Ensimmäisiä kertoja

Viime viikko oli ensimmäisten kertojen viikko meidän koko perheelle. Vauvalla oli ensimmäinen neuvola keskiviikkona. Sitä varten poistuin kotoa ensimmäistä kertaa yksin molempien lasten kanssa. Ensimmäistä kertaa aikataulutetusti vieläpä! Ja vaunuilin ensimmäistä kertaa molemmat lapset kyydissä. Oltiin myös ensimmäistä kertaa vartti etuajassa neuvolassa! Sitä ei ole tapahtunut varmaan koskaan, ei Elpun kanssa, eikä mun äitiysneuvolahistoriassa.

Neuvolassa juteltiin lähinnä yleisesti miten uusi arki on lähtenyt sujumaan ja punnittiin vauva. Sairaalasta lähtiessä paino oli tippunut 7%, se on kuulema ihan normaalia. Vielä ei oltu takaisin syntymäpainossa, mutta nousua oli kuitenkin 50g per päivä. Tänään yritettiin muuten uudelleen tosin mentiin autolla ja oltiin viittä vaille paikalla. Elpulla oli nimittäin kaksivuotisneuvola. Ja vauvan seuraava neuvola on torstaina.

Jätin vauvan ja puoliskoni ensimmäistä kertaa kahdestaan kotiin, kun keskiviikkona alkuillasta hain Elpun kanssa mun isosiskon asemalta meille. Hän näki vauvan ensimmäistä kertaa. Käytiin myös puistossa vauvan ja Elpun kanssa ensimmäistä kertaa - Elpu pyöräili! Imetin ulkona ensimmäistä kertaa, mulla oli kyllä pullokin matkassa, mutta siinä oli vain jämät eli ihan liian vähän - onneksi on tissit. Käytiin saunassa - minä ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Samalla vauva sai ensimmäisen ilmakylpynsä sitterissä köllötellen, kylpyhuoneessa pyyhkeen alla.


Torstaina toteutettiin se mitä oon odottanut koko raskauden: että syksy tulee ja me vaunuillaan tuonne pururadalle syömään mustikoita. Tosin vaunuiltiin mäenpäälle ihmettelemään kansanpuistossa sijaitsevia vanhoja työväen asuinrakennuksia - tarkoitus oli ottaa siellä muutamia kuvia, blogin bannerin päivittämistä ja yhtä voittamaani arvontapalkintoa silmällä pitäen. Siellä oli joku runoiltama ja liikaa yleisöä mun makuun, joten en osannut olla kuvattavana. Tilanne kuvia taas.... no ilmeet, ei pitäisi puhua kun joku kuvaa. (jos et usko, niin kurkkaappa uudelleen tuota postauksen viimeistä kuvaa...)

Tästä reissusta tulikin ensimmäinen vierailu kotieläinpuistoon, joka tuonne on avattu ensimmäistä kertaa tänäkesänä. Elpu näki ensimmäistä kertaa oikeita lampaita ja kanoja. Oli siellä kukko ja pupujakin. Tulipa myös tehtyä ensimmäinen vauvan vaipanvaihto ulkona - rattaissa ja kosteuspyyhkeiden kanssa. Jo Elpun aikaan mulla kulki kosteuspyyhkeet mukana, mutta kävin aina pesemässä vauvan vessassa jos sellainen oli lähellä.

Elpun kummitäti kävi meillä kylässä ensimmäistä kertaa lapsiensa kanssa, kahdesti. Tosin hänen tytär oli ainut joka kävi meillä oikeasti ensimmäistä kertaa. Ensimmäisellä kerralla Elpulla oli pienimuotoiset kotibileet, ensimmäistä kertaa, kun hän tanssi, ja konsertoi laulaen ja pianolla säestäen serkkunsa kanssa. Toisella kertaa Puoliskoni kummipoika jäi meille yöksi ja näin meillä oli kaksi yövierasta yhtäaikaa - ensimmäistä kertaa tässä asunnossa - kummipoika ja mun sisko. Isot pojat nukkuivat sohvalla, kun minä, sisko ja lapset nukuttiin meidän makkarissa.

Tämän imetystaipaleen ensimmäiset rintatulehduksen oireet kerkesin saada tuolta kotieläinpuistokäynniltä. Totesin heti pihalle päästyämme, että täällä on yllättävän kylmä ja tissit ei varmasti tykkää tästä. Valitettavasti olin oikeassa. Perjantai oli melkoinen koomapäivä. Niinpä vauva pääsi ensimmäistä kertaa suihkuun, kun yritinn pehmittää ja tyhjentää rintaa lämpimässä suihkussa. Pienten päikkäreiden jälkeen vein Elpun kanssa siskoni asemalle ja kun Elpu kerran nukahti päikkäreille - oikeaan aikaan ihan niin kuin suunniteltiinkin - minäkin kömmin vauva kainalossa nukkumaan.


Jäätiin ensimmäistä kertaa kotiin kahdestaan vauvan kanssa. Puoliskoni viedessä kummipoikansa takaisin mummin ja papan luo. Minä ja vauva jatkettiin unia, mikä teki kipeälle rinnalle tosi hyvää. Herättyäni puoli viiden aikaan sain omistaa hetkisen (pari tuntia!) aikaa 100% blogille ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen, toki vauvaa välillä imettäen. Puoliskoni ja Elpu tulivat kotiin vasta kahdeksan aikaan.

Nyt olen uskaltanut ulkoilemaan lasten kanssa jo useamman kerran. Mutta yksin lasten ja rattaiden kanssa en voi antaa Elpun pyöräillä. Asutaan sen verran jyrkän mäen päällä ja alamäki päättyy suoraan neljän tien risteykseen, etten mitenkään uskalla vielä päästää Elpua laskemaan sitä alas yksin. Pyörässä on kyllä käsijarru, mutta sen tarkoitus on edelleen mysteeri. Ja todellakin haluan olla valmiina pomppaamaan pyörään kiinni, ettei Elpu kaadu pahasti tai aja autotielle.

Tämän viikon ohjelmassa on siis kaksi neuvolakäyntiä ja loppuviikosta pitäisi olla mummun ja mun pikkusiskon vierailu - pikkusisko ei ole vielä kertaakaan vauvaa nähnyt. Ja tarkoitus olisi kyllä nähdä myös vauva- ja äitikavereitakin. Maanantain treffit epäonnistui meidän kohdalta, koska nukuttiin. Ainakin toistaiseksi meidän taapero&vauva-arki on aika täydellistä!

8 kommenttia

  1. No siinä sitä oli ensimmäistä kerrakseen! :) Ihanan kuuloista arkea!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta! Ja voi miten reipas Elpu ja niin pieni VAUVA! 😍 Oih ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) musta tuntuu ettei vauva oo enää lainkaan niin pieni kun synnärillä :o nyt jo alkoi tämä kasvamisen haikeus

      Poista
  3. Hihii, ihana pikku mustikoidenpoimija! <3 Siinäpä oli tosiaan paljon ensimmäisiä. Kiva, että arki on lähtenyt sujumaan jouhevasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh onhan tää arki vielä ihan opettelua :)

      Poista
  4. Ihania ihania ihania kuvia <3

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !