Uudet kalenterit uuteen vuoteen

Hei iloista, onnellisten hetkien täyttämää, eteenpäin vievää uutta vuotta teille kaikille!

Me vietettiin vuoden vaihdetta puoliskoni siskon perheen luona, nuorimmaisten nukkuessa isompien kanssa uutta Cluedo lies:ia pelaten. Puoliskoni oli töissä, joten me mentiin lasten kanssa serkkujen luo yökylään ja katsomaan raketteja.

Joululomalla en ole oikeastaan ehtinyt ottaa aikaa suunnitellakseni uuden vuoden tavoitteiden toteuttamista. Mitään lupauksia en ole tainnut tehdä ikinä, mutta muutamia toiveita minulla on tulevalle vuodelle. Tai no, oikeastaan minulla on muutama meidän perhettä ja parisuhdetta koskeva toive, jotka nyt vaan sopivasti ovat nostaneet päätään juuri vuoden vaihteen alla. Tavoitteet taas liittyvät omaan hyvinvointiin ja sitä kautta koko perheeseen, blogiin ja Mary Kayhin.

Tavoitteiden saavuttamiseksi, toiveiden toteuttaiseksi ja ihan vaan ajan tajun hallintaan mulla on nyt taas käytössä perinteinen kalenteri ja seinäkalenterikin. Kerkesin olla työelämän jälkeen ainakin kolme vuotta kotona lasten kanssa, ennen kuin totesin tarvitsevani taas kalenteria. Ja nimenomaan tätä perinteisestä kalenteria, koska se toimii samalla myös päiväkirjana.

Viime vuonna meillä oli ensimmäistä kertaa myös perhekalenteri, mutta tälle vuodelle sen tilalle sain joululahjaksi tavallisen seinäkalenterin, aika hienon sellaisen. - Sen, jota en vuosi sitten uskaltanut ostaa.

Tälle vuodelle ostin Burden Scrible 2021

Puhuin mun isosiskon kanssa ennen joulua kalentereista ja mietin, etten oikein tiedä millainen kalenteri mua palvelisi parhaiten ja samalla nettiä selatessa löysin tämän ja pohdin miten tämä saattaisi toimia. En vaan meinannut löytää tätä, kun ei ollut meidän Prismassa. Samaa sarjaa, melkein samannäköinen vaakapäiväinen Scrible II kyllä olisi ollut. Mutta mie tykkään pysty päivistä.

Kävin ohimennen kirjakaupassa ja sieltä vihdoin löysin viime vuoden toive kalenterin, joka jäi saamatta sekä tämän pystyviikkoisen Scriblen. Tämä voitti edellisen toivekalenterin, joten ostin nyt testiin tämän tälle vuodelle. Tämä alkoi heti viikosta 51 ja on nyt siit ollut pari viikkoa käytössä. Näyttäisi toimivan mulle aika kivasti!

Muistiinpanoille on toistaiseksi liikaakin tilaa, mutta eiköhän se korjaannu kun vuotta päästään eteenpäin ja saan hiottua oman kalenterin koodaustyylin juuri tähän kalenteriin sopivaksi. Hauska, että nyt saan tehtyä saman "koodin" sekä omaan kalenteriin että seinäkalenteriin. Huomasin nimittäin vasta Prismasta kalentereita etsiessäni, että tämä jo viimevuonna haaveilemani seinäkalenteri on tätä samaa Scrible sarjaa. Vuosi sitten jänistin ja nyt mulla on sitten kaksi Scribleä. :D

Itseä jäi muuten hieman harmittamaan tämän postauksen kuvien valotus, mutta tavoitteena oli julkaista tämä postaus heti vuoden alkuun, eikä huomisen valosta ole sen parempaa ennustetta, joten mieluummin laitan rastin ruutuun: julkaistu! kun jätän taas yhden tavoitteen tekemättä.


Joko sulla on kalenteri tai useampi valmiina tämän vuoden seikkailuhin?
Kiinnostaisiko muuten nähdä myös miten mie koodaan mun kalenteria?

Vanhoista kalentereistani kerkesin jo myös kirjottaa pari postausta, kun kerrankin oli aikaa kirjoittaa, niin sormet lähtikin lentoon näppäimillä. :D 

Huippua uutta vuotta! Olkoon tämä vuosi parempi kuin edellinen, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan juuri sulle! 💖

7 kommenttia

  1. Hieno kalenteri. Mä olen sen verran vanhanaikainen, että tarvitsen myös ihan fyysisen kalenterin ja en todella pärjää kännykän ja läppärin kalentereilla. Paperikalenteria on myös ihana täyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä paperikalenterissa on se oma fiilis! Mie en muistais ikinä mitään jos ne olis vaan puhelimessa, en oo edes tajunnu et läppärissäkin vois olla kalenteri 😂 sähköpostin kalenterit on vaan sekavia mulle 🙈

      Poista
  2. Mä ostin tämän kalenterin kesällä tuurista, koska se vaikutti sellaiselta joka sopi minulle. Se jäi kuitenkin vähemmälle käytölle ja tuntui lopulta kovin kömpelöltä. Palasin siis ihan perinteiseen ajaston kalenteriin ja bujoilun pariin! 😆 Bujosta saan mieleiseni ja tavallinen toimii vain siinä lisänä muistuttamassa asioista. Seinäkalenterin virkaa toimittaa perhe kalenteri, kiva seurata siitä mitä kelläkin on milloinkin. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli viime vuonna perhekalenteri ja se jöi sen verran tyhjäksi että kokeillaan sitä uudestaan sitten kun lapsilla alkaa olla enemmän harrastuksia ja koulussa muistettavaa 😁 mua kiinnostais myös bujoilu mutta tällä hetkellä mun pitää priorisoida aikaani muuhun. 😊

      Poista
  3. Mun piti tehdä oma kalenteri mutta aika ei riittänyt. Pitää selvitä siis kaupan kalenterilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sun oma tekemää kalenteria olisin mieluusti vilkaissut jos siinä olis mitään samaa mitä sun muissakin käsitöissä! 😊 Ehkä joku kerta ehdit tehdä 😊

      Poista
  4. Paljon nykyään kalentereita ei enää käytetä mutta itse en voisi olla ilman seinäkalenteria!

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !