2022 loppuun käytetyt ihonhoitotuotteet


Geelinaamio, C+E seerumi, kuorinta, savinaamio........ Katsotaanpa kohta tarkemmin, mitä tuotteita tämä kuva sisältää. Ajatus tähän postaukseen on tullut jo aikaa sitten ja keräsin tyhjentyneet purkit tyhjään maljakkoon odottamaan kuvauspäivää. Lopulta tuo maljakko odottoi tyhjine purkkeineen edelleen, kun aloin pakkaamaan ja raivaamaan hyllyni sisältöä muuton tieltä. Tajusinpas samalla nyt kaivanneeni erästä tuotetta jo reilun vuoden!

Maljakosta löytyi vain yksi muu kuin Mary Kay tuote. Tällä hetkellä kaapista löytyy muitakin tuotteita. Aloitin Mary Kay ihonhoitokonsulttina heinäkuussa 2019, joten kolmeen vuoteen en ole käyttänytkään mitään muita. Nyt olen tehnyt tukkutilauksen viimeksi kesäkuussa -22 ja pohdin sekä urasuuntaa, että sitä käytänkö Mary Kay tuotteita koska olen ihonhoitokonsultti vai olenko ihonhoitokonsultti, koska rakastan itse käyttää Mary Kay tuotteita. Ihoni on kyllä talven aikana kertonut oman mielipiteensä kumpaa olen ollut ja kumpaa minun kannattaisi olla....


Pumppupullossa ollut satin hands käsien kuorinta on yleensä lempparini ja olen saanut sen kestämään yllättävän pitkiäkin aikoja. Tämä oli kuitenkin Limited edition citrus rose tuoksulla ja se ei ollut minua varten. Eräs konsulttiystäväni kertoi tämän olevan aivan ihastuttava, mutta mie pysyn siinä White Tea and citrus versiossa. :D 

C+E seerumi on myös pumppupakkaus, tuo pitkä pinkki. Ja siinä on kyljessä ikkuna, josta näkee paljonko tuotetta on jäljellä. Tämä on ollut kehuttu tuote ja mullakin oli tarkoitus päästä testauttamaannsitä asiakkaille. Lopulta kuitenkin käytin koko pullon kokonaan itse. 

Naturally moisturizing stick on yksi mun lemppareita nämä korkit säästin, jottai voin koristella noilla etiketeillä vielä kalenterini. Tämä on vähän kuin jättikokoinen huulivoide, mutta joka paikkaan. Ja lähes joka paikkaan sitä meillä onkin käytetty. Nupulla on myös ollut omansa, siksi varmaan löytyi sekä loppunut että pelkkä korkki. 

Ensimmäisessä kuvassa "taka rivissä" näkyy vielä kaksi tuubia kaatuneena. Toinen niistä on Mary Kayn nuorenihon hoitosarjasta Botanical Effects kuorinta. Valitettavasti tämä kuorinta poistui valikoimasta. Sen kuorivana aineosana oli omenansiemenen muruset ja tätä tuotetta oikeasti rakastin! Tykkäsin tuoksusta ja kuorinnan rakenteesta, selkeästi karhea, muttei kuitenkaan liian raapiva tai liian hienojakoinen vaan sellainen tosi kiva. Se loppui jo kesällä, joten en nyt sen paremmin tähän hätään osaa sitä kuvailla.

Pinkki tuubi punaisella korkilla on taas pionin tuoksuinen pinkki savinaamio. Se tuli alunperin Limited Edition tuotteena ja se oli niin iso suosikki, että myöhemmin saatiin se myös pysyvästi valikoimaan. Tätä minulla odottaa kaapissa vielä avaamaton tuubi. Tällä hetkellä ihoni on siinä kunnossa, että geelinaamio on ainoa mitä siihen voi edes ajatella laittavansa.


Eturivissä vaalea katkaistu purkki on alkujaan ollut juurikin se ainoa tällä hetkellä sopiva Timewise sarjan geelinaamio. Tätä mulla oli varastossa useampi kappale, ja nyt on viimeinen käytössä. Käytän tätä iltaisin yövoiteen päällä. Tätä on myös käytetty saunassa, ja minäkin pari kertaa kokeillut. Ensimmäisellä kerralla en varmaan kuivannut kasvoja tarpeeksi, kun tuntui että naamio valui löylyjen mukana. Nyt kokeilin omassa saunassa tätä niin, että pesin kasvot ja laitoin naamion jo ennen kuin menin edes kylpyhuoneeseen, kävin vain vartalosuihkussa ennen saunaa ja näin naamio auttoi kuumuutta vastaan eikä valunut hikoillessa tai hiusten kastellessa pois. 

Naamion vieressä oleva pieni tuubi on matkakoko TimeWise 3D sarjan silmänympärysvoiteesta. Ja harmaa katkaistu tuubi sen vieressä on saman sarjan yövoide. Sitä minulla on ehinyt tulla parissa kuukaudessa todella kova ikävä! Mutta sehän olikin lempparini jo silloin 2019 syyskuussa kun starter kit kotiutui. Silloin ihoni oli aika huonona, joten aluksi käytin pelkkää puhdistusta ja yövoidetta ja vasta parin viikon jälkeen pystyin lisäämään rutiiniin päivävoiteen. 

Pienet vihreävalkoiset katkaistut tuubit ovat huulivoide ja huulten kuorinta. Näitä mulla odotti varastossa uudet tuubit kumpaakin jotka ovat nyt päässeet käyttöön. Niiden edessä mustakorkkisessa lasipurkissa ollut Indulge Shooting Eye Gel.

Tämä oli kosteuttavampi silmänympärysgeeli. Jossain vaiheessa tuo Timewise ikääntymisenmerkkejä ennaltaehkäisevä silmänympärysvoide ei enää riittänyt, joten välillä laitoin pelkästään tätä kosteuttavaa geeliä ja välillä taas laitoin ensin Timewise 3D silmänympärysvoiteen ja sen päälle vielä geelin. Tätäkin on tällä hetkellä ikävä.

Vaalea katkaistu tuubi on Satin Hands käsienhoitosetin ensimmäinen vaihe: Protecting Softener - mehiläisvahavoiteeksikin kutsuttu. Tätä on tuolla katkaistun tuubin pohjalla vielä ainakin yhteen, toivottavasti kahteen saunakertaan. Tämä lukeutuu myös mun lempparituotteeksi. Tästä on erikseen ostettavana Extra Emolient Night Cream nimeä kantava ruusun tuoksuinen ja väriltäänkin pinkki voide, mutta ainakaan tällä hetkellä mun ihoni ei kestä sitä ruusua yhtään. (lainasin tammikuussa äidiltä sitä aika pahalla lopputuloksella.)  Mutta normaalisti tämä tuoksuton ja väritön tuote on juuri se minkä avulla minun ihoni kestää tuntien kylpyläreissut ja saunomiset. 

Viimeisenä sinisessä katkaistussa tuubissa on After Sun geeli. Sitäkin minulla on tällä hetkellä uusituubi puolillaan käytössä. Vuosi sitten rasvailin kasvavaa vatsaani tällä geelillä, toimii vartalovoiteena kesät talvet. 


Ja sitten viimeisenä se ainoa joka ei ole Mary Kayta. Tämä on ensikosketukseni Mossaan. Olen kuullut paljon hyvää ja olen ollut tosi utelias ylipäätään luonnonkosmetiikkaa, mutta myös tätä merkkiä kohtaan. Vuosi sitten tammikuussa unohdin Mary Kay Naturally sarjan öljyn tilauksestani ja olen siitä saakka ollut ilman. Se on ensimmäinen ja ainoa luonnonkosmetiikka öljy, josta minulla oli aikasempaa kokemusta ja täytyy sanoa että se kokemuspohjana minulla oli todella kovat odotukset myös tälle Mossan Vitamin Cocktail öljylle ja valitettavasti petyin pahasti. 

Tämä löytyi meidän lähikaupasta ja pihiminä raaski käyttää siihen sen suunnilleen 13€ mitä se maksoi ja perustelutkin olivat luokkaa, mun on pakko saada nyt jotain tehokasta kosteutusta kasvoille. Tämä oli 2022 viimeinen ihonhoitohankinta ja se oli kyllä myös nopeiten loppuun käytetty.

Siinä missä Mary Kay Naturally öljystä laskin tippoja hyvin tarkkaan - käytin 4 tippaa pelkiltään tai kaksi tippaa yövoiteeseen sekoitettuna, Vitamin Cocktailista saatoin truutata suoraan koko pipetin tyhjäksi kämmennelle ja vielä toisen perään ja toivoa, että jos nyt ei hetkeen kutittaisi. Minun iholleni tämä oli huti ja voihan se olla että olenkin sille allerginen ja siksi se ei toiminut. 

Noh joka tapauksessa. Tällä hetkellä ihonhoito on sekä Mary Kay että markettituotteita ja noh kylle se näkyy naamasta, että iho ei ole nyt aivan tasapainossa. Mutta ihmetellään sitä joskus toiste. Ehkä esittelen uuden kodin peilikaapin koko sisällön, tai teen joskus uuden postauksen loppuneista tuotteista. 

Mitä sinun ihollesi ja ihonhoitorutiineille kuuluu nyt? :) 

8 kommenttia

  1. Mä itse olen aikanaan pitänyt tuosta Mossan öljystä, mutta tosiaan kokeilemallahan sitä vaan selviää mikä tuote soveltuu parhaiten omalle iholle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuiko se sulle tarpeeksi kosteuttavalta? Voihan se olla että mullekin se sopisi kesällä, mutta nyt talvi-iholle ei riitä.🤷🏻‍♀️ Tai sitten olen jollekin allerginen, mutta en nyt perehtynyt inciin sen enempää. 🤔

      Poista
  2. Itsellä on niin vähän mitään ihonhoitotuotteita, että tulee aina käytettyä kaikki loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on ekologisinta ihonhoitoa - käyttää sellaisia tuotteita, jotka tulee käytettyä loppuun 😊

      Poista
  3. Ai sinäkin leikkaat tuubit poikki 😁. Minäkin huomasin, että sinne jää valtavasti tavaraa, jota ei saa muuten ulos millään.

    Minulle Mary Kay on miltei tuntematon brändi. Tiedän sen olemassaolosta 30 vuotta, mutta en koskaan törmännyt oikeassa elämässä. Niin hullua kuin se onkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha luulin että kaikki leikaa tuubit poikki, eihän sitä muuten voi käyttää viimeiseen pisaraan! :D Minä tutustuin esikoisen kanssa vauvakerhossa äitiin joka olikin myös konsultti. :)

      Poista
  4. käytin joskus nuorena mary kayn meikkivoidetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hyvä! :) on tuo uudistunut versio myös :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !