Jälkitarkastus ja synnytyksestä palautuminen

Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on aivan yhtä yksilöllinen projekti kuin jokainen raskaus ja synnytyskin.  Ensimmäisen raskauden jälkeen tein tämän vastaavan postauksen tasan kaksi kuukautta synnytyksestä. En edes muista missä välissä maha palautui, kun se kävi niin nopeasti. Toisen raskauden jälkeen vierastin vatsaani ensimmäistä kertaa ikinä ja yllättävän pitkään. Silloin kirjoitin vasta kahdeksan kuukautta synnytyksen jälkeen.


Nyt kolmannella kerralla koen palautuneeni tosi nopeasti ja jälleen ne kaikki tervetulleiksi toivotetut raskauskilot ovat kadonneet aivan liian äkkiä. Tällä kertaa otin itselleni kuvia palautumisesta myös "matkan varrella", mutta halusin kirjoittaa aiheesta vasta jälkitarkastuksen jälkeen. Toisaalta vähän typerää, koska jälkitarkastuksessa ei ollut mitään ihmeellistä. Ja tänään kuvia katsellessani huomasin myös niiden olevan suurimmaksi osaksi juurikin itselleni otettujamuistoja.

Jälkitarkastus oli keskiviikkona eli 8vk ja 2pv synnytyksen jälkeen. Ensin kävin hoitajan luona ja ihmeteltiin enemmän vauvaa kuin minua.  Jälkivuoto kesti tällä kertaa aiempia kertoja lyhyemmän ajan. Se loppui aika tarkalleen kuukausi synnytyksen jälkeen. Hemoglobiini oli nyt 117, viimesessä neuvolassa rv 36+6 mitatessa se oli 116. Verenpaineet yhtä hyvät kuin koko raskauden läpi. Ja pissatestikin piti käydä antamassa. Tämä lause muoto siksi, etten ollut varmaa pitikö vai ei ja menin suoraan hoitajan huoneeseen mistä sitten poikkesin vessaan ennen lääkärille menoa.


Painoa ei näköjään olekaan merkitty äitiyskorttiin jälkitarkastuksen kohdalle. Ensimmäinen neuvolkäyntini oli rv 7+6 ja tuohon lähtöpainoon verrattuna minulla on +3,4kg. Yllätävää! Mutta olisin kyllä suonut vaa'an lukeman alkavan mieluummin vitosella. Näistä kolmesta kilosta haluaisin pitää kiinni kynsin hampain, mutta luultavasti nekin sulavat maidoksi tämän tulevan vuoden aikana.

Lääkäri oli mukava, mutta en silti muistanut kysyä häneltä nenäsuihketta mitä voisin imetysaikana käyttää. Raskausaikana määrätty nenäsuihke ei koskaan auttanut tukkoisuuteeni. Muistin kuitenkin terveydenhoitajan kanssa jutellessa kertoa pyytäväni nenäsuihketta. Lääkäri teki gynekologisen tutkimuksen ja kokeili kohdun kokoa vatsan päältä. Ehkäisystä kysyttiin ja sain yhteystietolapun toiseen neuvolaan sitä varten. Siinä se sitten olikin. Todistus kelaa varten mukaan ja kotiin päin.


Nyt kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen, vatsa nahkani on löysempi kuin aiemmin. Vatsalihaksia minulla ei varmaan ole nimeksikään. Alaselkä kipuilee vatsalihasten olemattomuutta. Niska-hartiaseudun lihakset ovat totaali jumissa. Lantio on leveämpi kuin ennen, sen huomaan pukiessani housuja. Yhdet housut jotka eivät tulleet reiden puoltaväliä ylemmäs kaksi viikkoa synnytyksestä, menevät nykyään jo päälle, tosin rissat piti jättää auki. Niitä lukuunottamatta olen kulkenut vanhoissa vaatteissani jo lähes heti kotiuduttuamme vauvan kanssa.

Jottei homma menisi liian rajuksi ja imetys kärsisi, aion nyt panostaa kehon huoltoon venyttelemällä ja kevyellä lihaskunto harjoittelulla siinä samassa, silloin kun jaksan. Ryhti on minun heikkous ja siihen panostan sen mitä nyt aion panostaa tässä vaiheessa. Salaa haaveilen oman liikuntaharrastuksen aloittamisesta, mutta nyt vauva on pieni, joten sen aika ei ole vielä.

Millaisia liikuntaharrastuksia teillä on ollut vauva-aikana ja kuinka pian synnytyksen jälkeen olettte niihin palanneet? :)

4 kommenttia

  1. Sain luvan palata salille vasta joulukuussa kun lapsi syntyi lokakuun alussa. Tosin se on raskasta nostamista, kävin sitten kävelemässä ja venyttelin ja kehonhuolsin ennen sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuiko parin kuukauden odottaminen pitkältä? Jos maksimivoima on oma laji niin olettaisin ettei ihan heti voi palata niihin painoihin mitä ennen synnytystä ja ennen raskautta on nosteltu. ite en ole kuntosalilla edes käväissyt melkein 10 vuoteen (apina peitää silmät)

      Poista
  2. Ai liikuntaa, voi ku oliski aikaa vähän enemmän. :D No kohta alkaa jo miehen kesäloma, ehkä mä sillon taas ehdin enemmän lenkkeilemään, joogailemaan ja kenties kevyttä treeniä salillakin... Haaveissa ainakin olis. Isyysloman aikana (heti vauvan syntymän jälkeen) tein vetreyttäviä joogia kotosalla, mut ku mies lähti töihin, on aika vaan hurissu ohi. Lantionpohjatreeniä olen koittanu muistaa edes hetken päivittäin heti synnytyksestä lähtien, sitä ku voi tehdä vaikka vauva tissillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo lantionpohjan treenaus on kyllä ehkä maailman helpoin asia tehdä mut vaikein muistaa :D joo mie venyttelen yleensä iltaisin ja saunassa, mut en riittävän usein, huomaa heti kun päänsärky iskee, et ai niin koskahan viimeksi muistin venytellä. ja mitä tuohon lihaskuntoon venyttelen yhteydessä tulee.... jaksamisen sijaan muistaminen olis ehkä ollut parempi sanavalinta :'D Hyötyliikunta tai lasten kanssa liikkuminen on se nykyinen urheilumuoto :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !