Lyhyt tarina työllistymisestäni

Elokuun ensimmäinen viikko piti olla lomailua Pölläkarissa, mutta siitä tulikin koko viikon mittainen itkulla ja epätoivolla maustettu puhelinmaraton työkkärin, kelan ja liiton kanssa. Laitoin Heinäkuussa useammankin työhakemuksen ja itseasiassa ensimmäisen olin jo unohtanut kunnes puhelimeni soi.

Se oli puhelinhaastattelu hotellin vastaanottovirkailijan osa-aikaisesta sijaisuudesta. Olin jo tosi innoissani ja otettu tästä puhelusta, kunnes haastattelija mainitsi, että tämä on siis määräaikainen ja osa-aikainen äitiyslomansijaisuus.  Totesin, että tätä ei varmaankaan tässä vaiheessa keskusteluja pitäisi sanoa, mutta viikko sitten saatiin tietää, että minulla olisi omakin äitiysloma edessä vuoden vaihteen jälkeen. Luonnollisesti keskustelu loppui siihen.

Selfie, jonka lähetin puoliskolleni kävellessäni kohti koulua ja työhaastattelua, jännitti!

Sain toisenkin puhelun heinäkuun viimeisellä viikolla ja heti elokuun ensimmäiselle maanantaille sovittiin videohaastattelu lyhyeen pätkään ehkäpä unelmieni työpaikassa. Harmi vain että osa-aikaisen ja lyhyen määräaikaisen työn soviteltupäiväraha ja palkka olisivat pienemmät kuin pelkkä päiväraha. Lisäksi kauhistutti mitä meidän arjelle tapahtuisi noiden muutamien viikkojen aikana.

Nupun koulun aloitus + puoliskoni vuorotyö  (+ pakko kulkea autolla) + puutteellinen julkinenliikenne + oma vuorotyö + oma työmatka n.35-45min pyöräily suuntaansa 8h työpäivän päälle + poikien iltahoitoajat päiväkotiin + siitä seuraava arjen rytmien sekoitus + taloudellinen menetys. 

Minkä arvoinen on poikien päivärytmin  sekoittaminen, muutaman viikon takia, joiden takia vielä hävittäisiin taloudellisesti? Työkkärin ja liiton asiantuntijoiden ohjeistamana halusin kieltäytyä työstä. Seuraavaksi työkkärin työsuojeluhenkilöltä vielä asiaa varmistaessani minulle sanottiin, että "alapa varautua 90 päivän karenssiin". 

Miten varaudutaan 90 päivän 0€ tuloihin lapsiperheessä?

Tiesin, että minulle on myönnetty täysi palkkatukioikeus. Halusin selvittää, olisinko voinut neuvotella palkkatuella itselleni parempaa palkkaa lyhyeen osa-aikatyöhön, mutta se tuntui olevan täysin mahdotonta oman käsittelijäni ollessa lomalla.

Syysaamun selfie puoliskolleni ja aamukävely bussipysäkille oppilaita vastaan.

Puhelinpalvelun kautta sain asiantuntijan jättämään soittopyynnön, mutta hän ei tarvinnut tietoa siitä mikä asiani oli, miksi se oli kiireellinen ja miksi en voi odottaa viittä arkipäivää saadakseni ratkaisun. -  Työ olisi alkanut tuona viidentenä päivänä. Minun mielestäni nämä olivat varsin olennaisia tietoja, joten puhelun päätteeksi lähetin oma-asioinnin kautta kirjallisen yhteydenottopyynnön KIIREELLISENÄ!

Ja onneksi, käsitteljinä sijainen soitti heti seuraavana päivänä. Hän ei ottanut kantaa saako palkkatuella neuvotella parempaa palkkaa. Mutta hänellä oli ässä hihassa: koulut ja päiväkodit hakivat elokuussa vielä palkkatuella työllistettäviä. Seuraavaksi soitin Nupun tulevan koulun rehtorille. Kun työhaastattelu oli sovittu, soitin saamaani työpaikkaan, etten voi ottaa työtä vastaan ja kivi vierähti sydämeltäni.

Koulujen alkaessa elokuussa saatettiin Nuppu kouluun ja samalla koulun pihalla näin ensimmäistä kertaa rehtorin, jonka luokse kipittäisin muutaman tunnin päästä työhaastatteluun. Juteltiin hetki minusta, vähän raskaudesta ja lapsiluvusta ja laskettiin yhdessä milloin suunnilleen äitiyslomani alkaisi. Olinhan kertonut rehtorille heti puhelussa, että minulla on täysi palkkatukioikeusta koko 12 kuukaudelle, mutta en voisi olla töissä niin kauaa.

Pari viikkoa odotin, että palkkatukiasiat saatiin järjestykseen ja niin minusta tuli onnellinen koulunkäynninohjaaja! 

8 kommenttia

  1. Onpa mutkikasta. Aikanaan kun itse ilmoitin Te-toimistolle äitiysloman alkuni, niin minut lähetettiin työhaastatteluun :) Haastattelija oli aika kiukkuinen toimistolle siitä, että viimeisillään raskaana oleva laitetaan heille haastatteluun. Haastattelu meni tosi hyvin ja he tykkäsi minusta, mutta eivät tietenkään voineet ottaa minua koska jäisin äitiyslomalle ihan muutamien viikkojen aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo välillä ei voi kun ihmetellä tuota työnhakijan pyöritystä,varsinkin viimeisillään raskaana olevan.... Onneksi omalle kohdalle on kuitenkin osunut hyvä ja asiantunteva käsittelijä :)

      Poista
  2. Nämä on kyllä aikamoisia pyörityksiä. Hyvä, että lopulta kaikki meni parhain päin ja pääsit koulunkäynninohjaajaksi. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä todella järjestyi parhainpäin ja työpaikka oli aivan ihana! :)

      Poista
  3. Onnea ja tsemppiä uuteen työhön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, töissä oli kyllä kivaa! Nythän olen jo äitiyslomalla 😊

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !