia. Meillä meno on jo rauhoittunut, kun lapset on enimmäkseen aikuisia.

    Minä huomasin, että Googlen palvelu on ainoa hyvä paikka kuville (toivottavasti niiden serverit pysyy pystyssä vielä muutaman vuoden 🤞🏻), koska oma muistikortti on aina tuurin kauppa. Ainahan se voi kupsahtaa odottamattomasti. Meillä kävi vuosien varrelta vaikka mitään haavereita uponneista puhelimista rikkinaisiin Olympuksiin.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia perhe-elämästä ja kevään tulosta!

    VastaaPoista
  3. Ai kamala, silloin oli vielä tuota kamalaa valkosita mönjääkin maassa...Ei tuu ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha 😂 talvella lumi on kivaa mut kevät osaa olla joskus pitkä 🙈

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !