Taaperon ja vauvan päiväunet

Aiemmin kirjoitin kuinka Elpu nukkui päiväuniaan imetyksen lopettamisen jälkeen ja miten ne jatkuivat sitten kevään tullen siihen saakka, että Jekku viime kesänä syntyi. Ensimmäiset kuukaudethan vauva nukkui melkein koko ajan ja ihan missä vain. Elettiin taaperon kanssa sitä tuttua ja tavallista  kotiarkea ja kerhoelämää ja vauva kulki aina mukana.

Meillä on käynyt päiväunien kanssa todella hyvä tuuri, kun yöunet taas ovat olleet mitä sattuu. Molemmat lapset ovat pääsääntöisesti nukkuneet hyvät pitkät päiväunet. Toki nykyään joukkoon mahtuu koko ajan enemmän ja enemmän niitä päiviä, kun Elpu ei nuku päiväunia lainkaan. Sen toivoisi näkyvän yöunien aikaistumisessa, mutta sitä ei ole tapahtunut päiväunien väliin jäämisen takia.

Alkuun vauvan kulkiessa mukana taaperon rytmissä, Jekun pisin päiväunipätkä sattui sopivasti samaan pätkään Elpun unien kanssa. Kun Jekku kasvoi ja alkoi olla kerhoissakin hereillä, rytmittyi uniaika molemmille siihen tuttuun kello yhteen kerhopäivinä. Talvella Elpun päiväunet taas ajoittuivat jonnekin sinne Jekun päiväunien väliin.


Kerhon jälkeen molemmat nukahtavat kotimatkalla eli Jekku noin kello yksi, Elpu taas kävelee alku matkan ja nukahtaa 15-30min Jekun jälkeen. Yleensä Jekku nukkuu kolmea - neljää tuntia ja Elpu kahta. Jos taas ei ole kerhoa ja lähdetään ulkoilemaan vasta lounaan jälkeen, nukahtaa Jekku kärryihin kello yksi ja nukkuu sen nelisen tuntia, ja talvella ja keväällä Elpu nukahti vasta kolmen aikaan ja nukkui sen pari tuntia.

Nyttemin tällaisina kotipäivinä Elpu ei välttämättä nuku ollenkaan päiväunia. Mutta aamupäiväaktiviteetin jälkeen molemmat nukahtavat helposti myös auton kyytiin, lyhyillä matkoilla. Elpu on siitä helppo tapaus, että hänet voi kantaa nukkuvana autosta tai vaunuista sänkyyn ja talvella sai toppavaatteetkin riisuttua hänen vielä jatkaessa uniaan.

Jekku taas ei nuku sisällä juuri ollenkaan päiväunia. Omassa sängyssä tai ylipäätään yksin päiväunet kestävät maksimissaan puolituntia, isin kainalossa ennätys on yksi tunti. Tästä syystä, oli keli mikä hyvänsä ja oltiin kotona tai kerhossa, Jekku nukkuu aina rattaissa. Ja vetelee edelleen sen reilu kolmetuntia, yleisesti ottaen aina.

Helteet toivat hieman haastetta tähän nukkumiseen. Mutta rohkenin laittaa Jekun vaipassa ja t-paidassa kärryihin, niin jopas alkoi taas unimaittaa. Helteillä en osaa pukea vauvaa unille, kun pakkasella taas kannoin suosiolla taaperon sisälle nukkumaan. Elpulla paleltui sormet rukkasista ja lapasista huolimatta parikertaa, joten otin hänet mieluummin sänkyyn. Vauvan talvipukeminen oli paljon helpompaa.


Vauvan päiväunille laittaminen on vielä imetyksen kanssa äärettömän helppoa, tissin jälkeen rattaisiin ja pikku lenkki. Tai edeleenhän siirrän jo nukkuvan vauvan rattaisiin. Taaperolle ruoka ennen unia on ehdottoman tärkeä, kuka sitä nälkäisenä nukahtaisi. Ja varsinkin, jos ollaan oltu kerhossa ja haluan että Elpu nukahtaa kotimatkalla, on eväät aivan pakolliset. Ilman eväitä saan vain väsymystä ja nälkää kiukkuavan taaperon kotiin.

Saapa nyt nähdä miten käy meidän päiväunien jatkon, kun olen suunnitellut imetyksen loppuvan Jekun 1v synttäreiden aikaan. Elpun päiväunet nyt oletettavasti jatkuvat säännöllisen epäsäännöllisesti tulevaisuudessakin, päivän aktiviteeteista riippuen.

Lisäksi tähän tuttuun yksien pitkien päiväunien rytmiin saattaa olla tulossa muutosta senkin puolesta, että meidän aamut ovat nyt kesän tultua alkaneet lähes joka aamu tarkalleen auringon nousuun. Tänään Jekku nukkui jo yllätyksekseni omassa sängyssään 10-11 pikku päikkärit.... Ja ne tämän päivän pitkät päikkärit on vielä nukkumatta, kun kello nyt tulee kaksi, Hiljaisuudesta päätellen Elpu nukahti äsken.

2 kommenttia

  1. On kyllä ihan hurjan mahtavan pitkät päikkärit teidän juniorilla ollut! :)

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !