Isona minusta ei ainakaan tule...

Emmi - Hei meillä valvotaan -blogista laittoi (muistaakseni jo ennen joulua) haasteen pystyyn, jonka tarkoitus on päästä tutustumaan bloggaajaan, ei nyt ehkä uudesta, mutta ainakin erilaisesta näkökulmasta. Paljastettakoon heti alkuun, kun olen niin monesti aiemminkin sen täällä maininnut, että mulla on aina ollut kaksi haaveammattia: kotiäiti ja yläasteen liikkaope. Ja senkin olen jo monta kertaa paljastanut, että ammatiltani olen Liikuntaneuvoja ja vastaanottovirkailija.

Nyt, kun tämän tiedätte, päästään itse haasteeseen! Kymmenen ammattia joita en ikinä koskaan kuvittelisi harjoittavani.

  • Puhelinmyyjä. Kerran olen puhelinmyyjäksi hakenut ja haastattelua pidemmälle en päässyt. Se oli varmasti tarkoitettu niin. Ennen Nupun syntymää olin miltei kaksivuotta töissä numeropalvelussa ja sen kokemuksen pohjalta minusta ei koskaan tule puhelin myyjää. Oi niitä aamuvuoroja, kun olisin toivonut voivani vaihtaa paikkaa siivoojan kanssa!

  • Astronautti. Tosin tämä vain siksi, etten näe elämäni koskaan kulkevan sellaiseen suuntaan koulutuksen tai minkään muunkaan suhteen, että olisi mitenkään mahdollista tulla avaruuden sankariksi.

  • Ammattiurheilija. Mulla ei riitä kilpailuvietti niin pitkälle, mieluummin harrastan omaksi ilokseni. Nuoruuden harrastuksista kaipaan Kilpa-aerobicia ja kilpatanssia. Ja vaikka molemmissa on sana kilpa, en koskaan ole kilpaillut kummassakaan lajissa.

  • Ravintolakokki. Trust me. Mun pää ei kestäisi! Ruoan laitto on kivaa. Ja niin koulun opetuskeittiöllä, kuin Oppipojan keittiössä oli kivaa. Kuorittiin porukalla monta kiloa porkkanoita ja meininki oli mitä parhain. Mutta että työkseni mun pitäisi olla vastuussa nälkäisten ihmisten ruokien onnistumisesta, hektisessä ravintolassa ja pahimmillaan täydelle salille yksin. Itseluottamus keittiössä olisi varmasti kasvanut, mikäli olisinkin respan sijasta valmistunut kokiksi, mutta minä en halua olla vastuussa nälkäisen ihmisen päivän pilaamisesta. Enkä todellakaan kestäisi vihaisen asiakkaan raivoa.

  • Armeijan vakiokalustoa.  En ole käynyt armeijaa. Joskus haaveilin ilmavoimista, mutta olen juuri himpun verran liian lyhyt lentäjäksi. Silloin (siis vuonna 2010) parhaillaan intissä olevat kaverit kertoivat myös aseettomanpalveluksen mahdollisuudesta, mutta tyrmäsin sen. Jos tulisi sota, haluan olla lasteni kanssa enkä rintamalla. Ilman sotilasvalaa olisin kyllä halunnut uteliaisuuttani kokea vaikka koko vuoden armeijan, mutta en enää. Ehkä voisin olla armeijalla jossain muussa, kuin sotilaallisessa virassa, tyyliin kahvilatyöntekijänä, mutta sekin on erittäin epätodennäköistä.

  • Baarimikko. Nää tylsää vaikken viralisesti ole koskaan kokeillut. Hotellin aulabaaria jonkin verran kyllä hoitanut. Ja blokkarina olin yhdessä isossa baarissa, se oli oikeastaan aika hauskaa. Nyt muistelen niitä aikoja jopa rentouttavana. Opiskelijaelämään se sopi, mutta ei enää.

  • Kirurgi. Kirurgin työ on varmasti tosi mielenkiintoista, enkä pidä itseäni mitenkään erityisen heikko hermoisena, mutta leikkaussalissa en haluaisi olla töissä. Puistattaa ajatus vedellä ihoa auki veitsellä ja kaivella ja paikkailla sisäelimiä.

  • Ensihoitaja. Enkä kyllä pystyisi olla ambulanssissakaan töissä. Mahdolliset avomurtumat tai isot veren vuodot ei oo mun juttu. Ällöttää enemmän ja puistattaa. Suurien haavojen lisäksi en varmasti pystyisi olla tuomatta töitä ajatuksissani kotiin. Enkä usko että osaisin käsitellä mahdollisia kuoleman tapauksia. Taidan skipata koko hoitoalan.

  • Patologi. Siinä missä musta ei olisi kohtaamaan kuolevaa potilasta ja  omaisia, niin en myöskään kovin välittäisi työskennellä kuolleiden parissa. Ei sillä, kaikissa sairaala ja rikossarjoissa kuolinsyyntutkijoiden homma vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta sekin, mutta ei taida olla mua varten.

  • Kalastaja. Yritin kerran perata pientä ahventa. Mun vanhin serkku antoi sen mulle käteen ja se tipahti kyllä takas mereen melkein heti, vaikka sillä oli jo maha auki. En vaan pysty koskemaan kaloihin. Tykkään kyllä syödä kalaa, mutta jopa se lohifileen nahkapuoli ällöttää. Ollaan me ostettu kokonainen lohi joskus kotiinkin ja kosken kyllä jos on pakko, mutta mieluummin en. Eli en kyllä ammatikseni alkaisi kalastajaksi. Enhän mie saa edes pientä sinttiä irtti mato-ongen koukusta. Koskaan saanutkaan.

2 kommenttia

  1. Näitä on kyllä mielenkiintoista lukea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä todellinen haaste, pisti oikeesti miettimään :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !