Tampereen teatterin Anastasia musikaali

Olipahan muuten show! Kannatti käydä katsomassa. Esityksen jälkeen vessoille jonottaessa käytävässä istui mies, joka kysyi oltiinko äskeisessä näytöksessä ja mitä siitä pidimme. Selvisi, että hän oli muusikko. 
Teatteri seurueeseemme kuului jälleen mummu sekä Tampereelta lapsuuden ystäväperhe. Eli mummoa ja siskoani lukuunottamatta sama porukka, kuin tammikuussa oli Jyväskylässä katsomassa Lumikuningatarta. 

Joskus käytiin tällä porukalla useamminkin (lue: säännöllisemmin) teatterissa, mutta nyt oli ainakin kymmenen vuoden tauko. Kun Nuppu sitten pääsi vuosi sitten koulun kanssa teatteriin ja oli tykännytkin tajusin, että mehän voitaisiin alkaa miettiä teatterireissuja enemmänkin. Nyt meillä on saldona enemmän teatteria kuin elokuvia elokuvateatterissa. 

Instagram tarjoili minulle Anastasian mainosta jo joskus loppuvuodesta ja laitoin heti äidille viestin. Samaan aikaan törmäsin myös Isyyspakkaus blogin postaukseen musikaalista ja kävinkin sieltä kysymässä mitä mieltä lapsi oli ollut, kun halusin ottaa 8 vuotiaan Nupun mukaan. 
Valmistauduttiin musikaalin niinkin perusteellisesti, että katsottiin elokuva ja sen jälkeen kysyin haluaisiko Nuppu nähdä tämän myös teatterissa. Tampereen teatterin musikaali siis mukailee yhtä minun kaikkien aikojen lempielokuvaa, josta pidän edelleen. Pienenä lauloin elokuvan lauluja serkulleni, jota ei ehkä olisi kiinnostanut olla esitykseni ainoa yleisö. 

Musikaalin lauluja en laulanut mukana, en olisi osannutkaan. Mutta sen enempää en halua kertoa juonesta tai lauluista. Isyyspakkauksen postauksessa on kaikki oleellinen kerrottu ja itse en osaa olla jaarittelematta. Juonipaljastusten kannalta siis parempi etten sano enempää. Laulut kyllä paljastivat myös yhden näyttelijän! Minä en tunnista näyttelijöitä juuri lainkaan, mutta nyt Dimitrin laulaessa yhdistin lauluäänen Frozeniin ja kyllä vaan, pienen googlauksen kautta vahvistui, että ääni oli tuttu Frozen 2 elokuvasta.

Meillä oli paikat parven takarivissä, saatin naulakoilta Nupulle istuintyyny ja sen kanssa oltiin jo tosi korkealla, mutta näkymät oli hyvät! Väliaikatarjoilut pöytiin oli myyty loppuun ennakkoon, mutta saatiinkin sitten paikanpäällä ostettua, kun pöytiin oli tullut peruutuksia. 
Musikaalin toteutus oli aivan upea. Lavasteet, puvustus, se miten valoja ja kuvia käytettiin lavastuksissa. Yksi elokuvan lempikohtauksista on kun Anja kävelee linnassa, puhaltaa pölyjä hopealautaselta ja alkaa laulaa "....haamut menneisyydestään kun tanssii muistoissain...." ja tauluista lennähtää haamut tanssimaan suureen saliin. Kyllä tämäkin kohtaus on onnistuttu tuomaan teatterin lavalle ja se oli kyllä mun lemppari hetkiä myös musikaalissa.

Vessajonossa totesin, että musta olisi pitänyt tulla näyttelijä. Olen jo pidempään haaveillut lastenohjelmien duppaamisesta ja äänikirjojen lukemisesta. Mutta olisko se mun juttu sittenkin teatterissa? 

Sen enempää miettimättä vastasin muusikolle, että jos ei asuttaisi niin kaukana, niin tulisin katsomaan uudestaan. Oli tosi hyvä! Tiedän myös, että toiselle kierrokselle haluaisin mukaani isoäidin, koska isoäiti on Anastasian minulle esitellyt. Harmi että musikaali näytti olevan aikalailla loppuunmyyty koko keväältä. En tosin ihmettele lainkaan, että miksi. Tykkäsin kovasti! 

Helmikuu 2023


Helmikuu uudessa kodissa! Ai että. Huomattavasti lämpöisemmässä uudessa kodissa. Lumitöitä sai tehdä muutaman kerran. Saunaa lämmitettiin kalenterin perusteella vain kolme kertaa, mutta sähkölaskun tultua en taida luottaa kalenteriini. Mummu oli meillä helmikuun ensimmäisellä viikolla. Tavarat etsivät paikkojaan oikeastaan koko kuukauden ja no, osa etsii paikkaansa vieläkin. Tuo harmaassa ruukussa oleva kasvi tosin tuli elmänsä päähän aivan liian aikaisin ja pelastusyrityksistä huolimatta sitä ei enää ole. 


Ostettiin uusi sohva! Jah noh. Mie tykkään siitä, se on pienempi ja erikätisempi, kuin vanha valtava sohva. Se valtava jouluna 2013 ostettu sohva oli oikea löhösohva. Kaikkiin muihin koteihin se on sopinut mukaan, koska se on ollut niihin asuntoihin oikean kätinen, sohvalla istuessasi divaani oli siis vasemmalla puolella. Mutta nyt uuteen kotiin se oli ihan liian iso ollakseen vielä väärän kätinenkin. Koon kanssa olisi siis pärjätty.

Uusi sohva on vihreä ja pienempi. Se on tosi kiva! Ja sen alta mahtuu imuroimaan ilman, että sitä nostaa! Mutta ehkä juuri sen takia tai sitten koska meillä ei ole vielä verhoja olohuoneessa, ensisilmäyksellä sohvasta sai toimisto tai odotusaula vibat. Nyt siihen on kyllä jo tottunut ja ongelmahan ratkeaa parilla sisustustyynyllä ja niillä verhoilla. 


Ystävänpäivää vietettiin vähäsen. Käytiin lounaalla kaupungissa, ja saatiin parkkisakko, koska toisella puolen katua olisi ollut 1h parkit, mutta me oltiin väärällä puolella jossa olikin 30min pysäköintiaika. Niin että hyvää ystävänpäivää. Ylitettiin aikamme about 10minuutilla.... Päätettiin hakea pojat eskarista ja päiväkodista vähän aikaisemmin ja mentiin luistelemaan. Se oli tälle talvelle ensimmäinen kerta koko perheen kesken. Ja totta kai, sauna ajastukselle odottamaan ja luistelun jälkeen suoraan saunaan. Aah, ihanaa kun saa mennä saunaan milloin haluaa!

Kävin myös tekemässä yhden päivän sijaisuuden. Päivän kohokohta oli puukässän tunti. Sain rehtorilta luvan viedä oppilaat vaikka kuvisluokkaan tekemään jotain aivan muuta. Puukässäluokan ovella kerroin oppilaille, että nyt on tämmönen tilanne, olen teidän ope tänään ja meillä on vaihtoehto olla ensimmäinen tunti kuvisluokassa ja toinen omassa luokassa tekemässä jotain, koska mä en tiedä mitä ootte tehneet kässätunneilla enkä tiedä saadaanko me niitä eteenpäin.


Noh, oppilaat halusivat kuitenkin jatkaa käsitöitään. Onneksi tunnille tuli mukaan myös ohjaaja, joka osasi kertoa minullekin missä ollaan menossa ja tunnin lopputulos oli, että kaikki saivat työnsä valmiiksi ja ainoastaan kaksi ei lähtenyt toimimaan kuten piti. Noilla oppilailla olikin aivan mahtavat ryhmätyötaidot! Siellä autettiin kaveria pyytämättä, neuvottiin ja saatettiin tehdä kaverin puolestakin vähän matkaa, että kaveri pääsi sitten itse jatkamaan. Olipa mahtava onnistumisprosentti ja kaikille jäi hyvä fiilis tunnista! 

Ennen hiihtolomaa ehdittiin tehdä myös yhdenyön reissu helsinkiin, kun Nupulla oli allergiakontrolli Meilahdessa. Meillä on nyt ollut allergia-asioissa hoitosuhde Meilahteen 5 vuotta. Reissuun mahtui iltapala kummityttöni luona, sieltä mentiin yöksi isotädille. Ja aamupuuron jälkeen otettiin isotäti ja Kirppu mukaan ja lähdettiin kohti sairaalaa. Isotäti oli Kirpun kanssa sillä aikaa, kun minä olin tutkimukissa ja lääkärillä Nupun mukana. 


Sittenpä tulikin hiihtoloma ja maaliskuu. Ja edelleen vain mietin, että olispa mulla sukset! 

Pyykkihuolto järjestyksessä

Syyskuussa 2018 muutettiin 76-neliön kotiin jossa olin niin onnellinen meidän vessan pyykkiseinästä ja kuivausrummustani, että kirjoitin pyykkäämisestä oman postauksenkin: Toimiva pyykkihuolto pikkuvessaan. En tiedä muistatko sinä, tai kukaan muukaan tuota postausta. Tunnustan kuitenkin että minulle se oli tosi tärkeä postaus, en kylläkään ole varma miksi. Nyt esittelen meidän edellisen kodin pyykkijärjestelyt.

Edellisen kerran muuttaessamme kesällä 2020 oli nimittäin kaksi kysymystä: 
1. Mihin ihmeeseen työnnetään pyykkikopat?
ja 
2. Tuleeko kylppäriin pesutorni vai ei?


Alkuun pyykkikone ja kuivuri odottelivat melkein viikon eteisessä, koska kylppärin ovi on kapeampaa mallia eikä pyykkikone mahtunut sinne ilman pientä purku- ja uudelleen kokoamis -operaatiota. Kun pyykkikone oli kylppärissä todettiin, ettei kuivuria saada pesutorniksi, koska suihkuseinässä on hassu kahva sivussa ja pyykinpesukoneelle tarkoitettu vesihana on myös hassulla korkeudella.

Onneksi kuivaushuoneeseen on ihan tavallinen leveämpi ovi, joten toiselta purkuoperaatiolta vältyttiin. Kyllä. Minulla oli ihan oma k u i v a u s h u o n e ! Pieni, keltainen lattia ja kuivausteline seinässä. Ja kenkien kuivauspatteri. Siispä kuivuri sijoitettiin sinne ja nyt minulla oli ihan ikioma huone viikkausta odottaville ja viikatuille pyykeille!


En olisi arvannut, että tuo pieni koppi helpottaisi meidän arkea niin paljon mitä se on helpottanut. Pysyin yllättävän usein jopa tavoitteessani viikata kuivurista heti vaatteet jokaisen omaan kestokassiin. -Ja jos en niin tehnyt se on ollut tietoinen valinta. Kassien täytyttyä yritin saada Nuppua ja Jekkua osallistumaan vaatteiden kaappiin viemiseen, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä.

Kuivaushuoneen lisäksi edellisessä kodissa oli huomattavasti enemmän kaappitilaa, (kuin sitä edellisessä, tai täällä uudessa) joten likapyykit piilotin yhteen kaappiin. Ajattelin ensin laittavani pyykkikopat piiloon poikien huoneen oven taakse. Mutta sitten aloin miettiä että olispa kätevää laittaa ne kaapin oveen, niin pyykit olisivat kokoajan piilossa ja sitten tulikin jo seuraava ajatus, että eihän niitä tarvitse kenenkään kaapin oveen laittaa, kun voin valloittaa kokonaisen kaapin pelkästään likapyykille.


Sijaintikaan ei oikeasti ollut hullumpi. Lastenhuoneista sai kerättyä lattialla lojuvat vaatteet suoraan pyykkikaappiin. Kylppäri oli vieressä, että pyykkejä ei tarvinnut pitkiä matkoja raahata edestakas. Likapyykit kaadoin pyykkikoneen eteen ja pesun jälkeen heivasin korilla märät pyykit kuivaushuoneeseen ja kuivuriin. 

Sellaiset vaatteet mitkä ei mene kuivuriin mahtuivat hyvin kuivaustasolle kuivurin päälle tai lattiatelineelle jonka nostin eteiseen. Mieluiten laitoin eteiseen paksuja college vaatteita joita ei saa rummuttaa. Kuivaushuoneen ainoa miinus oli nimittäin se, että paksummat vaatteet eivät kuivuneet telineellä tarpeeksi nopeasti. Lasten kasvaessa meille ilmeistyi enemmän vaatteita joita ei saa rummuttaa, joten otettiin myös hengarit käyttöön ja lattiateline sekä hengareihin ripustetut vaatteet kuivuivat lopulta usein olohuoneen ja ruokailutilan välissä. 


Minulla oli yksi meidän vanha lelukoppa (jonka mummu ja vaari ystävällisesti unohtivat muuton yhteydessä tänne.) sinne kasasin kuivurista kuivat vaatteet viikattavaksi. Kenkä patterilla taas odotti hyvässä järjestyksessä jokaisen oma muumikassi, johon viikkasin vaatteet. Ja kassit on värikoodattu tottakai. 

Homma pysyi suunnilleen ergonomisena, kun nostin viikkauslaatikon kuivurin päälle ja viikkasin suoraan kestokasseihin. Välillä tosin piti vaihtaa viikattujen ja odottavien vaatteiden paikkaa. Meillä kun ollut näitä apureita, ensin Ässä joka oli 1v, kun tuonne muutettiin ja nyt sitten Kirppu joka oli 10kk, kun muutettiin pois. Molemmat oikein eteviä apureita varsinkin pyykin levittämisessä. Kävin viemässä viikatut vaatteet kaappeihin sitä mukaan kun kassit olivat täynnä tai kopat tyhjiä. - Tosiaan yritin tätä nakittaa lapsille, mutta usein hoidin pyykit silloin kun he eivät edes olleet kotona tai olivat jo nukkumassa... Joten hyvä yritys. :D


Lähtökohtaisesti joka päivä on pyykkipäivä, mutta tällä systeemillä minulle tuli jopa muutamia pyykkivapaita päiviä. Kun pyykkikopassa odottaa vain pari hassua sukkaa ja kaikki on puhtaina ja viikattuina menneet kaappeihinsa. Ja parasta oli se, että oven sai laittaa kiinni ja viikkauksen antaa unohtua, jos tuli jotakin tärkeämpää tekemistä juuri siihen hetkeen ja jatkaa sitten siitä mihin jäi - ilman että valmiit pinot on levitetty pitkin ja poikin ja koko homma pitäisi aloittaa alusta!

Toinen mikä tekee viikkaamisesta hieman mielekkäämän kotityön on podcastien kuunteleminen. Ässän vauvavuonna tein usein "yövuoroja", en osannut nukkua puoliskoni ollessa yövuorossa, joten viikkasin pyykit olohuoneessa piirrettyjä katsoen. :D Podcastien ja kuulokkeiden kanssa viikkaaminen on ihan kivaa omaa aikaa, jota en liian usein osaa itselleni ottaa tai antaa.

Äiti kysyi ennen tammikuista muuttoa, että mikä nyt on tuossa vanhassa kodissa niin kivaa tai niin hyvin, etten halua muuttaa... Kyllä se oli varmasti tuo pyykkihuolto. Suurin kysymykseni taas muuton keskellä nimmittäin oli: mihin työnnetään likapyykki uudessa kodissa? Jah noh se on nyt ainakin toistaiseksi ratkaistu "kakkos vaihtoehdolla".

Miten sulla sujuu pyykkihuolto? :) 

Kuukauden Top 3 - 11/2022

Marraskuun top 3. Tämä olikin sellainen kuukausi, josta ei ollutkaan mitään heti marraskuun lopussa muistiin kirjoitettua. Kameran rulla paljastaa taas muutamat kohokohdat, joten näin minä nyt maalikuussa muistelen mikä oli marraskuussa parasta.


Isänpäivän kunniaksi päiväkodissa Ässän ryhmässä vietettiin isänpäivää. Lapset olivat leiponeet muffinseja ja ensin käytettiin hetki aikaa lapsen valitsemaan puuhaan ja sen jälkeen käytiin muffinsilla ja mehulla. Ässä valitsi nappulataulun, johon tehtiin metsämaisema. Ja kappas sitten kellosoikin myös Jekun hakuajan merkiksi, mutta onneksi eskarille sopi, että Jekku käveli päiväkodille tulevien eskareiden mukana päiväkodille. 


Isänpäiväkorttien askartelu. Maalattiin neonväreillä kädenjälkiä ja Kirpulta jalanjäljet ja niiden kuivuessa maalattiin vesiväreillä maisemat. Kädenjäljistä tehtiin sitten eläimiä jotka liimattiin taustoihin. Minun visioni eläimistä oli varsin erilainen mikä lasten toteutus. Tein itsekin yhden maiseman omaksi ilokseni, vaikka en koe vesivärejä lainkaan  omakseni. Lasten yksimielisellä päätöksillä siitä tulikin Vaarin kortti.


Isänpäivä sai vähän ikävän kääntee, kun lähdettiinkin näyttämään murtumaa päivystykseen ja sen jälkeen ajeltiin vielä Kotkaan yöksi odottelemaan aamun jatkohoitoa. Tuolla reissulla latasin itselleni Storytellin, ajattelin että voin itse somettaa samalla kun potilas saa kuunnella äänikirjoja. Noh, en sitten saanut sitä jostain syystä X meneemään niin nopeasti läpi, en tiedä mitä sähläsin. Koska koko sairaalassa olon aikana se ei toiminut, mutta kas kummaa pari päivää kotona oltuamme, se sitten yks kaks toimikin. Minä aloin sitten kuunnella äänikirjoja marraskuussa.


Sen lisäksi ohjasin marraskuussa vielä vauvajumppaa maanantaisin ja aloitin koulussa sijaisuudet, joita sainkin tehdä heti pari viikkoa, puoliskoni jäädessä kotiin Kirpun kanssa ensin vanhempainvapaan loppuun ja sen jälkeen vielä isyyslomalle. 

Puhelimesta ehkä paljastuisi marraskuulta muitakin muistoja, mutta kameran rulla muistuttaa enää toisestakin murtumapotilaasta, jonka kanssa vietettiin sitten viikonloppu Uudessa Lastensairaalassa, koska Koksissa ei viikonloppuna ollut lastenkirurgia päivystämässä.

Marraskuun paras juttu oli varmaankin sijaisuudet, koska ilman murtumiakin olisi kyllä pärjätty..... 

Vieläkö muistat mitä tapahtui marraskuussa? 

Käynnistetty synnytys

Mulla on ollut tapana julkaista synnytyskertomuket hyvinkin pian vauvan synnyttyä, ihan siinä muutaman viikon sisällä, heti tuoreeltaan. Tämäkin postaus on kirjoitettu lopulliseen muotoonsa jo huhtikuussa 2022. Ei siis huolta, tämä ei ole mikään traumaattinen kauhukertomus, jota piti sulatella vuosi. Olen vain ollut laiska kuvien kanssa ja nyt apua, tästähän on jo vuosi aikaa! Klisee, mutta vauvavuosi meni aivan liian äkkiä.
Käynnistetty synnytys 

Lasketun ajan koittaessa synnytys on ollut mielessä paljonkin. Tajusin, että meidän matka sairaalaan kestää navigaattorin mukaan 37minuuttia. Vitsailin jo kavereille, että eihän tässä kannata edes yrittää ehtiä sairaalaan, parempi soittaa suoraan ambulanssi. Ystäväni myös totesi, että torstai olisi hyvä päivä synnyttää, kun olisi tuttu ensihoitaja työvuorossa ambulanssissa.

Laskin nimittäin, että jos lähtö tulee yöllä ja meidän pitää pukea ja herättää lapset ja sitten viedään heidät setänsä luo, menee meille suunnilleen vartti (olin optimistinen) siihen, että saadaan lapset autoon. Siitä ajetaan ehkä viisi minuuttia puoliskoni veljen luo ja muutama minuutti lasten viemiseen autosta ovelle ennen kuin matka jatkuisi kohti sairaalaa.

Kun Ässän synnytys kesti kokonaisuudessaan 1h5min ja miettii, että matkaan menee 37min + 20min lasten vienti = 57min, niin eihän me todellakaan keretä yhtään mihinkään!
Perjantai rv 40+3

Herään aikaisin aamulla ja kellotan hentoja supistuksia joita tulee ja menee alle 10min välein, mutta ovat lieviä, siis hyvinkin hentoisia, mutta selviä supistuksia, erilaisia kuin harjoitussupistukset. Jatkan unia, kun nukahtelen supistusten välissä enkä enää herääkään laittamaan laskuria uudelleen päälle. 

Äidin kanssa puhuttiin aikaisemmin, että hän voisi ajella Jyväskylästä meille tiistaiksi, kun on yliaikaiskontrolli. Perjantaina laitan äidille viestiä: jos on tylsää niin ihan varmuuden vuoksi meille voisi tulla. Harmi ettei äiti pääse ennen sunnuntai iltaa. Supistukset kuitenkin loppuivat aamuun, joten en edes mainitse niistä mitään muille kuin äidilleni.

Iltapäivällä laitan äidille viestin, että tänä yönä ei sittenkään synnytetä, koska meille tuli yökyläilijä. Nuppu tuli koulusta kotiin kaverinsa kanssa ja kysyivät pääseekö kaveri yökylään. No tottakai! Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta, kun Nuppu kysyy saako meille tulla, hän itse on kyllä ollut yökylässä jo monta kertaa.
Lauantai rv 40+4

Klo 0409
Herään supistukseen ja nousen vessaan. Tuskin nyt mitään, mutta kaivan taas supistuslaskurin esiin. Supistuksia tulee tasaiseen ja nyt ne ovat jo selvästi vähän enemmän kuin perjantain supistukset. En saa unta ja jatkan kellottamista. 

Viideltä sanon puoliskolleni, että mua vähän sattuu ja kävelen edes takaisin sängyn vieressä. Hän katsoo kelloa, käskee minut takaisin nukkumaan, vetää peiton korviinsa ja jatkaa unia. En ole ihan vakuuttunut, että hän edes heräsi. Olen kellottanut supistuksia jo kaksi tuntia, mikä tuntuu kummallisen pitkältä ajalta. Tiedän että niitä ei tule vielä aivan niin tiheästi, että meitä neuvottaisiin lähtemään sairaalaan. Silti kaksi tuntia on pitkä aika enkä todellakaan uskalla jäädä odottamaan niiden kovenemista ja tihentymistä kotiin. Ei sillä ettenkö pärjäisi kivun kanssa kotona, mutta haluan ehtiä sinne sairaalaan. Onneksi synnyttämään tullessa ei enää tarvitse soittaa etukäteen.

klo 6.20 soitto lasten sedälle - ei vastausta. Lapset alkavat heräillä itsekseen. Laitan yövieraan kotiin viestiä varmistaakseni, että siellä on joku hereillä, kun tuodaan lapsi kotiin. Matkalla soitan lasten serkulle vielä, että ollaanko siellä hereillä ja lapset olisi nyt tulossa.

Supistuslaskuri on esillä koko automatkan, sopivia supistuksia tulee tasaisesti matkan aikana. Lyhyin supistusväli on enää kuusi minuuttia. Vaikuttaa lupaavalta. Ollaan äitiyspolilla aikatarkalleen tasan kahdeksalta. Soitetaan ilmoittautumiskoneen ovikelloa ja meidät tullaan hakemaan odotusaulasta. 
Päästään suoraan käyrille, ja hetkenpäästä toinen kätilö käy esittäytymässä ja kertoo mitä tapahtuu. Ensin otetaan pitkäkäyrä, eli mitataan supistuksia ja sykkeitä puolituntia. Puhelimen supistuslaskuri on edelleen esillä. Seuraavaksi päästään tutkimushuoneeseen, missä otetaan streptokokki näyte ja tarkistetaan tilanne.

4cm - tämähän vaikuttaa lupaavalta! Saan sairaalavaatteet ja päästään tarkkailuhuoneeseen odottamaan vapautuvaa salia, saadaan kyllä lupa liikkua sairaalan alueella, mutta kovin kauas ei kannata lähteä. Saadan  aamupalasämpylät yhdeksältä ja labrahoitaja tulee ottamaan verta klo: 9.10. Jäädään kahdestaan, puoliskoni ottaa päikkärit kun itse toiveikkaana kellotan supistuksia ja odotan niiden voimistuvan - turhaan.

Käytävältä kuuluu ääniä, jossain on syntynyt tyttö. Puoliskoni havahtuessa mietimme mitä seuraavaksi syötäisiin, kätilö käy kysymässä kuulumisia. Klo 11.20 päätetään lähteä hakemaan autoon unohtuneet suklaat, kävellessä tulee muutamia supistuksia joita toiveikkaana kellotan, mutta ei ne mihinkään siitä voimistu tai tiheenny. Käydään kahviossa ja mennään takaisin ulos. Aurinko lämmittää pääoven edustaa. Syödään kahviosta ostetut herkut ulkona ja palataan tarkkailuhuoneeseen.

Ässän synnytyksen hoitanut kätilö hakee huoneesta jotain ja kysyy vointia, totean että vähän turhankin hyvä. Yhden aikaan oma kätilömme tulee takaisin. Voitaisiin päästä saliin kolmen aikoihin. En muista mitä hän sanoi tipasta ja kalvojen puhkaisusta, paitsi että lääkäri puhkaisee kalvot ja jos siltä tuntuu niin saadaan kotiinkin lähteä. Ja sen että mitä ikinä päätetään se on äidin päätös. 
1450 sali on valmis meitä varten ja päätin ottaa vauhtia oksitosiinista. Vielä tarkkailuhuoneessa sanoin puoliskolleni, että sen pitäisi vauhdittaa supistuksia, mutta on heitäkin joille se ei ole kuulema tehnyt mitään. Käyn pedille, kätilö laittaa kanyylin ja oksitosiinin valumaan pienimmälle annokselle ja poistuu toisaalle kertoen palaavansa puolentunnin päästä nostamaan annosta.

Painan puhelimen supistuslaskuria pari kertaa ja kerron maaliskuisten whatsapp-ryhmässä meidän päässeen saliin. 1512 lähetän ryhmään kiitoksen tsempeistä. Juttelen puoliskolleni ja nousen istumaan - POKS. Lapsivedet menee. Nyt tuli kiire riisua omat housut ja puoliskoni painaa napista kätilön kutsun. Saan vessaan jättisiteen ja puhtaat housut. Käsiä pestessä supistuksen tullessa sanon ensimmäisen kerran, että nyt tuntuu häntäluussa. Pääsen pedin viereen ja tuntuu uudelleen häntäluussa.

"Noin sanoit viimeksikin" toteaa puoliskoni painaessaan kätilön kutsua uudestaan. 

Kipuan avustettuna pedille. 7cm. Kätilö toteaa että nyt hän ei lähdekään enää mihinkään. Ja kertoo puoliskolleni, että tuo muutama sentti voi mennä yhdelläkin supistuksella. Kätilö kävi vielä äkkiä hakemassa paremmat hanskat ja palasi kiireesti. 

En edes muista enää mitä eroa on ponnistuksen tarpeella ja supistuksella, en muista missä ja miltä kipu tuntui, vaikka tiedän kipua tunteneeni. Tiesin vain, että vauva oli tulossa nyt ja keskityin hengittämään. "Odota, odota, odota, älä vielä ponnista!" Pää syntyi jo ja kätilö pyytää odottamaan, ehtiäkseen tukemaan, mutta hanskat ei ole vielä kädessä. "Miten?" parahdan ja vauvan syntyessä aika pysähtyy. 
Ässän kätilö saapui myös huoneeseen jossain vaiheessa. En ole varma oliko se ennen vai jälkeen kun saan vauvan syliin. Pallero annetaan minulle ja vaistomaisesti yritän nostaa häntä ylemmäs syliini, mutta napanuora on niin lyhyt, että vauva jää mahan päälle. Muistan sanoneeni "Ai niin anteeksi!" kun yritin nostaa vauvaa liian ylös ja kätilö huomautti napanuorasta uudestaan.

En myöskään muista syntyikö istukka itse vai painettiinko mahaani sen auttamiseksi, enkä muista sitäkään milloin oksitosiini sammutettiin. Kätilö katkaisi napanuoran, kun molemmat Kätilöt olivat todenneet ettei napasuoni enää syki. Napanuora on arviolta n. 30cm istukka kokonainen ja kalvo repaleinen. Jälkeiset on niitä synnytyksen ei niin puhuttuja vaiheita ja repaleinen kalvo kertoo, että kannattaa varautua isoihin klöntteihin jälkivuodossa.

Puoliskoni ja Kätilöt juttelevat hyväntuulisina. Kätilö toteaa että olipa hauska hoitaa tällainen synnytys. 

Ensin vauva on minun sylissäni ja ensi-imetys kokeiltiin siinä, vauvalla tuntui olevan heti hyvä imu. Vauvan mittausten jälkeen puoliskoni saa vauvan syliinsä.  Pituus 50cm, paino 3720g, pipo 37cm. Pipo mitan kuullessani kysyn "Oikeesti?!" Muistan että Jekun synnytyksessä pään syntymä oli kamalin vaihe ja nyt vauvalla on kaksi senttiä isompi pään ympärys! Ei tämä tuntunut lainkaan niin pahalta.  

Meille on tuotu jo onnittelu leivät ja ollaan oltu hetki kolmestaan, kun menen suihkuun. Kuuma vesi on tottakai virhe, kun sieltä ei haluaisi tulla pois. Ja kun vihdoin suihkun sammutan tuntuu jo epätoivoiselta yrittää kuivata jalkoja, ilman että sotkisi sairaalan valkoista pyyhettä. Kätilö tulee takaisin, saan puhtaat vaatteet. 

04.09 vessaan
Ensimmäisen supistusten kellottamista
05.09 puoliskoni kääntää kylkeään
06.20 soitamme lasten hoitopaikkaan
8 sairaalassa
9 aamupala
09.10 labrahoitaja
11.20 kävelylle sairaalan alueaalla
14.50 saliin
15.00 oksitosiini
15.12 lapsivesi
15.30 vauva syntyi
 15.35 jälkeiset

Synnytys lasketaan alkaneeksi oksitosiinista ja kokonaiskesto 35min.

Osastolle mentiin pyörätuolilla ja vietimme siellä kaksi vuorokautta lähes kokonaan ihokontaktissa. Ensimmäisenä iltana meinasin jäädä ilman iltapalaa, kun en muistanut ruoka-aikoja, enkä tahtonut irroittaa vauvaa heti, kun ensimmäiset imetykset onnistuivat. Hoitaja onneksi antoi kuitenkin jääkaapista vielä mehukeittoja ja hedelmiä. Olisin saanut tehdä leipääkin, mutta pari kuppia mansikkaa ja mustikkaa oli aivan hyvä. 

Nukkumisen ja syömisen lisäksi soiteltiin kotiinpäin videopuheluita ja kuuntelin Keskeneräiset äidit Podcastia. Lapset pitivät isin kanssa oman vapaapäivän jotta kaikki pääsivät mukaan hakemaan meitä kotiin.
Tervetuloa perheeseen pieni ihme!  

ps. Hyvää syntymäpäivää rakas pieni Kirppu! 

Tammikuu 2023

Tammikuulle löytyy vain kaksi sanaa.

Flunssa ja muutto.

Toki tapahtui tammikuussa muutakin. Koulu- ja päiväkotiarki alkoivat joululoman jälkeen. Vähän miten saattuu tosin, koska oltiin edelleen kipeitä ja sitten alettiin tehdä muuttoa. 

Jälkeenpäin en enää edes meinannut muistaa, että vietin lasten kanssa yhden viikonlopun myös Jyväskylässä mummun ja vaarin luona, koska siskoni, jota ei olla nähty yli kolmeen vuoteen, tuli käymään Suomessa! 

Jyväskylän reissuun mahtui tällä kertaa tyttöjen teatteripäivä. Käytiin katsomassa Jyväskylän Kaupungin teatterin Lumikuningatar ja heti ilahduin tunnistaessani lavalle astelleen ensimmäinen hahmon, kun näytelmän musiikista vastasi Loiskis! Teatteriseurueeseemme kuului minä, siskoni, mummu, mummo ja Nuppu, sekä mummun lukiokaveri tyttärensä kanssa, joista me kyllä puhumme lapsuudenystävinä ja Varalassa opiskellessani he olivat myös minun lainaperhe. 

Teatterin jälkeen palattiin mummun ja vaarin luo, missä Jekku oli saanut suorittaa isoveljen velvollisuuksia ihan kaikkien 6vuoden edestä, kun Kirppu vähän vierasti  vaaria. Mutta kyllä se Kirpun ja poikien ilta muuttui iloisemmaksi, kun teatterin jälkeen syötiin ja lähdettiin apinauimahalliin - eli Scandic Laajavuoren kylpylään.

Jyväskylästä kotiuduttiin myöhään illalla ja sitten alkoikin muuttoviikko. Jekun kummitäti kävi auttamassa lapsia pesemään piirrustuksia pois seinistä pari viikkoa aikaisemmin ja silloin sovittiin että hän järjestäisi lapsille yllätyksen muuttopäivälle. Niinpä kummitädin haettua kolme isointa Leo's leikkimaahan, minä lähdin hakemaan avaimia uuteen kotiin ja sitten vain valmistauduttiin muuttoavun saapumiseen.

Nukuttiin heti ensimmäinen yö uudessa kodissa, ja nyt voidaankin todeta, että kyllä tästä uudesta kodista tuli koti heti ensimmäisen kuukauden aikana! Tosin eipä mulla ole yleensä ollut vaikeuksia kotiutua mihinkään. Vaikka olinkin vähän epäuskoinen ja vastahakoinen ennen kuin takuuvuokra oli maksettu ja avain taskussa.